Usan Roatrip 2023 Osa 4; Montana/ Little Bighorn Battlefield ja Red Lodge

Meidän piti alunperin käydä Little Bighornin taistelun muistomerkillä jo 2020 mutta silloin korona perui suunnitelmat ja uudelleen viime vuonna 2022 mutta silloin ei vain jaksettu tehdä koukkausta.

Joten nyt oli sen aika. Villeä kiinnostaa yleisesti ottaen sotahistoria kovastikin, mutta ei niinkään Amerikkojen sotahistoria. Mua kiinnostaa enemmän tai vähemmän kaikki, mutta erityisesti kaikki intiaaneihin liittyvä joten myös tästä paikasta oli jo ennakkotietoakin. 

Kuuluisa Little Bighornin taistelu käytiin siis kesäkuun 25-26 päivänä vuonna 1876 ja siitä on muodostunut tunnetuin Yhdysvaltain 1800-luvun lopun intiaanisotien taisteluista. 

Kenraali George Custerin komentama Yhdysvaltain 7. ratsuväkirykmentti tuhoutui taistelussa täydellisesti, ja Custer itse ja useat hänen upseereistaan saivat surmansa. Yhdysvaltalaisia vastassa oli siouxien, cheyennejen ja arapahojen yhteenliittymä, jota johtivat Istuva Härkä, Hullu Hevonen ja Gall. Yhdysvaltalaisten tappiot olivat 265 kaatunutta ja 55 haavoittunutta, intiaanien tappioita ei tunneta tarkasti, mutta niiden on arvioitu jääneen muutamiin kymmeniin miehiin.

Itse memorial on aika pieni paikka, vaikka pitkät näkymät siellä onkin. Vierailijakeskuksella oli sekä näyttely aihepiiristä että ilmeisesti parikin eri videota pyöri yhdessä huoneessa.Porukkaa oli noin pieneen paikkaan verraten vähän liikaa että siitä olisi saanut kaiken irti, kun koko ajan oli jonkun edessä ja piti väistellä ja toki vielä pitää mielessä sekin ettei halua ihan nokatusten olla kenenkään kanssa kun koronakin edelleen jyllää ja ihmiset pärski. 

Kun oltiin lähdössä, tuli vastaan mahdoton määrä motoristeja, kymmeniä. Mietittiin että joku kokoontumisajo varmaan jossain mutta ei vielä siinä kohtaa sen enempää asiaa ajatelu. 

Meillä oli nimittäin mielessä ruoka. Tarkemmin sanoen hyvinkin spesifi ruoka ja ruokapaikka. Nimittäin vanha rakkautemme Outback Steakhouse ja sieltä Blooming Onion. Oi nam. Oltiin jo ennakkoon etsitty että Billingsistä löytyy Outback joten sinnehän se sitten suorinta reittiä. Oli yhtä hyvää kuin muistettiin, jos ei parempaa.

Muutamia asioita oli vielä Billingsissä hoidettavana ennen kuin voitaisin jatkaa matkaa taas hiema n lähemmäs Yellowstonea. Villen telttapatja oli viimeinkin antanut periksi lopullisesti joten piti ostaa uusi. Käytiin jopa kolmesta eri kaupasta etsimässä ja pihiys otti vallan ja ostettiin lopulta Walmartista se kaikkein halvin. Alan liikkeissä niihin olisi saanut lisätä vähintään satasen lisää hintaan.

Pientä ruokatäydennyshuoltoa tehtyyn myös, ja se hyvinkin tarpeellinen Bear spray. Tarvikeliikkeen myyjä kyllä yritti kovasti meille sanoa että hän suosittelee ennemmin asetta kuin bear sprayta mutta yrityksestään huolimatta päädyimme silti edelleen spray versioon

Oli ihana ajella varhaisessa ilta-auringossa kohti Red Lodgea tietäen että koko ajan askel askeleelta lähempänä Yellowstonea. Sukulaiseni teettämän sukututkimuksen mukaan mulla pitäis olla sukuakin Red Lodgen alueella, ja ilmesisesit joku sukulainen on menehtynytkin alueen kuuluisassa kaivosonnettomuudessa :(

Oltiin hyvissä ajoin illalla perillä Red Lodgen KOA:lla ja kerettiin nauttia leirintäalueen palveluista. Meillä oli aivan ihana hiljainen ja rauhallinen telttapaikka vähän kauampana muusta hälystä. Ja mulla oli lomaskumppaa ja mun lemppari Cheetoksia, ah elämää!

Tuolla leikkarilla oli jotain taikaa taas, se oli ihan erityisen mieluisa.

Myöhemmin illalla saatiin naapureitakin tuohon "puron" toiselle puolelle, lisää niitä motoristeja mitä oli jo pitkin päivää nähty. No nehän oli tietenkin tulossa  Sturgis rallysta, joka oli just päättynyt. Tämä porukka oli päättänyt ajaa takaisin kotiin Kaliforniaan Yellowstonen ja Beartooth highwayn kautta. Ei laisinkaan huonompi valinta, sanon mä!

Aamulla kokkailtiin vähän pekonia että jaksaa päivän. 

'Tarkoitus oli itseasiassa tehdä se jo iltapalaksi, mutta kuultuamme leikkarille ilmoittautuessamme että leirintäalueella oli viime päivinä ollut mustakarhu useampaankin otteeseen, päätettiin että ehkä ei haluta mitään herkkuhajuja leiripaikalle ennen nukkumaanmenoa. Kokkailu ei siis ollut kielletty, mutta tämä oli oma valinta. Meidän telttapaikka sattui vielä olemaan ihan alueen laidalla, kuten tuosta yhdestä kuvasta näkee, joten sieltä kai se bamse ois tullut jos ois tullut :D

Aamupäivä vietettiin tutustuen Red Lodgen kaupunkiin. Kovasti yritettiin päästä museoon jossa piti olla enemmänkin tietoa aiemmin mainitsemastani kaivosonnettomuudesta, mutta se oli tilapäisesti suljettu. Ovessa vaan lappu "palaan pian" mutta sen muutaman tunnin aikana mitä kaupunkia kierrettiin se lappu ei ainakaan siitä hävinnyt. 

Coffee Factory Roasters -kahvilasta saatiin niin kertakaikkisen hyvää punssia, että sitä piti vielä lähtiessä hakea toinenkin iso mukillinen. 

Toisin kuin Suomessa, jenkeissä punssi ei ole se tyypillinen kuuma alkoholijuoma, vaan kylmä hedelmäjuoma, en nyt ehkä ihan mehuksikaan sanois mutta kai se lähimpänä on kuvaamaan sitä. 

Kyllä oli komia penkki tienvieressä!

Red Lodgen keskustaa

Vaikka Red Lodge on aika pieni kaupunki, on sielä ja sen ympäristössä silti paljon nähtävää. Nytkin jäi vielä monta paikkaa mitkä oisin halunnut tsekata, mutta kokemuksesta tiedettiin että pitää jättää reilusti aikaa matkaan Red Lodgesta Yellowstoneen sillä niiden välillä kulkeva Beartooth Highway on kertakaikkisen henkeäsalpaava ja pysähdyksiä olisi tehtävä usein että saa nauttia maisemista ja vähän toki kuvatakin. 

Puhumattakaan, että matkan varrella olis vielä Lamar Valley joten sielläkin joutuis tehdä pysähdyksiä ja ihan vaan hengitellä ja yrittää ymmärtää että on taas siellä. 

Ai että, seuraavassa postauksessa pääsen vihdoin palaamaan Yellowstoneen ja saan kuvien kautta elää muistot uudelleen.