Satunnaisia muistoja matkoilta Vol. 1

Tämä postaus on tehnyt tuloaan pitkään, vähä vähältä kasattu kokoon ja näitä taitaa tulla jatkossakin vielä ainakin pari.

Niin paljon on meidän reissuilta juttuja jotka ei oo koskaan päätyneet blogiin, tai joista ei oo julkaistu mitään kuvia.

Ihan täysin random muistoja, joita on tullut mieleen kun oon selaillut kuvia läpi. Nyt karanteeniaikana varsinkin on tullut selattua vanhoja matkakuvia ihan urakalla. Kun on kova palo maailmalle mutta ei pääse, niin pitänyt sitten edes muistella vanhoja reissuja...

Elokuussa 2018 käytiin siskontytön Piian kanssa Lofooteilla pikainen reissu. Toisen päivän patikaksi valikoitui Ryten, joka oli patikkaoppaan mukaan HELPPO patikka. Jälkikäteen saatiin vasta tietää että sinne meni useampikin reitti, ja me oltiin onnistuttu valitsemaan sit just se vaikein. Mutta olihan se nyt upeeta! Niin ittensä ylittänyt olo tuli kyllä tuon kipuamisen jälkeen ja ai että mitkä maisemat.

Ehdottomasti haluan tuonne takas vielä. Vaikkakin tuolla kertaa se tosiaan otti sen verta koville, että oli pakko välillä vähän ottaa lepiä kun tuli tasasempi kohta vastaan... edelleen huvittaa tuo aktiivisuusrannekkeen harjoituksen yhteenveto ; äärimmäinen :D

Niinkuin varmaan kuka tahansa mun blogia seurannut on voinut todeta, eläimet on mulle lähellä sydäntä niin arjessa kuin matkustaessakin. Villieläinbongaukset saa aina kestohymyn huulille.

Toukokuussa 2018 käytiin viettämässä viikko Kroatiassa, ja Biokovon luonnonpuiston villihevoset vei mun sydämen. Vaikka nää on tavallaan ihan oikeesti "villejä" heppasia, ne on kuitenkin niin tottuneita ihmisiin että osa päästi ihan lähellekin, jopa kosketusetäisyydelle.

Oli huikeaa seurata näiden käytöstä kun samassa paikassa oli selvästi kaksi eri laumaa, toinen isompi yli 10 hepan porukka varsoineen, toisessa oli vain yksi ori ja kolme HYVIN paksua leidiä jotka varmasti jakaantuivat suht lyhyen ajan sisään siitä mitä heidät tavattiin.

Tämä kohtaaminen on jäänyt mieleen kummittelemaan ja jos joskus vielä tie käy Kroatiaan, pitää ehdottomasti matkaan sisällyttää vierailu Biokovossa.

Tuolta Biokovon reissulta on jäänyt meille yksi vakkari hokema, nimittäin "Not at all dangerous". Biokovon portilla ihmeteltiin puiston työntekijälle miten kapea tie on, että se on varmaan yksisuuntainen.

Ei, ei ollut. Mutta työntekijä kovasti vakuutteli että "It is not at all dangerous, easy drive". En tiedä enkä ehkä haluakaan tietää millaisiin teihin tuo mies oli tottunut, tuli nimittäin muutamaankin otteeseen puristettua pelkääjänkahvaa aika kovaa ja pidätettyä hengitystä :D Ja se on aika paljon sanottu multa joka ei kovin herkästi tiellä pelkää!

Mulla olis ollut niin mahtava video tuosta tiestä, mutta näemmä blogger ei enää suostu hyväksymään videoa ladattavaksi joten tässä pari kuvaa joista vähän näkee millainen tie oli... toisessa kuvassa näkyy hyvin miten tuo tien reuna oli jokseenkin hasardin näköinen, kuin se olis just sortumassa, ja tietenkin siitä lähti suora pudotus alas. Huh!

