Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Lentomuseoita ja lisää lentomuseoita

Kuva
Eilen vielä mietittiin aamulla leikkarilla että mitä tehdään ja minne mennään seuraavaksi kun tajuttiin että meillä onkin vielä kaksi yötä eikä yksi ennen Phoenixin hotellivarauksia ja HIMin keikkaa. Mennäkö pohjoisempaa reittiä joka ois ehkä mielenkiintoisempi mutta vähän pidempi vai eteläisempää joka ei ole niin mielenkiintoinen mutta vähän lyhyempi... molemmista löytyi matkanvarrelta Koa. Lähempi tutkiskelu kuitenkin osoitti että toisessa ei ollut telttapaikkoja laisinkaan ja toinen oli keskellä aavikkoa ilman puita suojana, ja kivikkoalustalla. Päätettiin että kumpikaan ei houkuta joten otettiin kahdesta vaihtoehdosta kolmas ja suunnattiinkin vähän matkaa takas pohjoiseen, Palm Springsiin josta myös löytyi Koa ja joka vielä vaikutti tosi kivalta. Matkan varrella yhtäkkiä bongattiinkin taas uus lentomuseo ja päätettiin kurvata kattomaan mitä sieltä löytyy. Ja olipahan onnekas pysähdys! Satuttiin paikalle just sopivasti kun alkoi ensinäytös dokkarisarjasta joka kertoo jokaisen 5

San Diego

Kuva
Koska sääennuste oli luvannut parille ekalle San Diegon päivälle tosi lämmintä ja sitten vähän inhimillisempiä ilmoja sen jälkeen niin päätettiin että ne pari ekaa yötä ollaan hotellissa ja sitten siirrytään telttaileen kun vähän helle helpottaa. Ekana päivänä kun saavuttiin iltapäivästä, ei tehty vielä mitään erityistä vaan käytiin vaan syömässä ja suunniteltiin ohjelmaa tuleville päiville ja muutenkin vähän reissua pitemmälle. Tokana päivänä oli aika Villen kauan odottamalle surffitunnille! Kyllähän se siitä pikkusen rupes sujumaan ja pari kertaa pääsi jo ihan pystyynkin. Mä istuksin sillä aikaa rannalla ja kävin välillä kahlaamassa piiiiiitkää rantaa edestakaisin. Niin ja varasin meille liput seuraavalle päivälle valasristeilylle! Kahden tunnin surffauksen jäljiltä Ville oli niin poikki ettei jaksanut enää lähteä muualle kuin takas hotellille ja hetken päästä syömään. Tarkoitus oli että Ville ois päässyt vielä toisenkin kerran surffaamaan mutta se meni loukkaamaan varpaan

Enkelten kaupungissa

Kuva
Pikkukaupunkien jälkeen oli vuorossa ihan pikkusen isompi kaupunki, Los Angeles. Käytiin aamukävelyllä Malibu beachilla josta jatkettiin Santa Monica Pierille jossa vietettiinkin lähes koko iltapäivä ihmetellen ja käytiimpä vähän kattelemassa maailmaa korkeammaltakin kuuluisassa maailmanpyörässä. Illaks ajettiin Pomonan koalle noin tunnin ajomatkan päähän Losin keskustasta koilliseen. Oli hyvin erilainen koa kuin mihin oltiin totuttu sikäli että tää oli ihan urbaani, kahden ison tien risteyksessä, ison messualueen vieressä ja melua ja valoja oli koko yön, MUTTA, ilmeisesti tästä johtuen täällä ei ollut lapsiperheitä joten ei ainakaan tarttenut herätä lasten kiljumiseen. Vielä erilaiseks paikan tekee että telttapaikan viereen ei saanu autoa vaan se piti jättää kauemmas. Muuten alue oli aika tylsä ja täyteen ympätty, mutta allas alue oli tosi kiva. Ekana iltana tultiin paikalle vasta pimeän jo laskeuduttua joten laitettiin vaan teltta pystyyn ja kömmittiin nukkumaan kirkkaan katuv

Palanen Tanskaa?

