Skandinavian roadtrip 2024 ; Osa 3 : Norja päivät 4-5, Vesiputouksia!

 Gudvangen oli valikoitunut majapaikaksi siellä sijaitsevan viikinkikylän/ulkoilmamuseon vuoksi, joten suunnattiin sinne heti sen avauduttua. Osallistuttiin jopa opastetulle kierrokselle, kerrankin, niin saatiin enemmän irti. Opas oli aivan loistava ja vaikka oltiin ennen kierroksen avautumista keretty kiertää koko alue läpi, ois jäänyt kyllä paljon vajaammaksi kokemus ilman tuota opasta. Opastus sisältyi hintaan joten ei tarvinut edes maksaa ekstraa. 

Paikka on avattu vasta 2017 joten vaikka rakennukset ja ympäristö on tehty "vanhan näköiseksi" ja aitoja viikinkiperinteitä kunnioittaen, ovat ne aika selkeästi uusia. 

Alueella sai kokeilla myös jousiammuntaa ja kirveen heittoa, kuten useimmissa muissakin tämäntapaisissa paikoissa joissa on käyty. 

Parissa tunnissa alue oli aika tarkkaan koluttu läpi, mutta kello ei ollut vielä juuri mitään. Päädyttiin kävelemään rantaan ja vähän katselemaan Gudvangenia. Rannasta löytyi tämä hieno puuveistos.

Koska ei ollut vielä lounas aikakaan, lähdettiin takaisin tien päälle. Ajettiin tietä E16 etelään ja aivan yhtäkkiä oikealla puolella tuli vastaan niin upeat vesiputoukset, että oli aivan pakko pysähtyä niitä ihailemaan. Tvindefossen! 

Kelihän meitä ei suosinut vaihteeksi pätkääkään, mutta tämä oli silti yksi kauneimmista ikinä näkemistäni putouksista.  Vettä satoi koko ajan, eikä putouksesta tuleva vesihöyry yhtään vähentänyt kastumista. Vaan mitä sitä pienistä, kesä kuivaa minkä kastelee! Tuota pysähdystä en olis halunnut jättää välistä vaikka ois satanut pikku-ukkoja!

Tvindefossenin veden on aikoinaan väitetty nuorentavan ja parantavan potenssia josta johtuen se oli aikoinaan yksi Norjan suosituimmista luonnonnähtävyyksistä. Kävijäennätys on ollut n. 272 000 ihmistä vuodessa joka tuntuu valtavalta määrältä ottaen huomioon kuinka pieni alue on ja parkkipaikkakaan ei järin iso. 

Paikan suosion vuoksi parkkiksen viereen on löytänyt tiensä myös perinteinen matkamuistomyymälä. 

Lyhyen pysähdyksen jälkeen matka jatkui taas etelään. Nälkä alkoi pikkuhiljaa ilmoitella olemassaolostaan joten päätettiin pysähtyä sopivan paikan tullen syömään. Aloin googletella vaihtoehtoja ja jihuu! Vossin kaupungista löytyi tacorekka! Sinne! Nytkin sitä miettiessä tulee ihan kamala nälkä, niin herkullisia oli El Caminoton tacot. Vahva suositus! Löytyy Vossin keskustasta torilta, kirkon vierestä. Voss ei ole mikään iso kaupunki, mutta sielä oli juuri iso extreme urheilulajien tapahtuma, joten porukkaa oli ihan kiitettävästi ja saatiin vartin verran jonottaa torilla että päästiin edes tilaamaan sapuskat. Mutta se kyllä todellakin kannatti!

Ihan perinteisiä ei nämä tacot ollut, mutta ai hitto miten hyvät. Satoi edelleen, joten mentiin auton suojiin syömään. Ja päälle vielä piein kävely kaupungissa koska Villelle iski mahdoton jätskinhimo niin olihan meidän jätskibaari löydettävä. Ja kerrassaan herkulliset oli jätskitkin G Klove L. jätskibaarista. 

