Vuoristo-ikävää potiessa muistoja kesäisestä North Cascadesin kansallispuistosta


Jos sinäkin minun laillani mielit ihailemaan turkooseja vuoristojärviä ja korkeita huippuja, on Pohjois-Kaskaadit erinomainen vaihtoehto! Erityisesti, jos patikointi kuuluu suunnitelmiin!

Me vierailtiin tuolla 2019 heinäkuun alussa, juuri ennen jenkkien itsenäisyyspäivää. Vaikka kyseinen ajankohta on yleensä todella ruuhkainen, ei tuolla päässyt ihmisten määrä ärsyttämään koska ei ole samalla tavalla suosittu ja kuuluisa kuin vaikka Glacierin tai Yellowstonen kansallispuistot. 



 

Sinänsä olikin hassua, että vaikka leirintäalueella ja teillä ei ollut ruuhkaa, niin patikkapoluilla nähtiin vastaantulijoita yllättävänkin paljon. Ei nyt siinä määrin mitä esim. Yosemiten tai Glacierin suosituimmilla patikka poluilla, mutta selkeästi keskimääräistä enemmän silti. Patikkareitit oli hyväkuntoisia ja maisemat henkeäsalpaavia joten ei ihme että erityisesti patikoijat on valinneet tämän puiston. Ihanan syrjäinenhän tämä puisto on, ei ole palveluita liiaksi lähellä eli kannattaa varautua että on kaikki tarvittava mukana.


  
Yksi päivä vietettiin Newhalemin alueella patikoiden, vierailijakeskukseen tutustuen ja piknik alueella kokkaillen. Sieltä olisi löytynyt myös majoitusta ja jopa joitain palveluitakin kuten pieni kauppa ja posti.

 

 

Meille sattui vähän pilvisemmät ilmat, joten järvetkään ei ihan niin turkoosia välkehtineet kuin olisivat ehkä aurinkoisemmalla kelillä tehneet. Muutoin paitsi tietenkin sitten vimppana päivänä, kun oltiin jo lähdössä pois! Saatiin onneksi vielä yksi muutaman tunnin patikka mahdutettua ohjelmaan lähteissäkin ja niin kutsui Blue lake.


Koska oltiin heti aamusta liikenteessä, ei järvelle ollut ehtinyt ennen meitä kuin yksi yksinäinen vanhempi nainen joka piti evästaukoa rannan kallioilla. Talsimaan lähtiessä oli takkikin vielä tarpeen, mutta äkkiä se päivä lämpesi kun aurinko paistoi ja hetken päästä sai riisua t-paitasilleen.


Puiston sisällä ei ollut tarjolla leirintämajoitusta muuta kuin ns. primitiivistä, eli vesivessat löytyy, mutta ei suihkuja eikä sähköpaikkoja. Puiston ulkopuolelta kuitenkin löytyy niin itä- kuin länsipuoleltakin kehittyneempiä leikkareita, kuten länsipuolella sijaitseva Winthropin KOA jolla mekin yövyttiin lähtiessämme. Winthropin kaupunki oli aivan ihana, pittoreski joskin hieman turistinen mesta. Ei nyt kuitenkaan siinä määrin turistinen mitä esim. Yellowstonen naapurissa sijaitseva Cody.


Withropin KOA tarjosi myös tälläisiä hauskoja wagon majoituksia joka vois olla hauska joskus kokeilla. Sisällä siis pedit neljälle.

Meidän Winthropissa ollessa sattui mahdottoman kuumat kelit, ja koska leikkarin uima-altaallakin viitsi käydä vain hetken pulahtamassa siellä meluavien ja loiskivien lasten takia, päätettiin paeta kuumuutta ravintolaan jossa sentäs oli ilmastointi. Jätskit piti tietenkin myös hakea, ja tankkauksen voimin jaksoihin hetken kävellä ja tutustua kaupunkiin. 

Illaksi onneksi viileni, tosin nukkumiseen ei auttanut sekään sillä viereisellä telttapaikalla telttaili nuori perhe pienen vauvan kanssa, joka itki lähes koko yön. Ei ehkä itselle tulis mieleen lähteä vauvan kanssa telttailemaan mutta jokainen tyylillään!


Kommentit

  1. Voih, tuonne meidän piti mennä viime kesänä patikoimaan. Eikä näytä lupaavalta tämänkään kesän osalta... Onneksi nämä kansallispuistot pysyvät, ja matkaan pääsee myöhemminkin. North Cascade näyttää todella kauniilta ja on ilmeisesti mukavan rauhallinen.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, kova ikävä on täälläkin patikkapoluille ja vuorille. Upealta näyttäisi maisemat Pohjois-Kaskaadeilla. Onko jotain erityisiä reittisuosituksia sinne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän patikoista suosikki oli tuo Blue Lake, mutta uskallan väittää että tuolla on sen verta komiat maisemat ja upeat metsät että sama minkä reitin valitsee niin kyllä on melkoista aistien juhlaa! Minua kiehtoo eniten korkealle vievät, vaativatkin reitit, mutta tuolla ei niitä kovastikaan päästy talsimaan vaan lähinnä tuollaisia lyhyitä, suht pienellä korkeusvaihtelulla olevia reittejä.
      Seuraavalla vierailulla haluaisin testiä Cascade Passin ja Hidden Lake reitit, mutta katsotaan mihin tuo matkaseura suostuu :D

      Poista
  3. Vau, upean näköiset kuvat ja maisemat! En ole Pohjois-Amerikassa vielä päässyt käymään, mutta suunnitelmissa on, Pohjois-Kaskadit pitää silloin muistaa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Usan roadtrip 2023 osa 8 ; Yellowstone seikkailuja kolmisin

Usan Roadtrip 2023, osa 13 ; Minnesota State Fair

Usan roadtrip 2023 osa 11 ; Custer State Park