Kroatia vol.1 ; Krka
Kesäloma on vihdoin täällä!
Toissa-aamuna norwegianin kone kuljetti meidät Splitin lentokentälle josta köröteltiin pari tuntia Sibeniciin jossa oli majatalosta huone varattuna. Aika ihana huone olikin, parvekkeelta näkyi merelle ja rannalle oli vain minuutin kävelymatka.
Koska mun kameratarvikkeet vei niin ison osan matkalaukun tilasta (matkustettiin tänne päin pelkillä käsimatkatavaroilla) ja meidän oli siksi pitänyt jättää melkeen kaikki vaatteet kotiin, piti meidän ekana suunnistaa kauppaan hakemaan vähän hellevaatetta. Villekin löysi nyt 4vuoden etsinnän jälkeen mieleiset shortsit itselleen :D
Ilta kului lähinnä parvekkeella istuen ja auringosta nauttien sekä naapurustossa ja rannalla kävellen. Täällä ei kyllä hotelleja juurikaan näy, mutta näitä majataloja on joka puolella. Saattaa olla vain pari huonetta per majatalo, tai sitten noita vähän isompia joka meilläkin oli. Meidän majatalossa oli 8 huonetta. Aamupalaa näihin ei yleensä kuulu tai jos kuuluu niin se on lisämaksusta.
Uni tuli ekana iltana jo aikaisin, olikohan kello ees yhdeksää kun oltiin jo lampaita laskemassa... mutta niin mä sitten heräsinkin ajoissa, ja kahdeksan maissa oltiin jo autossa valmiita suuntaamaan Krkan kansallispuistoon. Sinnekään ei ollut kuin 20min ajomatka. Montaa autoa ei ollut vielä parkkipaikalla kun saavuttiin joten saatiin valita parhaiten varjossa oleva paikka.
Ostettiin liput (n.15e per naama) ja lähettiin talsimaan vajaan kilometrin matkaa alas vesiputouksille. Bussillakin olis päässyt mutta koska aktiivilomalle lähdettiin niin eikai sitä nyt bussia käytetä.
Vesiputousten yläpäästä lähti kävelyireitti joka oli n. 2.5km mutta saatiin siihen tuhlattua pari tuntia kun piti joka välissä pysähtyä ihastelemaan ja kuvaamaan, ja kävipä allekirjoittanut kahlailemassa vesiputouksillakin. Melkein sain raksia pois bucket listiltä vesiputouksella uimisen mutta täytyi tyytyä kahlaamaan kun biksut jäi autoon. Tosin, moni näytti kyllä uivan t-paidalla ja shortseillakin...
Pieniä eläimiä näkyi (ja kuului!) joka puolella paljon. Kristallinkirkkaat vedet mahdollisti veden elävien bongailun myös vaikka ne ois olleet syvemmällä vedessäkin. Sammakot piti paikoin niin mahdotonta kurnutusta että ensin luultiin sitä ääntä sorsaksi...
Skarinski bûkista ajeltiin vielä toiselle puolen kansallispuistoa Roski Slap putouksille. Käytiin nauttimassa salaatit näköalaravintolassa ja kerettiin vielä hetki kävellä järven rannalla kunnes taivas repes ja tuli ukkonen. Tuolla oli tosi ihania vanhoja kivirakennuksia joihin oli tehty ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä ym, jotka nopeasti täyttyi nyt sitten kaatosadetta pakenevista turisteista. Sähkötkin siinä rytäkässä meni, joten näissä muutoinkin hurmaavissa pikkuisissa kivituvisa oli entistä ihanapi tunnelma kun jouduttiin turvautua kynttilävalaistukseen.
Satuttiimpa siinä sadetta pitäessämme törmäämään pariin suomalaiseenkin jotka oli sattumoisin Pohjanmaalta kans! Siinä hyvä tovi juteltiin heidän kans niitä näitä.
Pilvet ei olleet edes tummia mutta räiskettä riitti. Pari kertaa pamaus oli niin kova kun ukkonen oli ihan päällä, että melkein tuntu kun maa olis tärähtänyt. Tälläselle ukkosesta pitävälle tuo oli aivan mahtava kokemus kun kallioperäisessä maastossa jyrinä oikeen pääsi oikeuksiinsa.
