Usan Roadtrip 2022, Osa 9 ; Wyoming / Yellowstonen toinen viikko

Oi mitkä odotukset tälle viikolle! Tauti selätetty ja paljon kokemuksia edessä. Monet suunnitellut patikat jouduttiin jättää kyllä suosita välistä koska ne olis olleet aivan liian rasittavia meidän heikolla hapella oleville keuhkoille, mutta lyhyempiä, helpompia patikoita aiottiin tehdä sen minkä olo antaa periksi kun edellisviikolla ei kyetty millekään. 

Palattiin tosiaan takaisin Codyyn pariksi yöksi, alunperin oli tarkoitus olla nekin teltassa mutta muutettiin vielä näidekunnon parin yön suunnitelmia koska haluttiin varmistaa kunnon lepo ja yöunet jotta parannuttais kunnolla taudista. 

Hotelli valittiin paitsi hinnan, myös sijainnin perusteella, nimittäin tarkoituksena oli molempina iltoina käydä Cody Night rodeossa, joka järjestettiin kutakuinkin suoraa vastapäätä hotellia tien toisella puolen. 

Ekalta illalta rodeo kuitenkin peruttiin koska oli satanut kaatamalla 2 päivää, ja alusta sellaista mutavelliä että kilpailu olis ollut aika itsetuhoista. Oli se kyllä melkoista lillua vielä seuraavanakin päivänä, mutta ilmeisesti kuitenkin sen verta selvästi parempi oli tilanne että tapahtuma uskallettiin järjestää. Tuo kyseinen tapahtuma muuten on joka ikinen ilta koko kesäkauden, 1.6.-31.8. että jos rodeo kiinnostaa niin suosittelen tsekkaamaan! Mä jäin koukkuun kerrasta, pieni cowgirl sisälläni heräsi samantien. Ville ei ymmärrä mun hypetystä (eikä moni muukaan) enkä osaa sitä itekään selittää mutta se tunnelma on jotenki niin omanlaisensa. Ja siis hei, soihan sielä kantri, niin kertoohan sekin jo jotain ;) Ei muutaku stetsonit päähän ja menoks! Ne kunnon buutsit pitäs vielä hommata...

No mutta, ennen rodeota käytiin tutustumassa Old Trail Towniin, joka myös oli aikalailla vastapäätä hotellia, rodeomestan vieressä. 

Old Trail Towniin on koottu vanhoja villin lännen rakennuksia, kärryjä sun muuta, ja se sijaitsee alkuperäisen Codyn kaupungin paikalla, johon Buffalo Bill sen 1895 perusti. En ymmärrä miten on voitu käydä Codyssa jo niin monta kertaa (mun laskujen mukaan ollaan käyty tuola viitenä eri vuotena, ainakin seittemän eri kertaa) ja aina jätetty käymättä ja keskitytty muuhun. No, nyt oli korkea aika! Liput oli 10$ per nuppi joka ei tuollaisesta ole kyllä ollenkaan paha hinta. 

Sateetkin oli väistyneet joten saatiin tutkia aluetta komeassa auringonpaisteessa. 

Sitten pikaisesti evästämään ja vaihtamaan vaatteet ja rodeoon! Itse rodeon osuus oli yllättävänkin pieni, ehkä se sateinen keli oli aiheuttanut peruutuksia sillä useimmissa sarjoissa oli vain yksi tai kaksi kilpailijaa. Mutta tänkertainen rodeoklovni oli poikkeuksellisen viihdyttävä! 

Usein rodeoissa on "ruusukkeen metsästys" ohjelmanumero, johon kaikki yleisön lapset saa osallistua. Areenalle päästetään juoksemaan vasikka jonka häntään on sidottu rusetti, joka pitää saada napattua. Siis juosta vasikka kiinni. Oon aina inhonnut tuota tapahtumaa, mutta tässä rodeossa oli edellisen lisäksi keksitty että yleisön sinkkunaiset saakin juosta toisen rodeoklovnin perässä jonka housujen takamuksesta ruusuke roikkuu. Ensin paikalle ei saatu ketään osanottajia mutta kun annettiin lupa myös sinkkumiehille niin löytyi rohkeita naisiakin (osallistujakato ehkä johtuen siitä että tuo alkuperäinen vasikkaepisodi oli ensin, ja klovnit kyykytti muksuja ihan kympillä ja käski ne ensin istumaan ja sitten makaamaan mutaan, ja suurin osa vielä teki sen mukisematta... kauhisteltiin keskenään, että voi noitten lasten äiti-parkoja, kun ne kattoo katsomosta kun toiset kuraa vaatteensa... plus että ne kadotti siinä juostessaan useamman puhelimen, kengän ja lakin sinne mudan sekaan kaatuillessaan). Ja kyllähän tähänkin versioon muutama neiti eksyi kera merkkilaukkujensa, jotka klovnit kyllä katsoi parhaaksi kerätä pois ennen aloitusta. Arvasivat että tässäkin pari kaatumista tulee kuten ehkä huomaatte videosta, heh. (eka kertaa muuten kun postaan videoa, en ollu huomannu että sekin mahdollisuus on tullut alustalle!)

