Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Rentoilua vimppana lomapäivänä

Kuva
Torstai oli siis viimeinen kokonainen päivä Espanjassa. Vietettiin ihanan kiireetön aamu, aurinkokin paistoi ihanasti. Tämä oli ainyt päivä mille ei oltu suunniteltu mitään ohjelmaa, joten lähdettiin katsastamaan Calahobdan markkinat. Tuskin kukaan meistä olis arvannut että markkinoilta voi löytyä NIIN PALJON ostettavaa. Ihan siis sellasta mitä oli vaan pakko saada, ja se on jo multa paljon sanottu. Monessa paikassa on kyllä myyjät ruvenneet puhumaan suoraan Suomea, mahtoikohan kanssamatkustajien tuulitakit paljastaa kotimaan? ;) Markkinoilta kotiuduttiin siis pussien ja kassien kanssa ja koska aurinko paistoi niin komeasti, niin ei muuta kuin parvekkeelle ottamaan vähän väriä pintaan. Ei voi sanoa että ois varsinaisesti ruskettunut tällä reissulla, mutta mun pisamat sain taas takaisin! Siinä sitten vähän pakkailtiin valmiiksi, kuinja sattuikaan että vaikka ostin Mijaksesta uuden ison matkalaukun niin täyteen vain meni sekin vaikka puolet isompi mitä vanha laukku... Iltasella käy

Sateinen keskiviikko valkoisessa kaupungissa

Kuva
Tänään vietettiin vähän rennompi aamu ja nukuttiin vähän pidempään. Kun oltiin saatu aamupuuhat tehtyä niin lähettiin taas tien päälle. Tämän päivän agendalla oli Mijas, valkoinen kaupunki vuorilla. Sade tietenki alkas heti kun autoon päästiin, vaikka aamulla aurinko paistoi. Sitä oli etukäteen moni kehunut, mutta en nyt tiedä oliko se sen erikoisempi paikka kuin muutkaan pikkukaupungit täällä. Samat turistikrääsäkaupat mitä joka paikassa muuallakin, mutta taas piti nekin käydä kaikki läpi. Näköalat oli taas komeat ylhäältä alas rannikolle. Mijas on tunnettu aasitakseistaan joillapääsee siis kiertämään koko pikkukylän läpi. Vaihtoehtona oli myös hevoskyyti. Mieli ois kyllä tehnyt, mutta koska budjetti ei antanu myöten niin tyydyttiin ihailemaan kauempaa. Kosha Mijas ei ollut kuin n. puolen tunnin matkan päässä, oltiin taas jo iltapäivästä takaisin asunnolla. Iltasella käytiin eka kertaa vähän paremmin kävelyllä tässä "kotihuudeilla" tutustummassa

Serpentiinitietä ja rotkokaupunki

Kuva
Tiistaina oli Samin syntymäpäivä. Aamusta lähdettiin jo aikaisin vuoristoon, koska kokeneemmat matkailijat oli kertobeet että Rondan rotkokaupunkiin pitää varata koko päivä koska sinne vievä tie on niin hidas ajaa, todella kiemurainen ja jyrkkä serpentiinitie. No, ehkä nämä henkilöt ei sitten ole ajelleet niin paljon, koska ainakaan minusta tie ei ollut laisinkasn hankala eikä pelottava. Näkymät oli kyllä hienot! Villivuohiakin nähtiin rinteillä, mutta niistä ei valitettavasti tallentunut kameralle ainuttakaan julkaisukelpoista kuvaa. Perillä jätettiin auto parkkiin ja lähdettiin kävelemään pääkatua ja etsimään rotkoa. Kuinka yllättävää, ettei taaskaan oltu yhtään kartalla missä ollaan ja mihin päin pitäis mennä... Mä kun en pystynyt yhtäaikaa sekä ajaa että toimia kartturina ja tällä reissulla tullut kyllä harvinaisen selväksi että muilla ei niitä lahjoja ole :D mutta kyllä täällä on niin surkeat opasteet että täällä eksyis varmaan osaavampikin. Suosittelen siis ehdottomasti navig