Ja tosiaan kun siihen just ja just mahtui meidän pienen auton levyinen auto, niin en vieläkään käsitä miten se sillä bussilla onnistui tuonne kivuta??

Kesän 2014 USAn reissulta, mun ekalta jenkkireissulta on jäänyt kokonaan jakamatta Floridan osuus.

Meillä oli siis palatessa kotia kohti 11h välilasku Miamissa, jonne saavuttiin klo 7 aamulla.

Koska en ollu saanu koneessa nukuttua yhtään ja olin super väsy, päätin haluavani rannalle nukkumaan. Elina tais lähteä aamupalalle, muistaakseni. En ollut ennen tuota ollut koskaan paikassa jossa olis ollut vastaava kuuma ja kostea ilman ala. Kuumuus oli tukahduttavaa ja kosteus teki siitä jotenkin vielä vaikeampaa sietää ja muistan ihmetelleeni miksi ihmeessä ihmiset haluaa esim Thaimaaseen lähteä, kuka jaksais tuollaisessa ilmastossa ja haluis olla sielä vapaaehtoisesti?

No, sittemmin on kyllä palattu Floridaan useita kertoja. Tosin vain talviaikaan, ei kesäkuumalla.

Joka tapauksessa pääsin siis rannalle vihdoin ja käväsin uimassa jotta vähän kuumakiukku helpotti.

Pistin pyyhkeelle maate ja ihailin mantereen suunnalla olevia ukkospilviä. Niin, mähän siis rakastan ukkosta ja myrskyä.

Jossain kohtaa kai oikeasti ihan pieneksi hetkeksi nukahdinkin (olin ihan tosi väsy) mutta sit havahduin kun ympärillä oli jotenkin kova vilinä. Ihmiset pakkaili kamojaan kasaan ja mä ihmettelin miten ne niin kiireellä lähti. Silmät takas kiinni, tajunnan rajamailla ihmettelin miten meri niin läiskii mun päälle pisaroita.

Hitot se mikään meri ollu, vaan rupes satamaan. Siinä kohtaa rannalla ei ollu mun lisäks enää juuri ketään, vaikka sinne tullessa siellä oli tosi paljon porukkaa. No ei muuta kun ruveta pakkaamaan kamoja kasaan. Enhän mä kerenny saada ees vaatteita päälle kun ukkonen oli kunnolla päällä ja sato saavista kaataen. Rannan hiekka tuntui jatkuvan ikuisuuden ja tuntui etten ikinä pääse sateensuojaan.

Joku yleinen vessa sieltä sitten löytyi mihin jäin sadetta pitämään, läpimärkänä tietenkin että siinä kohtaa varmaa ois ollu ihan sama vaikka oisin jääny sateeseenkin. Ei ois enää enempää mua kastellut.

Tämä kuva otettu ehkä n. puoli tuntia kastumisen jälkeen, hieman olin jo kerenny kuivaa :D

Samaisella reissulla otettiin myöskin seuraava kuva. Oltiin just saavuttu Yellowstoneen ekaa kertaa, ja tehtiin meidän eka eläinbongaus. Tai ei ois varmaan tehty, jos ei ois huomattu tuota ihmispaljoutta. Kuvan keskivaiheilla näkyy 2 peuraa makaamassa. Ja niin vain ihmiset juoksee sinne ottamaan kuvia. Ei näin.

Ohjeena Yellowstonessa ja muissakin puistoissa on, että karhuihin ja susiin pidetään vähintään 91m (100 jaardin) etäisyys ja muihin eläimiin 23m (25 jaardia).

Tässäkin kuvassa lähimpänä oleva täti on ehkä pahimmillaan muutaman metrin päässä.

Tuonne kyllä saapui paikalle sitten aika pian puistonvartija, joka rupes tööttäilemään autollaan ja kuulutti että kaikki pois ja autonsa luokse.

Yellowstone on aina ihana, mutta erityistä taikaa on aamuissa, kun aurinko on vasta nousemassa ja toisaalta illassa, kun aurinko laskee.

