Usan Roadtrip 2022 osa 12 ; Colorado / Rocky Mountainsin kansallispuisto

 

Ollaan päästy matkassa jo viimeiselle viikolle, ja yhteen meidän lemppari osavaltioista.  Ennen varsinaista kohdetta, joka siis oli Rocky Mountainsin kansallispuisto, olisi vielä edessä 1-2 yötä Meekerissä josta oltiin buukattu leirintäalueelta telttamajoitus joka oli niin ihmeellisen halpa, että harkittiin että oltais buukattu toinenkin yö. Onneks ei buukattu, ei ollut nimittäin oikein telttailijoille kiva paikka. Itse leirintäalue sinällään oli tosi kiva kyllä, uudehko, hyväkuntoinen, kivalla paikalla.... mutta lähes pelkästään kivipohjaa, ei puita eikä pensaita missään varjoksi. Ja kuuma oli kuin pätsissä. Siellä olis kyllä saanut vuokrata myös näitä kivoja "mini-koteja" joissa ilmeisesti ainakin osassa oli ilmastointi, mutta ne oli nyt kaikki varattuna kun sinne oli tulossa joku iso perheporukka joka oli varannut ne kaikki. Tynnyrisaunakin ja kaikki!

Päädyttiin ainoastaan pystyttämään teltta ja lähdettiin etsimään viileyttä kaupungista. Käytiin ensin kaffilassa vähän hakemassa evästä ja kun siinä oli aikamme istuttu päätettiin poiketa paikalliseen ILMASTOITUUN kirjastoon lehtiä lukemaan. En enää muista tarkalleen lämpötiloja, mutta kyllä se lähelle 40 oli, oisko ollu joku 37.  Joka tapauksessa ei sellainen, että olisit halunnut viettää sen ulkona ilman varjoa. Illaksi oltiin menossa paikalliseen pikkurodeoon, joka olikin syy mikä meidät oli houkutellut yöpymään just Meekeriin. Yö meni kuitenkin yllättävän kivasti kun lämpötila laski sopivasti, ja aamu oli hyvä aloittaa tukevalla aamupalalla kaupungissa. Tie halki Coloradon oli upea kuten Coloradon vuoristossa tuppaa aina olemaan. No, missä tahansa vuoristossa varmaan. 

Ja mikäs se oli ajellessa kun tiedettiin että Denveristä löydetään Outback! Oi miten olikaan kaivattu Blooming onionia. Miten on ees mahollista, että oltiin oltu reissussa yli 3vko ja nyt vasta päästiin eka kertaa Outbackiin syömään, häh? No, nyt syötiin sitten sitäkin paremmalla ruokahalulla ittemme kunnon ähkyyn. Ja ei muutaku takas helteeseen ja kohti Estes Parkia. Meillä ei ollut varattuna majoitusta kuin vasta kahdelle seuraavalle yölle eikä oltu edes päätetty oltaisko teltassa vai halutaanko hotelliin (2 seuraavaa yötä oli varattu hotelliin) mutta kun ei etukäteen tiedetty jaksetaanko edes ajaa Estesiin asti niin ei oltu viitsitty. Jaksettiin sitte kuitenkin ja kuinka ollakaan saavuttiin KOA:lle 3min ennen vastaanoton sulkemista ja saatiin viimeinen telttapaikka :D 

Parasta ikinä, Blooming onion <3

Löysin ehkä maailman söpöimmät conssitkin!

Koska korona-aika on lisännyt kansallispuistojen kävijämääriä niin hurjasti, oli Rocky Mountainsilla käytössä lupasysteemi jolla pääsit puistoon tiettyyn aikaan. Luvat myönnettiin erikseen puiston läpi kulkevalle Trail Ridge Roadille sekä Bear Lake roadille, joka päättyy Bear Lakelle mutta jonka varresta löytyy suurin osa puiston suosituimmista patikointireiteistä. Lupa itsessään ei ollut maksullinen, mutta käsittelykuluja sen ostosta netistä tuli pari dollaria per päivä. Luvat tuli ostettavaksi aina edellisenä päivänä olikohan kolmen jälkeen iltapäivästä, ja ne meni nopeaa, etenkin aamulle ja aamupäivälle. Iltapäivän aikoja saattoi saada vielä myöhemminkin, mutta se rajoitti patikointimahdollisuuksia aika reilusti kun ei siihen aikaan enää mihinkään pitkälle voinut lähteä. 

