Skandinavian roadtrip 2024 ; Osa 2 : Norja, päivät 1-3

 Aamulla Kongsvold Fjeldstuesta herättyämme lähdettiin heti patikoimaan. Koska suurin todennäköisyys nähdä myskihärkiä oli samalla patikalla joka oli tehty jo 2021, päädyttiin lähtemään taas sinne mutta tällä kertaa mentiin reitti eri suuntaan kuin edelliskerralla. 

Patikoitiin tämä kuvassa näkyvä ympyräreitti, joka on reilu 2km suuntaansa plus lisäksi käytiin vielä Høgsnyta

Reitti kulkee ensin hetken tienviertä kunnes ylitetään Svone-joki. Sen jälkeen noustaan koivikkoista rinnettä tunturiylängölle jossa voi myskihärkien lisäksi nähdä vapaana laiduntavia hevosia. 2022 reissulla päästiinkin ihailemaan molempia hevosten tullessa jopa suht lähelle. Varsinaisia villihevosia ne ei ole, vaikka vaikuttivatkin aika aroilta, mutta saavat siis laiduntaa kansallispuiston alueella vapaasti. Tällä reissulla ne jäi kuitenkin näkemättä.

Saattaa olla, että oli päässyt aavistuksen kunto rapistumaan kun joutui ylös kiivetessä vähän väliä pysähtyä puuskuttamaan mutta saimpa hyvän tekosyyn aina kuvata kaikkia sieviä kasveja (vai kumpi se nyt oli sitten se tekosyy, hmm...)

Majapaikka kuvattuna vastakkaiselta rinteeltä

Puuraja ylitetty, näkymä etelään.

Myskihärät leikki piilosta, eikä nähty vilaustakaan vaikka kiivettiin ylös näköalapaikalle asti ja kiikaroitiin kauan ja hartaasti. Meidän lisäksi vain yksi mies oli kiivennyt tuonne ylös asti, eikä häntäkään ollut onnistanut.  

Todistusaineisto löytyi kyllä, että olivat paikalla olleet. 

Lopulta lähdettiin takaisin alaspäin ja jossain kohtaa huomattiin turistikeskittymä kaukana meidän oikealla puolella. Kovin intensiivisesti tuijottivat rinteeseen ja lopulta mekin bongattiin 3 myskihärkää. Toooodella kaukana, ei olisi kyllä huomannut kiikareillakaan jos ei toiset turistit olis ilmiantaneet paikkaansa. Käveltiin lopulta vielä polkua siihen suuntaan, ja sain 150-600mm putkella pari onnetonta räpsyä jotka ei ollut oikein julkaisukelpoisia (ei sillä, että ne lopunviimein ois päässeet edes koneelle asti koska muistikortti lähti omille teilleen).

Mutta onhan ne nyt sykähdyttäviä eläimiä nähdä, jäi kuvia muistikortille tai ei, ja oli sitten miten kaukana hyvänsä. Missään muussa maassa kuin jenkeissä meidän tielle ei ole koskaan sattunut "park rangeria" mutta tuolla patikoidessa yksi tuli vastaan ja juteltiinkin pitkät pätkät. 

Hän oli osana villiporojen tutkimusporukkaa, ja taas opittiin uutta. Nimittäin että villiporot on niin arkoja, että jos ihminen on kulkenut polkua X, ne ei uskalla moneen päivään ylittää koko polkua. Sen takia tuolla(kaan) ei suositella liikuttavan missään muualla kuin merkityillä poluilla. 

Törmättiin myös lintuun, jota ei oltu koskaan aiemmin nähty, nimittäin tundrakurmitsaan (tai sellaiseksi googlen kuvahaku sen tunnisti)

Takaisin tullessa meillä oli portsari kyselemässä kenenkäs luvilla liikutaan. '

Kyllä edelleen tultais mieluusti tuohon paikkaan ja alueeseen tutustumaan enemmän ja enemmän mutta nyt oli taas aika vaihtaa paikkaa etelämmäksi. 

