Pikapyrähdys Lofooteille

Elokuun alussa oli sattuman kautta sekä mulla että siskontytöllä samaan aikaan vapaata, ja päätettiin tehdän muutaman päivä pikareissu Lofooteille.
Aamulla lähdettiin jo aikaisin ajamaan koska haluttiin keretä mahdollisimman pitkälle että jäis aikaa patikoidakin. Mitään suunnitelmia ei ollut etukäteen yöpymisten tai muunkaan ohjelman kanssa, muuta kuin että yöt menee teltassa ja jotakin patikkareittejä haluttais koluta läpi, sekä mielellään kivuta vuorelle. Itsellä olis kovasti tehny mieli myös valassafarille mutta se jäi sekä ajanpuutteen että kalliin hinnan vuoksi tällä kertaa tekemättä.

Ekana päivänä ajettiin siis Kebnekaiselle saakka ja yövyttiin Nikkaluoktassa. Ennen yöpuulle vetäytymistä kerettiin kuitenkin käydä vähän patikoimassa läheiselle järvelle josta ois päässyt lähemmäs itse Kebnekaisea venekyydillä, mutta me tyydyttiin vaan töllistelemään upeita vuoria ja käännyttiin takas sopivasti sateen alkaessa. Sade ei kuitenkaan ollu mikään mahottoman kova ja loppuikin aika äkkiä, ei haitannut yhtään käpöstellä pikku sateessa. Mutta yöllä sato niin maan mahottoman kovaa, että tuli telttakin testattua oikeen ison käden kautta vedenpitäväksi (okei, pari tippaa annetaan anteeksi, sitä vettä tuli NIIN paljon ja koko yön!)

Aamusta matka jatkui aikaisin kohti Lofootteja. Poroja tuli jokunen vastaan matkalla, lähinnä yksinäisiä hirvaita komeine sarvineen.

Käytiin syömässä ei-niin-hyvät pitsat matkan varrella ja yöksi päädyttiin tällä kertaa Rambergiin, jossa oli ihana leirintäalue ihan upean hiekkarannan kupeessa. Pilvet näytti kovin sateisilta ja iltaki rupes jo hämärtymään mutta käytiin kuitenkin pikkusen kävellen tutustumassa tuohon söpöön pikkukaupunkiin.

 Ilta käytettiin patikkareittien suunnitteluun ja tuumattiin että seuraavana päivänä käydään Rytenillä, jonne meni oppaan mukaan montakin reittiä, ja reitit oli luokiteltu helpoksi.
Tai siis niin me luultiin. Ilmeisesti helpompikin reitti olis tuonne mennyt, mutta me onnistuttiin sitte valitsemaan just se vaikeakulkuinen joka kulki aika jyrkkää vuorenseinämää ylös, eikä tietenkään mitään kunnon polkua edes vaan kivikon keskellä. Samanlainen väylä oli alaspäin... kyllä jouduin Piialle sanoa moneen kertaan että pakko pysähtyä hetkeks, ei kunto kestä täti-ihmisellä :D
Viimein kuitenkin päästiin vuoren päälle asti ja voi vitsit että oli ylhäältä oli komiat maisemat, kannatti kiivetä!
Takaspäin tultiin toista reittiä joka oli kyllä sit paljon helpompi.

Kun päästiin takas autolle niin kovasti nauratti mun aktiivisuusrannekkeen arvio rasituksesta, "äärimmäinen". No, kyllähän siinä tuli se 5h urakoituakin!
Ihme ja kumma ei tullut jalatkaan kipiäksi seuraavana päivänä.
Ryteniltä jatkettiin vielä ihan Lofoottien "päähän" asti, eli Å i Lofotenille. Mukava reissata tuollain ettei oo mitään tarkempia suunnitelmia ja elää hetkessä, kattoa minne jalat vie.

