Yosemite alkukesästä, uhka vai mahdollisuus? Sitä pohdittiin kun mietittiin lisätäänkö se reitille vai ei. Meidän aiemmat kokemukset puistosta oli heinäkuulta 2014 (minä ja Elina), 2015 syyskuu (minä, Ville, Iippa ja Sami) ja lokakuu 2017 (minä ja Ville). Näistä jokaisella kerralla leirintäalueet oli ihan täynnä, samoin Yosemiten laakso, mutta vain syksyn vierailuilla oli muualla ollut aika väljää. Toisin kuin se ensimmäinen heinäkuun vierailu, jolloin ihan joka paikka oli tupaten täynnä. Arveltiin, että toukokuun viimeisinä päivinä ei ehkä vielä olisi pahin ruuhka, mutta aika täyttä todennäköisesti.
Meillä oli hyvin aikaa puistoon saapumiseen, tällä kertaa saavuttiin Oakhurstin suunnasta tietä 41. Majoitus oli varattu tietenkin tosi hyvissä ajoin. Päädyttiin siihen että tuolta päin saapuessa parasta olisi tutustua puiston eteläisiin osiin jotka oli meillä jääneet aiemmilla reissuilla tutustumatta, joten strategisesti varaus tehtiin Wawonan leirintäalueelle (hinta 2025 kesällä 35,5e/yö/telttapaikka). Wawonan leirintäalue on hyvin rustiikkinen. Vesivessat löytyy, mutta lämmintä vettä eikä suihkuja ole. Mustakarhut on alueella yleisiä, kuten koko Yosemitessä, mutta me ei oltu niitä vielä aiemmilla Yosemiten reissuillamme tavattu ainuttakaan, ei edes niillä syrjäisemmillä patikoilla.
Pystytettiin leiri ja ajettiin vähän matkaa takaisinpäin Mariposa Groven parkkikselle, aikomuksenamme käydä ihailemassa taas kerran isoja puita. Tämä alue on koko puiston laajin sequioa (eli jättiläispunapuu) metsä. Auto piti jättää Mariposa Welcome Plazan parkkikselle, josta oli bussikuljetus patikkapolun alkupisteelle.
Täältä löytyy myös Grizzly Giant, joka on arvioitu 1900-2400 vuotta vanhaksi ja on metsän vanhin puu, toisiksi isoin tuolla ja maailman 25:ksi isoin. Ei mikään pikku risu! Pituutta tällä on 63,7metriä ja rungon halkaisija 1,5m korkeudessa 7,8metriä. Huh! Vaikea käsittää sen valtavuutta edes paikanpäällä.
 |
| Ihmiset toimii verrokkina kuinka iso se on. |
 |
| Vai oliskohan parempi verrokki tämä sen juurella nukkuva peura? |
Tässä vielä vähän eri suunnasta kuvattuna.
2022 tällä alueella oli riehunut iso metsäpalo, ja sen jäljiltä näkyi vielä kovasti mustuneita puunrunkoja. Osa edelleen pystyssä, osa pitkin pituuttaan. Aluskasvillisuus oli kuitenkin paikoitellen palannut vaikka paljon oli vielä kokonaan paljastakin.
Grizzly Giantille asti oli ihan hirveesti ihmisiä, kaiken ikäisiä ja kuntoisia, mutta siitä eteenpäin nähtiin vain yksi pariskunta koko loppu matkalla. Suurin osa siis kääntyi takaisin. Kiva meille mutta harmi heille, polun parhaat näkymät oli nimittäin tolla loppupätkällä!
Tämä patikka ei ollut pitkä, vain n.3,2km mutta oltiin saatu siihen kulutettua aika kiitettävästi aikaa pysähtelemällä jatkuvasti ihailemaan kaikkea pientä ja isoa. Kuten nyt vaikka näitä puunrungon pintoja, jotka oli aika erikoisia välillä.