Varsinaisena seuraavana määränpäänä oli Jotunheimenin kansallispuisto joka oli meillä vielä ennestään kokonaan käymättä. Pysähdyttiin matkalla syömässä tutussa Rosa Napoli -ravintolassa Dombåsissa. Palvelu oli yhtä erinomaista kuin aiemmallakin vierailulla, paikan omistaja nimittäin kiertää pöydissä varmistamassa että ruoka maistuu ja kertomassa juttuja. Paikka on selkeästi sekä paikallisten että turistien suosiossa,

Kun masut oli saatu täytettyä alettiin miettiä seuraavaa majoitusta. Muutamakin sopiva löytyi, mutta ennen niitä tuli vastaan mielenkiintoinen luontokohde ; Ridder spranget -rotko. 

Ridder sprangetille johtavan kapean tien varrellakin olisi ollut sopivia puskaparkkeja joita osa jo hyödynsikin. Paljoa porukkaa ei silti ollut, mikään erityisen tunnettu kohde ei ole ilmeisesi kyseessä. Kaksi puskaparkkeilijaa asuntoautoineen ja alhaalla parkkipaikalla mennessä ja lähtiessä yksi henkilöauto, siinä kaikki. Tie on tosiaan aika kapea ja todella huonossa kunnossa ja kuoppainen, eli tämäkin varmaan osaltaan vaikuttaa siihen ettei kaikki lähde sinne ajamaan. Matkaa ei päätieltä ole kuitenkaan kuin varmaan pari kilometriä, ei paha. 

Paikka on saanut nimensä (suom. ritarin loikka) 1400-luvun tarinan mukaan. Kuninkaan neuvonantaja Sigvat oli saanut kirjeen kauniilta neidolta, jonka oli määrä mennä naimisiin ritari Eldjarnin kanssa, mutta kirjeessä ilmoitti ettei halua. Sigvat ratsasti Eldjamin maatilalle vapauttamaan neidon mutta Eldjarn lähti takaa-ajoon ja saavutti heidät rotkolla. Eldjarn joutui kuitenkin antamaan periksi kun Sidjat hyppäsi neito käsivarsillaan rotkon yli.

Tämä oli rotkon kapein kohta, ja tuosta oli kyllä oikeastikin ilmeisesti useampi hypännyt yli koska polku jatkui toisella puolella. 

Majapaikka löytyi Jotunheimen Caravan Camp Heimsandista. Oltiin pelätty että jos kaikki telttapaikat on varattuja noin lähellä kansallispuistoa, kun oltiin aika myöhään liikenteessä (kello tais olla jotain ilta yhdeksän pintaan kun oltiin perillä). Mitä vielä, vaikka koko paikassa ei ollut kuin 4 telttapaikkaa, ei muita telttailijoita ollut. 

Kelpasi noissa maisemissa telttailla, vaikka tie menikin ihan vieressä (ja iniseviä ötököitä oli ilma sakeanaan)

Tehtiin iltakävely alueen ympäri ja todettiin, että ei jenkit ole ainoita jotka rakentaa leirintäpaikkansa ympärille kunnon majoitteet. Ehei, nämä norskit tuntuu olevan potenssiin sata! Siinä missä jenkeissä näkyy melkein jokaisella isommalla leikkarilla vakkaripaikkalaisia joilla asuntovaunu on "pysyvästi" ankkuroitu paikoilleen paneloimalla jalusta, täällä rakennetaan kokonainen mökki "lisäosaksi" vaunulle. Siis mistä pystyy ilman ulos astumista kulkea vaunun ja mökin väliä. Eipä ollut aiemmin tullut vastaan. Myös ihan kunnollisia, vankkoja aitoja löytyy oman paikan ympäriltä. Siis ei mitään hep-hep ratkaisuja vaan ihan kunnon piha-aita. 

