Mitä matkajuttuja eniten kaipaan tällä hetkellä?

Kun meidän nyt alunperin piti olla juuri nyt Kaliforniassa lomalla, ja meinaa hieman haikeus iskeä päälle tuumasin että miksipä en listaisi niitä asioita mitä reissuilta eniten kaipaan just nyt.

Tässä siis pientä listausta omista kaipuistani sekä samalla erityisiin hetkiin palaamista kuvitettuna ei välttämättä niin hienoilla kuvilla, mutta sellaisilla jotka parhaiten kuvaa sitä fiilistä/tilannetta mitä kaipaan.

Ihan ensimmäisenä täytyy mainita etenkin USA:n roadtripeillämme esiin tullut fiilis, joka tulee kun oot hakent vuokra-auton ja pääset lähtemään ajamaan kohti uusia seikkailuja. Viime viikonlopun aikana tuon tietyn hetken fiilistä tuli muisteltua yhdessä, ja mietittyä että jos se hetki on normaalistikin tosi maaginen, mitä se on seuraavalla kerralla kun siihen normaaliin matkan odotukseen yhdistyy kaikki tämä korona-aikana koettu, kun tietää entistä paremmin että ne matkat ei todellakaan oo mitään itsestäänselvyyksiä. (ei sillä, että niitä nyt itsestäänselvyyksinä olis pidetty tähän astikaan, mutta tiedätte mitä tarkoitan).

Se tunne, kun tiedät että koko matka on vielä edessä, masu täynnä perhosia ja oot ihan täpinöissä koko tyyppi. Se on jotenkin tosi vaikea tunne täysin pukea sanoiksi.

Ollaan huomattu että tämä tunne on jotenkin kerta kerralta vahvistunut, kun ollaan jo sen verta monta kertaa käyty vastaavilla reissuilla niin tietää jo vähän mitä odottaa, vaikka kohteet olisi täysin uusiakin tai ainakin osittain uusia.

Usein ollaan lähdetty aamulla aikaisin Suomesta ja oltu perillä iltasella, joten harvemmin on ajettu kovin pitkään vielä ekana päivänä vaan lähinnä kurvattu lähimmälle mukavalta tuntuvalle leirintäalueelle. Sielä tätä fiilistä vielä lisää iltahämärä ja kaskaiden siritys.

Parina edellisellä matkalla varsinkin nämä oli vahvasti läsnä (Orlando, Florida helmikuussa 2019 ja Bozeman, Montana kesäkuussa 2019). Molemmissa oltiin perillä n. kahdeksan aikaan illalla ja majapaikassa n. klo 22.

Tuo kaskaiden siritys on mulle ylipäätään jotenkin tosi lomiin kuuluva juttu. Kaipaan sitä säännöllisesti niin koto-Suomessa kun muuallakin maailmassa reissatessa, jos sitä ei iltaisin kuulu.

Ekalta USA roadtripiltä 2014, juuri kun on saatu vuokra-auto alle parin Vegasissa vietetyn päivän jälkeen ja matka kohti Zionia on alkanut

Se hetki, kun koko matka on vielä edessä ja maha täynnä perhosia. Bozeman, Montana kesäkuu 2019

2019 kesäloma, ja ajomatka Bozemanista Yellowstoneen

Lisäksi noilla roadtrip reissuilla on jotenkin tosi voimakas vapauden tunne. Me on pyritty aina vähintäänkin osalle reissua pitämään ennakkoon varaamattomia öitä, tai ylipäätään ettei olla tehty tarkkoja suunnitelmia vaan on mahdollisuus sitten tien päällä päättää kuinka pitkään ajetaan vai jäädäänkö kenties jonnekin pidemmäksi aikaa.

Ja vaikka olisi suunniteltukin jotain, niin nekin suunnitelmat on pyritty yleensä pitämään sellaisina että niitä voi tarvittaessa muuttaa.