Tynnyripujottelussa eli barrel racingissa oli sitten varsinaisen rodeon sijasta paljonkin osanottajia, mikä oli superia sillä se on mun suosikkilaji! Se on siis naisten laji, jossa pujotellaan kolme tynnyriä tietyssä järjestyksessä ja nopein osallistuja voittaa. 

Olipa muuten näppärää kun oli majoitus vastapäätä niin rodeon jälkeen ei tarvinut oottaa ikuisuutta että pääsi parkkipaikalta pois! Muutakun käveli pari minuuttia ja ah, sänky odottti. 

Uni maittikin hyvin ja seuraavana aamuna jatkettiin takas Yellowstoneen toisen uuden kohteen kautta, nimittäin Buffalo Bill Reservoirin padon kautta. 

Lahjakaupasta löysin tosi mielenkiintoisen kirjan "Upstairs Girls" jonka ajattelin olevan kivaa vaihtelua ainaisten eläinkirjojen väliin, mutta hitto ku se vieläkin odottaa tuola kirjahyllyssä ku mulla on aina vaan kesken tosi paksu kirja villien mustangien historiasta :D Ja siis kyllä, kirja kertoo just siitä miltä kuulostaakin, villin lännen prostituutiosta. 

Padon jälkeen pysähdyttiin vielä yhdellä vakkaripysähdyspaikalla Pahaska Teepeellä hakemassa Villelle kahvi ja (yllätys yllätys) eka kertaa enemmän kiertelemässä ympäristössä, jännä että tämäkin paikka jäänyt niin vähälle huomiolle vaikka pysähdytty moneen kertaan! Tuolta löytyi siis myös Buffalo Billin metsästysmaja, joka harmillisesti oli kyllä tuolloin suljettu vaikka yleensä onkin avoinna yleisölle. 

(rakennus puisen karhun takana)

Myös sääksen pesä bongattiin tienvarren tolpan nokasta. 

Yellowstonen järvelle saavuttuamme yritettiin taas bongailla kuuluisia harmaakarhuja nimeltään Snow, Rasberry ja Jam. Valitettavasti tälläkään kertaa ei niitä nähty, ne vaan pysyttelee meiltä piilossa kerta toisensa jälkeen. Itseasiassa ei olla ikinä nähty ainuttakaan karhua tuolla alueella vaikka nimenomaan tuolla niitä usein nähdään.

Ajateltiin että koska on jo sen verran parempi olo, niin käydään tekemässä pieni patikka. Päädyttiin West Thumbin alueelle järven rannalle, jossa käytiin ensin kiertämässä vajaa 3km lenkki nimeltä Lake Overlook, ja sen päälle vielä koko geyser alue. Kyllähän tuo kukkulan päälle kipuaminen järveä ihailemaan otti kunnon päälle vaikka ei pitkä ollutkaan, mutta keuhkot ei selkeästi ollut vielä kunnossa (ja ei muuten ole edelleenkään entisellään näin 4kk taudin jälkeen..). Selvittiin kuitenkin kun vaan otettiin iisisti ja pidettiin tahti maltillisena ja taukoja tiuhaan.

Ja kyllähän noiden maisemien takia kannattaa vähän hengästyäkin!

Geyser alueella törmättiin yhteen osaan pitkospuita jotka oli suljettu varoitusnauhoin, ja pian selvis miksi. Oltiin ihailemassa yhtä geysiriä kun huomattiin naaras wapiti siinä ihan vieressä, ja yks pikkulapsi sitä kävi vähän turhan lähelle (onneksi kaiteen takana!) niin sehän hyökkäs kohti! Se oli juuri synnyttänyt tämän pienen ihmeen joka lepäs männyn juurella. Fiksu otus, tietää että tuonen ei saalistajat tule kun niin paljon turisteja, vasu on turvassa. 

Hayden Valley oli taas maisemien tykitystä mutta edelleen meidän karhu/susibongaukset pysytteli nollilla etelässä. 

