Puola toukokuussa 2024 ; ihania maisemia, vähemmän ihanaa historiaa

Viime toukokuussa tehtiin sellanen poikkeuksellinen juttu, että lähdettiin reissuun lentäen jo Kokkolasta, eikä ajettu eka Helsinkiin. Oikein toimiva tapa tämäkin, ainakin kun kerrankin sai niin halvalla lennot että ei harmittanut. Yleensä tullut reilusti halvemmaksi ajaa ensin etelään. Sitähän se toki tarkoitti, että ensin lennettiin Kokkolasta Helsinkiin ja sitten vasta Helsinki-Krakova, mutta eipä se mitään kun lentoajat oli sopivat eikä tarvinut kauaa odotella. 

Edellisellä viikolla oltiin oltu kovassa flunssassa mutta onneksi tauti oli helpottanut. Tai siis niin me luultiin, mutta mulla iski voimalla takas päälle heti ekan päivän jälkeen ja koko loppuloma olikin enemmän tai vähemmän tautista ja rajoitti vähän tekemisiä. Ai että mikä fiilis oli kun koneen ikkunasta rupes näkymän vuoristoa! 

Koska oltiin hyvissä ajoin liikenteessä eli lento laskeutui jo puoliltapäivin, kerettiin hyvin jo ekanakin päivänä. Käytiin Krakovassa Puolan kotiarmeijan museossa ja jo sinne ajellessa ihailtiin kuinka vehreää kaikkialla oli, myös kaupungissa. Teiden varret oli täynnä istutuksia. 

Museo itsessään ei ollut minulle erityisen mielenkiintoinen, mutta Ville sai siitä paljon irti. Ensimmäinen ongelma tuli, kun parkkimaksua ei voinut maksaa kuin käteisellä, mutta onneksi suht läheltä löytyi käteis automaatti. Nostettiin sitten kerralla vähän enemmän ettei tarvi moneen kertaan nostella. 

Museon jälkeen lähdettiin etsimään tietä hotellille, ja se olikin tosi kivassa lähiössä, jossa ikkunasta oli komeat maalaismaisemat.  Ihan läheltä löytyi useita ravintoloitakin, mutta päädyttiin arvosteluiden perusteella vanhaan navettaan tehtyyn, aivan kerrassaan hurmaavaan Spichlerz -ravintolaan. 

Mietittiin ulkona terassilla istuskellessamme ja pihapiiriä ihaillessamme, että mikähän valtava kartano tuo on aikoinaan ollut, sen verta vaikuttava pihapiiri oli. En voinut vastustaa kiusausta kysyä tarjoilijalta, ja eipä se kartano ollut, mutta oli ollut maatalousoppilaitos aikoinaan.

Läpi koko matkan aamupalapöydät oli hotelleissa todella kauniiksi katettuja, mutta ruoissa ei ollut ihan hirveästi vaihtelua. Tai siis oli, jos tykkäs lihasta. Erilaisia lihoja oli aivan valtavasti. Minä kyllä syön lihaa, mutta en erityisemmin pidä siitä joten aamut menin lähinnä leipälinjalla. Kauniit esillepanot silti hymyilytti, kuten ylläolevassa kuvassa juustojen päälle asetellut kukkaset.

Aamupalan jälkeen olikin sitten aika suunnata mihinkäs muualle kuin Auschwitz-Birkenauhun. 

Ajomatkan maisemat oli aivan ihanat ja vehreät, ei voitu lakata ihastelemasta. Tuolla maaseudulla ajellessa todellakin tuntui lomalta. Välteltiin tarkoituksella isoja valtateitä niinkuin yleensäkin, niiltä ei näe mitään. 

Oltiin saatu vinkiksi että liput Auschwitziin pitää varata hyvissä ajoin, eikä enää saatukaan varattua "ilman opastusta" vaan piti mennä jonkun ryhmän mukana eli paikalla piti olla tiettyyn aikaan. Oltiin varattu reilusti aikaa saapumiseen, mutta silti meni tosi tiukille koska jo aamusta (aika ryhmäkierrokselle oli klo 9) parkkipaikat oli kovin täynnä, joten jouduttiin jättää aika kauas auto (kuinkahan mones parkkipaikka oli mitä kokeiltiin jolla vasta oli tilaa) ja sieltä meni vielä vartti kävellä alueelle. Ryhmähän olikin sitten kerennyt jo lähteä 2min aikaisemmin, josta saatiin kovasti noottia vastaanotossa. Tämän lisäksihän ryhmä jonka kanssa oltiin liikkeellä, oli saksalaisella opastuksella koska englantilaisille opastuskierroksille ei ollut enää kuin yksittäisiä paikkoja silloin 1,5vko aiemmin kun kierros varattiin. Minähän en puhu sanaakaan saksaa, Villekin hyvin vähän. 

Toisaalta, mieluiten olisin mennytkin ilman opastusta ja omaan tahtiin joten luin lähinnä opastetauluja. 

Väenpaljous tuolla yllätti ihan täysin, ja läpi koko valtavan alueen joutui kulkemaan jonossa, tilaa ei muuten ollut. Opastettuja kierroksia oli yhtäaikaa monta, eri kielillä, ja samoissa saleissa. Joka puolelta siis kuului jatkuvasti useammalla kielellä opastusta, ja vaikka vieressä kiersi englanninkielinen ryhmäkin, en saanut mitään selvää opastuksesta kun ympäriltä tuli puhetta muillakin kielillä samaan aikaan. 

