Yellowstonen etapin ollessa ohi oli aika palailla pikkuhiljaa takaisin itään Chicagon suuntaan. Kovin pitkälle ei vielä ekana ajopäivänä päästy koska oltiin kuitenkin vietetty vielä päivä Yellowstonessa. Alunperin oli mietitty jäätäiskö vaan tuttuun Codyyn mutta lopulta pidettiin sielä vain kylmälaukun täydennysreissu ja käytiin nopsaa syömässä More Burgersilla joka oli meille uusi paikka. Ihan kelvollista burgeria.
Aurinko alkoi jo laskea kun ajettiin valtatietä 14 kohti Greybullia josta oli varattu ihana, historiallinen majoitus. Matkan varrella nähtiin vilaukselta lauma McCullough Peakin villihevosia tien varrella. 2019 yritettiin käydä niitä etsimässä tuloksetta, mutta nyt sattumalta osuttiin kohdalle oikealla hetkellä. Yritin ehdottaa että oltais palattu takaisin niitä kuvaamaan mutta herralla oli kiire jatkaa matkaa. McCullough Peakin alueella on n. 140 villihevosta (2023 tieto) joista kuitenkin jopa 59 on jo yli lisääntymisiän ja odotettavissa onkin että lauman koko pienenee tulevaisuudessa.
Greybullista oli tosiaan varattuna huone Historic Hotel Greybyllista, joka on hyvin samantapainen kuin mitä on aiemminkin suosittu ja kovasti tykätty, kuten Bridgeport Inn kaliforniassa ja Monte Villa hotel Coloradossa. Tämä Greybullin hotelli on ollut toiminnassa 1916 vuodesta lähtien ja on todellakin säilyttänyt ajan hengen. Kerrassaan hurmaava paikka! Huoneen nurkassa oli oma suihku, mutta vessat oli yhteiset muiden huoneiden kanssa ja löytyi käytävän päästä.
Hetken elvyttyämme lähdettiin kävelemään kaupungille kun Villen oluthammasta kolotti, ja lähes heti kadulle astuttuamme kuultiin livemusiikkia kauempaa. Sitä kohti siis! Ja voi mikä helmi löydettiin! Niin ihanan autenttinen kokemus että. Selkeästi paikallisten paikka, ei niinkään turistien, tosin ei taida koko Greybull olla mikään erityisen turistinen mesta. Joka tapauksessa siis siellä oli siirrettävä lava kuskattu baarin viereen kadulle ja siellä muusikko soitteli kantria, yleisön tanssiessa kadulla. Ai että! Ai ettien että. Kyllä olis vispannut jalkaa kovasti mennä mukaan tanssimaan mutta jänistin kun ei isäntä innostunut.
Seuraava aamu aloitettiin aamupalapöydässä paikallislehtiä lukien ja hotellin isännän kanssa turisten.
Muuten päivästä ei olekaan ihan hirveästi mainittavaa sillä se oli hyvin puhtaasti ajopäivä.
Big Horn vuoriston yli ajaessa oli taas aivan mielettömät maisemat, ja pysähdyttiin syömässä vuoriston ylitettyämme Buffalossa jossa viime vuonna saatiin aivan mahottoman hyvää sapuskaa Virginian ravintolassa. Se ei valitettavasti ollut tuona päivänä auki, joten kävästiin paikallisessa patonkiravintolassa, vähän Subwayn tapainen muttei kuitenkaan sinne päinkään. Eikä ollut kyllä lähimainkaan yhtä hyvääkään mutta hyvin sekin mahan täytti. Breadboard oli paikan nimi ja tuntui olevan ihan mahottomasti porukkaa vaikka ravintola oli suht iso. Moni muu ravintola oli kyllä kiinni joten ihmekös tuo.
Iltapäivästä oli seuraavan pysäkin vuoro, tällä kertaa Gilletessä, josta Villen oli pakko saada jätskiä. Mukaan tarttui myös leivos ja keksit, ja hitto noitten kokoa! Laitettiin puolen litran vesipullo viereen havainnollistamaan kokoa. Leivos on ehkä n. 5x isompi mitä jos Suomesta ostat, samoin keksi. Tai ylikin 5 kertaa isompi, sehän oli ihan ku minipitsa :D Silti tuntuu että ei sitä kokoa saanut kuvaankaan vangittua, näyttää muka niin pieneltä.
Onneksi ne säilyi pidempäänkin, ei meinaan puhettakaan että noita olis jaksanut edes kahdestaan syödä.
Meillä ei ollut koko loppulomalle mitään majoituksia varattuna, joten reitti oli avoin ja muodostui pikkuhiljaa siinä ajaessa. Gilleten jälkeen mietittiin mihin suunnattais, Spearfish Canyonille vai suoraan Custeriin johon ihastuttuun viime vuonna niin kovasti. Päädyttiin Custeriin, ja sieltä toivottiin löytävälle vielä telttapaikalla KOA:lta. Ja löytyihän se! Ens alkuun vähän ahdistuttiin kun KOA oli ihan ison tien vieressä ja jatkuva liikenne, mutta se rauhoittui hyvin nopeeta iltaa kohti eikä se sit lopulta niin kovaääninen paikka ollutkaan vaan oikeen miellyttävä.
Ilta uitiin altaalla ja tehtiin kävelylenkki alueen ympäri. Kovin tunnelmallinen oli tuo päärakennuksen ympäristö iltavalaistuksessaan!
Teltassa vielä koitettiin hioa seuraavan päivän suunnitelmaa kun piti taas osata valita mikä niistä kaikista houkuttelevista patikoista ois se kaikista houkuttelevin, kaikkiin kun ei ollut aikaa. Ja pitäis osata päättää sekin missä seuraava yö vietetään, kun kauas ei kuitenkaan ehdittäisi kun koko päivä oli varattu Custer State parkille.
No mihin me sitten päädyttiin? Koko Etelä-Dakotan korkeimmalle vuorelle, tietenkin! Mutta siitä ja muutenkin Custerista lisää seuraavassa jaksossa ;)
Vaikka näiltä parilta päivältä ei kauheasti kuvia tarttunutkaan kameralle, ollaan näin jälkikäteen puhuttu että ihmeen kivoja nuo ajopäivätkin kuitenkin on ja niistäkin jää paikkoja ja tapahtumia mieleen myöhemmin muisteltavaksi.
On kyllä keksillä ja leivoksella kokoa, huh. Piti googlettaa tuo More Burgers. Meidän viime kesäisellä Yhdysvaltojen matkalla ajopäivät nimittäin olivat usein varsin pitkiä, jonka vuoksi tuli pysähdeltyä eri burgeripaikoissa varsin paljon. More Burgers oli tuntematon, mutta eipä kummallakaan paikkakunnalla käyty, joten ei ihmekään.
VastaaPoista