Jätskin syömisen aikana sadekin loppui joten päätettiin vielä piipahtaa tuossa juuri avatussa tapahtumassa, tapahtuma-alue kun oli ihan meidän auton vieressä.  Koska tapahtuma oli vasta alkanut, siellä ei ollut vielä oikein porukkaa eikä hirveästi äksöniäkään, paitsi suljetuilla alueilla joihin oli pääsymaksut. Pari laskuvarjohyppääjää nähtiin taivaalla. Koska edessä oli tälle päivää paljon ajoa, käveltiin kuitenkin hetki ympäriinsä itseämme verrytelläksemme. Perseet kerkeis kuitenkin puuduttaa autossa istumalla myöhemmin. Ja eihän meillä ollut aikatauluja. 

Vossissa olis ollut myös gondolihissi jolla olisin halunnut käydä ajelemassa ja ihailemassa maisemia siitä vinkkelistä, mutta joko se oli kiinni tai Ville ei halunnut, en enää muista. Ei kuitenkaan siis sinne menty, mutta tiedoksi, että sellainenkin vaihtoehto olisi ollut :D 

Voss oli kyllä oikein viehättävä pikkukaupunki, jonne voisin kuvitella palaavanikin. Vaikka sitten ihan El Caminiton takia, heh! 

Tämä Vossin kirkko oli myös todella komea.

Oltiin alunperin ajateltu menevämme Bergeniin, mutta päätettiinkin että halutaan edetä etelämmäs vähän nopeampaa ja valittiin Vossista tie 13 kohti Oddaa. Tuolle tielle osui yhdet kuumottavimmista hetkistä maantiellä koskaan, nimittäin tie oli paikoitellen TODELLA kapea, toisella puolella vuorenseinämä ja toisella järvi, ja vuorenseinämää ei ollut louhittu kuin sen verran että siihen juuri ja juuri sai kaksi kaistaa. Niin kauan kun vastakkain tuli vain henkilöautoja, ei ollut mitään ongelmaa, mutta heti jos edes toinen vastakkain tuleva oli rekka, asuntoauto tai muu iso vehje, oli ongelma. Saatika sitten, kun jonkun matkaa meidän edellä menevän jättimäisen asuntoauton vastaan tuli rekka. Koko autoletka (joka oli mittava siinä kohtaa juurikin tien takia) joutui pysähtymään todella pitkäksi aikaa, kun rekka ja asuntoauto yrittivät löytää kohtaa missä mahtuvat toisensa ohittamaan. Siinä joutui yksi jos toinenkin peruuttelemaan ja sumplimaan miten ja mihin pirssinsä ajaa.

Jopa silloin, kun rekka tuli meidän ohi, tuntui että se suorastaan raapii auton kylkeä vaikka oltiin niin reunassa kuin ikinä pystyi. Tuota tienpätkää ei voi siis suositella heikkohermoisille!

Mitä lähemmäs Oddaa tultiin, aurinko rupes enemmän ja enemmän pilkistelemään sadepilvien välistä ja maisemat oli koko ajan upeammat ja upeammat. 

Oddan jälkeen bongasin ohiajaessa yhtäkkiä taas todella kauniin vesiputouksen ja sinne lähtevän patikkapolun. Kiljaisin että haluan tuonne ja niin me käytiin vähän matkan päässä kääntymässä jotta päästiin palaamaan pienelle parkkipaikalle. Mitään tietoa ei ollut alueesta eikä patikasta, mutta infotaulu parkkipaikalla kertoi että kyseessä oli Bygdeborgin linnoituskukkula, polku n. 4km. 

Parkkipaikalta ei näkynyt itse putousta, mutta hetkenmatkaa polkua (tai no, tässä kohtaa se oli enemmänkin tie) nähtiin pieni vilaus puiden välistä. 