Takaspäin ajeltiin niin kauan kun siltä tuntui, ja ihan summamutikassa valittiin leirintäpaikaksi Ungstad, siitä mitään tietämättä. Aivan ihana paikka! Netistä luin myöhemmin että tuo on Norjan paras surffauspaikka ja surffareita sielä näkyikin. Kylä oli ihan tositosi pieni, mutta sitäkin söpömpi. Korkeat vuoret reunusti sitä kolmelta suunnalta, ja meri neljänneltä. Vasta jälkikäteen saatiin huomata googlettelun kautta, että ei sit oltukaan yötä sillä "oikealla" leirintäalueella minne oli oletettu menevämme, vaan jollain epävirallisella leikkarilla joka oli ihan muutaman askeleen päässä merestä. Vessojakaan ei ollu ku onnettomat, huonossa kunnossa olevan bajamajan tyyliset. No, se oli kyllä ainut huono puoli siinä paikassa, tykästyin tosi kovaa! Viereisen vuoren rinteillä oli iso lammaslauma jotka pitkin yötä aina välistä määkivät. Ei häirinnyt sekään, oikeestaan se oli aika kivaa pitkästä aikaa. Siitä onkin jo 2v kun meillä oli lampaita...

 Aamu valkeni ja taas matkaan. Tarkoitus oli keretä ajaa mahdollisimman pitkälle takas kotiin päin, kun seuraavana iltana pitäs olla jo kotosalla. Haluttiin ajaa eri reittiä kuin tullessa, joten valittiin Pohjoinen reitti Kilpisjärven kautta. Maisemat oli kyllä niin upeat koko matkan!
Bardussa käytiin vielä Polar Parkissa ihailemassa pohjoisia petoja ja muutamia sorkkaeläimiä.
Kyseisestä paikasta löytyy myös mun kauan haaveilema Wolf Lodge. Vielä joskus mä pääsen sinne, oon päättänyt.
Polar park on siitä erikoinen "eläinpuisto" että stiellä aitaukset on ihan tosi isoja, useamman hehtaaria. Eläimillä on oikeesti tilaa olla ja elää, ja aitauksissa on ihan reilusti myös metsikköä että pääsevät piiloon ja pakoon aurinkoa.
Niin, ja onhan se maailman pohjoisin eläinpuisto myös. Kymmenkunta eri lajia vain, mutta ainakin mulle henkilökohtaisesti tärkeämpää kuin eläinlajien kirjo, on se että niillä on oikeasti tilaa olla.
Päästiin myös ulvomaan susien kanssa ja opas kertoi että ympäröivillä vuorilla on myös satunnaisesti susia, että ne vastaa joskus eläinpuiston susien ulvontaan.
Porot on alueella vapaana. On niillä oma aitauskin, mutta se ei ole suljettu vaan pääsevät sieltä pois niinkuin lystäävät. Meille ei tätä kerrottu lipputiskillä kuten ois kuulunut, joten vähän säikähdettiin kun yhtäkkiä kävelytiellä juoksi poro suoraa kohti, heh.

Yöksi kerettiin Suomen puolelle ja hitsi että muuten poroja oli paljon tuossa Kilpisjärvi-Karesuvanto välillä! Yöpaikkaa oli tosi vaikea löytää, samoin ruokaa. Karesuvannolta löydettiin sitten huoltsikka josta saatiin vähän iltapalaa ja pian sen jälkeen bongattiin sopiva hiekkamonttu mihin iskettiin auto parkkiin ja silmät kiinni, kun uni rupes painamaan niin ettei jaksettu enää kauempaa ettiä leirintäaluetta.

Seuraavana päivänä sitten ajeltiin Haaparannan Ikean kautta kotiin ja kauhisteltiin kuinka porukka jonotti Muumimukeja innoissaan...

Mukava reissu, upeat maisemat ja hyvä seura. Kyllä tuonnekin tahdon takaisin, mutta on se kumma että noinkaan upeaan paikkaan ei tullu samanlaista poltetta päästä takas ku Yellowstoneen.
Tässä onkin kesä mennyt kärvistellessä kun seuraavaan Yellowstonen reissuun on vielä melkeen vuosi... ens kesänä vasta pääsee.