Joskus on kyllä käynyt niinkin, että meillä on ollut just jollain tietyllä ajopätkällä niin tiukka aikataulu että sitten on jäänyt harmittamaan kun ei ole kerettykään jäädä jonnekin tosi kivalta tuntuvaan paikkaan.

Kuitenkin tuo USA on niin iso maa että vaikka kuinka yrittäisit kartoittaa mitä kaikkea mielenkiintoista niillä suunnilla on missä liikut, niin et mitenkään voi ennakkoon tietää niistä kaikista, aina tulee jotain mielenkiintoisia ylläreitä matkanvarrella.

Jostain syystä mulle usein iskee muistoja reissuilta nimenomaan ajopäiviltä, kun ei välttämättä edes ollut mitään erityistä hienoa siinä matkalla vaan suht "tylsä" ajopäivä, silti saatan yhtäkkiä muistaa tosi elävästi vaikka jonkun huoltoaseman millä on pysähdytty, tai vaikka ihan pikaruokaravintolan. Joskus muistan yhtäkkiä niinkin tarkasti että tiiän just mikä biisi silloin soi radiosta tai mistä juteltiin. Ihan siis tollasia arkisia juttuja, mitä jotenki ajattelis ettei välttämättä jäis niin mieleen niin yhtäkkiä tuleekin flashback ja muistat sen niin selvästi, niin selvästi.

Beartooth Highway

Joku random huoltsikka Oregonissa. Taas kerran oltiin unohdettu, että Oregonissa ei ite tankata, vaan työntekijä tankkaa sun puolesta.

Ikävöin myös aikaisia aamuja, kun kömmin teltasta ulos ja aurinko paistaa. Jostain syystä se tuntuu hyvin usein paistavan just aamulla, vaikka muuten oliskin sateinen päivä. Kaivan kylmälaukun autosta, syön aamupalaks jugurttia tai sämpylää kera juuston ja pinaatin. Nekin maistuu reissussa ihan erilaiselta, etenkin telttaillessa. Mä en muista koko mun ja Villen yhdessäoloajalta kertaakaan, että Ville ois herännyt ennen mua, joten nuo aamun ensimmäiset hetket on yleensä mun omia hetkiä. Toki joskus noustaan yhtäaikaa, mutta sillonkin mä oon heränny ensin ja herättänyt sitten Villenkin. Sama juttu oltiin kotona tai reissussa, niin Villellä riittäis uni varmaan iltapäivään asti. Mä taas tykkään herätä siinä 7-8 välillä ja yleensä heräänkin ihan ilman herätyskelloa, joskus jo aiemminkin.

Aamujen lisäksi kaipaan niitä iltoja kun kömmitään sinne telttaan, luetaan hetki kirjaa tai jos ollaan leirintäalueella jossa on netti niin saatetaan kännykästä katsoa jotain sarjaa tai dokkaria Netflixin tmv kautta. Ja ne kaskaat sirittää <3

Eli ylipäätään taidan kaivata telttailua.

Ja Yellowstonea, tietenkin. Sitä hetkeä, kun eka kerran reissulla saavutaan Lamar Valleyyn. Tultiin sitten lännestä Lamar kanjonin läpi ja laakso aukeaa edessä, tai idästä ohi Trout Laken. Silloin mulle tulee olo, että oon tullut kotiin. Joka kerta. Sitä oikeen imee sitä maisemaa itseensä, tarkastaa ne paikat heti katseella missä tiedät että on ennen näkynyt jotain mielenkiintoista, etsii katseella tuttuja ihmisiä kaukoputkineen.

Jo tämän kirjoittaminen saa aikaan pienen kostumisen silmäkulmassa. Kuinka kauan menee että pääsen taas "sydämeni kotiin"?

Aikaisin aamulla kun saavut laaksoon ja siellä onkin jo pitkä rivi muita spottailemassa kaukoputkineen villieläimiä, yrität lukea niiden kehonkielestä onko jotain näkyvissä ja katsoa näkyykö tuttuja.