Päästiin takaisin autolle juurikin päivän viimeisellä bussilla, hetki jo pelättiin ettei ehditä siihen. Vielä oli hieman päivänvaloa jäljellä, ja tehtiin ihana eläinbongaus! Eka kertaa jenkeissä ollessa nimittäin nähtiin pöllö! Vain autosta ohi ajaessa, joten ei keretty sen tarkemmin miettiä lajia tai ottaa kuvaa, mutta tuli tosi hyvä mieli kun nähtiin taas jotain uutta elukkaa.
Ja pitihän sitten vielä vähän pysähtyä kuvaamaan ihania alkukesän kukkasia. Ne vaan jaksoi ihan koko reissun meitä ilostuttaa ja ihastuttaa aina yhtä paljon. Kyllä tuo touko-kesäkuun vaihde oli mahtava aika matkustaa!
Leirintäalueelle tultuamme kerettiin vielä just ja just valoisalla kävellä leiripaikan takana olevalle purolle viruttamaan jalat, jotka oli todella helteisen ja pölyävän päivän jälkeen niin tomuiset ja paskaiset että ei ois iljennyt makuupussiin niissä mennä. Onneksi otettiin otsalamput mukaan, nimittäin takaisin tullessa hämärsi jo niin kovin että olis herkästi kompastunut juurakoihin ja kiviin.
Aamusta kerettiin liikkeelle ennen mahottomia helteitä, ja suunnattiin syvemmälle puistoon. Ai että näitä maisemia!!
Siinä ajaessamme tehtiin päätös ajaa Glacier Pointille josta tiedettiin aiemmilta reissuilta olevan ehkä ne parhaat näkymät. Joka tapauksessa kertakaikkisen mykistävät.
Parkkipaikan löytyminen oli haaste jopa aikaisin aamulla, mutta lopulta sekin järjestyi.
 |
| Half Dome |
Half Domelle kiipeäminen on ollut yksi mun haaveista pitkään. Sitä ei ihan noin vain toteutetakaan, sillä päästäkseen sinne pitää hankkia lupa, ja sitä ei saa "noin vain" vaan pitää osallistua arvontaan. Arvontoja on kaksi, toinen vuosittain maaliskuussa ja toinen, hyvin pieni määrä päivittäin aina parin päivän päähän. Ja siis pelkkä lupakaan ei riitä, sillä kyseessä on aika vaativa 22-26km reitti (riippuen minkä reitin valitsee) eli toitaiseksi ei kyllä meidän kuntokaan tuohon riittäisi. Mutta haaveita on hyvä olla! Villeä ei kyllä korkeanpaikankammoisena tämä patikka hirveästi houkuttele, joten voi olla että jää mullakin tekemättä kun en kyllä yksin viitsi tuommoseen urakkaan lähteä.
Toinen patikka minkä vielä joskus AION toteuttaa, on Yosemite Falls. Siis tässä allaolevassa kuvassa olevien putousten juurelta putousten päälle. Hitokseen vaativa sekin jyrkkyyden vuoksi, mutta tahon. Sen patikoimisesta itseasiassa oli puhe että se ois tehty tällä reissulla, mutta koska seuraavalle päivälle oli luvattu reissun kuuminta päivää (muistaakseni +35?) niin päätettiin että se on kyllä vähän liikaa ponnistelua siinä helteessä.
Tässä kuvassa taidan suunnitella juurikin tuota patikkaa :D
Lämpötila oli jo vähän tuskaisen korkea vaikka oltiin ylhäällä vuoristossa, mutta koska patikat oli mielessä niin patikoimaan oli päästävä. Viimeksi täällä käydessämme käytiin ihailemassa Yosemiten laaksoa ylhäältä käsin Taft Pointilta, ja sille polulle sain Villenkin suostuteltua mukaan kun ei ole mikään vaativa reitti eikä hirveän isoa kiipimistä.
 |
| Tuolta kielekkeeltä oli komia katella alas laaksoon |
Tuo Yosemiten laakson alue on puiston kaikista turistisin, ja siellä sijaitsee suurin osa puiston palveluista. Vaikka puisto on aika iso, niin silti noin pienellä alueella on niin paljon nähtävää että moni ei varmaan muualla puistossa käykään.
