Making it happen

Nykyinen maailman tilanne on aiheuttanut varmasti muutoksia meidän jokaisen arkeen, toisille enemmän, toisille vähemmän.
Kaiken muutoksen keskellä yksi on mikä pysyy, ne normaalit kotirutiinit. Nimittäin koirat ei lenkitä itseään, kissat haluaa huomiota ja leikitystä ja kanatkaan ei itseään ruoki. Ja onhan näitä tässä kevään mittaan kuoriutunut tipujakin vaikka ja kuinka, niin emon alta kuin hautomakoneessa, joten monenlaista eläinarkea on kyllä ollut.
Kämppä meillä ei edelleenkään kiillä puhtauttaan ja astioita löytyy edelleen vääristä paikoista, samoin isännän likasukkia, mutta lemmikit on kyllä saaneet paljon extra huomiota. On lenkkeilty vielä normaalia enemmän, on ollut aikaa työpäivän aikanakin rapsutuksille ja itse olen tipuja ihastellut niin että välillä on meinannut jäädä vallan muut hommat tekemättä.




Omassa lähipiirissä moni on sanonut että muutosta ei ole juurikaan tullut (ei normaalistikaan tavata juurikaan ihmisiä, ei ole vaikuttanut töihin, ei ole vaikuttanut harrastuks…

Meidän piti viettää pääsiäinen jossain laskettelukeskuksessa, mutta ei oltu varattu eikä oikeen suunniteltukaan mitään ennakkoon, muuta kuin että oli sovittu että käydään tutustumassa mun ensi kesän työharjoittelupaikkaan Itä-Suomessa.

No, jo reilu kuukausi sitten oli selvää ettei alkuperäisestä suunnitelmasta tulis mitään sillä eihän nyt tokikaan olis uskaltanut minnekään laskettelukeskukseen mennä, saatika että taitais mikään olla tässä tilanteessa aukikaan (en ole perehtynyt, sillä ei oltu menossa joka nyt sitten joka tapauksessakaan niin en tiedä olisko jostain silti saanut mökkiä tmv).
Kuitenkin tämän sovitun "työ"matkan vuoksi oli  matka lännestä itään kuitenkin edessä, ilman sitä ei toki olis tullut lähdettyä.
Pikkusta vajaa 5h ajomatka per suunta ei kuitenkaan ihan hirveästi houkuttanut käväisemään pelkästään päiväseltään, etenkään kun sovittu tutustuminen työharjoittelupaikkaan oli sovittu iltapäiväksi ja oletettavissa oli ettei siellä nyt ihan vain kääntymässä käy…

Kyllä on ollut masentavat viime viikot.
Vaikka olenkin usein tituleerattu positiiviseksi ihmiseksi, ja yleisesti ottaen kyllä koenkin sitä olevani, nyt on ollut vaikeaa.
Vaikka olen kyllä koko ajan tiedostanut kuinka onnekas olen että ainakaan toistaiseksi kukaan läheisistä ei ole sairastunut ja kummankaan meistä ei ainakaan toistaiseksi tarvitse pelätä työpaikan/lomautuksen puolesta, niin sitten sitä kuitenkin on niin itsekäs että vajovaa vitutukseen kauan odotetun reissun peruuntumisesta.


No, nyt alan ehkä pikkuhiljaa päästä siitä pettymyksestä yli, ja jaksan taas edes ajatella kirjoittavani blogiin.
Miksi? Siksi, että olen antanut itselleni luvan ruveta haaveilemaan ja suunnittelemaan tulevia matkoja. Eihän tämä tilanne nyt ihan loputtomiin kestä. Oletettavasti... :D

Joten, oon harrastanut haavematkailua vanhojen reissukuvien muodossa ja varovaisesti ruvennut miettimään tulevia matkoja. Tämän kesän reissu ystävien kanssa siirtyy nyt ensi kesään, ja koska todennäköisesti otetaan lo…