Maassa maan tavalla :D 

Ville oli esittänyt toiveen että ei nyt mikään kovin vaativaa patikkaa urakoitaisi, joten aamusta suunnattiin niinkin helpolle reitille kuin Besseggenille. Kyseinen patikka on vaatimattomasti listattu yhdeksi maailman 20 hienoimmista patikkareiteistä, ja on pituudeltaan 14km - siis suuntaansa. Reitin voi mennä toiseen suuntaan myös laivalla, joka onkin ilmeisen suositeltavaa koska patikka ei ole kevyimmästä päästä (ei, vaikka Ville sellaista toivoi... mutta tunnustettakoon että ne ollut itse juurikaan selvitellyt asiaa, katsoin vain kartalta että tuollainen patikka ois matkanvarrella ja näyttää kivalta, sinne... tyypillistä minua)

Kuva patikan lähtöpisteen kahvilan / sataman luota. Reitti kulkee oikealla näkyvän vuoren harjalle.

Saavuttiin paikalle aamupäivästä, ja päätien varressa oli vastassa iso parkkipaikka josta oli bussikyyditys reitin aloituspisteeseen. No, mehän kuitenkin ajateltiin että käydään nyt ensin vähän tutustumassa alueeseen lähempää ja katsotaan saisko autoa parkkiin lähemmäs jottei muutenkin vaativasta ja pitkästä patikasta tulisi vielä useampaa kilometriä pidempi. No kappas, kyllähän sieltä paikkoja löytyi! Käytiin tutustumassa järven rannassa olevaan kahvilaan ja lukemassa alueen infotaulut ja lähdettiin matkaan. Ajateltiin että ei oteta laivaa, vaan patikoidaan edestakaisin sen mitä keretään/jaksetaan ja jos jaksetaan päähän asti niin mietitään sitten sitä laivaa takaisinpäin. Jos edes kerettäisiin päivän viimeiselle laivalle siis. Parkkipaikka oli maksuton ensimmäiset 3h. Patikan kokonaiskestoksi arvioidaan 6-8h kuntotasosta ja olosuhteista riippuen.

Käytännössä koko menomatka on ylämäkeä, ja loppumatkasta laskeudutaan sitten taas järvenrantaan. Reitin keskivaiheilla on upea harjanne jonka vasemmalla puolella on tämä ylläolevassa kuvassa oleva järvi, ja oikealla puolella toinen, pienempi järvi tätä järveä ylempänä. 

Alkumatkasta edetään ikäänkuin portaita pitkin, välillä rakennettuja, välillä liuskekivisiä ja välillä polku on melkoisen liukas siinä missä kiviä/ portaita ei ole. Ylös kivutessa mietittiin, että toivottavasti keretään illaksi luvattua sadetta ennen pois koska tuo polku tulee varmasti aivan mahdottoman liukkaaksi kastuessaan. Paikoitellen polulla taas oli pieniä pyöreitä kiviä jotka lähti vierimään jalan alla ja liukastelu sitäkin kautta oli enemmän kuin todennäköistä.

Alussa nousu on vielä suhteellisen maltillista, mutta silti tuntui että tämän näkymän eteen ei tarvinut kauheasti vielä tehdä töitä, matka oli niin alussa ja energiaa jäljellä.

Sittenhän se reitti rupesi tietenkin jyrkkenemään, kuten oletettu. Polku mutkitteli isojen lohkareiden ympäri ja välillä joutui ihan kiipeilemään, polusta ei ollut tietoakaan niillä paikoilla. ¨

Järven rannassa vasemmalla näkyy kahvila ja parkkipaikka.

Eihän kuvissa ikinä näy jyrkkyys kunnolla, mutta tästä saa ehkä pientä vinkkiä.

Reitin korkeuskäyrä.

Kiipeilyä  tiedossa...

Jossain kohtaa pysähdyttiin evästämään ja hengittelemään. Tuuli tuolla yläilmoissa oli melkoinen, ja vaikka kiivetessä tuli topissakin hiki, kun pysähtyi joutui hyvin äkkiä vetää kerroksia päälle. 

En ollut ikinä ennen maistanut kirpeitä bilar -karkkeja, ja nyt meillä oli niitä pussillinen eväänä (protskupatukoiden lisäksi, jotka oli nappastu jo aiemmin).

