Vinkkejä Yellowstoneen ; mitä tulee ottaa huomioon reissua suunniteltaessa?

No, ensimmäisenä olisi tietysti hyvä tietää ajankohta milloin haluaa reissunpäällä olla.
Jokaisessa vuodenajassa on puolensa, ja se mikä on itselle paras vierailuaika riippuu ihan siitä mitä käynniltä haluaa.



Kesäisin on tietysti eniten aktiviteetteja mistä valita, kaikki paikat on auki ja patikkareitit hyvässä kunnossa. Miinuspuolena väenpaljous joka aiheuttaa majoituspaikkojen täyttymisen (tuttava, jonka ystävä oli töissä puistossa tänä kesänä tiesi kertoa että kaikki puiston majoituispaikat oli 100% täynnä koko kesän. Siis kaikki hotellit, kaikki mökit, joka ikinen leirintäpaikkakin...)

Eniten väenpaljous vaikuttaa tietenkin näissä turistisimmissa kohteissa kuten Mammoth Hot Springsin kuumat lähteet, Yellowstonen kanjoni ja sen upeat vesiputoukset sekä Old Faitfullin geyser alue. Viime kesänä myös Grand Prismatic Spring oli niin tupaten täynnä jo aamusta, että auton joutui jättää tosi kauas tienvarteen ja kävelytiet oli niin täynnä porukkaa että ohi ei päässyt.
Meitä nämä ei ole suuresti haitannut, koska suurin osa ajasta on kuitenkin vietetty muualla kuin näissä kohteissa, ja hetkisen kyllä jaksaa väenpaljoudessakin.

Kesäkuukausista heinäkuu ja elokuu on kaikista kiireisimmät.
Säiden puolesta tämä on paras aika vierailla, mutta myös keskellä kesää saattaa sataa lunta ja öisin lämpötilat voi laskea lähelle nollaa vaikka päivisin olisikin lämmintä.
Heinä-elokuussa voi haittaa olla myös metsäpaloista joita tuollakin suunnalla on valitettavasti vuosittain. Vaikka palava metsä ei lähialueella olisikaan, savu kulkeutuu pitkiä matkoja ja tekee usvamaisen savuverhon joka vaikeuttaa näkyvyyttä, ja astmaatikot saattaa oireilla savusta muutoinkin.

Firehole river oli veikeä kokemus! Iso suositus, väenpaljoudesta huolimatta.

Grand Prismatic Spring

Toukokuussa jo suurin osa paikoista on auki, mutta monet patikkareitit on vielä huonokuntoisia sulamisvesien ja lumen/jään vuoksi. Alkukesästä myös joissa vesi on tietenkin korkeimmillaan, joten jos patikkareitillä on joenylitys josta ehkä loppukesästä selviäisi kuivinjaloin, alkukesästä joudut todennäköisesti kahlaamaan yli. Joillain reiteilä toki joenylitykset on hoidettu siltoja pitkin, mutta ei joka paikassa.

Syksyllä, syys-lokakuussa on paljon väljempää mitä tulee turistien määrään, mutta osa paikoistakin on jo kiinni. Suurin osa leirintäalueista menee kiinni elo-syyskuun vaihteessa, myös ainakin Rooseveltin alue suljetaan (ravintola sekä mökit).

Päivisin saattaa vielä olla suht lämmintä, mutta yöt on jo pakkasen puolella joten telttaillessa tämä kannattaa ottaa huomioon. Osa puistoa ympäröivistä ja puiston sisäisistäkin vuorilla kulkevista teistä suljetaan joskus jo elokuussa, mutta viimeistään syys-lokakuussa. Näitä on mm. Beartooth Highway puiston koillispuolella, Chief Joseph Highway edellisestä etelään (Cooke-Citystä Codyyn) puiston keskisosassa oleva Dunraven Pass ja puistossa itäisen sisäänkäynnin luona oleva Sylvan Pass.
Beartooth highway on aivan upea tie Beartooth vuoriston läpi Red Lodgeen, joka valitettavasti on auki yleensä vain vähän aikaa koska talvisin lunta on useampi metri niin sen auraamiseksi saa vähän enemmän nähdä töitä... yleensä aukeaa kesäkuun lopulla ja suljetaan elo-syyskuun vaihteessa.
Dunraven Passin sulkeutuessa voi päiväsuunnitelmia joutua muuttamaan kuten meillekin on pari kertaa käynyt. Toisella kertaa oltiin pohjoisessa Lamarissa ja oltais haluttu etelään, toisella kertaa toisinpäin. Kiertotie löytyy sitten lännempää Norris-Mammoth Hot Springs, aikatauluissa tämä tarkoittaa ehkä n. + 2h.  Jos se siis sattuu olemaan auki. Muutoin joutuu kiertää vielä kauempaa.
Toisella kertaa kierrettiin, toisella kertaa odotettiin että Dunraven Pass saatiin avattua uudestaan (oliskohan jouduttu odottamaan n. 3h jos en ihan väärin muista)


