Usan roadtrip 2023 osa 12 ; Badlandsin kansallispuisto

 Edessä oli pitkä ajopäivä, ja kuuma sellainen joten oltiin tien päällä jo heti aamu 7 jälkeen. 

Ville oli edellisiltana huomannut että Rapid Cityssä onkin ilmailumuseo, jossa oli Villeä kiinnostavia koneita joten sinne siis. Vaan sehän olikin kiinni! Ulko-ovella oli vaan lappu että suljettu, ei mitään selitystä että miksi tai milloin avataan, ei myöskään nettisivuilla. No, onneksi pihastakin löytyi kymmenkunta konetta vapaasti tutustuttavaksi, niitä kierreltiin sitten parin muun porukan kanssa.

Museon vieressä oli myös ilmavoimien tukikeskus.

Tämmösiä söpöliinejä pomppi pitkin poikin alueella.

Matkaa majapaikasta Koalta Badlandsiin ei ollut kuin tunteroisen verran. Villen piti saada pysähtyä matkanvarrelle vielä kuuluisaan Walldrugiin. Käytiin tuolla jo kyllä kertaalleen 2017 eikä se nyt mitenkään NIIN erikoinen paikka ole että olis varsinaisesti toista pysähdystä vaatinut, mutta kun se nyt niin sopivasti matkan varrelle osui niin menköön. 

Kyseessä on siis Wall nimisen kaupungin turistikohde, joka on tullut kuuluisaksi siitä että sielä on männä aikoina tarjottu ilmaista jäävettä janoisille matkalaisille. Tuolla keskellä ei mitään kun jano ihan oikeasti saattoi yllättää. Taas maistettiin tuota kuuluisaa ilmaista vettä ja oli ihan yhtä järkyttävän makuista kuravelliä kuin ekallakin kerralla. Jos tarpeeksi jano olisi, niin kai sitä saattaisi saada vähän enemmän kulautettua kuin teelusikallisen mutta nyt meinas jo siitäkin puklu lentää. Väkeä oli jo tuolloin aamusta liikkeellä ihan tuhottomasti, vissiin muutkin kuin me yritti paeta pahinta kuumuutta. 

Parkkiksella huomattiin että oltiin onnistuttu pysäköimään automme niin lähelle omenapuuta, joita jostain syystä kasvoi ympäri parkkipaikkaa, että oli työn ja tuskan takana päästä takaisin autoon ilman ampiaishyökkäystä. Ne hyväkkäät oli nimittäin omineet auringossa kypsyneet omenat ja niitä pörräs valtaisina parvina. Minä ampparipelkoinen meinasin ihan panikoida mutta Ville kiltisti ajoi auton vähän kauemmas että pääsin minäkin kyytiin. Hyh, vieläkin selkäpiitä karmii ajatus.

Badlandsilla satuttiin sopivasti yhdelle levikkeelle kun paikalla ollut park ranger oli juuri aloittelemassa esitelmäänsä alueen paksusarvilampaista. Opittiin, että niitä ei ollut enää kuin kourallinen jäljellä koska muutama viriili nuori uros oli jokunen vuosi takaperin karannut puksuttelemaan kesylampaita puiston ulkopuolella ja tuliaisena tuoneet taudin, jolle kesylampaat on yleensä vastustuskykyisiä mutta villieläimet ei, ja tauti oli tuhonnut melkeen koko populaation. Siinä missä aiemmin paksusarvilampaita näkyi alueella siellä sun täällä (mm. meidän edellisellä vierailulla 2017) nyt olisi kuulemma hyvä säkä jos bongattais edes yksi. 

Tätä pohjaa vasten oli siis aivan suorastaan lottovoitto, kun muutaman mutkan takana tienvartta asteli kolme! 

Paksusarvilampaiden lisäksi ihailtiin taas preeriakoiria. Ja tietenkin maisemia. Alueen maasto on hyvin omaleimaista. 

Täällä muuten sijaitsee yksi maailman merkittävimmistä fossiilikentistä! Alueelta on löytynyt paljon esihistoriallisten eläinten fossiileja, mukaanlukien Tyrannosaurus Rex, sapelihammaskissa ja muinainen sarvikuono.

Tännekin on uudisraivaajat yrittäneet tiluksiaan perustaa mutta maaperä ei ollut siihen oikein otollista joten seutu autioitui.

Pysähdyttiin vielä vierailijakeskukseen käymään siellä olevat näyttelyt läpi. Ei loppuneet upeat näköalat sielläkään. Iltapäivä oli jo pitkällä kun päästiin jatkamaan matkaa. Ja matkaahan oli. Mitään majoitusta ei oltu varattu, joten ei tiedetty oikein edes mihin asti ajellaan. 

Nälkä oli jo puistosta lähtiessä mutta ei oikein mitään kivaa ravintolaa tulemaan vastaan. Onneksi kylmälaukusta löytyi jotain pientä vähän siirtämään nälkää. 

Lopulta löytyi kaupunki nimeltä Chamberlain, jonka meksikolaista ravintolaa Mi Pueblaa oli mainostettu tienvarsilla. Mutta olipas vaikea löytää koko ravintola! Kun edelleenkään ei ollut navigaattoria käytettävissä, pyörittiin vain ympyrää kaupungissa ja saattoi siinä nälkäisenä jo vähän vitutuskäyräkin nousta. Muita ravintoloita löytyi kyllä, mutta me haluttiin nyt nimenomaan siihen meksikolaiseen. Lopulta parkkeerattiin mäkkärin pihaan ja kerrankin mäkkärin netti toimi, ja saatiin sillä google maps auki ja etsittyä reitti ravintolaan. Kyseessä olikin iiiiiso paikka, sielä ois isännöinyt vaikka kunnon sukujuhlat. Satuttiin vielä paikalle niin hyvällä hetkellä että sielä ei meidän lisäksi ollut kuin kaksi asiakasta, joten palvelu oli nopeaa ja ruoka erinomaista. 

Paitsi sitten kun olis pitänyt pois lähteä. Tarjoilija ei millään näyttäytynyt että olis saatu tilattua laskua. Lopulta oli pakko lähteä etsimään sitä ja niin saatiin lasku. Seuraava ongelma oli, että meillä oli vain isoja seteleitä ja lasku oli ruuan määrään ja laatuun nähden naurettavan pieni. Ei nyt ihan tuplaten viittinyt tippiäkään jättää, mutta tarjoilija ei vain millään tullut hakemaan rahoja. Taas piti käydä ihan hakemassa se paikalle. 

Hyvät ja huonot puolet siis siinä, että oltiin paikalla aikana jolloin muita asiakkaita ei ollut. 

Ruoka oli kyllä niin mahottoman hyvää (niinkun meksikolaisissa tapaa aina olla) että kyllä me taidettais takaisin mennä jos reitille sattuis. Ehkä vaan varattais pienempää rahaa mukaan ettei harmittais jättää liikoja ylimääräistä, heh. 

Lopulta yöpaikka löytyi Sioux Fallsista, koko reissun ainut Super 8- ketjun majoitus. Ensimmäisillä reissuilla noita tuli käytettyä useinkin mutta viime reissut on karteltu sekä Super 8 että Motel 6 ketjuja muutaman huonon kokemuksen vuoksi. Tällä kertaa kokemus oli hyvä. 

Vielä yksi postaus tämän jälkeen tulossa tältä reissulta, ja sitten päästäänkin odottamaan kuluvan vuoden ekaa reissua!