Oltiin päätetty pitää tuolle yölle varaus Canyonin leirintäalueelta, koska se on niin kiva. Noo, ei oltu otettu huomioon että se on muuten aika korkealla vaikkei jotenkin siltä tunnu, jotenkin mieltäisin vaikka Lamarin olevan paljon korkeammalla. Vaan kun päästiin Haydenin laakson läpi perille leirintäalueelle niin tadaa, tässä meidän leirintäpaikka! Siihen vaan teltta pystyyn!

Paitsi että kun ei. Mietittiin hetki pitäskö vaan ajella pois puistosta ja ettiä jostain hotellimajoitus mutta päädyttiin nukkumaan autossa. Siis etupenkit vaan niin nojalleen kun saa ja eikun nukkumaan. Kyllähän sen tietää mitä siitä tuli. Heti kun aamu edes inasen valkeni, lähdettiin ajamaan kohti Lamaria.

Päästiin vihdoin moikkailemaan tuttuja kun edellisviikolla ei oikein tohdittu sairastelusta johtuen. Oli huippua vaihtaa kuulumisia Susanin ja Reven kanssa. Aamu kului lähinnä Slough Creekillä, sillä sielä oli taas sudet näkyvillä pesällä. Junction Buttejen alfat, toinen emä ja yksi vuosikas uros. Mutta jälleen niin kaukana, että kuvia oli turha edes yritttää. Kiikareillakin näit vaan jos tiesit just mihin kattoa, muutoin oli aika arpapeliä löytää makaava (tai edes liikkuva) susi heinikosta. Mutta on se silti sykähdyttävää joka kerta, vaikka kaukana ovatkin! Yhdessä kohtaa huomattiin että ehkä n. 200m päässä pesältä, ylärinteessa mustakarhu istuskeli ja katseli susia. Päätti sitten että hän vois vaikka maistaa sudenpentua, ja lähti hirveellä rytinällä juoksemaan pesää kohti alarinteeseen. Kyllä muuten läks sudet kuin tykinsuusta kohti! Ihan mahottoman mielenkiintoista seurata niitten keskinäistä käytöstä. Karhu sai lähdöt, vaikka yritti vielä hetken päästä palatakin. Mahtoi olla nälkäinen, en ehkä pienenä mustakarhuna ensimmäisenä yrittäis käydä useamman aikuisen suden vartoiman pikkupennun kimppuun. 

Slough Creek. Sudet liikkui oikealla keskellä olevan horisontaalisen puurykelmän yläpuolella, n. 2km päässä. 

Jossain kohtaa päätettiin että nyt on aika. Nimittäin toteuttaa edes yksi niistä patikoista mitä oli suunniteltu kauan! Hellroaring creek ja riippusilta. Tavoitteena oli päästä ihan itse Hellroaring Creekille asti eikä pelkästään riippusillalle, mutta sovittiin että katsotaan miltä tuntuu. Alkumatkahan oli kutakuinkin pelkkää alamäkeä, ei tosin iisiä sekään sillä välillä oli aika jyrkkää ja mulle on monesti alamäet hankalempia kuin ylämäet kun polvet väsyy jarrutteluun... mutta maisemat oli niin huikaisevat että voi hyvällä syyllä pitää kuvaustaukoja vähän väliä!

Seuraavien päivän teemana oli Lamar! Nähtiin paljon karhuja, hirmuisesti sorkkaeläimiä, molemmilla pesillä missä oli aiempinakin päivinä nähty vilaukselta mäyrä, nähtiin niitä nyt kunnolla ja ai hitto miten voivat olla söpöjä otuksia! Soda Butte Conen lähellä olevalta pesältä oli toinen poikanen harmillisesti joutunut kojoottipentujen evääksi, mutta emo käytti nyt energiansa jäljelläolevaan pentuun ja sen kanssa telmimiseen. 

Yöt oltiin Tower-Rooseveltin tutuissa ja tunnelmallisissa mökeissä. Ulkoapäin ne ei oo ihmeellisiä mutta sisältä tosi kodikkaita. Lämmitys vaan pitää muistaa hoitaa, niissä on kamiinat ja yhteisten vessojen luota löytyy brikettilaatikko mistä saa vapaasti ottaa lisää. Se onkin sitten ainut lämmitys mitä niistä löytyy, ja seinät ei oo erityisen paksut.

Karhuja nähtiin tosiaan ihan valtavasti, sekä mustakarhuja että harmaakarhuja. Niitä oli koko matkalta milloin missäkin Lamarista aina Gardineriin asti. Yhden kerran satuttiin kohdalle n. 10min sen jälkeen, kun harmaakarhu oli napannut wapitin vasan ihan tien vieressä, ja oli ruokailemassa yhden puun takana n. 20m päässä tiestä. Myös eri pentueita nähtiin näin äkkiseltään muistellen ainakin 4 mustakarhupentuetta ja ainakin 3 eri harmaakarhupentuetta. Yksittäisiä karhuja bongattiin reilu 20 kertaa tuon 2 viikon aikana, eli aika paljon. Ja joka ikinen niistä tuolla puiston pohjois osisa.