Ekan päivän kunniaksi oltiin napattu lupa puiston läpi kulkemiselle, ja aamulla oltiinkin jo aikaisin liikenteessä. Pysähdyttiin ihailemaan tundraa ja eiköhän meillä ollut heti vastassa eka marmotti!

Oli muuten kohtuu vilpoista tuolla reilun 3,5km korkeudessa. Pysähdyttiin Alpinen vierailijakeskuksella mutta oli niin kylmä ettei kauheesti tarennut maisemia ihailla, paitsi sisältä. Olis pitäny muistaa vissiin laittaa takki, mutta se oli autossa ison parkkipaikan toisella puolen :D 

Vähän oli jo nälkäkin, mutta tuola oli niin suolaset hinnat että mieluummin napattiin vaan jotain pientä omasta kylmälaukusta. Sen verran siitä sai virtaa, että kun päästiin vuoriston toiselle puolen laaksoon, käytiin tunnin verran käppäilemässä Colorado River trailia. Jostain syystä tuolla kyseisellä patikalla oli ihan hirveästi lapsiperheitä ja ihan pienten vauvojenkin kanssa. Toki, olihan se aika tasaista verrattuna suurimpaan osaan puiston patikoista. 

Jo edellisellä vierailulla v. 2017 meillä oli puhe patikoida Lulu Cityyn, mutta se jäi taas odottamaan seuraavaa kertaa. Lulu City on siis vanha kaivoskylä 1800-luvun lopulta, joka on hylätty jo 1885 kun alueen hopeakaivos ehtyi.

Hetki mietittiin oltaisko jo käännytty tuosta takaisin mutta päätettiin edetä vielä etelään Grand Lakelle asti, koska viime visiitillä se jäi meiltä kokonaan välistä. Matkalla kauhisteltiin taas maastopalojen jälkiä, tällä kertaa niinkin tuoreita kuin lokakuulta 2020. Tuo palo, East Troublesomen palo, oli kautta historian Coloradon historiassa. 580 rakennusta tuhoutui kun palo saatiin sammumaan vasta talvimyrskyjen saapuessa marraskuun lopulla.

Gran Lakelle saavuttaessa päätettiin vielä tehdä sielläkin pieni patikka Adams Fallseille. Kamalasti ihmisiä, kamalan kuuma, ja mahottoman nättiä!

Patikan jälkeen nälkä alkoi olla niin tosiasia että etsittiin Grand Lakelta sopiva ruokapaikka. Ihana, ilmastoitu sisätila ja kerrassaan maukasta meksikolaista sapuskaa, nam! 

Oltiin mukamas säästelty energiaa että ois voitu patikoida vielä vedenjakajalla, mutta eipä oltu tulomatkalla kiinnitetty huomiota miten paljon lunta sielä vielä oli. Kyllähän sielä lumessakin polku meni, vaan sen näki heti alkuunsa että siitä on sen verran moni tippunu lumen läpi joka toisella askeleella että tuumattiin paremmaksi jättää välistä.

Päätettiin sitten sen sijaan käydä "ihan pikaisesti" lyhyt Tundra Communities reitti, joka meidän pettymykseksi oli asvaltoitu ja aivan täynnä porukkaa. Mutta kun oli päätetty, oli päätetty. Muistaakseni yritin vielä itse keksiä tekosyitä miksi ei pitäs lähteä mutta Villen päätä ei käännetty. Pilvet näytti vähän uhkaavilta, mutta vielä paistoi aurinko. Ei oltu kiivetty mäkeä ylös kuin ehkä 5min, kun ukkonen rupes pauhaamaan. Ja me oltiin siis menossa kohti huippua, ilman mitään suojaa. Mutta niinhän muutkin meni, niin kai mekin sit jatketaan!

Oli muuten aika hitsin upeeta katella salamointia noin korkeella, kun näkyi kauas. 

Lopulta kastuttiin ihan pikkusen, mutta ei onneks pahasti. Ukkonenkin kiersi meidät. Takaisin itään Estes Parkia kohti mennessä ei kyllä jäänyt epäselväksi että sielä oli tullut vettä ihan huolella. 

Koska kello oli jo sen verran että tuota tielupaa ei enää tarvittu, pyörähdettiin myös Bear Lakella koska sinne oli tarkoitus mennä ajan kanssa seuraavana päivänä ja tahdottiin vähän katsastaa kun ei oltu ennen oltu sielä päin. Vielä tuolloinkin, oisko kello ollu jotain seittemän illalla, oli parkkipaikka niin täynnä että löydettiin tasan yks paikka, onneks se riitti :D Kierrettiin järvi nopeesti, sen verran vielä kerkes vaikka rupeskin jo ilta-aurinko laskemaan. 