Tässä kohtaa avattiin Ut.no sovellus ja Ville oli sitä mieltä että ollaan väärässä paikassa, pitää palata vähän taaksepäin ja poistua tieltä polulle. Ja kyllä, polulle päästyämme löydettiin tutut punaiset merkit puista. Meillä ei ollut siis tässäkään kohtaa vielä juuri mitään tietoa itse polusta, nii tuore ja yllättävä löytö tämä meille oli. Loppujenlopuksi tämä oli kyllä oikea polku, mutta niin olisi ollut se alkuperäinen reittikin nimittäin tämä teki lenkin ja palattiin tietä pitkin. Mutta onneksi tehtiin tuohon suuntaan, paljon parempi noin! 

Polku mutkitteli ja kiipesi kauniissa metsässä, ja puiden välistä näkyi kauniit maisemat molempiin suuntiin. Toisella puolella putoukset, toisella puolella järvi ja sen takana vuoret.

Välillä sai ihan tosissaan kiipeillä, koska polku ei oikeastaan ollut edes polku vaan kiviltä kiville piti punnertaa itseään. Tämä osuus siis oli suht vaativa, mutta minusta aivan ihana silti. Mieluummin tuota meni ylös kuin alaspäin. 

Aina välillä oli polulta poikkeavia pistoja mäen reunalle, mistä näki putouksenkin kunnolla. 

Myös toisella puolella järveä näkyi komea putous. 

Mutta kyllä tälle putoukselle oli vaan paljon paremmat näkymät

Ja tämä putouksen muodostama sateenkaari! Istuin tuossa ihailemassa niin putousta itseään, kuin ympäriltä (putouksen kohinan lisäksi) kuuluvaa linnunlaulua. Oli suorastaan hengellinen olo.

Mustikoiden lisäksi polun varresta löytyi mm. tälläinen hauska kultainen koppakuoriainen.

Ja taas kiivettiin, tällä kertaa oli jopa köysikaide apuna että sai vetää itseään ylös. Jyrkkyys ei taas näy yhtään kuvassa, oikeasti tuo oli siis toooodella jyrkkä. 

Lopulta päästiin ylös varsinaiselle linnoituskukkulalle. Näitä linnoituskukkuloita löytyy tuolta alueelta n. 20, ja koko Norjasta nelisensataa. Kukaan ei tiedä varmaksi miten niitä on käytetty, ovatko olleet turvapaikkana vaaran aikana vai onko ne olleet tähystyspaikkoja vai mitä. Ne harvat, joita on tarkemmin tutkittu kaivauksilla, on päivätty varhaiselta rautakaudelta viikinkiaikoihin.

Satuttiin tuonne huipulle samaan aikaan kuin yksi pariskunta jotka oli lähteneet meidän kanssa yhtäaikaa, norjalainen nuoripari joista toinen oli alueelta kotoisin ja kertoili alueesta ja patikoista ja ylipäätään nähtävyyksistä. Me ei oltu tässä vaiheessa kuljettu kuin reilun kilometrin matka, siinä missä he oli tulleet jo 3km. Syykin selvisi kun lähdettiin eteenpäin.

Mäen päällä oli hetken tasaisempaa menoa kunnes lähdettiin taas laskeutumaan alaspäin. Tässä kohtaa oltiin tyytyväisiä että oltiin kierretty tuo nimenomaan tuohon suuntaan, sillä ensinnäkin maisemat oli paljon upeammat tulla ylöspäin, ja toisekseen tuolla toisella puolella ei ollut niitä kipuamisia, vaan koko matka polkua, vaikkakin välillä jyrkähköä. Paljon helpompi tulla alas tuollaista kuin niitä jyrkkiä kivikoita.

Kun päästiin mäki alas, oli aika kääntää suunta takaisin autolle ja loppumatka menikin sitten sitä samaa tietä pitkin mitä alussa lähdettiin. Siellä ei ollut erityisemmin maisemia mitä ihailla, kun oltiin kahden mäen välissä ja metsä molemminpuolin joten käveltiin joutuisasti kun ei tarvinut pysähdellä kuvaamaankaan ja tiepohjakin oli tasaista laskua autolle asti. 