Paikoitellen tuntui että ei saanut tarpeeksi kauan olla tietyissä paikoissa ja toisaalta taas jostain paikoista olis halunnut jatkaa matkaa nopeammin, mutta ryhmän vuoksi ei voinut, joten tämä ei ollut silläkään hyvä vaihtoehto kulkea ryhmän mukana. 

Kun siirryttiin Aushwitz II tuhoamisleirille bussikyydillä, ruuhkat vähän helpotti ja pystyi paremmin keskittymään. Onhan se nyt vaikuttava paikka, varsinkin tämä Auschwitz II. En silti ole varma voisinko oikein suositella paikkaa, vähän jäi paskan maku suuhun sen ihmismäärän takia. Mutta pakkohan se oli käydä, kun tuonne suunnalle sattui. Lähtiessä todettiin, että no, ompahan nähty, ei tartte toistamiseen tulla. 

Jotenkin olin ajatellut että tulis tosi ahdistava olo tuolla historian takia, mutta ahdistus tulikin ihan jostain muusta. 

Näillä lavereilla nukkui jopa yhdeksän ihmistä per laveri. Sama miten riukulaihoja olivat, niin jotta tuohon 9 mahtuu niin päällekkäin on kyllä joutunut nukkua. Eihän nämäkään kuvat näytä mittasuhteita, miten pieniä nuo laverit oikeasti oli. 

Tuntuu kummalliselta, että ala-asteelta asti muistan että oon halunnut käydä Auschwitzissä ja jopa rantapallon matkakonekin sitä mulle sieltä ala-asteelta asti aina suositteli ykkösvaihtoehdoksi, mutta heti tämän matkan varattuamme mun teki mieli skipata koko kohde ja keskittyä luontokohteisiin. 

Ihan ku olisin jotenkin aavistanut, että se ei vaan ole yhtä vaikuttava kun mitä oon ajatellut sen olevan. 

Ehkä on tullut katottua vaan niin jumalaton määrä dokumentteja, että itse paikanpäällä käyminen ei tuonut mainittavasti mitään lisää, vaikka yleensä koen sen päinvastoin että mitä enemmän jostain paikasta / asiasta tietää, niin paikanpäällä käyminen on sitä vaikuttavampi. Ei tässä tapauksessa. 

Taidettiin olla molemmat tyytyväisiä kun päästiin jatkamaan matkaa. Kuumakin oli, kova helle eikä se porottava aurinko yhtään helpottanut kierrosta. Eikä se palannut flunssa, kyllä nolotti koko ajan yskiä ja niistää kun porukkaa ympärillä ihan pipona. 

Mutta sitten päästiin kunnolla aloittamaan matka! Suunnaksi Tatra-vuoret! Ai että, tätä olin odottanut. 

Ajomatka vei niin upeiden maisemien läpi, pienenpienten pittoreskien kylien, että aivan tuntui että sydän pakahtuu. 

Joka paikassa oli kaikki eläimet vapaana, kissoista ja koirista aina lehmiin ja lampaisiin asti, ei niillä mitään aitoja ollut laitumilla. Kanoja näkyi varmaan joka toisella pihalla vilistämässä. 

 Kun nälkä rupes kurnimaan piti ruveta etsimään taas ravintolaa. Muuten hyvä, mutta ainoassakaan ravintolassa ei puhuttu englantia, eikä ollut englanninkielistä ruokalistaa. Löydettiin aivan kertakaikkisien hurmaava grilliravintola, jossa avotulella kokattiin ja oltais niin mielellään jääty sinne syömään mutta ruokalista oli kirjoitettu liitutaululle käsialalla, josta ei saanut mitään selvää eikä henkilökunta puhunut sanaakaan englantia. Edes vessaa ei sieltä löytynyt. Jatkettiin siis seuraavaan paikkaan, josta löytyi sentään hetken kaivelun jälkeen englanninkielinen menu, vaikka sielläkään ei henkilökunta puhunut kuin puolaa. 

Saatiin kuitenkin tilattua oikein maittavat annokset ja nautittua ne upeissa maalaismaisemissa, ympärillä kumpuilevia mäkiä ja maatiloja ihaillen.

Paikka ei ollut tyypillinen ravintola, vaan pitopalvelupaikka / majoitus esimerkiksi häille ja merkkipäiville. Nytkin siinä meidän syödessä saatiin seurata kun henkilökunta samalla laittoi paikkaa valmiiksi häitä varten. Kyllähän siellä olis kelvannut juhlia!

Saavuttiin seuraavan parin yön majoitukseen majataloon hyvissä ajoin ennen pimeää, ja meinas leuat loksahtaa suoraan hotellihuoneesta avautuvista näkymistä Tatra-vuorille. Koko illan istuin parvekkeella onnesta ymmyrkäisenä. 

Kattokaa nyt! <3 

Majoitusliikkeen nimi on Gorski Palacyk ja siellä toimi ihan kaikki. Kokonaisuus koostuu päärakennuksesta ja tästä lisärakennuksesta, missä meilläkin oli huone, meidän rakennus näkyy alla olevassa kuvassa. 

Meidän tuvan pihassa oli jopa tynnyrisauna. Sekä normaali sauna, että infrapunasauna. 

Tämä kuva päärakennuksen ravintolan parvekkeelta, meidän majoitusrakennus on tuo lähimpänä oleva rakennus vasemmalla.

Huoneita ei ollut kaikkiaankaan kuin reilu 10, ja kuten niin moni muukin majoitus / hotelli tuolla, nämäkin oli suuren talon kokoisia, ei mitään valtavia hotellikomplekseja. 

Käytiin vielä ennen yöpuulle vetäytymistä kaupassa hakemassa vähän iltapalaa ja evästä seuraavan päivän patikkaa varten. 

Siitä lisää seuraavassa postauksessa!