Paratiisissa
Yellowstonessa herättiin ekana aamuna aikaisin teltasta, yö oli ollut kylmä ja kostea.
Kohmeessa vaihdettiin lämmintä päälle ja lähdettiin ajamaan vuorten yli pohjoiseen, Lamariin.
En tiedä mikä aiheutti eniten perhosia masuun, ihan vaan fakta että vihdoin oltiin taas Yellowstonessa, tieto siitä että seuraavan kurvin takana voi olla vaikka mitä eläimiä vai kenties se että lähes 2v tauon jälkeen päästäis näkemään susibongari ystäviämme!
Tuliaisiakin oli tietenkin Revelle ja Susanille, Fazerin suklaata ja salmiakkia.
Tarkoitus oli ollut kutoa heille myös villasukat, mutta useamman kuukauden mua vaivannut tenniskyynärpää ei antanut periksi joten makeisiin tuliaisiin oli tyytyminen.
Mt. Washburnin rinteillä oli sitten ensimmäinen yllätys, 2 mustakarhua ylittämässä tietä musta ja ruskea. Nimestään huolimattahan mustakarhut voi olla myös erisävyisiä ruskeita, pohjoisempana Kanadassa jopa valkoisia joskin ne ovat mustakarhun alalaji.
Kerettiin niitä kuvata hyvän tovin ennenkuin katosivat pusikkoon, ja koko ajan me oltiin ainoa auto paikalla.
Aurinko ei ollut vielä noussut, joten hämärä loi vielä oman tunnelmansa.
Tower-Rooseveltin alueella tuli vielä vastaan 3 muulipeuraa kun käännyttiin kohti Lamaria.
En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta joka valtas kun ajettiin kukkuloiden välistä Little Americaan, ja aurinko oli juuri nousemassa vuorien takaa antaen uskomattoman kauniin valon.
Biisoneita joka puolella, täplittäen rinteitä, pienet vasikat eli "red dogit" ympärillään juosten ja pukitellen, osa vielä nukkuen heinikossa.
Muutaman kuvaspysähdyksen jälkeen päästiin vihdoin perille Lamariin. Kello oli ehkä jotain kuuden pintaan kun ajettiin Lamar Canyonin läpi ja nähtiin heti että tuttu levike, Dorothy´s, oli täynnä autoja. Mukaan kuitenkin vielä mahtui. Aikamme siinä skannattiin laaksoa ristiin rastiin eikä löydetty susia.
Sen sijaan just kun oltiin lähdössä, huomattiin Reve ja Susan!
Jäätiin siis vielä vaihtamaan kuulumisia ja siirryttiin yhdessä toiselle levikkeelle, mistä oli nähty 2 harmaata sutta. Ei keretty ajoissa paikalle tai ei vaan nähty mitään, mutta taas just kun oltiin luovuttamassa ja lähtemässä, Susan ja Reve sai viestiä radiopuhelimensa kautta että Lamarissa oli ollut Junction Butten lauman jäseniä näkyvissä. Eikun sinne siis takaisin.
Kukaan ei tuntunut löytävän susia vaikka tiedetiin minne katsoa, kunnes viimein näin jotain liikettä näkökentässä! Ensin yksi, sitten kaksi, sitten kolme mustaa sutta.
Ne oli tosi kaukana laakson toisella puolen mutta putkella näki kuitenkin kohtalaisesti.
Kun ne katos mäkien taakse, joku löysi harmaakarhun samalta rinteeltä, ihan lumirajalta. Sinne asti ei kameran linssi enää ylettänyt edes pienen mustan pisteen verran, mutta Reven ja Susanin skoopilla näki selvästi että siellä se löntystää, välillä puiden väliin kadoten.
Rupes tulemaan lämmin ja äksöni hiljeni, joten päätettiin että on aika aamupalapiknikille ja patikalle.
Tiesin, että picnic alue joka me valittiin ja josta tuo patikkareitti lähti, oli ollut viime viikkoina karhujen suosiossa ja vitsailtiinkin kun oli saatu eväät levitettyä pöydälle että mitäs jos nyt karhu tulla paukkais paikalle. No, eväät saatiin syötyä ilman häiriöitä ja lähdettiin kipuamaan polkua ylös.
Olisko keretty ehkä 150m käpsytellä kun edellä menevä porukka huutaa "There´s a bear!" ja porukan teinipojat juoksee karkuun meidän ohi takaisin parkkipaikkaa kohti. Tajusin niille sanoa, että älkää koskaan juosko karhua pakoon ennenkuin ite edes kunnolla tajusin tilannetta. Siellä se mustakarhu käveli rauhallisesti polkua pitkin meitä vastaan. Joku tiesi sanoa että kyseessä on nuori uros.
Kun se tuli mielestään liian lähelle ihmisiä se poikkesi polulta niitylle ja oikaisi siitä kautta suoraan meidän pikninpöydän ohi ja kadoten parkkipaikan toiselle puolen rinteen taakse.