Aina, kun kuulen Battle Beastin biisin Behind The Burning Skies, mulle tulee mieleen nämä Yellowstonen maisemat ja siellä koetut maagiset hetket.

Aivan ensimmäinen mun ottama karhukuva ikinä. 2014 reissun viimeinen Yellowstonen päivä hämärtymässä, eka kerta kun kunnolla nähtiin karhu.

2016 Floridan / eteläisten osavaltioiden roadtrip on varmasti meidän jenkkireissuista se mistä on vähiten jaettu juttuja ja kuvia. Lähinnä siksi että toimiva netti oli sillä reissullta vähän hakusessa.

Ja mitä tuossa nyt kuvia kävin läpi, niin huomasin myös että sieltä on paljon vähemmän kuvia ja paljon huonompia kuvia kuin muilta reissuilta, ei tainnut olla tällä reissulla mukana kameraa vaan pelkästään silloinen kännykkä jonka kamerassa oli jotain hämminkiä muutenkin.

Floridassakin auringonlaskut on aivan huikeita.

Tätä kuvaa ottaessa oltiin palaamassa satamaan. Oltiin keretty just ja just päivän viimeiselle veneajelulle ja oltiin ainoat asiakkaat joten saatiin sekä kipparin että avustajan tarinat ihan vaan itsellemme.

Vaikka mantereella oli tuolloin marraskuussa aivan jäätävä määrä ötököitä, ei ne vaivanneet veneillessä yhtään, lämpötilakin oli täydellinen ja meri täysin tyyni kuten kuvasta näkyy.

Bongailtiin paljon eri lintuja ja 8 delfiiniäkin kävi esittäytymässä ja temppuilemassa meille. Kippari kertoili paljon alueen eläimistä ja luonnosta.

Palattiin satamaan just parahiksi kun aurinko oli tippumassa taivaanrannan taa, kun yhtäkkiä totuus iski vasten kasvoja. Parin minuutin päästä pitäs rantautua ja me tajuttiin että meillä ei oo yhtään käteistä. Siis YHTÄÄN. Risteily itessään oli toki maksettu ennakkoon, mutta tuolla henkilökunnan palkat on tosi pienet ja elättävät itsensä lähinnä tipeillä. Ja me oltiin tosiaan ainoat asiakkaat tuolla kyseisellä reissulla... en kovin monta kertaa elämässäni muista olleeni yhtä nolona.

Meillä oli selvästi vielä jotain opittavaa jenkkikulttuurista kun ei oltu muistettu näin "päivänselvää" asiaa.

Valitettavasti vastaavaa on tapahtunut vielä tuon reissun jälkeenkin, mutta nyt uskallan väittää että ollaan otettu näistä kerroista opiksi ja viime reissuilla muistettu AINA pitää vähän käteistä mukana.

Viimeinen kuvamuisto tähän postaukseen tuleekin reissusta josta en oo tainnut blogin puolella ikinä kirjoittakaan, nimittäin kesäloma 2016. Aloitettiin loma toukokuun toisiks vikalla viikolla ja lähettiin asuntoautolla kiertämään Kuusamon kautta Joensuuhun, jossa meillä oli sitten parikin koiranäyttelyä. Vähän samantyylinen reissu siis kuin tänäkin vuonna, mutta silloin meillä oli koiratkin mukana. Ja päästiin Hossaankin kävelemään toisin kuin tänä vuonna, ei ollut lumesta tietoakaan!
Tuo toukokuu oli KUUMA ja muistan kuinka tuskailtiin näyttelyissä paahdetta.
Näyttelypaikan parkkiksella sitten oli tää symppis tyyppi :

Siellä se vahtas ohikulkijoita koko viikonlopun. Toivon kovasti ettei pesiminen häiriintynyt kovasta trafiikista huolimatta. Kyllä oli kieltämättä aika hauskan paikan valinnu pesälleen.

Ainakin sinne se vielä jäi, kun sunnuntai iltana lähdettiin jatkamaan matkaa.