Usan roadtrip 2025 ; Montana / Garnet ghost town

 

Yellowstonesta lähdettyämme meillä ei ollut selkeää suunnitelmaa minne tai mitä kautta ajettaisiin. Tai siis joo, länteen päin kohti Seattlea, mutta että minne asti tuona päivänä ja mitä kautta. Päädyttiin ajelemaan Livingstonin kautta ensin Bozemaniin ja sieltä Butteen. Bozemanissa käytiin vähän shoppailemassa Murdocksilla ja kyllä täytyy sanoa että joka kerta Bozemanissa käydessämme siellä on tilanne asunnottomien / narkkien kanssa selvästi pahentunut. Tuo Murdocksin ja Walmartin ympäristö tuntuu olevan kodittomien aluetta, ja kieltämättä vähän jännitti jättää auto edes siihen kaupan pihaan parkkiin. Spurgumarket (eli Bozemanin Walmart) jätettiin suosiolla välistä, sillä siellä asioiminen on tuntunut epämiellyttävältä jo pitkään kun parkkiksella ja läheisillä nurmialueilla päivystää jatkuvasti ihmisiä ihan "tiloissaan". Toki myös poliisin pyörii alueella jatkuvasti, mutta silti. Ruokaostokset voi hoitaa myöhemminkin. 

Buttessa tosiaan käytiin ensin syömässä Pizza Ranchilla (nam!) ja majoituttiin Rocker Inn -motellissa, joka sinänsä oli ihan siisti ja saanut ok arvostelut, mutta ympäristö vaikutti sielläkin vähän arvaamattomalta joten päädyttiin roudaamaan kaikki matkatavarat autosta huoneeseen. 

Illalla jo ihmeteltiin, että miksi kortilla näkyy veloitus kahteen kertaan tuosta hotellista, vaikka se oli jo maksettu hotels.com sovelluksen kautta. No, tätä sitten selviteltiin vielä kotiin palattuammekin, kun katevaraukset ei vaan häipyneet. Lopulta ne palauttikin sitten jostain syystä kaikki rahat, joten meille ei jäänyt maksettavaa kuin muutama hassu dollari mikä menetettiin valuuttakurssien muutututtua. Pientä säätöä siis piti tähänkin mahtua...

Buttesta suunnattiin seuraavana aamuna Missoulan suuntaan, ja oltiin suunniteltu menevämme pikkuteitä koska nuo isot motarit on niin nähtyjä, mutta eksyttiinkin väärästä risteyksestä vielä pienemmälle tielle mitä oli ajateltu. No, ei se mitään, maisemat oli komeita ja "meno aitoa". 

Vieläkään ei oltu oikein ajateltu että mitäs kivaa tekemistä keksittäis näille lopuille päiville, kun ihan pelkkää ajoakaan ei ainakaan joka päivä jaksaisi. Sitten Ville löysi google mapsin offline kartasta kummituskaupungin, Garnetin. Sehän kuulosti ihan kivalta. Ei ollakaan ihan hetkeen käyty missään vanhassa villinlännen kummityskaupungissa.

Saavuttiin tietä nro 1 etelästä pienenpieneen Drummondin kylään, jonka ohitse myös isompi motari 90 tulee. Ajateltiin pitää vessatauko ja kysellä vähän parasta reittiä Garnetiin, kun netistä offlinena löytämämme ohjeet oli vähän ristiriitaiset. Ainut paikka joka tässä uinuvassa kylässä oli auki, oli pienenpieni kahvila/diner. Ihme ja kumma siellä jopa oli wifi, mutta tietenkään ei kehdattu sitä ja vessaa käyttää ihan vaan ohimennen vaan jotain pitäis ostaakin. Nälkä ei vielä ollut, ja listalla ei oikein ollut juomia jotka mulle uppoais niin tilattiin vaan Villelle kahvi. Paikan työntekijä ja omistaja kovasti meitä jututti ja oli todella avuliaita, ja ihan innoissaan siitä että joku SUOMESTA pysähtyy heidän pieneen kurjaan kuppilaan. Lopulta ne ei suostuneet edes ottamaan maksua kahvista. Ja kun niin mielellään olis just tuolla maksettu ja tuettu edes vähän tuollaista pientä paikkaa, missä tuskin asiakkaita käy ruuhkaksi asti ( ei muuten nähty ristinsielua koko kaupungissa kun ajettiin läpi...)

No, saatiin ohjeet mitä kautta kannattaa kaupunkiin ajaa, tai saatiin itseasiassa parikin reittiehdotusta. Google maps olis koko ajan halunnut ajattaa meidät jostain ihan tooooosi kaukaa joten siihen ei kaueasti luotettu.

 Ensimmäisen kohdalla jouduttiin kääntymään takaisin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, sillä tie muuttui lähinnä hevosella / jalkaisin kuljettavaksi pikku väyläksi, joka oli täysin puskittunut. Hetki jo mietittiin, että miksi meidät sinne oli ohjeistettu että mitkähän ryövärit kohta jostain puskan takaa hyökkään kimppuun. No ei hyökännyt, mutta jouduttiin turvautua seuraavaan reittiin. Tie kulki alkumatkasta aika pitkään motarin vieressä, mutta lopulta sieltä kääntyi vuoria kohti pienempi tie jolta löydettiin opasteet.

Kyllähän tuo ylläoleva kyltti sai hetken miettimään oisko vaan pitänyt uskoa google mapsia ja kiertää, mutta todettiin sitten että kun kerran paikalliset oli sanoneet että hyvin pääsee citymaasturilla, niin mennään vaan. Ja tuossa kyltissäkin sanottiin vaan ettei suositella isoille autoille, eli kyllä henkilöautolla pitäs onnistua. 

