Miltä näyttää reissusuunnitelmat seuraavalle vuodelle?

Kuukausi takaperin palattiin kuukauden jenkkireissulta, ja sieltä olisi vielä paljon postattavaa mutta on ollut nyt niin paljon muuta ettei ole kerennyt koneen ääreen, myös jonkunlainen motivaation puutos kirjoittamisen suhteen on vaivannut.
Jospa se tästä taas!


Ensi vuoden pääreissut on olleet aika hyvin selvillä jo pitemmän aikaa. Todennäköisesti toukokuussa suunnataan kaveripariskunnan kanssa taas 3 viikoksi jenkkeihin, ja elokuussa saadaan sitten vastavuoroisesti jenkkivieras tänne kun Kari tulee Suomeen.
Karin kanssa on tarkoitus paitsi lomailla ihan täällä kotosalla ja mökillä ja esitellä lähinähtävyyksiä, myös tehdä Suomen/Norjan roadtrip, johon saatetaan sisällyttää vielä pieni pätkä Ruotsista tai Venäjältäkin, vielä on suunnitelmat auki. Kari kuitenkin ehdottomasti haluaa Lofooteille kun ihastui minun kuviin sieltä, kun viime vuonna käytiin siellä siskontytön kanssa. Ja sinnepä se tuo minun toinen puoliskokin haluaa, ja itse toki myös, upea paikka!


Ennen näitä reissuja olisi tarkoitus käydä talvilomalla viettämässä pitkä viikonloppu jossain päin Eurooppaa, mutta kohde on vielä ihan täysin pimennossa. Pitänee katsoa lähempänä minne löytyy edulliset lennot.

Lapissa olis myös mukava päästä talven aikana käymään, edellisestä talvivierailusta kun on kulunut jo yli 10v... mutta saa nähdä miten toteutuskelpoinen idea se on, kun vapaat on vähän vähissä.


Tässä pari päivää sitten käytiin kummitytön kanssa pikainen reissu Kajaanissa asuntoautolla, ihasteltiin Kajaanin rauniolinnaa ympäristöineen ja yövyttiin Paltaniemen uimarannalla sekä muutenkin vähän tutustuttiin Paltaniemeen.
Kajaani on ollut jotenkin mun mielessä aina vähän sellainen mitäänsanomaton kaupunki, mutta täytyy sanoa että tälläisen vähän tarkemman tutustumisen jälkeen ihan mukavan oloinen paikka! Etenkin tuo rauniolinna ja sen ympäristö ihastutti sekä minua että 12v kummityttöä.






Kommentit

  1. Missä päin Yhdysvaltoja aiotte ensi vuoden toukokuussa reissata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla lännempänä taasen :D Vaikka tahdottais kyllä koluta itääkin, niin veri vaan vetää tuonne lähteen.
      Näillä näkymin lennetään Friscoon, käydään koukku Redwoodsissa, sieltä Lassen Volcanicin kautta Yosemiteen ja sieltä Vegasiin, sitten Zionin ja Dinosaur National Monumentin kautta Yellowstoneen. Plus lisää pikkukaupunkeja ja muita kansallispuistoja sinne väliin! Mihin teillä suunta?

      Poista
  2. Idässäkin on tosiaan hienoja paikkoja, mutta kyllä westi on besti minun mielestäni, ainakin Yhdysvalloissa. Niin kaupunkien kuin luontokohteidenkin osalta.

    Meillä aikaa on todennäköisesti noin viisi viikkoa. Matka sisältää Alaskan ja piipahduksen Kanadan Kalliovuorilla. Tämän lisäksi ei ole asioita lyöty lukkoon, mutta käytännössä ainakin Yosemite, Glacier, Yellowstone, Zion ja, Bryce on varsin todennäköisiä kohteita. Ja kyllähän se North Cascade kiehtoo myös.

    Tykkään teidän tyylistä matkustaa. Kun on löytänyt upeita kohteita, joista todella nauttii, niin on fiksua yrittää vierailla niissä uudelleen. Tuntuu, että monilla suurimpana tavoitteena on "kerätä uusia maita", ja matkan tärkein asia unohtuu... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa houkuttelevalta! Mulla ois kans tosi kova palo päästä Alaskaan, mutta se(kin) haave joutuu vielä odottaa koska haluan varata sinne reilusti aikaa.
      Samoilla linjoilla olen sun kanssa, jotenkin tuntuu että monella matkustelu on mennyt "suorittamiseksi" että voi vaan kerätä uusia maita käytyjen maiden listalle ja unohtuu se itse kohde.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämän vuoden Usan roadtripin suunnitelma julki!

Mitä maksoi 3kk roadtrip Amerikassa?

Gibraltarin ihanat apinat