Pieninyn kansallispuisto ja Niedzican linna

Matkaa suunnitellessa ja Tatra-vuoriston aluetta kartoittaessani huomasin että kohtuullisen matkan päässä olisi myös toinen mielenkiintoinen kansallispuisto, Pieninyn kansallispuisto joka on myös Slovakian rajalla. 

Koska aamulla oli vielä käyty patikoimassa Tatralla, ei menty suorinta tietä Pieninyyn vaan jäätiin yöksi matkan varrelle Montenero Resort & Spa kylpylähotelliin. Ihmeteltiin huoneen alhaista hintaa (jopa siis Puolan tasoon nähden halpa, taisi olla häävin 30e/yö) vaikka paikka oli saanut todella hyvät arvostelut ja vaikutti varaussivuston tietojen ja kuvien myötä lupaavalle. Silti päästiin täälläkin yllättymään positiivisesti kaikesta. Maisemat oli aivan huikaisevat täältäkin, sama minne päin katsoi. Vieressä oli selkeästi laskettelukeskus mutta toki tuolloin toukokuussa ei ollut käytössä vaan siellä lehmät laidunsi laskettelurinteillä. Ehkä siis enemmän talvikohde? Siihen tulokseen me tultiin, kun saapuessa hotellivirkailija kysyi että mihin aikaan halutaan syödä aamupala? Ihmeteltiin tätä hieman, mutta seuraavana aamuna kävi ilmi että me oltiin ainoat asiakkaat joten heille ei ollut mitään väliä mihin aikaan aamupala tarjoillaan.

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta Tatrojen suuntaan

Tie hotellille, joka oli siis niin hurmaavan pikkukylän laitamilla että!

Hotellin pihalta kylälle päin

Rinteillä laiduntavat lehmät jotka oli siis ihan hotellin "takapihalla"

Seuraavana aamuna aamupalan aikana meitä viihdytti ikkunan takana leikkivä kissanpentu, ja hetken päästä toinenkin. Aamiaishuone oli hieman alempana, joten ikkunat oli juuri maantasalla. Lopulta kissat huomasi meidät sisällä ja yritti kovasti kertoa että haluaisivat sisään moikkaamaan. 

Aamupala oli oikein maittava joskin hieman pelkistetty, mutta eipä sitä kahta ihmistä varten varmasti kauheasti kannata eri sortteja laittaa tarjolle kun ei kaikki kuitenkaan mene. Yritettiin kyllä syödä niin paljon kuin suinkin, ettei menis mitään hukkaan kun tuntui vähän pahalta että oltiin ainoat asiakkaat ja ihan meitä varten oli joutuneet laittaa. (joku suomalainen ajattelutapa ehkä? "eihän meitä varten nyt tartteis..." )

Maisemat hotellilta Pieninyn kansallispuistoon oli aivan vertaansa vailla. Huokailin vaan jatkuvasti vuorien upeutta. Aika monta kertaa jouduttiin pysähtymään ihan vaan ihailemaan ja näpsimään kuvia. 

Navigaattori ajatti meitä lopulta jotain ihan pikkiriikkistä tietä pitkin, joka ei ollut edes päällystetty ja joka oli todella mutkainen. Yhtäkkiä yhdestä pihasta ilmestyi tielle mummeli jolla oli remmi perässään. Ajateltiin tietenkin että koirahan sieltä tulee, mutta ei, se olikin lehmä! Sinällään yllättävää kun tosiaan ei oltu nähty että lehmät olis missään olleet aitojen takana, että mihin tämä kyseinen lehmä oli matkalla, ehkä se oli vain käynyt kotona lypsettävänä ja vietiin nyt takaisin "jonnekin"? Kuka tietää. 

Ville oli saanut valita tämän puiston patikkareitin ja vähän ihmeteltiin kun google maps ajatti meidät keskelle kaupunkia. No, parkkipaikka sieltä löytyi ja kyllä myös AllTrails sovellus näytti patikkareittiä siihen viereen niin ajateltiin että no kerrankos sitä. Lopultahan kävi niin, että kyseiseltä parkkikselta piti kävellä vielä aika pitkästi ennenkuin pääsi lähellekään luontoa, ja jostain syystä mulla taas yskä ja nuha niin pahana, että lopulta ei keretty itse puiston alueella talsia varmaan kilometriäkään ennenkuin totesin että pakko kääntyä takaisin, olo on niin huono kun yskii keuhkot pihalle jatkuvasti. Mikä siinä onkin, että aina reissussa pitää sairastaa? Viime vuodet tuntuu olleen enemmän sääntö kuin poikkeus. Kotona ollessa oonkin ollut sitten terveempi kuin vuosikausiin, ennen olin varmaan kerran kuussa vähintään flunssassa ja nykyään kerran-kaksi vuodessa. Toki, tämä tuolloin päällä ollut tauti oli kestänyt jo viidettä viikkoa. 