Kuva
Kalifornian rannikolta löytyy paljon ihania paikkoja, omanlaisiaan pikkukaupunkeja. Nyt oli tanskalaisen pikkukaupunki Solvangin vuoro. Kuten moni muukin paikka tällä reissulla, tämäkin oli mulle tuttu jo 2014 vuodelta mutta tottahan me tänne tultiin kun isäntäkin tahtoi nähdä! Satuttiin vielä sellaiselle päivälle jolloin oli Home Coming paraati! Olihan sekin hauska nähdä. Molempia väsytti niin törkeästi että Solvangin jälkeen ajettiin suoraa Santa Paulaan meidän seuraavaan majapaikkaan leirintäalueelle jossa loppuilta vaan lököiltiin ja luettiin. Ensimmäisenä meitä vastassa oli nää allaolevan kuvan tyypit. Niitä pyöri villinä tuossa alueella ainakin kymmenkunta ja pitivät kyllä hassua ääntä! Taas oli perjantai ja melkein koko leikkari ihan täynnä. Viereisellä paikalla oli iiiso porukka, varmaan pari-kolme perhettä juhlimassa jonkun synttäreitä ja halloweenia. Niillä oli koko leirintäpaikka koristeltuna ja ylimääräisiä pöytiäkin olivat raahanneet mukana että mahtui kaikki

San Francisco & Santa Cruz

Kuva
Maanantai siis meni Six Flags huvipuistossa jossa tosin mikään ei menny niinkuin piti. Oli liian kuuma, hiki virtas jatkuvasti ja ilmanlaatu oli palojen takia niin paska että mulla sattui kurkkuun koko ajan, yks niistä harvoista kerroista tällä reissulla kun on ollut pakko käyttää astmapiippua (joka ei kyllä auttanu sekään...) Ilmeisesti sesongin loputtua osa huvipuiston laitteista oli suljettuna, luonnollisesti juuri ne mihin mä oisin halunnut. En tykkää yhtään laitteista joissa menee pää alaspäin kun niissä tulee huono olo, pyöriminen ei taas haittaa yhtään. Olisin niiiin halunnut johonkin tavalliseen vuoristorataan mutta niitäpä tuola ei ollut, vaan pelkästään niitä kieputtimia missä menee pää alaspäin. Muutaman laitteen verran jaksoin vaan oottaa kun Ville kävi niissä pyörimässä mutten sitten kuumakiukku tuli kylään ja meiltä jäi molemmilta riemu vähän lyhyeen. Ei muuta kun navigaattoriin hotellin osoite ja kohti Friscoa. Meillä oli varattuna herttainen pieni boutique hotell

Petaluma ja hirvee härdelli

Kuva
Petalumasta oli varattu 3 yötä samalta Koalta millä Elinan kans oltiin 2014 pari yötä. Paikka oli ihan viimeistä paikkaa myöten täynnä koska oli viikonloppu,ja täällä juhlitaan halloweenia leikkareilla näemmä joka viikonloppu lokakuussa. Missähän kohtaa tulee yliannostus, heh :D Meinaan kun ollaan varmaan melkeen joka viikonloppu tässä kuussa leikkarilla kun hotellit on viikonloppuisin niin kalliita. No, joka tapauksessa. Saavuttiin siis perjantai iltana paikalle päivän ajon jälkeen, kun oli pysähdytty Tahoe järvelle pariksi päiväksi ja tehty sielä pikkusta haikkiakin. Ajettiin matkalla Six Flags huvipuiston ohi Vallejossa, ja päätettiin että kun saadaan netti niin varataan sinne liput. Päädyttiin siihen että varataan liput vasta maanantaille koska viikonloppuna sielä on kuitenkin todennäköisesti niin paljon enemmän porukkaa. Perjantaina ei tehty oikeen mitään muuta kun asetuttiin taloksi ja kauhisteltiin miten täynnä koko iso alue oli. Sattuipa alueen "pelloillekin" sa