Patikan jälkeen Ville oli niin väsy, että jo muutaman kilsan jälkeen oli pakko vaihtaa kuskia kun se meinas nukahtaa rattiin. Vaan eipä kerennyt kauaa torkkua, kun nähtiin eka kertaa meidän Yosemite vierailulla mustakarhu! Tämä yksilö kyllä sattui olemaan ruskea, mutta laji on silti sama, mustakarhu. Harmaakarhuja ei Yosemiten alueella ole.
Tämä pikkunalle juoksi tien yli, onneksi liikenne oli vähäistä ja kerkes piiloon pusikkoon ennen kuin muita tulikaan. Koosta päätellen oli 1-2v ikäinen pentu.
Sitten oltiinkin jo laakson pohjalla. Kuvan keskellä oikealla näkyy Bridalveil Falls ja ihan keskellä seinämän takaa kohoaa mikäs muukaan kuin Half Dome.
Tällä kertaa päätettiin pysähtyä myös tutkimaan lähempää nuo mainitut Bridalveil Fallsit, ne näytti jo kaukaakin niin upeilta. Tuohon aikaan vuodesta vettä virtaa suuria määriä joten putoukset on ihan parhaillaan.
Ja siis olihan ne hienot! Mutta se ihmisten määrä, apua! Kyllä sai kauan hakea kuvakulmia missä ei olisi näkynyt paljoa muita ihmisiä. No, kauempaa kuvattuna tuli jo puskat peittämään ihmispaljoutta, joten tämä jälkimmäinenhän on ihan kiva :D
Kun sanoin että Yosemite laakson alue on turistikeskittymä, niin sitä se todellakin on. Tässä kuvassa tienpätkä jossa 4 kaistaa yhteen suuntaan. Ja kyseessä on kuitenkin kansallispuisto, ja tuo tie ei mene minnekään muualle, ei ole siis mitään läpikulkuliikennettä.
Tässä kohtaa rupes olemaan jo nälkä. Yosemite Valleyn ruokatarjonta ei houkuttanut ( siihen on tutustuttu jo aiemmilla reissuilla eikä ole kaksista) joten täydennettiin super kalliissa marketissa sen verran omia varastoja että saatiin juustoraastetta tortilloihin, muut ainekset onneksi oli jo.
Joten ei muuta kuin piknik alueelle kokkaamaan! Ihanaa, kun oli varjoisa alue tuossa kuumuudessa!
Kun oli kupu ravittu, oli energiaa taas pienelle kävelyretkelle. Summanmutikassa ajeltiin ja päädyttiin lopulta Toulumne Grovelle. Jälleen alue, josta oli aiemmilla reissuilla vaan ajettu ohi.
Kyseinen n.4,3km asvaltoitu reitti vie alas punapuulehtoon, ja toki matkan varrellakin isoja puita riittää.
Vaikka metsikkö ja lehto oli kaunis, ei tullut kyllä yhtään lempparireitti tästä. Nuo päällystetyt "polkut" vaan jotenkin vie sen patikoinnin fiiliksen, kivempi olla "oikeasti" luonnossa kuin asvalttiviidakossa.
Sitten olikin paluumatka vähän hikisempi, nimittäin kun tullessa on pelkkää alamäkeä niin tietäähän sen, että mennessä se on sitten ylämäkeä.
Vähän joutui jyrkimmissä paikoissa pysähdellä puhaltelemaan mutta mihinkäs sitä kiire valmiissa maailmassa!
Sitten kohti leirintäaluetta, joka oli hitusen puiston länsipuolella. Tämäkin leikkari oli tosi rustiikkinen, juokseva vesi löytyi ainoastaan vesipisteeltä vessojen ulkopuolelta. Leirintäpaikkojakaan ei ollut kuin kolmetoista. Niistäkin ainoastaan yhdessä näkyi asukkaita meidän saapuessa.