Herätti suurta huvitusta, kun sielä kekkuloi joku aasialainen porukka korkokengissään. No, olihan se(kin) reitti kyllä asvaltoitu, mutta paikoitellen vielä ihan lumessa. Ei ollut kyllä eka kerta, muistan että viimeks 2019 Glacierin kansallispuistossa yhellä lumisella polulla tuli korkkarikansaa vastaan. 

Hotellille kerettiin vasta pimeällä, mutta eipä sielä ollut tarkoituskaan muuta kuin nukkua. Aamusta lähdettiin heti takaisin Bear Laken tielle päivän ekalle patikalle joksi oli valikoitunut Beaver Mountain, vajaa 7km. 

Tämäkin polku kulki palaneen metsän läpi, mutta lohdullista sentään nähdä kuinka uusi elämä alkaa valtaamaan alaa,  maa vihersi niin vimosen päälle. 

Tällä patikalla nähtiin myös taas paljon villieläimiä aina peuroista ja kojeeteista lukuisiin erilaisiin lintuihin.

Kyllähän tässäkin kiipiä sai, mutta ei mikään erityisen vaativa vaan uskaltaa suositella aikalailla kaikille. Ja maisemat oli tietenkin aivan huikeat. 

Patikan jälkeen käytiin lounaalla kaupungissa josta oli muuten yllättävän vaikea tällä kertaa löytää ruokapaikkaa. Tai siis ravintoloitahan on pilvin pimein, mutta ne oli KAIKKI täynnä! Ois joutunut odottaa pöytää yli puoli tuntia joka paikassa. Viimein löydettiin yksi paikka missä pääsi baaritiskille hetikin ja tilattiin sitten siihen. 

Kun mahat oli taas täynnä oli hyvä ajaa takaisin puistoon ja lähteä patikoimaan vähän lisää. Tällä kertaa jätettiin auto Park & Ride parkkikselle ja otettiin ilmainen shuttle bussi Bear Lakelle niin ei tarvinut etsiä parkkipaikkaa sieltä. Eikä sitä ois kyllä löytynytkään, todettiin.

Ei todellakaan ollut vähäteltyä kun sanovat, että Bear Laken alue on puiston suosituinta. Herrajestas mikä määrä ihmisiä! Bear Laken polku menee paitsi Bear Laken ympäri, myös kolmelle muulle järvelle ; Nymph, Dream ja Emerald järvelle. Ensimmäisenä näistä vastassa oli Nymph, ja sinne saakka polku oli niin täynnä että ahdisti. Ihan sama fiilis kuin Yosemitessa Yosemiten valleyn suosituimmilla patikoilla. Nymph Laken jälkeen kuitenkin porukka vähän väheni, ja kun tultiin seuraavana olevalle Dream Lakelle, sinne jäi suurin osa muistakin. Me jatkettiin vielä viimeiselle, Emerald Lakelle, olihan meillä sentään kunnon kengät niin ei haitannut vaikka Dream Lakelta asti polku oli suurimmaksi osaksi lumen peitossa.

Kivutessamme lumipolkua Emerald Lakelle, nähtiin myös kaksi näätää! Eipä oo niitäkään tullut ennen polulla nähtyä, mahtava kokemus! Tuli muuten kummasti buustia kiipeilyyn kun välillä jo tuntui että enää ei jaksa yhtään ylämäkeä (ja koko reittiähän on enemmän tai vähemmän ylämäkeä mennessä, alamäkeä tullessa...)

Valitettavasti näätä oli sen verta vikkelä etten onnistunut kuvaa saamaan vaikka yritin olla nopea. Kokemus oli huikea silti! 

Emerald Lake oli tuolloin kesäkuun alussa vielä ihan jäässä

Näin jälkikäteen ajatellen ymmärrän kyllä hyvin miksi tuo alue on niin suosittu, mutta sen väenpaljouden takia en kyllä lähtis uudelleen. Mulle kuitenkin patikoinnin suurin viehätys on siinä luonnon rauhassa, ja siitä ei oikeen pääse nauttimaan jos joudut polulla jatkuvasti väistellä vastakkaista liikennettä ja ohitella hitaampia ja päästää nopeampia edelle.