Reitti puistoon kulki kaunista joenvartta, jossa onneksi oli vähän varjoakin puista. Lämpö nimittäin oli 27 astetta. 

Tämä ummetusta poteva (?) hesus -patsas aiheutti meissä suurta hilpeyttä.

Ehkä juuri siitä johtuen sain sen hirvittävän yskäkohtauksen jonka päätteeksi todettiin että käännytäämpä takaisin.

Autolle takaisin päästyämme Villellä kolotti kahvihammasta sen verran pahasti että piti etsiä kahvila. Ja tietenkin leivokset kanssa. Ja niiden päälle vielä viereisestä jäätelöbaarista jätskit. Jätski muuten auttoi yskään!! 

Pieninystä lähdettiin hiljoksiin ajelemaan takaisin Krakovaa kohden, mutta ensin pysähdyttiin Niedzican linnassa. 

Linnan pihalta sai ostettua kaikkia herkkuja, itse päädyin tähän jättivohveliin ja Ville jäätelöön.

Kunnon linnassa tietenkin myös kummittelee, täällä siitä ihan varoiteltiin. 

Alkuperäisestä linnasta on säilynyt vain suojamuurit, ja linnalla on ollut moia omistajia. Kummitustarina liittyy yhteen linnan ensimmäisistä omistajista, Sebastian Brezevichyyn. Hän matkusti Etelä-Amerikkaan naidakseen inkojen hallitsijasukuun kuuluneen Uminan. Berevichy perheineen palasi Niedzicaan 1860-luvulla ja toi mukanaan inkojen aarteita, jotta ne eivät joutuisi Espanjan haltuun. Legendan mukaan aarteiden saalistaja murhasi Uminan linnan edustalla. Umina ilmestyy joka yö kummittelemaan pelotellakseen kaikki kultaa havittelevat pois linnan liepeiltä. Uminan isä kätki kullan ja teki salakirjoituksella salatun asiakirjan, jotta aarre voitaisiin löytää myöhemmin. Kukaan ei kuitenkaan toistaiseksi ole onnistunut avaamaan salakirjoituksella kirjoitettua tekstiä. Uminaa sanotaan Niedzican linnan valkoiseksi naiseksi. Linnassa on myös arkeologinen museo ja hotelli, jossa on tilat 35 hengelle.

Näkymä linnasta järven toiselle puolen. Tuo tie oli niin symppis! Ilmeisesti joku patikkareitti siellä kulki, sillä nähtiin useampia tyyppejä rinkat selässä. 

Koko päivän oli kauempana näkynyt sadepilviä ja ukkonen jylisi komeasti horisontissa myös linnassa ollessa, ja lopulta juuri kun päästiin autolle linnakierroksen jälkeen tuli ensimmäiset pisarat tuulilasiin. Ja tulikin muuten vettä ihan kunnolla! 

Pilvisessä säässä ajeltiin kohti Krakovaa reissun viimeistä majoitusta kohden. 

Kuten muutkin majoitukset tällä reissulla, oli tämäkin aivan kerrassaan hurmaava pieni majatalo (Merci Boutique Hotel). Hotellissa ei ollut kuin kymmenisen huonetta, ja meidän vierailun aikana alakerran juhlasalissa juhlittiin häitä joiden vieraista ilmeisesti ainakin osa majoittui tuolla myös.

Hotellin ravintolan ruoka oli erinomaista niin illallisen kuin aamiaisenkin osalta. 

Pienellä terassilla oli hyvä lukea lehteä lämpimässä illassa ja kuunnella alakerran hääjuhlista kantautuvaa musiikkia

Lento lähti seuraavana päivänä vasta iltapäivästä, joten aamupäivästä oli hyvin aikaa käyttää auto pesulla. Autovuokran ehtoihin nimittäin kuului, että auto pitää palauttaa pestynä ja siistittynä. Itsepalvelupesuloita löytyikin onneksi hyvin joten eikun tuumasta toimeen!

Meidän menopeli tällä reissulla oli maailman nuhaisin sitikka. Se ei kiihtynyt sitten mihinkään, ei millään. Mutta maltti on valttia liikenteessä muutenkin!

Puola yllätti meidän kyllä niin positiivisesti, että palataan kyllä varmasti. Ei ehkä vielä tulevana vuonna, mutta joskus. Ensi vuoden reissu alkaa nimittäin kovasti taas muokkaantua tuonne rapakon taakse suuntautuvaksi, kuinkas ollakaan. Eikö se yksi välivuosi riitä, kova polte on taas päästä Yellowstoneen!