Making it happen

Niinkun aiemmassa postissa mainitsin, tultiin takas Yellowstoneen muutamaksi päiväksi. Chicagosta kun lähettiin auton vaihdon jälkeen ajamaan, katsottiin vaan nopein reitti, viis veisaten siitä että se oli isoja moottoriteitä pitkin ja maisemat jäis aika vähäisiksi mutta kun ajoaika oli sen 20h ilman liikennettä, JA navi vielä yritti ajattaa meitä Beartooth highwayn kautta vaikka tiedettiin että se on ollu jo muutaman päivän suljettuna lumen takia, eli pitäis kiertää pitempää reittiä. Ajettiin siis pohjoisen kautta, läpi Wisconsinin, Minnesotan ja Pohjois-Dakotan aina Montanaan asti. Jo ekana ajopäivänä huomattiin että auto välillä piti hassua viheltävää ääntä mutta sitten taas ei, joten ei välitetty siitä alkuun. Kolmantena ajopäivänä se kuitenkin rupes olemaan jatkuva meteli jos ajo vähäkään kovempaa ja ylläripylläri moottoritiellä ajetaan vähän kovempaa. Pysähdyttiin Billingissä syömään ja soitettiin samalla autovuokraamolle että haluttais vaihtaa auto toiseen ja sieltä opastiva

Tällä reissulla on keretty kokea jo monta ukkosta (ihanaa!!) Salamointi on todella runsasta verrattuna suurimpaan osaan ukkosia mihin on Suomessa totuttu, mutta yllättäen jopa suht lähellä välähtelevät salamat ei juurikaan jyrise? Toissailtana Nebraskassa North Platten kaupungissa todistettiin juurikin tälläistä ukkosta. Oltiin jo menossa nukkumaan hotellilla, katsomassa Netflixistä sarjaa kun yhtäkkiä huomasin että ulkona salamoi. Katseltiin ukkosta ikkunasta varmaan reilu tunti, kunnes pikkuhiljaa salamat rupes vähenemään. Ihmetystä aiheutti vaan tuo äänettömyys, vain pari salamaa jyrähti ja nekin aika hiljaa. Yellowstonessa ollessa ainakin parina iltana/yönä ukosti, silloin kuului välillä kyllä ihan kunnon jyrinääkin. Teltta onneks pitää hyvin vettä, siellä nimittäin sitäkin tuli ja kovaa! Coloradossa ollessa taas illalla myöhään, jo pimeällä ajaessa kaukana näkyi miten pilvet välähteli mutta salamat itsessään oli piilossa pilvissä eikä näkynyt kuin pelkkiä välähdyksiä. Tämä

Gunnisonista jatkettiin aamulla kohti Rocky Mountainsin kansallispuistoa. Mä vähän pelkäsin että oon ladannnut liikaa odotuksia tälle puistolle ja petyn, mutta suurista odotuksista huolimatta se onnistui yllättämään mut ja olikin vielä ihanampi mitä ajattelin. Maisemat oli aivan huikeita vuorineen, järvineen ja jäätikköineen, unohtamatta eläimiä. Peuroilla/hirvillä/mitä ikinä suomeksi ovatkaan, on kiima kovasti alkamassa. Yksi mun haaveista tälle reissulle oli kuulla livenä kun hirvisonni kiljuu ja sehän tuli toteen heti ekalla hirvibongauksella! Ajomatka oli taas ollut pitkähkö joten tässä vaiheessa rupes ilta jo hämärtymään. Vielä just ennen hämärää kerettiin kiivetä yhden huipun päälle mistä ei visitor centeriltä ollut pitkästi nousua, ja kuultiin miten sonnit kiljui alempana laaksossa. Pari nähtiin sitten vielä tienvieressäkin mutta ilman naisseuraa. Ei oltu keretty tehdä kuin pari pienenpientä käpsyttelylenkkiä eikä haikata ollenkaan ja mulla oli iso halu nähdä puistoa enemm

Archesilta jatkettiin Coloradon puolelle ja matkalla ohitettiin monta pienenpientä  kylää joista osa vaikutti täysin autioituneilta ja hylätyiltä ja osa oli tosi viehättävän oloisia. Ennen illan pimenemistä kerettiin vielä pikaisesti vierailla Black Canyon of Gunnison -kansallispuistossa. Eihän se nyt mikään Grand Canyon ollut, mutta aika vaikuttava silti! Mulle jäi kutina päästä sinne uudelleen paremmalla ajalla kun nyt meni vähän ohi. Ei tehty mitään haikkeja koska aurinko oli jo laskemassa, pysähdyttiin vaan muutamalla näköalapaikalla. Yhdellä pysähdyspaikalla meitä vastaan tuli 2 urospeuraa ja myöhemmin illalla vielä tien poskessa oli emäpeura jo suht isoksi kasvaneen vauvelinsa kanssa. Yöksi oli etsitty taas KOA, tällä kertaa Gunnisonista. Paikkaa mainostettiin sanoilla "come and see the grass grow" eli tule ja katso miten ruoho kasvaa. Mietittiin huvittuneena että eikö siellä ole mitään tekemistä... Illalla oli pitkästä aikaa siedettävä lämpötila nukkumaa

