Toukokuinen Patvinsuon kansallispuisto
Patvinsuon kansallispuisto valikoitui kesäloman 2020 ensimmäiseksi kansallispuistokohteeksi vähän vahingossa.
Oli alkuun mietitty menevämme Kolille, mutta jostain syystä sitten lähdettiinkin Patvinsuon suuntaan ilman mitään ennakkotietoa puistosta, kunhan bongattiin se kartalta.
Oltiin aamusta käyty moikkaamassa sijoituskoiraa Joensuussa ja Patvinsuolle saavuttiin iltapäivästä.
Pysähdyttiin ensimmäiselle mahdolliselle infoparkkikselle josta lähtikin sopiva 3km lakkapolku joka kiersi Surkansuon.
Muuten ois menny helposti pitempikin, mutta tuolloin satoi vettä ja ehkä aavistuksen kermaperse aviopuolisoni ei ollut järin innoissaan käppäilystä sateessa.
Sade oli kuitenkin sen verran heikkoa että ihan hyvin pystyi muutaman kilometrin talsia suuremmin kastumatta, olihan meillä vedenpitävät takit ja kengät. Tai siis...periaatteessa.
Pitkospuut oli sen verta vedenvallassa paikoittain, että vaikka mun uuden uutukaiset vaelluskengät ei päästäneet yhtään kosteutta läpi lenkin alkupäässä, niin loppupäässä tuli kohta jossa oli vesi niin korkealla että hörppäs jo nilkoistakin aavistuksen ja Villen ikäloput maiharit tais päästää vettä vähän mistä vaan.
No, kesä kuivaa minkä kasteleekin, näin mulle on aina opetettu...
Ei muuta kuin kuivat kengät jalkaan ja syvemmälle puistoon ja pysäys Suomussa.
Kivan näköinen teltta-alue ja sauna löytyi sieltä.
Ei kuitenkaan haluttu jäädä vielä sinne yöksi vaan erään vastaantulleen poikaporukan suosituksesta lähdettiin järven toiselle puolen Kurkilahteen josta lähti polku kohti Terettiä, joka kuulemma on puiston se "THE" juttu jonka kaikki käy katsomassa.
Ville ei halunnut enää sille päivää lähteä talsimaan joten päätettiin käydä siellä aamulla. Sen verran tuli kuitenkin vielä Kurkilahdessa käppäiltyä että käytiin järven kiertävää reittiä ehkä kilometrin verran molempiin suuntiin.
Houkuttelevan näköinen hiekkaranta ja pihakeittiö katoksineen sai meidät haikailemaan että oltais oltu liikkeellä vähän lämpimämmällä ilmalla.
Nyt nimittäin tuuli niin kylmästi ettei olis tullut mieleenkään mennä uimaan, vesi oli jäistä.
Illalla ja yöllä vettä tuli ihan kaatamalla, ja ai että se kuulostaa vaan joka kerta jotenkin niin kivalta ropistessaan asuntoauton kattoon.
Kirja kädessä oli taas hyvä hetki rauhoittua ennen kuin sade tuuditti meidät uneen.
Aamulla oltiin polulla kohti Terettiä jo hyvissä ajoin, muttei suinkaan ensimmäisenä.
Teretin lintutorni oli koronan vuoksi suljettuna, mutta niin vain sinne oli joku lintukuvaaja kavunnut. Houkutti kyllä itseäkin, mutta mitäs me kaksi perisuomalaista sääntöilijää, eihän me nyt voitu sääntöjä rikkoa. Tyydyttiin pälyilemään lintuja maan tasalta.
Tykättiin tosi paljon molemmista suokierroksista! Tämä Teretin reitti ei ollut tuolloin toukokuun puolivälissä enää edes pitkospuuosuuksilta veden vallassa toisin kuin edellisen päivän lakkapolku.
Pois lähtiessä nähtiin vielä tuoreet karhun jäljet hiekkatiellä. Edellisyönä oli satanut niin kovaa, että jäljistä pystyi hyvin päätellä että olivat sen aamuiset jäljet.
Patvinsuo onkin kuulemma Suomen kansallispuistoista se, jossa todennäköisimmin saattaa karhun päästä näkemään. Joskin se on silti harvinaista herkkua. Usea silti pääsee näkemään noita jälkiä sillä karhuja alueella liikkuu paljon.
Summa summarum, lähtisin ehdottomasti toisenkin kerran. Ehkä mielellään pitkälle patikalle vaikka Suomujärven ympäri.
Minkä tyyppiset kotimaiset kansallispuistot sua kiehtoo eniten? Suot, vesistöt, tunturit, metsät...? Mä tykkään kaikista kyllä mutta ehkä parasta on jos on vaihtelua. Kuten vaikka Tiilikkajärvellä, josta tulossa postaus myös myöhemmin.
Blogissa seuraavaksi tulossa toivepostaus jossa esittelen meidän eläinlauman, ja suunnilleen viikon päästä ois tavoitteena päästä lähtemään kaverin kanssa Koillis-Lappiin ja Norjaan!