Kun yhtenä päivänä ajeltiin Gardineria kohti poikettiin matkalla lyhyt Wraith Fallsin patikka, n. 3km jossa ei paljoa korkeusvaihtelua ole joten kerrankin päästiin vähän helpommalla. Sateen uhka oli koko ajan olemassa, mutta lopulta se rupes ripsimään vasta kun auto oli jo näkyvissä joten vältyttiin kastumiselta. Ite patikka oli moniin muihin verrattuna vähän plääh, mutta bongattiin marmotti poikasineen! Eli onko se nyt sitten murmeli suomeksi, vissiin. 

Niin söpö otus!

Käytiin Gardinerissa syömässä ja sattumalta törmättiin Susaniin ja Reveen jotka ei ikinä käy ulkona syömässä ja jotenkin hassusti tällä harvalla kerralla sattuivat just samaan ravintolaan niistä lukuisista mitä kaupungista löytyy. Heillä oli ystäviä kylässä Arizonasta ja kutsuivat meidätkin ruuan jälkeen kylään. 

Takaisin puistoon tullessa Gardiner Canyonissa pysähdyttiin vielä ihastelemaan/kauhistelemaan vieressä virtaavaa Gardner-jokea, joka näytti siltä että se tulvii yli ihan justiinsa. No, ihan justiinsa ei tulvinut, mutta tuosta ei mennyt kuin muutama päivä kun se jo sitten tulvikin. Urakalla. Koko kevään jatkuneet poikkeuksellisen runsaat sateet yhdistettynä lumien sulamisvesiin aiheutti katastrofaalisen tulvan joka huuhtoi tien mennessään yli 20 kohdasta Gardinerin ja Cooke Cityn välillä, sekä lukuisia rakennuksia, mm. puiston työntekijöiden majoitusrakennuksen. Monet turistit jäi loukkuun kahden tiensortuman väliin, ja jouduttiin lennättää turvaan helikopterilla. Leirintäalueille jäi autoja/vaunuja tulvien keskelle. Tulva tuhosi myös vesiputket Gardinerissa ja moneen päivään ei ollut käyttökelpoista hanavettä, ei peseytymiseen eikä juomaksi. Kaupungin ainoa kauppa oli onneksi just hamstrannut kesän turistikautta ajatellen juomavettä joten sieltä saatiin jaettua asukkaille. Tie oli nimittäin poikki myös Gardinerin pohjoispuolelta Paradise Valleystä, joten myöskään Gardinerista ei päässyt pois eikä sinne saatu ruokatäydennyksiä muutoin kuin helikopterilla. 

Kuultiin asiasta onneksi suoraan Susanilta ja Reveltä, joten tiedettiin heidän olevan turvassa.

Ne tiet ei sitten ihan vaan pienesti vaurioituneetkaan, vaan tie 212 on edelleen poikki Tower-Rooseveltilta Cooke Cityyn vaikka tapahtumasta on kulunut jo 4kk. 

Määräajaksi korjaukselle on arveltu 15.10. eli 2 päivän päästä. Justiinsa luin tuoreita raportteja jotka kertoo että se pitäisi kyllä onnistua. Gardinerista Mammothiin menevää tietä ei ole edes yritetty korjata, vaan on parannettu ikivanhaa hiekkatietä jota käytettiin puistoon kulkemiseen ennen tuota Gardner Canyonissa menevää tietä. Lamariin ei ole ollut menemistä koko 4kk aikana, joten Junction Buttet on saaneet kerrankin olla rauhassa turisteilta, vain hyvin vähän tiedetään mitä niille kuuluu kun kuitenkin pääsääntöisesti ovat nimenomaan Lamarin alueella. Harvakseltaan niistä on saatu havaintoja myös Sloughista, jonne on saatu avattua tie elokuussa. Gardinerista ei vieläkään pääse puistoon kuin vain kiertoajelujen/ohjelmatoimistojen kautta järjestetyillä retkillä, mutta tämäkin pitäisi muuttua tuolloin 15.10. että tie avataan myös yleisölle. 

No, takaisin tuohon päivään. Mammothissa aurinko paistoi komeasti, mutta itään päin katsoessa näki kuinka sateet oli (ennustetusti) saapumassa. Yöksi oli luvattu pakkasta, ja koko illaksi ennen sitä vesisadetta. Meillä oli tietenkin telttapaikka varattuna. 

