Making it happen

Missourin osavaltiossa oltiinkin sit jopa 3 yötä eri kaupungeissa kun tässä kohtaa oli selvä että ei oo mitään kiirettä ajella Chicagoon. Ainut vain että ei oikeen keksitty mitään tekemistä kun oli niin tuntematonta aluetta. Eka yö oltiin Joplinissa. Mulla rupes jo tympäseen pelkkä autossa istuminen ja hotellilla lusmuaminen mutta en saanu Villeä houkuteltua minnekään kun en itekään oikeen tienny mitä sielä ois ollu illalla tekemistä. Karttaa selaillessa löysin matkanvarrelta Mark Twain National Forestin jossa oli haikkireittejäkin tarjolla. Päätettiin siis lähteä kunnon haikille kunhan sinne asti päästäisiin. Ensin oli kuitenkin vielä yks stoppi Cuba nimisessä pikkukaupungissa. Päästiin majoittumaan taas jo hyvissä ajoin ja tällä kertaa sain Villenkin houkuteltua mukaan kävelylenkille lähiöön. On tosi mielenkiintoista käydä aina välistä kattelemassa paikallisia asuinalueita, niiden taloja ja pihoja. Täällä on kyllä niin laidasta laitaan asuntoja ihan ränsistyneistä täydellises...

Cortezissa vietettyjen kahden yön jälkeen lähdettiin kohti New Mexicon osavaltiota, tarkemmin Albuquerqueta. Oltiin niin väsyneitä että oltiin vaan hotellilla ja aamusta jatkettiin matkaa Route 66 pitkin Texasiin. Matkan varrella pysähdyttiin "Tinkertownissa" joka on pieni museo, jonne paikan omistaja on vuosikymmenten saatossa veistänyt puusta yhtä jos toista. Texaskin oli lähinnä läpiajoa vain, yksi yö myös siellä, Amarillossa. Oklahoman osavaltio oli seuraavaksi vuorossa ja reissun vimppa leirintäyö. Fl Renon Koalla. Pakkohan meidän oli saada käytettyä Koa jäsenkortille kerätyt bonukset! Teltta jätettiin peräluukkuun ja majoituttiinkin tällä kertaa mökillä. Leikkarin vieressä oli Cherokee  niminen intiaanitaiteen kauppa ja ravintola, ja pihassa olevassa aitauksessa käyskenteli 2 biisonia. Saatiin mökki onneks kauimmaisesta murkasta, nimittäin tämäkin leikkari oli ihan motarin vieressä joten ensimmäisissä mökeissä olis varmasti ollut paljon rauhattomampaa. Tässäki...

Nukuttiin sen verta myöhään että myöhästyttiin motellin aamupalalta. (ei kyllä iso menetys koska ne on niin surkeita aamupaloja...) Ei löydetty mitään molempia miellyttävää aamiaispaikkaa joten napattiin viimiset myslipatukat mitä meillä oli jäljellä ja niiden voimilla suunnistettiin 9 mailin päässä olevaan Mesa Verden kansallispuistoon. Täällä kansallispuistossa on niitä Navajo national monumentilta tuttuja "alkovi kyliä" enemmänkin (dwellings englanniksi). Kuinka ollakaan just edellispäivä oli ollut viiminen päivä kun sielä ois vielä päässyt ihan niihin kyliin itseensä opastetulle kierrokselle, nyt jouduttiin tyytyä kattelemaan kauempaa. Muutenkin palvelut oli jo suurimmaksi osaksi suljettu talvea varten. Paikka oli kyllä erittäin mielenkiintoinen ja helposti näkisin et paremmalla ajalla tuolla kuluis useampikin päivä.

Parin päivän Pagen pysähdyksen jälkeen navigaattoriin naputeltiin Monument Valley. Sinne menoa olin oottanut kovasti, olin niin vaikuttunut netistä näkemistäni kuvista, ja olihan se mahtavaa päästä länkkärileffojen maisemiin! Ennen Monument Valleyta pysähdyttiin kuitenkin vielä Navajo National Monumentilla josta löytyi visitor centerin lisäks muutama kävelyreitti joista me valittiin se jonka päästä pääsi näkemään kanjoniin muodostuneiden "alkovien" alle rakennettuja reilu 800 vuotiaita intiaanien kivitaloja. Sieltä jatkettiin Monument Valleyyn johon pitikin maksaa vielä erikseen pääsymaksu, ei sisältynyt meidän luonnonpuistopassiin. Ja voi hitsinpimpulat mikä pettymys se paikka olikaan! Lähinnä tasan se yks näkymä ja siinä se. Käytiin ajelemassa alueen ympäri menevää hiekkatietä mutta se oli niin huonossa kunnossa että päätettiin jatkaa matkaa että keretään Corteziin hotellille ennen pimeää. Navajo National Monument Navajo National Monument Monument Valley...