Edellis iltana oli tosiaan ajettu Nevadan puolelle ja tuntui että ei voitais tarpeeettks nopeaa päästä sieltä pois. Se kuumuus oli vaan ihan liikaa meille molemmille. Yölläkään ei tippunut alemmas kuin 23, ja aamulla heti kun aurinko nousi niin rupes lämpötilakin taas uudestaan kohoamaan. Ei tuumannu auttaa edes ilmastoitu auto kun aurinko porotti suoraa kohti. Ajettiin Utahin puolelle ja pysähdyttiin pikasesti vessatauolla ja kahvia hakemassa mäkkäristä jossa 2 vuotta sitten pysähdyttiin viimeks Iipan ja Samin kanssa. Oli kovasti pohdittu että mitä jos muutettaiskin suunnitelmia niin että ei mentäskään suoraa Chicagoon kun kerran oltiin pari päivää suunnitellusta aikataulusta edellä, vaan poikettais Yellowstonessa vielä uudestaan... tultiin kuitenkin siihen tulokseen että tulis liian kiire, kerettäis ehkä yksi yö olla ja sit pitäs ajaa täysiä Chicagoon parissa päivässä. Lisäks majoitusvaihtoehdot oli joko teltta, jolle joko sais paikan tai ei, pitäs olla aikaisin aamulla sitä ky

Saavuttiin Mt Lassenin alueelle jo aamupäivästä ja tarkoitus oli mennä joku haikki tekemään mutta päätettiinkin pitää välipäivä ja vaan relata, joten haikki vaihtui reilun puolen tunnin pulikointiin leikkarin uima-altaassa. Päivä oli kuuma mutta illaks/yöks viileni just sopivasti. Oltiin jo monella KOA:lla ihmetelty mikähän on joka puolella mainostettu "Ice-cream socials" -tapahtuma. Täällä sit päätettiin ottaa selvää ja sehän oli kaikenikäisten kokoontuminen jätskin ääreen turisemaan. Kolmella dollarilla sai syyä jätskiä niin paljon kun napa veti, ja siihen päälle kaikenmaailman herkkuja. Koan työntekijä yllätti meidät sanomalla "kiitos", hänellä oli suomalainen ystävä. Käytii illalla vielä käppäilemässä leirintäalueen oma "luontopolku" ja ihasteltiin erilaisia oravia ja kolibreja. Oraviin ollaan ihastuttu tosi kovasti ja niitä jaksettais seurata vaikka kuinka kauan, Ville varsinkin :D Mä nukuin yön tosi huonosti mutta niin vain aamulla läh

Yölämpötilat ei juurikaan tippuneet joten tänä yönä oli suorastaan kuuma välistä. Ja kostea, etenkin kostea. Edellispäivän sateet oli tuonu oikeen kunnon sumun rannikolle joka ei loppunut ennenkuin suunnattiin Jedediah Smith state parkiin joka on pikkusen rannikolta sisämaahan päin Kalifornian puolella. Käytiin vajaa 4km haikkaamassa upeissa, upeissa jättiläismetsissä ja jatkettiin matkaa Redwoodsin kansallispuistoon jossa sama teema jatkui lyhyemmän haikin kanssa. Puiden koon verrokkina tuola pieni minä, 160cm. Näissä jättiläispuissa on se jokin mikä vaan jysähtää meihin tosi lujaa. Yritettiin molemmat miettiä sielä kävellessämme että miten sitä vois kuvailla sellaiselle joka ei ole sielä ollut. Ei oikeen keksitty, mitkään sanat eikä kuvat tunnu tekevän oikeutta. Näitä punapuumetsiä toki nähtiin jo edellisellä länsirannikon reissulla tasan 2v sitten, mutta se ei kyllä yhtään ota pois sitä miten suuren vaikutuksen se taas teki. Vajaan kuukauden kuluttua onkin sitten toist

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, on savu ja metsäpalot sulkenut teitä. Ekan kerran suunnitelmia muutettiin Mt Rainierilla, tosin se muutos ei vaikuttanut vielä oikein mihinkään kun matka-aika ja määränpää pysyi kuitenkin kutakuinkin samana. Savut jäi sinne taakse, eikä niihin törmätty uudelleen ennen Portlandia jossa sitten tulikin oikeen kunnon savu joka peitti ihan koko taivaan, missään ei näkynyt pilviä, ei taivasta. Ekana ja tokana päivänä oli taivas ihan täysin harmaa. Meillä oli onneks varattuna etukäteen jo hotelli joten ei tarvinut teltassa kärsiä savusta, koska se ihan oikeasti tuntui niin hengityksessä kuin silmien "kirvelynä" tai siis että teki mieli pitää silmiä koko ajan kiinni ja väkisinkin siristeli. Yksi koko reissun odotetuimmista kohteista, Kolumbia river gorge ja lähialueet jäi kokonaan kokematta koska tiet sinne oli kiinni palojen vuoksi. Harmitti kovasti, etenkin kun uutisista kuultiin että alue on kenties pysyvästi muuttunut eli ei p