Voin sanoa että ei ole montaa asiaa mikä olis ikinä maistunut yhtä hyvältä, kun tuon kiipeämisen jälkeen ne karkit! Niistä tuli heti mun suosikkeja ja siitä lähtien joka kerta kun syön niitä, palaan mielessäni tuonne. 

Siinä karkkeja popsiessamme kateltiin kelloa ja puhuttiin, että varmaan päästään siihen n. 7h aikaan ja keretään vimpalle laivalle. Jotenkin se vaan ihan yhtäkkiä iski mun tajuntaan, että hei ääk, lukiko siinä parkkiksen kyltissä että hinta on 300nok per alkava tunti??? (siis sen ilmaisen 3h jälkeen). Oltiin kumpikin nähty kyltti mutta jotenkin ei oltu sisäistetty sitä, vaan ajateltu että se on samaa luokkaa kun parkit yleensä. 300nok oli siis n. 30e /h. Eli siis sellanen 120e paukku ois tulossa, koska ennen patikalle lähtöä oltiin jo ainakin puoli tuntia hengattu siinä auto parkkeerattuna. Ei helkatti. Päätettiin sillä sekunnilla lähteä täysiä takas samaa reittiä mitä tultiinkin, ja kovaa :D 

Parille valokuvalle oli aikaa vielä matkallakin sentäs. 

Koko paluumatkan taivas näytti pahaenteisesti siltä että ihan hetkenä minä hyvänsä alkaa sataa. Oltiin siis ehkä tehty hyvä päätös senkin kannalta. Lopulta sade tuli niskaan vasta kun oltiin n. 10min päässä autolta, ja silloinkin vaan yksittäisiä pisaroita siellä täällä. 

Vaan se parkki! Oltiin lopulta takas autolla kun oli mennyt pikkasta vajaa 4h

Huokaistiin helpotuksesta että no onneks ei tartte maksaa kun se yks 300nok. Paitsi että mitä ihmettä, kone yrittää veloittaa koko 4h ajalta, vaikka ekat 3h piti olla ilmaisia?? Siinä oli pari saksalaista turistia meidän lisäksi ihmettelemässä ja vaikka en sanaakaan saksaa puhu, ei jäänyt kovin epäselväksi heidän ajatukset (he tosin ei olleet huomanneet koko hintajuttua ylipäätään, eli järkytys oli vielä isompi).

Kaukana kahvilan luona oli joku alueen työntekijä jonka Ville kävi viittilöimässä paikalle ja hän onneksi ymmärsi heti yskän ja rupesi soittelemaan parkkifirmalle (josta häntä palloteltiin edestakaisin hyvänaikaa asiakaspalvelijalta toiselle...) Saksalaiset kävi jo aika kuumina, kävi sääliksi tuo työntekijä kun eihän se hänen vika ollut. 

Lopulta hänkin kiukustui kun ei saanut oikeen juuta eikä jaata vastaukseksi linjan toisesta päästä, ja ilmoitti että hän hyvittää koko päivän osalta kaikkien autojen parkin vikatilanteen vuoksi, voidaan lähteä huoletta eikä tarvi miettiä tuleeko laskua perästä. Kiitettiin häntä auliisti ja huokailtiin itseksemme että kävipä mäihä. Saksalaiset jatkoi herjaamista vielä sen jälkeenkin vaikka tilanne oli jo jatkunut. 

Matka jatkui ja kyllä oli tyytyväinen olo itseen, ei ees juuri väsyttänyt patikan jäljiltä. Syötiin jotain pientä välipalaa autosta ja seuraavaksi naviin kirjoitettiin Borgundin sauvakirkon osoite. 

Saavuttiin paikalle just parahiksi että museon osuus oli laitettu kiinni 10min aiemmin ja kaikki turistit oli lähdössä. Saatiin koko paikka melkein kuin vain meille. Toki sisälläkin olis ollut kiva käydä, mutta ei jääty nyt liikaa sitä harmitteleen. 

Upeat on kyllä tilukset!