Gibraltarin ihanat apinat

Kuva
Tänään lähdettiin jo aikaisin aamusta kohti 80km päässä sijaitsevaa Gibraltaria.  Totuttuun tapaan matkalla jouduttiin useaan kertaan miettiä missä sitä oikeen ollaan...tainnut tuo kartturi tulla äitiinsä mitä tulee suuntavaistoon ja kartanlukutaitoon? ;) Kuitenkin taas perille päästiin. Jätettiin auto aika kauas, koska Gibraltarille autolla mennessä ois perutty 20e maksu. Tämä olikin lopuksi hyvä ratkaisu, koska autolla joutui jonottaa tullissa vaikka kuinka kauan, villi veikkaus noin tunnin jonot, sama palatessa mutta ehkä pääsi puolella tunnilla. Gibraltarhan siis kuuluu Iso-Britannialle joten passit piti olla mukana että pääsi rajan yli. Gibraltar on vain 6 neliökillmetriä, ja hauska juttu oli että heti rajan jälkeen piti ylittää Gibraltarin lentokenttä jalan, siitä vain kiitoradan poikki. Pari konetta nähtiin saapuvan. Heti lentokentän jälkeen napattiin pikkubussi, joka kierrätti meitä ympäri Gibraltaria kaikissa päänähtävyyksissä. Meidän lisäksi mukana oli vain vanhempi amerikk

Marbella ja Puerto Banus

Kuva
Sunnuntaille ennustettiin vielä sadetta, mutta kävi säkä ja aurinko paistoi melkein koko päivän, parhsimmillaan mittari näytti 21astetta. Mitään kunnollista karttaa ei ollut käytössä ja täällä päin on todella huobot opasteet ja tien nimiäkään ei ole merkitty läheskään joka paikassa, joten varmaan tunnin paikka taas ajeltiin sokkona sinne tänne ennenkuin löydettiin Puerto Banukseen, joka on siis satama täynnä miljoonahuvipursia. Melkoisesti oli kokoa muutamilla paateilla! Täällä on tullut moneen kertaan huomattua että paikalliset pysäköi autonsa mitä mielenkiintoisemmille paikoille, vaikka keskelle katua nalkittaen oikealla pysäköintipaikalla olevan auton niin ettei se pääse mitenkään pois... Kaikista hauskin parkkeeraus oli kuitenkin allaoleva joka bongattiin Marbellan vanhastakaupungista. Ei oo ainakaan kuskinpuolen ovesta tultu ulos? Muutama muukin otos kauniista vanhasta kaupungista alla.

Fuengirola, Suomalaisten kakkoskoti

Kuva
Matkan toinen päivä, lauantai, vietettiin Fuengirolassa eläintarhaa kierrellen ja shoppaillen. Keli oli harmaa ja sateinen, jonka vuoksi valittiin nämät aktiviteetit eikä se nyt onneksi pahasti satanut, välistä vähän tihkutti. Eläintarha oli todella hyvinpidetty ja siisti, sisustukseen oli nähty vaivaa. Isommat tilat ois kyllä voinu joillakin eläimillä mutta hyvin näyttivät viihtyvän. Simpanssien touhuja ois voinu seurata pidempäänkin, veikeitä otuksia! Siellä oli myös mahdollisuus päästä oppaan johdolla "saarelmaan" jossa erirotuisia apinoita oli vapaana, mutta koska apinat inhoavat sadetta niin me ei niitä paljoa nähty, olivat puustossa Aikamme otuksia pällisteltyämme  jatkettiin kaupungille. Käytiin rantaravintolassa syömässä ja muu porukka teki ostoksia rantakadun turistikaupoissa. Ilta kerkes jo kokonaan pimentyä, ennenkun päästiin takaisin autolle asti ja siihen mennessä allekirjoittanutkin oli löytänyt jo kahdet uudet kengät ( <3 ) ja collegehousut ja pus