Vaikka nykyään onkin jostain syystä kääntynyt niin päin että odotan Yellowstonen reissuilta kaikista eniten patikointia ja uusiin reitteihin ja maisemiin tutustumista, niin kyllä ehdottomasti tuo villieläinten bongailu tulee aina pitämään erityistä paikkaa mun sydämessä eikä vähiten sen vuoksi miten ihaniin ihmisiin oon sitä kautta tutustunut ja miten isoja tunteita ne hetket villieläinten parissa voi herättää.

Ja vaikka kovin tykkäisin saada napsittua hienoja kuvia upeista eläimistä, niin jostain syystä mulla silti jää kamera autoon hyvin usein ja otan vaan kaukoputken mukaan.

Viime kesän upein bongauskin meni ihan paljaalla silmällä suht lähellä olevaa sutta ihaillen, ja vaikka olivat siinä aika kauankin niin en siinä hetkessä edes tajunnut ajatella että kuvankin voisi ottaa, keskityin vain ihailemaan upeaa otusta. Ei se siis nyt lähellä ollut silti, useamman sadan metrin päässä, varmaan puoli kilometriäkin, mutta ei kuitenkaan sitä useampaa kilometria mitä yleensä. Kerrankin sen ihan näki paljaallakin silmällä selvästi.

Sitten on ne hetket, kun edessä aukeaa joku niin mykistävä maisema että taas kerran ihmettelet, miten upea luonto voi olla. Miten erilaisia maisemia ja ympäristöjä tuossa maassa onkaan, ja miten suht lyhyelläkin matkalla ne voi muuttua niin täysin! Tätä on tullut ihmeteltyä kerran jos toisenkin.

Ja miten täysin erilaisia metsiä voi olla! Oon minä ennenkin metsissä viihtynyt ja niitä ihaillut, mutta nykyään sitä kiinnittää niihin muutenkin jotenkin enemmän huomiota. No, ehkä se on tämän nykyisen koulutuksenkin ansiota.

Crater Laken sinisyys on jäänyt kyllä elävästi mieleen. Miten voikin olla noin sinisen sinistä, en ikinä lakkaa ihmettelemästä. Ja kuvathan ei tee laisinkaan oikeutta sille miltä se oikeasti näyttää.

2019 helmikuussa viimeisen kokonaisen lomapäivän ilta hämärtyi näin kauniisti. St Augustine, Florida

Ja vuoria kaipaan, niinkuin aina. Ehkä sillä on jotain tekemistä tämän Pohojalaisuuteni kans, kun on niin tottunut tälläiseen aakeaan laakeaan niin sitten vuoret on se mikä saa sydämen läpättämään. Nämä molemmat kuvat viime heinäkuulta Glacierin kansallispuistosta.

Oih, ja ravintolassa syömistä kaipaan! En niinkään ravintoloissa syömistä arjessa, mutta matkoilla on aina niin parasta päästä syömään ja kokeilla erilaisia annoksia. Matkoilla kokkaaminenkin on ihan kivaa, etenkin trangialla! Kauhee nälkä!

Yksinkertaista ja niiiin hyvää!Ei ole kyllä ikinä tortillat maistuneet niin hyvältä kuin nämä Yellowstosessa, Canyonin leirintäalueella sateessa trangialla kokatut tortillat. Vieläkin herathaa vesi kielelle makumuistosta!

Näistä haaveillaan molemmat säännöllisesti. Outback steakhousen "Blooming onion". Tuo dippi!! Ooooh!!

Epäilemättä yksi parhaita annoksia mitä oon ikinä syönyt. Ja paikka löytyi ihan sattumalta, pikkupikku kyläpahasesta
Zin - uncommon Californian Italian, Delafield, Wisconsin

Tuskin olen yksin kaipuuni kanssa kuitenkaan ja olisi mielenkiintoista kuulla mitä te juuri nyt eniten kaipaatte reissuilta?