P.S. En oo koskaan muistanut täällä blogissa mainita, mutta jos haluaa seurata meidän reissuja tuoreemmiltaan niin oon yrittänyt opetella postaamaan Instagramiin ees suunnilleen säännöllisesti. Toki sieltä löytyy sitten myös meidän lauman arkea, ei pelkkiä matkoja.
Minut löytää instasta nimellä pinkpinkkis.
Patvinsuon kansallispuisto on kyllä oikein kiva kansallispuisto. Varsin kivalta näyttää tuo Lakkajärven polkukin, se onkin meitä kokonaan käymättä. Noihin tilanteisiin, kun joku kohta on veden vallassa, paras keino omasta mielestäni on ottaa kengät suosiolla pois. Näin siis varsinkin, jos on vähän pidempi reitti taivallettavana. Hetken se tuntuu jopa ärsyttävämmältä, mutta ei montaa sataa metriä tarvitse kävellä, kun jo on tyytyväinen ratkaisuun! :)
VastaaPoistaTuolla Patvinsuollahan on taulu, jossa nuo kansallispuistot on jaoteltu tuolla tavalla kuvaavasti tunturi-, suo-, metsä- ja vesistöperusteiset. Ehkä vastaisin samalla tavalla kuin sinä, mikäs sen parempi kuin yhdistelmä useampaa. On tosin harmittavaa, kuinka Suomen metsistä niin osa on ollut aikoinaan talouskäytössä ja hakkuita on tehty. Harva metsäalue tuntuu olleen koskematta edes sataa vuotta, ei ainakaan pidempään. Kun joskus pääsee useita satoja vuosia vanhaan aarniometsään, on näky kyllä mykistävä. Voi vain miettiä miten upeita nämä Suomen kansallispuistot ovat joskus muutaman sadan vuoden kuluttua, jos suojelutyöt edelleen jatkuvat.
Ja niin, tuolla kyllä kannattaa tosiaan tehdä pidempikin patikka. Täältä ainakin Patvinkierrolle suositus! Vaikka aika ajoin sitä reitillä toivoisi, että se kulkisikin keskellä suota enemmän kuin suon laidalla. Mutta on tuo joka tapauksessa meidän mielestä hienoin noista ns. suoperusteisista kansallispuistoista, vaikka ei ne muutkaan huonoja ole!
Varmasti jos olis huomattu ajoissa tuon pitkoksen olevan noin pahasti veden vallassa, olis ehkä kengät ottanutkin jalasta mutta kun luultiin että se olis saman verran kuin edellisetkin kohdat eli että minä pysyn täysin kuivana ja Villelläkin jalat kastuu vaan vähän, mutta se olikin sitte ihan reippaampi lätäkkö. No, siitä ei ollu enää ku ehkä 10min matka autolle niin ei ollut paha vaikka kastuikin.
PoistaTuo on kyllä niin totta mitä sanoit metsistä! Itse ostin tuossa pari viikkoa takaperin kirjan "Metsä meidän jälkeemme" jossa käsitellään tuota aihetta laajemminkin. Vielä en ole koko kirjaa saanut luettua mutta tähän asti on kyllä ollut hyvin mielenkiintoista ja silmiä avaavaa tekstiä.
Ah, ihania maisemia, juuri tuollaista suomaan estetiikkaa olen tälle korona-kesälle etsiskellyt! Kiitos siis vinkistä ja kuvista. Yritän aina bongailla karhun jälkiä luonnossa liikkuessa, mutten ole niitä koskaan vielä nähnyt - saattaisin kyllä kauhistua, jos sellaiset yllättäen vastaan tulisikin! Varsin mukavan näköistä illanviettoa kirjojen kanssa sateen ropistessa kattoon.
VastaaPoistaVarmasti mielenkiintoinen retkikohde. Harmillista, että tuolloin on satanut vettä. Minua kiinnostaa kaikenlaiset luontokohteet
VastaaPoistaNo vettä satoi vaan ekana päivänä, tokana päivänä saatiin patikoida ihan kuivina :D Eikä se sade niin paha ole, jos ei ihan saavista kaataen tule.
PoistaVoi kun on niin suomalaisen näköinen sää. Ja usko tai älä, sitäkin voi olla ikävä silloin kun sinne ei pääse! Minäkin muuten tykkään tuosta sateen ropinasta, se on jotenkin rauhoittavaa. Toinen mitä jotenkin kaipaan on ukkonen. Niitä on meillä täällä Kaliforniassa harvoin eikä ne ole sellaisia kunnollisia niin kuin Suomessa. Tai sateita jotka kunnolla raikastaa ilmaa. Täällä tuntuu, että sade vaan laskee enemmän pölyä joka paikkaan. Ukkonen ei tosin yöllä ole kiva juttu mutta päivällä on joskus kiva katsella salamointia. No, kaikkea hassua sitä voikin ikävöidä! Hyvää Norjan reissua!
VastaaPoista