Kun sade vähän helpotti niin lähdettiin kävelemään takas autolle päin.
Pitkälle ei tarvinut ajaa kun vastassa oli jo kuivaa tietä.
Me ollaan tarkoituksella haluttu ajaa pienempiä teitä eikä moottiriteitä, ja se on taas kannattanut. Maisemat on upeita ja pienet kylät todella suloisia.
Joka paikassa vastaan tulee hylättyjä taloja jotka näyttää joko siltä kuin niiden rakentaminen ois lopetettu kesken, tai sitten ovat ihan sortuneet. Kaikki talot on kivestä tai betonista tehtyjä, puutaloja ei täällä näy. Maastokin on lähes joka paikassa niin kivistä ja puutonta, että eipä täällä taitais puutaloon olla materiaaliakaan. Pienempiä ja isompia puskia löytyy kyllä.
Matkanvarrelta löytyi myös Rooman valtakunnan aikainen legioonalaisleiri mutta se oli suurimmaksi osaksi niin täysin entisöity että siitä katosi hohto vähän siinä. Ihan mielenkiintoinen paikka silti.
Krkasta ajeltiin illaksi Korenicaan ja seuraavat pari-kolme päivää on tarkoitus viettää Plitvicen kansallispuistossa lähinnä haikkaillen.
Kroatian opit tähän mennessä :
- Julkisiakaan vessoja ei saa lukkoon
- Paikalliset on todella ystävällisiä mutta puhuvat vain tosi vähän englantia
- Joka puolella on kahviloita ja leipomoita, mutta ravintoloita on vaikea löytää
- Tiet on yllättävänkin hyvässä kunnossa
Toissa-aamuna norwegianin kone kuljetti meidät Splitin lentokentälle josta köröteltiin pari tuntia Sibeniciin jossa oli majatalosta huone varattuna. Aika ihana huone olikin, parvekkeelta näkyi merelle ja rannalle oli vain minuutin kävelymatka.
Koska mun kameratarvikkeet vei niin ison osan matkalaukun tilasta (matkustettiin tänne päin pelkillä käsimatkatavaroilla) ja meidän oli siksi pitänyt jättää melkeen kaikki vaatteet kotiin, piti meidän ekana suunnistaa kauppaan hakemaan vähän hellevaatetta. Villekin löysi nyt 4vuoden etsinnän jälkeen mieleiset shortsit itselleen :D
Ilta kului lähinnä parvekkeella istuen ja auringosta nauttien sekä naapurustossa ja rannalla kävellen. Täällä ei kyllä hotelleja juurikaan näy, mutta näitä majataloja on joka puolella. Saattaa olla vain pari huonetta per majatalo, tai sitten noita vähän isompia joka meilläkin oli. Meidän majatalossa oli 8 huonetta. Aamupalaa näihin ei yleensä kuulu tai jos kuuluu niin se on lisämaksusta.
Uni tuli ekana iltana jo aikaisin, olikohan kello ees yhdeksää kun oltiin jo lampaita laskemassa... mutta niin mä sitten heräsinkin ajoissa, ja kahdeksan maissa oltiin jo autossa valmiita suuntaamaan Krkan kansallispuistoon. Sinnekään ei ollut kuin 20min ajomatka. Montaa autoa ei ollut vielä parkkipaikalla kun saavuttiin joten saatiin valita parhaiten varjossa oleva paikka.
Ostettiin liput (n.15e per naama) ja lähettiin talsimaan vajaan kilometrin matkaa alas vesiputouksille. Bussillakin olis päässyt mutta koska aktiivilomalle lähdettiin niin eikai sitä nyt bussia käytetä.
Vesiputousten yläpäästä lähti kävelyireitti joka oli n. 2.5km mutta saatiin siihen tuhlattua pari tuntia kun piti joka välissä pysähtyä ihastelemaan ja kuvaamaan, ja kävipä allekirjoittanut kahlailemassa vesiputouksillakin. Melkein sain raksia pois bucket listiltä vesiputouksella uimisen mutta täytyi tyytyä kahlaamaan kun biksut jäi autoon. Tosin, moni näytti kyllä uivan t-paidalla ja shortseillakin...