Ajeltiin tällä kertaa puiston länsipuolta Swan Laken kautta etelään kohti Madisonia, ja taas oli Gibbon Meadowsin kohdalla, tismalleen samassa kohdassa ruuhkaa kuin meidän ekana Yellowstone päivänä. Tämä ruuhka vaan ei meinannut millään, ei sitten millään edetä edes muutamaa metriä. Oltaiskohan me joku 45min siinä oltu jumissa, ja biisoneitahan sielä oli sitten koko tien leveydeltä. Kaikessa rauhassa tallustivat tietä pitkin autoletkan edessä ja vain hyvin harvakseltaan joku pääsi laumasta ohi jompaan kumpaan suuntaan, eli ei todellakaan juurikaan liikenne edennyt. 

Siinä odotellessa luin mun Yellowstonen patikkaoppaita ja bongasin sieltä sopivalta kuuulostavan patikan, joka ei ollut tuhottoman pitkä, ja josta ei oltu ikinä ennen edes kuultu; Monument Geyser Basin, vajaa 2km suuntaansa. No, toki se oli menomatkalla pelkkää ylämäkeä, mutta kerrankos sitä. 

Kyllä muuten jouduttiin taas pysähdellä tiuhaan kun otti niin hengen päälle! Välillä ihan nauratti ku tuntu että ei päästy ku max 10m hengähdys/juomataukojen välissä ja hervoton läähätys päällä. 

Heti alkumatkasta rupes kuulumaan ukkosen jyly kaukaa, mutta vielä ei satanut.

Kun päästiin perille rupes ekat sadepisaret hiljalleen ripsimään, ei kuitenkaan pahasti vielä. Kiipeily kannatti, oli komeat maisemat ja muutenkin ihan näkemisen arvoinen paikka. Ja ilmeisesti tästä patikasta ei ollut kovin moni muukaan kuullut, ei nimittäin tullut kuin tasan yksi ihminen vastaan koko reissulla!

Kovin pahasti ei kastuttu alas tullessakaan, ihan ei kunnon sateet ennättäneet päälle. Mutta kuinka ollakaan oltiin taas biisoniruuhkassa... se sama lauma joka oli ohitettu JUST patikalle lähtevää parkkipaikkaa ennen, oli edelleen tiellä, paria tuntia myöhemmin! Kävellessämme takaisin alas nähtiinkin jatkuva autoletka mutta eläteltiin toivoa että ne kerkeis mennä ennen meitä. No siis biisonit ehti joo kyllä, nehän oli jo kaukana, mutta autoletka vain perässä edelleen. Ilmeisesti siis heillä oli aika siirtyä pohjoisesta etelään ja fiksuina otuksina käyttivät sitten tietä kulkemiseen. Ainakin siis Gibbon Meadowsilta Madisonille asti kulkivat. 

Madisonista oli siis telttapaikka varattuna, ja lopulta päätettiin just leirintäalueen kohdalla että hitot, eipä muuten mennä, vaan lähdetään päivää aikasemmin jo jatkamaan matkaa Grand Tetonsia kohti. Oli jo aiemmin suunniteltu että reissataan tällä kertaa Tetonien länsipuolta jossa ei ole ikinä ennen ajettu. 

Ensin siis West-Yellowstoneen jossa käytiin kahvilla ja buukattiin hotelli St. Anthonysta. 

Sateetkin jäi taas taakse ja saatiin nauttia auringosta ja maisemista. Sitä paitsi hotellin respassa oli ihana kissi vastaanottamassa! Kauhee ikävä omia otuksia niin kylläpä teki hyvää vähän paijailla ja kuunnella kehräystä.

Tämmönen Yellowstonen reissu tällä kertaa. Ei annettu koronan lannistaa eikä estää puistosta nauttimista vaikka luonnollisesti harmittikin että suunnitelmat etenkin patikoiden osalta muuttui (plus että aluneperin meidän piti viettää myös Bozemanissa pari päivää kierrellen museoita ja kuumia lähteitä mutta ne jäi nyt tartuntavaaran vuoksi välistä. Seuraavalla kerralla sitten! Seuraavaa kertaa onkin muuten jo suunniteltu ens vuoden elokuulle, kun mulle tulee pyöreitä vuosia täyteen. Nähtäväksi jää toteutuuko ja jos niin millä kokoonpanolla, on nimittäin koitettu houkutella perhettä mukaan! Niin, ja Nashvillen ystävämme Kari on muuten kans suunnitellut ja osin jo varannutkin reissua juurikin elokuulle, toivottavasti nähdään sielä!