Ja taas oli sama ongelma kuin edellisiltana - jalat niin mahdottoman tomuiset, eikä suihkumahdollisuutta. Päätettiin lähteä etsiskelemään uimapaikkaa heti kun oli saatu teltta pystyyn.
Sellainen löytyikin vain n. 5min matkan päästä, paikka nimeltä Rainbow Pool. Meidän sinne saapuessa siellä oli ihan tuhottomasti muitakin veden äärellä virkistyjiä, ja huomattiin sitten että alueelle olikin pääsymaksu 10$. Käteistähän meillä ei tietenkään sattunut olemaan, eikä muuta maksuvaihtoehtoa ollut kun ei ollut puhelimessakaan kenttää, joten päädyttiin vaan pikaisesti kahlailemaan vedessä pahimmat tomut jaloista ja äkkiä pois ennenkuin kukaan tulee karhuamaan rahaa.
Miten kaikkien näiden reissujen jälkeenkin aina vaan sattuu, että meillä ei ole käteistä just sillon kun sitä tarvis? Nytkin oli just ennen Yosemiteen tuloa annettu viimeiset setelit juomarahaksi ravintolan tarjoilijalle.
 |
Takaisin leikkarille päästyä aurinko oli onneksi jo sen verran matalalla, että vähän pääsi varjoonkin.
Lämpötila oli silti edelleen yli +30astetta. |
Siinä sitä oli taas hyvä istua iltaa lämpimässä illassa kaskaiden siritystä kuunnellen. Siitä äänestä on tullut mulle jotenkin loman ääni. Tässä yksi yö ihan vasta, kun en saanut nukuttua, etsin netistä kaskaiden siritystä ja kuuntelin sitä ja kuvittelin olevani teltassa reissussa. Uni ei tullut silti, mutta hymy tuli.
 |
| Aamun valossa sama leiripaikka vähän eri vinkkelistä karhubokseineen. |
Täälläkin leikkarilla oli ihan vasta paria päivää ennen meidän tuloa vieraillut nalle yöllä, joten oikeasti on tärkeää laittaa kaikki vähänkään tuoksuva näihin metallilaatikoihin. Autoonkaan ei voi jättää mitään, erityisesti nämä Yosemiten alueen karhut on nimittäin aika päteviä murtautumaan autoihin. Kaikki ruokajutut, kosmetiikka, lääkkeet, kaikki mikä vähänkään tuoksuu, pitäisi laittaa näihin ja pitää siellä aina, kun niitä ei käytetä.
Yellowstonessa periaatteessa sama juttu, mutta siellä autoon voi jättää kamat. Mitään ruokaa tai ruuanvalmistukseen liittyviä juttuja ei kuitenkaan saa jättää sielläkään vartioimatta leirintäpaikalle edes vessakäynnin ajaksi, vaan pitää pitää huoli että karhut ei pääse niihin käsiksi .
No, takaisin matkapäiväkirjaan! Tuolta herätessä oli siis aika jatkaa matkaa ja jättää Yosemite taakse. Paitsi että ensin piti päästä Sierra Nevadan vuoriston toiselle puolen, ja muutamaakin vaihtoehtoa harkittuamme päätetiin ajaa vanhaa tuttua reittiä Yosemiten halki, tietä 120.
Ensimmäinen pysähdys tehtiin Olmsted Pointilla. Aiemmillakin reissuilla on tässä pysähdytty, mutta ei olla lähdetty kävelemään. Tällä kertaa lähdettiin, ja miten upeat maisemat vähän matkan päästä avautui! (on ne kyllä upeat jo ihan tuossa parkkipaikallakin)
 |
| Half Domehan se siellä taas näkyy, tällä kertaa ihan eri suunnasta. |
Tuolla kalliolla istuessamme ja maisemaa ihaillessamme seuraan liittyi myös hurmaava murmeli!
Saatiin olla ihan iteksemme tuolla, meidän lisäksi vissiin kukaan ei ollut lähtenyt parkkista edemmäksi. Luntakin löytyi vielä, oltiin nimittäin aika korkealla!