Yosemite

Kuva
Fresnossa taas rötvättiin aamu niin kauan kun pystyttiin ja otettiin hyöty irti toimivasta netistä. Aamu alko vähän hässäkällä kun puhelin oli täynnä viestejä että ollaanko kunnossa, ja meillä ei ollut mitään tietoa että miksi ihmeessä ei oltais kunnossa? Pikainen googlettelu kertoi että Vegasissa oli ammuskeltu. Näemmä kerettiin just ja just alta pois! Tosin, ammuskelu oli muutenkin ihan eri päässä Stripiä missä me majoituttiin mutta silti. Kun tuli aika luovuttaa huone otettiin suunnaksi Yosemite. Etukäteen olin odottanu kovasti tätä kohdetta kun molemmat niin tykätään ympäristöstä mutta nyt vähän stressas, oli nimittäin luvattu yöks pakkasta ja meillä oli varattuna telttapaikka kahdeks yöks. Eihän se muuten mitään jos olis kunnon varusteet mutta kun meillä edelleen toinen makuupussi on vaan kesäversio ja sekin jo 20v vanha eikä pidä lämpöä... Ville kyllä vakuutteli kovasti pärjäävänsä ja olinhan mä just saanu valmiiksi sille villasukat (oli muuten jo neljäs pari tälle reissua

Sequioa ja King´s Canyon

Kuva
Ridgecrestistä matka jatkui kohti King´s Canyonin ja Sequioan kansallispuistoja. Ei kuitenkaan heti ajettu kuin vain n. tunnin matka Lake Isabelille jossa oli sopiva KOA matkanvarrella jonne jäätiin yöksi. Oltiin perillä jo 12 aikaan joten meillä oli koko päivä aikaa vaan olla ja levätä. Eka kertaa koko reissulle jaksettiin jopa ottaa arskaa altaalla! Ja tulipahan uituakin vajaa tunteroinen. Illalla oli meille tutuksi käynyt "ice cream social" eli ilmasta jätskiä tiedossa! Sitä odotellessa kerettiin kuitenkin viettää aikaa leikkarin pelihuoneessa pelaten ilmakiekkoa (puck?). Kun oli vedetty jätskiä niin että napa ruskaa, mentiin pikkuhiljaa yöpuulle ja kattelemaan Netflixiä. Aamulla ei pidetty mitään kiirettä vaan hengattiin rauhassa kunnes oli aika luovuttaa paikka. Ekana reitillä tuli vastaan Kernville, josta oli edellisiltana kuultu leirintäalueen respalta että siellä on paikallinen pienpanimo jossa on hyviä oluita ja niitten omaa rootbeeriä, joten pysähdyttiin s

Turistirysä nimeltä Las Vegas

Kuva
Zionin jälkeen oli aika suunnata pitkästä aikaa kaupunkiin, nimittäin Vegasiin. Tähän asti on vaan ajettu isompien kaupunkien ohi (lukuunottamatta Portlandia jossa oltiin 2 yötä) ja keskitytty pienempiin kyliin/kaupunkeihin ja luonnonpuistoihin. On löydetty monta todella herttaista pikkukaupunkia joissa molemmat viihdytään. No, edes toinen meistä viihtyi myös Vegasissa. Tai kai osittain minäkin, mutta isot kaupungit vaan ei oo mua varten ja Vegas nyt on niin muovinen paikka ylipäätään. Mutta Ville sen sijaan ihastui paikkaan kovin! Mutta se onkin paljon "kaupunkilaisempi" mitä minä. 2 yötä vietettiin ihan Stripin pohjoipäässä Circus Circus hotellissa. Käytiin katsomassa parit sirkusnäytökset joita siellä järjestetään pitkin päivää joka päivä, ja pelattiin pari dollaria pelikoneissa. Mutta eihän sinne tultukaan aikaa viettämään hotellissa! Öinen Strip on jotain ihan muuta kuin mitä se on päivällä. Neonvalot herättää kaupungin eloon ja kävelytiet on täynnä porukkaa.