Mahtava kohtaaminen, eikä missään kohtaa tullut olo että tarvis pelätä.
Kohmeessa vaihdettiin lämmintä päälle ja lähdettiin ajamaan vuorten yli pohjoiseen, Lamariin.
En tiedä mikä aiheutti eniten perhosia masuun, ihan vaan fakta että vihdoin oltiin taas Yellowstonessa, tieto siitä että seuraavan kurvin takana voi olla vaikka mitä eläimiä vai kenties se että lähes 2v tauon jälkeen päästäis näkemään susibongari ystäviämme!
Tuliaisiakin oli tietenkin Revelle ja Susanille, Fazerin suklaata ja salmiakkia.
Tarkoitus oli ollut kutoa heille myös villasukat, mutta useamman kuukauden mua vaivannut tenniskyynärpää ei antanut periksi joten makeisiin tuliaisiin oli tyytyminen.
Mt. Washburnin rinteillä oli sitten ensimmäinen yllätys, 2 mustakarhua ylittämässä tietä musta ja ruskea. Nimestään huolimattahan mustakarhut voi olla myös erisävyisiä ruskeita, pohjoisempana Kanadassa jopa valkoisia joskin ne ovat mustakarhun alalaji.
Kerettiin niitä kuvata hyvän tovin ennenkuin katosivat pusikkoon, ja koko ajan me oltiin ainoa auto paikalla.
Aurinko ei ollut vielä noussut, joten hämärä loi vielä oman tunnelmansa.
Tower-Rooseveltin alueella tuli vielä vastaan 3 muulipeuraa kun käännyttiin kohti Lamaria.
En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta joka valtas kun ajettiin kukkuloiden välistä Little Americaan, ja aurinko oli juuri nousemassa vuorien takaa antaen uskomattoman kauniin valon.
Biisoneita joka puolella, täplittäen rinteitä, pienet vasikat eli "red dogit" ympärillään juosten ja pukitellen, osa vielä nukkuen heinikossa.
Muutaman kuvaspysähdyksen jälkeen päästiin vihdoin perille Lamariin. Kello oli ehkä jotain kuuden pintaan kun ajettiin Lamar Canyonin läpi ja nähtiin heti että tuttu levike, Dorothy´s, oli täynnä autoja. Mukaan kuitenkin vielä mahtui. Aikamme siinä skannattiin laaksoa ristiin rastiin eikä löydetty susia.
Sen sijaan just kun oltiin lähdössä, huomattiin Reve ja Susan!
Jäätiin siis vielä vaihtamaan kuulumisia ja siirryttiin yhdessä toiselle levikkeelle, mistä oli nähty 2 harmaata sutta. Ei keretty ajoissa paikalle tai ei vaan nähty mitään, mutta taas just kun oltiin luovuttamassa ja lähtemässä, Susan ja Reve sai viestiä radiopuhelimensa kautta että Lamarissa oli ollut Junction Butten lauman jäseniä näkyvissä. Eikun sinne siis takaisin.
Kukaan ei tuntunut löytävän susia vaikka tiedetiin minne katsoa, kunnes viimein näin jotain liikettä näkökentässä! Ensin yksi, sitten kaksi, sitten kolme mustaa sutta.
Ne oli tosi kaukana laakson toisella puolen mutta putkella näki kuitenkin kohtalaisesti.
Kun ne katos mäkien taakse, joku löysi harmaakarhun samalta rinteeltä, ihan lumirajalta. Sinne asti ei kameran linssi enää ylettänyt edes pienen mustan pisteen verran, mutta Reven ja Susanin skoopilla näki selvästi että siellä se löntystää, välillä puiden väliin kadoten.
Rupes tulemaan lämmin ja äksöni hiljeni, joten päätettiin että on aika aamupalapiknikille ja patikalle.
Tiesin, että picnic alue joka me valittiin ja josta tuo patikkareitti lähti, oli ollut viime viikkoina karhujen suosiossa ja vitsailtiinkin kun oli saatu eväät levitettyä pöydälle että mitäs jos nyt karhu tulla paukkais paikalle. No, eväät saatiin syötyä ilman häiriöitä ja lähdettiin kipuamaan polkua ylös.
Olisko keretty ehkä 150m käpsytellä kun edellä menevä porukka huutaa "There´s a bear!" ja porukan teinipojat juoksee karkuun meidän ohi takaisin parkkipaikkaa kohti. Tajusin niille sanoa, että älkää koskaan juosko karhua pakoon ennenkuin ite edes kunnolla tajusin tilannetta. Siellä se mustakarhu käveli rauhallisesti polkua pitkin meitä vastaan. Joku tiesi sanoa että kyseessä on nuori uros.
Kun se tuli mielestään liian lähelle ihmisiä se poikkesi polulta niitylle ja oikaisi siitä kautta suoraan meidän pikninpöydän ohi ja kadoten parkkipaikan toiselle puolen rinteen taakse.
Mahtava kohtaaminen, eikä missään kohtaa tullut olo että tarvis pelätä.
Kommentit
Lähetä kommentti