Pieniä eläimiä näkyi (ja kuului!) joka puolella paljon. Kristallinkirkkaat vedet mahdollisti veden elävien bongailun myös vaikka ne ois olleet syvemmällä vedessäkin. Sammakot piti paikoin niin mahdotonta kurnutusta että ensin luultiin sitä ääntä sorsaksi...
Kaikenkaikkiaan Krka ylitti odotukset. Ainut epämiellyttävä juttu oli turistien paljous... vaikka puistoon myytiin lippuja määrätty määrä per päivä ja vierailijoiden paljoutta oli sitä myöten rajoitettu niin kyllä meinas ainakin tuolla suosituimmalla reitillä Skradinski Bûkilla olla niin paljon tungosta että välillä joutu vaan ootella paikoillaan kun ei päässyt eteen eikä taaksepäin. Edes Usan kansallispuistoissa en muista koskaan olleen tuollasta tungosta millään kävelyreitillä, ja nyt ei ole vielä edes sesonki!
Skarinski bûkista ajeltiin vielä toiselle puolen kansallispuistoa Roski Slap putouksille. Käytiin nauttimassa salaatit näköalaravintolassa ja kerettiin vielä hetki kävellä järven rannalla kunnes taivas repes ja tuli ukkonen. Tuolla oli tosi ihania vanhoja kivirakennuksia joihin oli tehty ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä ym, jotka nopeasti täyttyi nyt sitten kaatosadetta pakenevista turisteista. Sähkötkin siinä rytäkässä meni, joten näissä muutoinkin hurmaavissa pikkuisissa kivituvisa oli entistä ihanapi tunnelma kun jouduttiin turvautua kynttilävalaistukseen.
Satuttiimpa siinä sadetta pitäessämme törmäämään pariin suomalaiseenkin jotka oli sattumoisin Pohjanmaalta kans! Siinä hyvä tovi juteltiin heidän kans niitä näitä.
Pilvet ei olleet edes tummia mutta räiskettä riitti. Pari kertaa pamaus oli niin kova kun ukkonen oli ihan päällä, että melkein tuntu kun maa olis tärähtänyt. Tälläselle ukkosesta pitävälle tuo oli aivan mahtava kokemus kun kallioperäisessä maastossa jyrinä oikeen pääsi oikeuksiinsa.
Kun sade vähän helpotti niin lähdettiin kävelemään takas autolle päin.
Pitkälle ei tarvinut ajaa kun vastassa oli jo kuivaa tietä.
Me ollaan tarkoituksella haluttu ajaa pienempiä teitä eikä moottiriteitä, ja se on taas kannattanut. Maisemat on upeita ja pienet kylät todella suloisia.
Joka paikassa vastaan tulee hylättyjä taloja jotka näyttää joko siltä kuin niiden rakentaminen ois lopetettu kesken, tai sitten ovat ihan sortuneet. Kaikki talot on kivestä tai betonista tehtyjä, puutaloja ei täällä näy. Maastokin on lähes joka paikassa niin kivistä ja puutonta, että eipä täällä taitais puutaloon olla materiaaliakaan. Pienempiä ja isompia puskia löytyy kyllä.
Sortuneet talot ainakin taitaa olla vielä jäänteitä sodasta, eihän siitä ole pariakymmentä vuottakaan kun täällä on viimeksi sodittu.
Matkanvarrelta löytyi myös Rooman valtakunnan aikainen legioonalaisleiri mutta se oli suurimmaksi osaksi niin täysin entisöity että siitä katosi hohto vähän siinä. Ihan mielenkiintoinen paikka silti.
Kroatian opit tähän mennessä :
- Julkisiakaan vessoja ei saa lukkoon
- Paikalliset on todella ystävällisiä mutta puhuvat vain tosi vähän englantia
- Joka puolella on kahviloita ja leipomoita, mutta ravintoloita on vaikea löytää
- Tiet on yllättävänkin hyvässä kunnossa
Kommentit
Lähetä kommentti