Sauvakirkko on rakennettu apostoli Andrewin kunniaksi vuonna 1180.
Kirkko on todella hyvin säilynyt alkuperäisenä.

Nälkäkin alkoi jo olla melkoinen joten oli ihan pakko lähteä etsimään ravintolaa. Juuri meidän poistuessa paikalle tuli vielä yksi turistibussi, koska kyllähän hekin ihan samoin kuin mekin näkevät silti sen kirkon edes ulkopuolelta. Tunnin verran saatiinkin sitten ajella ennenkuin löytyi ruokapaikka Flåmista. Pienenpieni kylä, mutta koska se on sekä risteilysatama ja sen lisäksi se on päätepiste maisemajunareitille Oslosta Bergeniin.Tuolla voi myös yhdistellä matkaa laiva-juna tyyliin. 

Kylä oli tosi pieni, mutta siellä oli ISO, siis ihan todella iso leirintäalue. Ja se oli aivan täynnnä.Ei siis varmaan toivoakaan että löytyis paikkaa meille, tai että toisaalta edes haluttais olla sielä kylki kyljessä muiden kanssa. Mutta ruokapaikka sentäs löytyi. Muutamakin mielenkiintoinen ravintola / street food paikka olisi ollut, mutta kello oli tosiaan jo sen verran paljon että vaihtoehdot oli vähissä ja päädyttiin Flåmsbryggalle, joka oli ilmeisesti joku vähän fiinimpi paikka. 

Mahat saatiin jotenkuten täyteen, mutta ruoka oli korkeintaan keskinkertaista. Ainakin hintaan nähden. Otettiin aulan jätskibaarista vielä pallojätskit mukaan. Vähän käveltiin siinä kaupungilla ja päätettiin jatkaa matkaa, seuraava potentiaalinen leirintäalue olisi Gudvangenissa.

Sinne päästäksemme piti ajaa maailma pisin maantietunneli, Lærdalin tunneli. Se on 24,5km pitkä ja aika puuduttava :D On siellä sentään pari valoteosta välillä, mutta muuten melkoisen tylsä. Ajettiin tuo eka kerran 2021 ja silloin ihan vartavasten lähdettiin Sognevuonon pohjoispuolelta tuonne eteläpuolelle että päästiin tuo ajamaan. Nyt se oli kaikista järkevin reitti kun oltiin suuntaamassa Bergeniin.

Gudvangenissa oli parikin leirintäaluetta joita oli silmäilty netistä, mutta päädyttiin Gudvangen campingiin ensimmäisenä, ja se oli niin ihana ettei todellakaan mietitty enää muuta!

Heti sisäänkäynniltä oli tämä näkymä molempiin suuntiin (no, selän takana ei kylläkään näyttäviä putouksia, mutta muutoin!)

Jälleen kerran oltiin onnekkaita sillä vapaita paikkoja oli tasan yksi. Oli juhannusaatto, ja paikka ihan täynnä. Vastaanoton luona oli ulkopadassa tulet jossa olisi saanut halutessaan grillata, mutta vähintäänkin liittya mukaan shamaanirumpua kuuntelemaan jota omistajan ystävä siinä soitteli, ja toinen teki vieressä uutta rumpua. Nää on näitä pieni randomjuttuja joihin joskus törmää. Kauaa ei tarvinut muiden vieraiden juttuja kuunnella kun tajusi että moni on käynyt tuolla vuosikausia ja tuttuja keskenään.

Me nyt ei varsinaisesti juhannusta vietetty kun oli vähän väsyä päivän riennoista mutta hetki siinä istuttiin ja turistiin. Pieni chihuahuakin tunki syliin rapsutuksia hakemaan vaikka se kuulemma yleensä inhoaa vieraita. Me tultiin oikein hyvin juttuun <3

Lopulta unimasa tuli noutamaan ja oli aika siirtyä telttaan. 

Tästä postauksesta tuli nyt pidempi kuin mitä olin alunperin ajatellut, joten jätetään loppuosa Norjasta seuraavaan postaukseen.