Kuvia katsellessa huomasin etten oo näemmä edes yrittänyt ottaa kuvia jos on paljon porukkaa, vaan lähinnä yrittänyt saada kuvattua jotain sellaista missä ei näkyis muita ihmisiä, joten nämä kuvat ei anna oikeaa kuvaa millasta tuolla oli. Eikä kuitenkaan ollut edes varsinainen sesonki vielä!

Päivä oli kuitenkin tosi kaunis ja muutenkin mukava, joten illalla sai tyytyväisenä kellahtaa sänkyyn ja uinahtaa. 

Rocky Mountains on kiva kansallispuisto, mutta koska se on niin suosittu, ei yllä ihan mun lemppareihin. Kannattaa käydä, mutta sama homma kuin Yosemiten kanssa, muutamaa päivää enempää en ehkä putkeen jaksais. Kyllä silti voisin edelleen tuonne lähteä, vielä on paljon alueita tutkimatta. 

Seuraavana aamuna olikin sitten aika lähteä kohti etelää, ja heti aamulla ulos päästyämme huomattiin että ompas muuten savuista. Niinhän siinä oli käyny että taas maastopalot saavutti meidät. Ei tunnu olevan sellasta reissua, jolloin ne ei kohdalle sattuis. Tällä kertaa palo oli kylläkin kaukana Arizonassa, mutta savu kulkeutui sieltä asti kuten tässäkin kuvassa näkyy. Taivans on pilvetön mutta horisontissa siintää savu. 

Etelään suunnatessa oli vielä mahdollisuus käydä tutkailemassa puiston eteläisiä osia joissa ei oltu ennen käyty. Kohti Wild Basinia siis!Tuolta alueelta löytyy paljon vesiputouksia. (ja näemmä myös valtavasti maaoravia... :D ) 

Sen verran vuolaasti virtas vesi joessa, että myös tämä joen vieressä menevä kivipolku oli veden vallassa. Onneksi ei kuitenkaan niin paljon että olis tartenut jalkoja kastella. 

Sulamisvedet sai kyllä uohon aikaan vuodesta putouksiin ja koskiin melkoisen vaikuttavat efektit!

Mitä etelämmäs tultiin, sitä enemmän savua rupes olemaan. Lopulta niin paljon että tietä oli vaikea nähdä ja jouduttiin körötellä huomattavasti rajoituksia hiljempaa motarilla. Syömään pysähtyessämme tuntui että ulkona on vaikea hengittää. 

Meillä ei ollut mitään majoitusta taaskaan buukattuna mutta koska seuraava kohde oli Great Sand Dunesin kansallispuisto, haluttiin jonnekin sen lähelle. Oli ajateltu telttailla, mutta tämä valtava savu kyllä aika perusteellisesti hävitti kaikki halut telttailuuun joten päädyttiin taas hotelliin. Ei oo kyllä millään aikaisemmalla reissulla jouduttu näin usein vaihtaa suunnitelmia lennosta.

No, hotelli löytyi Monte Vistasta, ja ai hitsi mikä hotelli! Monte Villa hotel, joka on aasialaisessa omistuksessa ja sisustettu hyvin vanhaan tyyliin, vähän samanlainen kuin Bridgeport Inn Kaliforniassa. Asiakaspalvelu oli ensiluokkaista ja saatiin vielä suosituksia hyvistä ravintoloistakin mutta meillä oli omia eväitä joita piti tuhota ja kellokin oli jo aika paljon siinä kohtaa joten sänky veti kyllä puoleensa aika vahvasti! 

Tälle reissulle siis kalliovuorten osuus nyt koettuna, johan me melkeen kolme viikkoa oli niiden alueella viihdyttykin. Oisin kyllä viihtynyt pidempäänkin, etenkin sielä Yellowstonen päässä. Mutta kieltämättä se koti-ikäväkin rupes jo olemaan tossa vaiheessa, etenkin kun kuultiin että kotopuolessa sairastavat koronaa. Mehän ei oltu omasta sairastamisesta puhuttu mitään kun ei haluttu huolestuttaa porukoita, vaan lähetettiin vaan postikortti jossa kerrottiin asiasta ja luotettiin siihen että se ei ole perillä ennen meitä, heh. (eikä muuten ollutkaan, oltiin nimittäin KAIKKIIN KOLMEEN lähetettyyn korttiin kirjoitettu väärä osoite. Mutta jokainen löysi silti perille lopulta, heh...