Vähän ennen autolle tuloa löydettiin kuitenkin polku joka lähti putouksia kohti ja käytiin katsastamassa ne myös alemmasta vinkkelistä. Komealta näytti tuoltakin!

Tämä patikka jäi meidän molempien mieleen yhtenä reissun yllättäjänä, tosi mielenkiintoinen ja kaunis paikka! Mitä olen näin jälkikäteen netistä lukenut mm. Alltrailsin kommentteja, on tämä paikka ollut monella muullakin täysin yllätys, joka on samallalailla yhtäkkiä bongattu tienvarresta. Siis ihan piilotettu helmi!

Ja nämä yllärithän jatkui! Ei päästy kovinkaan pitkälle tuosta edellisestä paikasta kun tienvarresta löytyi nämä upeat Låtefossenin putoukset. 

Seuraavaksi oli vuorossa tunturiylänköä ja täysin erilaisia maisemia (ja hrrr miten kylmä!) 

Jatkettiin siis tietä E134 ensin Håraan ja sieltä itää kohti. 

Ylängöllä oli niin upeat maisemat että päätettiin pysähtyä lennättämään dronea. 

Kesken lennätyksen huomattiin saalistava kotka! Laskettiin drone nopeaa ettei häiritä lintua, ja olihan me keretty jo jotain kuvia ja videota saada. (ne tosin valitettavasti on hukkateillä...)

Alunperin oli tosiaan suunniteltu että oltais menty Bergeniin ja sieltä rannikkoa pitkin aina Ruotsiin asti, ja Götebörgista lautalla Tanskan puolelle Frederikshavniin. 

Lopulta päädyttiin oikaisemaan reilusti ja jätettiin pois niin Bergen kuin koko rannikko, ja ajeltiin suorinta reittiä tietä 9 Kristiansandiin. Sitä ennen piti kuitenkin viettää vielä yksi yö "jossain".

Kello alkoi jo olla lähellä kymmentä illalla, kun saavuttiin pienenpienelle vanhalle leirintäalueelle, Flothyl Campingiin. 

Paikka oli ihanalla paikalla, ja jotenkin todella pittoreski. Palveluita ei ollut kuin iänpäivän vanhat suihkut ja vessat, mutta mitäpä me ois muuta tarvittukaan. 

Vanha veneen raato meidän teltan vieressä

Paikan vieressä oli myös kaunis koski.

Näin jälkikäteen kuvia katsoessa huomaa, että tuo seuraava, viimeinen Norjassa vietetty päivä oli matkustuspäivä koska mulla ei ole tarttunut kameraan oikeastaan muita kuvia kuin tämä yksi Vallesta otettu kuva ja Kristiansandissa nautitun kiinalaisen ravintolan lounaskuva. 

Tuon sinänsä maittavan lounaan aikana oltiinkin saatu parkkisakot, jotka tosin vieläkään ei ole löytäneet meille asti. Varmaan siinä sakkolapussa olis ollut jotkut yhteystiedot, mistä olis voitu saada lisätietoa ja maksuohjeet, mutta arvatkaahan oliko (sekin, kuten moni muukin asia tuolla reissulla) kadonnut siihen mennessä kun kotiin päästiin. Ne sakot sai kyllä mielen hetkeksi matalaksi, kun mielestämme oli parkkeerattu ihan oikein ja sovelluksessa kuitti maksusta, mutta selkeästi me oltiin joku virhe tehty kun sellainen lippulappu oli tuulilasiin löytänyt.

Ja sitten kohti Tanskaa!v Kristiansand-Hirtshalls lautta maksoi tuolloin kesäkuussa 2024 144e kahdelta hengeltä. Norja oli antanut meille taas paljon ja jättänyt kaipuun päästä taas pian takaisin.