Eka Olympicin päivä vietettiin Hurricane Ridgellä, koska se oli näppärästi majoituspaikan eli Port Angelesin vieressä. Oli taas tosi kuuma päivä (oikeesti, kolmatta viikkoa 25-37 astetta päivisin, riittää jo!) joten vaikka oltiin korkealla vuorenharjulla niin edes tuuli ei kamalasti viilentänyt. Iltapäivästä ennen leirintäalueelle palaamista tehtiin vielä kauppareissu ja loppuilta meni leppoisasti lukuunottamatta niitä kymmeniä kiljuvia lapsia mitä leirintäalueen uima-altaalla ja leikkipaikalla riekkui... yöksi ne onneks hiljeni että sai nukuttua mutta aamulla herättiin taas aikaisin kun naapuriteltasta kuului vauvan itkua. Ei muuta kun kamat kasaan ja edemmäs länteen! Meinattiin että käydään aamu-uinnilla Sol Ducin kuumilla lähteillä mutta perille päästyä ne ei houkuttaneetkaan lähinnä turistisuuden ja kuumuuden takia, plus 15$/hlö pääsymaksu ei tuntunut sen arvoiselta...mutta Sol Duciin vievän tien varressa pysähdyttiin taas pienenpienelle haikille Ancient Grovelle, joka oli UPEA

Saavuttiin Mt Rainierille kahden ajopäivän jälkeen iltapäivästä. Kansallispuiston itäpuolelta oli yksi tie suljettuna metsäpalojen vuoksi mutta toista pitkin pääsi läpi. Itäpuoli oli myös toooosi tosi savuinen ja kerettiin hetki olla huolissaan miten mielekästä telttailu on jos on niin paljon savua, mutta onneksi savu jäi itäpuolen vuorenhuippujen taakse. Meillä ei ollut kummallakaan oikeestaan mitään ennakkotietoa koko luonnonpuistosta, lukuunottamatta sitä että Mt Rainierin huippu on korkea ja lumihuppuinen. Eka leirintäalue mistä kysyttiin paikkaa oli täynnä, mutta se olikin loppujenlopuks ihan hyvä juttu, koska se olis ollut se turistisempi puoli. Loppujenlopuks ei tarvittu edes omaa varausta, koska yhden trailin päätepysäkiltä poimittiin kyytiin herra nimeltä Dan joka kyydittiin leirintäalueelle ja kiitoksena tästä otti meidät ylimääräisenä sen telttapaikalle. Käytiin pistämässä teltta pystyyn ja lähdettiin korkeammalle Sunrisen visitor centerille tekemään pieni haikki ja ka

...no okei, useampikin päivä! Hukkaset oli Yellowstonen pääpointti ja onneks niitä sitten nähtiinkin. Kuvia ei valitettavasti näistä elukoista ole laittaa näytille koska meidän kännykameroissa ei "ihan" riittäneet zoomit kun eihän nämä lähelle tulleet. Aamuhämärissä ja iltahämärissä on paras aika nähdä niitä, mutta meidän kohdalla tämä päti vain aamuisin. Iltaisin nähtiin vilaus vaan ekana iltana. Kuultiin kyllä ulvontaa usein, joka on kuulemma harvinaisempaa kuin nähdä mikä vähän yllättää. Aamuisin ensimmäinen näkymä Lamariin tullessa oli yleensä tämä : Eli susibongarit rivissä skannaamassa laaksoa ja jutustelemassa. Junction Butten lauma oli meille se jota nähtiin useimmiten, yhteensä 5 kertaa ja näistä kerroista 4 kertana nähtiin kaikki 7 ja kerran vain yksi. Lamar Canyonin laumasta nähtiin ainoastaan kerran alfanaaras, mutta ei se mitään koska just se spottaus oli mulle se kaikista tärkein! Tämä upea otus tunnetaan pantanumerolla 926F ja se on käynyt läpi m

Tällä reissulla on koettu kuumia lähteitä muutenkin kuin vain visuaalisesti. Eilen oli ratsastuksen jälkeen niin järkyttävän pölyinen ja ällö olo, että päätettiin mennä Gardineriin ruokaostoksille mennessä pulahtamaan Firehole -jokeen että saatais ees pölyt huuhdottua. Yks omituisimmista ja hienoimmista kokemuksista ikinä! Joki virtaa siis tuossa kohtaa aika reippaasti, mutta toisaalta siihen tulee vettä suoraan kuumista lähteistä joka taas aiheuttaa sen että siinä missä toisessa kohdassa vesi on jääkylmää, toisessa se on tulikuumaa. Ja kaikkea siltä väliltä. Mietittiin että parhaiten tuota kuvais ehkä huono suihku jossa termostaatti ei toimi. Tulee joko liian kuumaa tai liian kylmää, vaikea saada sopivan lämpöstä vettä. Toinen jalka saattoi olla jääkylmässä virrassa (ja kun sanon jääkylmässä, tarkotan ihan tosi kylmää!) ja toinen taas niin kuumassa että teki mieli kiljahtaa. Ja kun virtaavasta vedestä on kyse, niin vaikka pysyit samassa kohtaa niin välillä saatto olla ihan ok ja s