Usan Roadtrip 2025 ; Oregon

 

Kolmantena matkapäivänä ylitettiin highway 101 pitkin Astorian silta Washingtonista Oregonin puolelle. Nälkä oli päässyt yllättämään koska ei oltu syöty kuin aamupala ja sen jälkeen patikoitukin jo useampikin muutaman kilsan lenkki. 

Jälleen mapsia apuna käyttäen löydettiin erinomaiset arvostelut saanut thai ravintola kauempaa keskustasta, ja siellä ruoka olikin kyllä aivan todella herkullista. 

Tienvieret oli edelleen täynnään sitä keltaista kukkaa, joskin tässä kuvaamassani kohdassa aika maltillisesti ja vain siellä täällä eikä yhtenäisenä isona massana.  Hyvin selkeästi alkukesän kukka, sillä millään aiemmalla reissulla ei ole näitä nähty. Puistonvartija Olympicissa kertoi, että tämä kyseinen puska on levinnyt Kanadasta koko rannikolle aina Meksikon rajalle saakka. 

Edellisen kerran ollaan tuolla suunnalla Oregonissa ajeltu 2017, ja muutos silloiseen oli hyvin selkeä. Syrjäisemmillä alueilla ei niinkään, mutta suurin osa kaupungeista / kylistä jonka läpi ajettiin, oli kuin jostain zombileffasta. Ihan mahdoton määrä huumehörhöjä jotka liikkui hyvin epämääräisesti ja arvaamattomasti eikä kyllä tehnyt mieli pysähdellä yhtään ylimääräistä. Edelliseltä visiitiltä ei muisteta mitään tälläistä muualta kuin Portlandista, eikä sielläkään tuossa mittakaavassa. Oltiin taas kerran tyytyväisiä, että yöpaikka oli varattu leirintäalueelta eikä hotellista, olis nimittäin hirvittänyt jäädä tuonne kaupunkialueelle. 

Sen sijaan meidän yöpaikka South Beach State parkin leirintäalueella oli aivan ihana. Koska oli Memorial day viikonloppu, tuokin valtavan kokoinen leirintäalue oli aivan täyteen buukattu ja ihmiset oli hyvinkin juhlatuulella. Meidän viereiselle paikalle/paikoille sattui isompi, useamman perheen seurue jossa koko sakki vauvoista vaareihin tanssi kovaäänisen musiikin tahtiin, söi ja leikki. Olisin voinut kuvitella että olisin itsekin nauttinut tuollaisesta ajanvietosta perheen kesken, vaikka nyt halusinkin vaan nukkua väsymystä pois.

Lähdettiin kuitenkin väsymyksestä huolimatta vielä kävelylle ympäri leirintäaluetta ja vielä vähän matkan päähän rannalle, oliskohan sinne ollut sitten joku puoli kilometriä tai reilu suuntaansa. Rannalle vievä kävelytie kulki tiheän metsikön halki, ja voi hitsi miten sielä oli itikoita! Meinas aivan syyä meidät elävältä. Rannalla ne onneksi taas häipyi. Meillä kun on näillä jenkkireissuilla aina niin aikainen rytmi, että herätään jo tosi varhaiseen ja lähdetään liikkeelle, ja nukkumaan mennään heti pimeän tultua, niin tosi harvoin ollaan paikassa jossa saatais näppärästi ihailtua auringonlaskua. Mutta tuolla se kerrankin onnistui! 

Rannalla oli paljon porukkaa nuotioiden äärellä, kävelemässä ja pelailemassa. Jotenkin tosi seesteinen fiilis. Merikin oli yllättävän tyyni, sillä meidän kokemuksen mukaan tyynimeri hyvin harvoin on tyyni. 

Takaisin tullessa huomattiin varoituskyltti, että alueella oli muutamaa päivää aiemmin liikkunut mustakarhu, mutta ei ainakaan meille tullut esittäytymään. 

Vielä telttaan kömpiessämme naapurin perhe piti bileitään mutta kun laittoi korvanapit korviin ja äänikirjan pyörimään niin aika nopeeta se uni kuitenkin löysi meidät ja aamulla herättiin taas yhdessä auringon kanssa. Tai no, aurinkoa ei kyllä näkynyt, sillä taivas oli aivan pilvessä mutta tiedätte mitä tarkoitan :D 

Meidän seuraava varsinainen kohde oli Oregon Dunes, mutta useammalla maisemapaikallakin pysähdyttiin matkalla vähän jaloittelemassa.

Bongattiin myös reissun ekat merileijonat!

Leikkarilta dyyneille ei ollut kuin vajaa 2h ajo, joten kerettiin sinne jo hyvissä ajoin. Sielläkin oli jotenkin ihan poikkeuksellinen fiilinki joka puolella, ihan erityisesti "pääparkkiksella" joka oli sekin juhlaviikonlopun vuoksi aivan täynnä. Suurimmalla osalla oli kunnon leirit pystyssä autojen vieressä ja lisäksi hiekoilla oli useitakin sallittuja alueita leiriytyimiselle. 

Tämän paikan "erikoisuus" on siis valtavat dyynit, ja niillä moottoroiduilla ajoneuvoilla ajelu. Meitä vastaan tuli rantakirppujen ja atv:den lisäksi monen sorttista kaksipyöräistä ja olipa joku liitovarjollakin liikkeellä. 

Rannalla ollessa oli varsinkin pohjoiseen katsellessa vielä aivan sumuista ja pilvistä

Aikamme kun tuola hengattiin niin aurinkokin välistä pilkisteli pilvenraoista ja aamun sumu alkoi pikkuhiljaa hälvetä rannaltakin. 

Olishan noita ollut siistiä päästä itekin vähän kokeilemaan, ja epäilemättä niitä ois jostain päässyt vuokraamaankin mutta jätettiin nyt sen kummemmin selvittelemättä miten, kun tuona viikonloppuna ne olis varmasti ollut jo kaikki vuokrattuna. Mutta vinkiksi, jos joku tuonne suunnalle menossa että tälläinen aktiviteetti löytyy!

Ajomatkaa seuraavalle leirintäalueella Crescent cityyn oli reilu 3h, joten joku ruokapaikka piti löytää. Sellaiseksi valikoitui tällä kertaa suositusten perusteella Coos Baysta ketju nimeltä Abby´s Legendary pizza. Mulla löytyi tälläinen kuva annoksesta, jonka perusteella uskallan väittää että olen tykännyt kyseisestä pitsasta, mutta mulla ei ole mitään, siis ei minkäänlaista muistikuvaa tästä paikasta enkä olis osannut sanoa tuollaista syöneeni. Ville sen sijaan osas tämän kuvan nähtyään heti kuvailla itse ravintolankin, että sen mieleen se sitten jäi :D 

Vielä yksi jaloittelu/vessatauko pidettiin jossain Gold Beachin lähistöllä mutta muuten ajeltiin suoriltaan Crescent Cityn KOAlle, joka olikin meidän eka KOA tälle reissulle ja yllättävän rauhallinen ottaen huomioon että edelleen oli kuitenkin juhlaviikonloppu ja suurimmalla osalla vielä maanantai vapaana. 

Seuraavassa postauksessa sitten Kalifornian osuutta matkasta!