Ja olipas seikkailu :D Tämä on taas niitä kertoja, kun varmasti vielä kiikkustuolissa muistelee. Tiehän muuttui hiekkatieksi kutakuinkin heti tämän kyltin jälkeen, ja pieneni pienenemistään. Siinä kohtaa kun rupes tulemaan kylttejä siitä kuinka autosta ei saa nousta tai tunkeutujat ammutaan, todettiin olevamme ihan todella villissä lännessä. Oltiin siis yksityisalueella, eikä alueen omistaja halunnut turisteja tai muitakaan ylimääräisiä hortoilemaan tiluksilleen.

Jos ei opasteita olis ollut säännöllisesti, olis moneen kertaan luultu että on eksytty reitiltä. Google mapsista myös tiheään seurattiin että mennäänkö nyt varmasti oikeassa paikassa. Sitten alkoi se kiipiminen vielä kaiken muun päälle. 

Sateet oli huuhdelleet tielle monin paikoit isot urat, ja isoja kivenmurikoita oli väisteltävä jatkuvasti. Tie oli niin kapea, että varsinkin mutkissa tuntui että edes meidän pikkukosla ei mahdu kääntymään. Välillä pelotti loppuuko maavarakin kesken, vaikka citymaasturi olikin. 

Pieni pätkä suht ok kuntoista tietä välissä...

Paikoitellen jyrkkä rinne lähti ihan renkaitten vierestä, ja täytyy myöntää että ihan koko matkan ylös asti mä puristin ovenkahvaa rystyset valkosena. Vähän väliä huomasin että oon unohtanut hengittää. 

Jossain vaiheessa havahduttiin tajuamaan, että mitäs jos joku tulee vastaan?? Pitäs lähteä peruuttamaan tuota tietä, joka jo eteenpäin mennessäkin oli aivan riittävän kuumottava. Ja sanottakoon vielä, että mua ei kovin hevillä tälläset jutut jännitä. 

Jotain kertonee sekin että unohdin lähes kokonaan kuvata, vaikka mentiin etanavauhtia ja sille olis ollut hyvin mahdollisuuksia.

Yhtäkkiä puiden välistä näkyi autoja. Autoja?? Siis ihan useita, ei vain yhtä. Ja sitten näkyi pari asuntovaunuakin. Miten hitossa ne oli tonne tulleet?? Löydettiin suht iso, hyvin pidetty parkkis ja jopa vessat. Mitä ihmettä? No kappas, se toinen reitti, jota google mapsikin oli yrittänyt meitä ajattaa, olisi ollut siis ihan hyväkuntoinen hiekkatie :D Toki olisi kiertänyt varmaan lähemmäs 100km, mutta silti. 

No, perille oli päästy. Itse Garnetin kylä ei vielä parkkikselle näkynyt, mutta opasteet oli selkeät. Lähdettiin laskeutumaan alemmas ja pianhan se sieltä jo pilkisti. 

Garnetin sanotaan olevan Montanan parhaiten säilynyt kummituskaupunki. 

Kultaryntäyksen aikana täällä asui jopa tuhat ihmistä, ja täällä oli tietenkin oma kauppa, koulu ja majatalo, muiden palveluiden lisäksi. Kultaa rupesi löytymään alueelta 1860-luvulla, mutta isompi kultalöytö tehtiin vasta 1898.

Puolet rakennuksita paloi 1912, eikä niitä koskaan rakennettu uudestaan. Tuolloin jo moni asukas hylkäsi kotinsa, mutta jotkut sinnikkäät yritti vielä  1940-luvulle saakka ja pari yksittäistä1950-luvulle saakka jolloin kylä viimein autioitui kokonaan.

Nykyään täältä saa jopa vuokrattua paria pientä mökkiä, jos haluaa alueeseen tutustua paremminkin ajan kanssa. Pienenpieni vanhassa juottolassa sijaitseva vierailijakeskus on avoinna sulan maan aikaan toukokuun lopulta syyskuuhun. 

Täälläkin vierailijakeskuksen työntekijät oli aivan ihmeissään suomalaisista vieraista, mutta mikä vielä ihmeellisempää, juuri edellispäivänä heillä oli myös ollut suomalaisia vieraita! Ja tämä kohde ei todellakaan ole mikään tyypillinen ulkomaisten turistien (jos amerikkalaistenkaan) kohde, sillä vaikka oli kovasti koitettu etsiä jotain kivaa näkemistä/kokemusta matkan varrelta niin aika monta sivua sai kahlata läpi että löydettiin tämä. 

Ei missään nimessä erityisen tunnettu kohde, mutta sitäkin mielenkiintoisempi! Lämmin suositus siis jos tuolla päin liikkuu, joskin näin jälkikäteen suositellaan kyllä kiertämään sieltä pidemmän reitin kautta :D Toki riippuu mistä päin on tulossa, että onko se edes yhtään pidempi. Toisaalta, seikkailunnälkäiselle ehkä tuo meidän käyttämä reitti vois olla kivempi, ainakin aiheuttaa enemmän sydämentykytystä :D 

Täältä meidän matka jatkui St Regisiin jossa yövyttiin herttaisesta todella vanhassa motellissa, Little River Motel. Koska matka alkoi jo olla loppusuoralla, päädyttiin täälläkin roudaamaan aivan kaikki kamat sisälle tupaan ja aloittamaan pakkaamaan niitä niin, että saatiin yksi iso matkalaukku pakattua jo kokonaan valmiiksi. 

Toisaalta jo kaipasin kotiin ja eläinten sekä perheen luo, mutta toisaalta olis vielä kovasti halunnut jatkaa seikkailua. Onneksi oli vielä muutama päivä Washingtonin osavaltiossa edessä!