Matkalla vilahteli myös monta sievää pikkuista liskoa.
Pysähdys nro. 2 oli Tenaya Lake, jossa käytiin vähän kastamassa varpaita veteen mutta huhhuh miten kylmää tuo vesi oli tuolla vuoristojärvellä!
Ja kun nyt vielä Yosemitessa oltiin, päätettiin tehdä yksi pysähdys meille täysin uudessa paikassa, nimittäin käytiin polkaisemassa lyhyt n. 2.3km Soda Springin reitti.
Tämäpä olikin meille poikkeuksellisen tasainen reitti, ei ainuttakaan isompaa mäkeä. Muutama muu oli meidän lisäksi polulla, pari peuraakin. Aika rauhassa sai kyllä kulkea. Ja kaunistahan tuolla on sama minne katsoo.
Matka jatkui ja pian oltiinkin jo puiston itäpuolella Lee Viningin kaupungissa. Siitäkin oli taidettu aina vain ajaa ohi ( ? ) tai ainakaan ei muistettu että oltais ennen pysähdytty. Tällä kertaa mentiin ensin viilentymään hieman Mono Laken vierailijakeskukseen, josta opittiinkin paljon lisää alueesta. Alunperin suunnitelma oli ollut kierrellä järven alueella enemmänkin ja käydä kuvailemassa dronellakin, mutta oli ihan hitsin kuuma, +34, joten ei oikeestaan huvittanut olla ulkona.
Pieni vierailijakeskus oli nopeasti käyty läpi, ja sen jälkeen jo hiukoi joten käytiin myöhäisellä lounaalla.
Jo muutamaa päivää aiemmin oli saatu tietoomme että tuolla oli ollut maastopalo, ja olipa säkä että se oli just edellis iltana saatu suurinpiirtein hallintaan, sillä meidän reitti ois kulkenut suoraan sen läpi. Palo oli siis hypännyt tien yli ja tie oli ollut suljettuna pitkän aikaa. Valitettavasti myös joitakin rakennuksia oli palanut maantasalle.
 |
| Kuvan vasemmassa reunassa näkyvä tie on tie 395, ja zoomaamalla ihan tuonne järven vasempaan laitaan näkee palanutta aluetta. |
 |
| Aika karulta näytti. |
Periaatteessa oltais haluttu jäädä yöksi meille rakkaaksi tulleeseen Bridgeportiin ja siellä ihanaan Bridgeport Inn -hotelliin, mutta koska kyseessä on vanha hotelli jossa ei ole ilmastointia päädyttiin ajamaan jo aika paljon pidemmälle. Mitään tietoa ei ollut ajamaan lähteissä minne asti päädytään, ja kun nettiä ei ollut käytettäväksi että olisi voinut etsiä majapaikkaa (jonka tuolla helteellä oli oltava hotelli, ihan pakko päästä viimein suihkuun ja ilmastoituun tilaan!)
Hawthornen kaupungista löydettiin mäkkäri jonka nettiä vähän lainattiin ja saatiin buukattua hotelli toiselta puolen kaupunkia. Hawthornehan on jo Nevadan puolella, mutta menkööt nyt vielä tähän postaukseen.
Kello oli vasta kaksi, joten huonetta ei ihan vielä saatu (käytiin kyllä varuilta kysymässä). Päädyttiin siis ajelemaan ympäri kaupunkia. Kaupunkiin saapuessa Ville oli jo bongannut lukuisat isot parakit ja mietti mitä ne on.
No, hotellin vastaanotosta kuultiin että kaupungissahan on yksi Usan isoimmista ammusvarastoista ja ylipäätään hyvin militaristinen kaupunki, armeija on alueen suurin työllistäjä.
Kun viimein saatiin hotellihuone suorastaan rynnättiin suihkuun ja koko loppupäivä (ravintolaillallista lukuunottamatta) vaan löhöttiin ja nautittiin ilmastoinnista. Olipas ihanaa nukkua viileässä!
Kommentit
Lähetä kommentti