Jättiläiskanjonista minipieneen! Antelope Canyonista olin kuullut etukäteen vähän negatiivista, mutta tää olikin yks hienoimpia paikkoja! Toki tavallaan tosi ikävää että sinne ei pääse ilman opasta ja niillä opastetuilla kierroksilla on sit paljon muutakin porukkaa minkä lisäks kierroksia lähtee 10min välein joten ahtaassa kanjonissa se tarkoitti sitä että koko ajan sun edessä ja takana on porukkaa etkä kerkeä kunnolla nauttia paikasta kun ei voi kauaa olla paikallaan. Silti se oli todellakin sen arvoista! Kahdesta vaihtoehdosta valittiin halvempi, Lower Canyon. Oppaana meillä oli herttainen Navajo-tyttö joka kertoili samalla Navajo tarinoita ja heidän suhtautumisesta luontoon ja eläimiin. Opittiin myös muunmuassa että navajokielessä ei ole sanaa hyvästeille ollenkaan, vaan sanovat vaan "nähdään taas". Kierroksen jälkeen käytiin Horseshoe Bendillä joka on siis hevosenkengän muotoinen kohta kanjonissa. Sitten vielä hotellilla kääntymässä ja sen jälkeen ihan lähellä ...

Phoenix jäi taakse miettiessä edellis illan elokuvaa. Sattuipa niin että elokuvan tapahtumapaikka oli meidän matkan varrella joten päätettiin pysähtyä Granite Mountain Hotshots Memorial State Parkiin ja käpsytellä se n. 10km edestakainen polku itse muistomerkille. Ensimmäiset reilu 4km oli lähes pelkkää ylämäkeä ja lämpöäkin oli edelleen yli 30 astetta. Silti ei jostain syystä ollu tukahuttavan kuuma ja vaan kerran piti pysähtyä varjoon pitemmäks aikaa (varjoa tosin joutu hakemaan koska aurinko paisto lähes kohtisuoraan päältä ja puita ei ollut. Löydettiin sit kuitenkin niin iso kivi että kun sen juurelle istui niin oli just ja just varjossa). Takastullessa aurinko oli jo sen verta laskenut vuoren taakse että saatiin iso osa matkasta talsia varjossa. Maisemat oli ylhäältä vuorelta jälleen hienot vaikkei vetäneet vertoja luonnonpuistoille. Mutta tää haikki olikin vaikuttava muista syistä kuin maisemien kannalta. Ihan ei keretty ennen pimeää Williamsiin joka oli seuraava etappi, noin ...

Phoenix oli pätsi kuten oli oletettukin. Kun saavuttiin kaupunkiin yhden aikaan iltapäivästä, oli lämpötila 38. Pienen sählingin jälkeen saatiin avaimet hotellihuoneeseen ja päästiin viilentymään. Hotelli oli valittu vain ja ainoastaan sijainnin perusteella, täysin vastapäätä The Van Buuren -klubia jossa HIM oli esiintymässä heti ekana iltana :) Tätä oli odotettu! Käytiin syömässä keskustassa irlantilaisessa ravintolassa. Ruoka oli ihan ok mutta se root beer oli hirveetä kuraa! Oon kyllä tällä reissulla jääny niin koukkuun root beeriin että miten pärjään ku sitä ei Suomesta saa.... (sellanen aika erikoisen makuinen jenkkiläinen limppari, joka ensimaistilla v. 2015 maistui lähinnä lasten hammastahnalle mutta nyttemmin on makunystyrät tottunu ja on niin hyvääää!) Jokunen hetki kerettiin vielä levätä motellilla ennen keikkaa. Kun kello tuli kuus ja ovet aukes, ruvettiin tekee lähtöä. Oltiin lentää persiillemme ku päästiin pihalle, ihan mahoton jono joka vaan jatkui ja jatkui kok...