Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Vuosi 2018 kuvina

Kuva
Päätin sitten minäkin vihdoin viimein tarttua tähän haasteeseen inspiroiduttuani muiden haaste vastauksista. Haaste on alunperin lähtenyt Muuttolintu -blogista. 2018 oli eka vuosi neljään vuoteen, kun ei matkustettu jenkkeihin. Yhdessä Villen kanssa käytiin Kroatiassa toukokuussa, roadtrippailtiin rannikolla ja vuoristossa. Tykästyttiin kyllä maahan ja etenkin Makarskan alueeseen ja Biokovoon, mutta mitään palavaa hinkua takaisin ei tullut. Elokuussa kävin siskontytön kanssa pikapyrähdyksen Lofooteilla, joka tarkoitti lähinnä päivän ajoa sinne, 1,5 päivää siellä ja päivän ajo takas. Sinne kyllä tarvii päästä takaisinkin, mutta ehdottomasti aikaa pitää olla enemmän. Suomen reissailut (Lofooteille ajoa lukuunottamatta) on tänä vuonna olleet kaikki koiranäyttelyihin liittyviä. Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna asuntoautoiltiin Jyväskylän seudulle kahteen näyttelyyn ja kesä-heinäkuun vaihteessa Itä-Suomeen Tuusniemelle mökkeilemään kaveripariskunnan kanssa, tähän reissuun siis sis

Yosemite on muutakin kuin Yosemite Valley

Kuva
Kun joku aika sitten kirjoitin yhteenvedon meidän vierailemista kansallispuistoista USA:ssa, huomasin saman mitä olin huomannut pariin kertaan aiemminkin eri yhteyksissä; moni ihminen tietää Yosemitesta vain Yosemite Valleyn eli Yosemiten laakson. Vaikka olisi vieraillutkin Yosemitessa, niin muut puiston alueet on jääneet kokematta. Kyllähän tuo laakson alue on aivan huikea mitä maisemiin ja luontoon tulee, ei sen puoleen. En jättäis missään nimessä käymättä siellä jos sinne päin sattuu, mutta suosittelen kyllä lämpimästi tutustumaan vähemmän tunnettuihin alueihinkin. Ja se suurin syy siis miksi suosittelen muitakin alueita on se väenpaljous. Kyllä Yosemite Valleyssakin sekaan mahtuu, mutta kun ainakin itsellä isoin juttu siinä luonnossa liikkumisessa on se luonnonrauha ja luonnon äänet sekä eläinbongaukset, niin tuolla siitä ei pääse nauttimaan. Toistaiseksi kaikilla patikkareiteillä joilla ollaan käyty jotka lähtee Yosemite Valleystä, on ollut porukkaa niin paljon että koko ai