Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

2017 - vuosi jolloin toteutetaan unelmia.

Tätä vuotta on odotettu. Kauan. Jo pari vuotta sitten ruvettiin suunnittelemaan pidempää reissua, ja nyt se on viimein toteutumassa, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa mitä alunperin suunniteltiin. Ihan alunperin haaveiltiin 5-7kk maailmanympärimatkasta mutta kun kävikin niin että meillä tuli nämä häät tälle vuotta niin ne haukkaa melkoisen palan budjetista joten jouduttiin supistaa reissua, ja samalla reissu muuttui häämatkaksi - melkoinen unelmien häämatka onkin tulossa! <3 Siitä matkasta lisää toisella kerralla, kerrottakoon tässä kohtaa että aika pitkälti koko loppukesä-syksy ollaan reissussa, Chicagoon on varattu lennot ja sielläpä pyöritään sitten taas ristiin rastiin jenkkilää. Melkosen huigeita juttuja luvassa! Tässä on nyt niin paljon kaikkea kivaa odotettavaa ettei oikein tiedä miten päin olis :) Viikon päästä ollaan viikonloppu Jyväskylässä koiranäyttelyitten vuoksi, pääsee tuo meidän Senya-kakara eka kertaa kehään ja samalla saadaan moikkailla monia Jyväskylän kav

Key West päivä 2

Kuva
Yö oli piiiiiiitkä. Loputon suorastaan. Uni ei vaan tullut. Villit kukot kiekui kello kahdesta eteenpäin, mikä ois voinu olla ihan kotoisaakin, kyllähän meillä kotonakin kukko kiekuu pihalla kesäsin. Vaan uni vaan ei tullut. Ei vaikka maha oli ihanan täynnä sitä eilisiltaista herkkuruokaa. Pyörin ja poukkoilin, ähisin ja puhisin. Välillä kirjoittelin pari vanhempaa postausta valmiiksi ja yritin taas josko uni tulis. Ei se tullut vaikka kuinka odotin. Aamulla sitten vähemmän virkeänä ylös, onneks oli sentäs kerrankin HYVÄ aamupala hotellilla, ja lisäksi intoiltiin tulevasta paraglidingista. Tällä kertaa sain suostuteltua Villen jättämään pyörät parkkiin hotellille ja mentiin autolla, ei meinaan huonosti nukutun yön jälkeen huvittanut enää lisäks hikoilla helteessä. Parkkipaikka löytyi helposti, ja jäi vielä aikaa vähän kävellä ympäriinsä sataman alueella (ja syödä jätskiä, NOM! miksi ne on täällä niin hyviä...) Tän päiväiselle retkelle saatiin seuraksi 4 nuoren tytön porukka ja

Key West päivä 1

Kuva
Sugarloaf Keysin Koalla nukutti hyvin. Tämäkin leirintäalue oli ISO, toooosi iso. Ja hyvin varusteltu. Paahtava helle pakotti meidät vielä ennen matkan jatkamista pulahtamaan uima-altaaseen. Päästiin kuitenkin jo suht aikaisin liikenteeseen. Hotellihan oli varattuna jo aiemmin ja ihan kiva sellainen olikin, koska haluttiin panostaa viimeisiin päiviin kun edessä oli taas raskas 28h kotimatka 9h Lontoon pysäkkeineen. Kävästiin nopeaa syömässä subissa ja mentiin hotellille joka bongattiinkin jo matkanvarrelta ruokapaikkaa etsiessä. Kirjauduttiin hotelliin ja raahattiin kutakuinkin kaikki kamat hotellihuoneeseen pakkausta varten. Hitto että sitä olikin taas kertynyt! Hotellin respassa toimi "matkatoimisto" mistä sai varattua paitsi erilaisia retkiä ja aktiviteetteja, myös mm. polkupyörät. Buukattiin ittemme heti samalle illalle snorklaamaan ja Villen pyynnöstä otettiin polkupyörät alle vaikka allekirjoittanutta ei ois vähempää kiinnostanut polkea +32asteen helteessa 5km m

Everglades päivä 2

Kuva
Päädyttiin eilen yöksi Evergladesin kansallispuiston sisällä olevalle leirintäalueelle, mutta oltiin taas perillä sen verta myöhään että toimistosta oli jo lähtenyt porukka joten etsittiin paikka itse. Myöskään kansallispuiston sisäänkäynnillä ei ollut tähän aikaan ketään keräämässä maksua vaan päästiin alueelle ilman veloitusta. Tää oli reissun ainoa leirintäalue mikä ei ollut KOA, ja sen kyllä huomas. "Toimisto" oli pikku koppi, eikä alueella ollut mitään palveluja, edes suihkuja ei löydetty. Vessat sentäs. Valoja ei ollut ja vessan edessä ilmoitustaululla varoitettiin alligaattoreiden lisäksi karhuista, panttereista, käärmeistä ja skorpioneista. Tais olla eka kerta ikinä kun oikeesti pelotti mennä nukkumaan leirintäalueella. Yellowstonessa ja Yosemitessä ollessa oli sentäs ollut koko leirintäalue täynnä muita ihmisiä, tuolla ei ollut meidän lisäks kuin kaks telttaa koko alueella. Uhkasin Villeä että jos joudun yöllä heräämään vessaan niin se joutuu lähteä saattamaan k

Everglades päivä 1

Kuva
Taas yksi KOAn leikkari läpikäytynä :) Meni kyllä kärkipäähän ehdottomasti! Fort Myersissä sijaitsi tämä, Pine Islandilla. Haju tosin oli aika kamala, kun mangrove puut lemus niin pahasti rikille. Oli muuten eka KOA jossa ei netti sisältynyt hintaan enkä saanu sitä edes ostettua, tais tehdä ihan hyvää. Muihin käytyihin paikkoihin verrattuna  tämä leikkari oli varmaan triplaten sen kokoinen ja monella olikin kausi paikka ja tuo toimi täyspäiväisenä kotina puolet vuodesta. Eläkeläisiähän se oli täynnä niinkuin kutakuinkin joka paikka täällä, etenkin nuo leirintäalueet. Kuulemma ovat puoli vuotta tuolla ja puolet vuodesta pohjoisessa kun eivät kestä kuumuutta. Ei riitä että niillä olis ne hervottoman kokoiset asuntoautot sellaisenaan vaan niiden ympärille on rakennettu kokonaiset puutarhat ja terassit ja ne on "paneloitu" maahan asti sillain että ne ei näytä enää asuntoautoilta vaan ihan pieniltä taloilta. Sielä ne sitten ajeli golfkärryillään alueen päästä päähän ja piti g