Syksyisen vierailun muita hyviä puolia on upea ruska (siellä missä nyt lehtipuita ja puskia saattuu olemaan), sekä wapitien eli saksanhirvien kiima.
Kesäisin wapiteja ei juurikaan näy koska ne muuttavat korkeammille maille, mutta syksyn tullen ne laskeutuu takaisin alemmas ja niitä löytää syksyllä melkoisella varmuudella ainakin Mammothista ja Lamarin sekä Haydenin laaksoista.
Me nähtiin niitä kyllä viimeksi kesälläkin, tosin korkeammalla vuoristossa  vuorenrinteillä. Mutta muualla niitä ei näkynyt. Syyskuussa niitä oli sitten jo enemmän.
Mammothissa etenkin näitä hengailee ihan "keskustassa" nurmikoillakin. Turistit ei vain aina jaksa muistaa että villieiläimiin pitää pitää tietty etäisyys, vaan könyävät hyvän kuvan toivossa aivan liian lähelle. Petoeläimiin kuten karhut ja sudet, pitäisi pitää vähintään 91m etäisyys ja muihin eläimiin kuten hirviin 22m.

Talvella Yellowtone muuttuu lumiseksi ihmemaaksi. Teistä avoinna on ainoastaan pohjoiselta sisäänkäynniltä Gardinerista lähtevä tie koilliselle sisäänkäynnille Cooke-Cityyn. Muutoin puistossa kuljetaan "snowcoacheilla".
Patikkareitit on saavutettavissa lähinnä lumikengillä tai suksilla.
Karhut toki horrostaa talvella, mutta susien bongaukselle talvi on parasta aikaa. Ensinnäkin ne erottaa paremmin valkoista lumipeitettä vasten, jäljet erottuu helpommin ja lisäksi ne on paljon aktiivisempia talvella kuin kesällä. 



Keväällä osa teistä ja kaupoista/visitor centereistä rupeaa taas pikkuhiljaa avautumaan.
Villieläimillä on poikasia ja niitä on suht helppo päästä näkemään.
Aurinko rupeaa jo päivisin lämmittämään mutta öisin on pakkasta. Patikkareitit on ehkä kaikista huonoiten saavutettavissa keväisin, mutta vierailijoita ei ole niin paljoa.

Kun sitten on saatu selväksi milloin matkaan lähdetään, pääsee miettimään itse matkustamista ja kuinka kauan haluaa kohteessa viettää.
Sanoisin että ehkä kolmessa päivässä on nähnyt päänähtävyydet, mutta jos haluaa nähdä ja kokea enemmän niin suosittelisin ainakin viikkoa. Mullehan henk.koht. "ei riitä mikään" mitä tähän kohteeseen tulee, tuskin kyllästyisin vaikka olisin useamman kk putkeen. Toinen osapuoli vähän rajoittaa joten toistaiseksi pisin aika mitä on vietetty tuolla putkeen on 11 päivää. Tähän toki vaikuttanee olennaisesti se, että mun kanssa reissatessa jokainen päivä alkaa ennen auringonnousua muiden susibongareitten kanssa, ja loppuu samoissa merkeissä kun aurinko laskee. Siinä välissä on sitten aikaa muille aktiviteeteille...

Susibongarit liikkeellä aamun ensivalossa

Yellowstone lähin isompi lentokenttä on Salt Lake City (530km Yellowstonesta) , mutta sinne on vähän huonosti lentoja Suomesta, mutta kahdella välilaskulla sen saavuttaa kyllä. Hintakin tosin on suolaisempi kuin moneen muuhun paikkaan. (äsken tarkistettuna ensi vuoden kesäkuulle kahdella vaihdolla 962e - ja nämä on halvimmat lennot mitä oon ikinä nähnyt tuonne!Muistan aiemmin että hinnat on olllut mun katsoessa tyypillisesti siinä 1200-1300e)

Muita isompia lentokenttiä "lähimpänä" Yellowstonea ovat Denver (820km, lennot 657e), Seattle (1200km, lennot 748e) ja Las Vegas (1200km, lennot 808e).
Kaikki nämä siis äsken tarkistettuja hintoja ja sen mitä nyt 4v olen hintoja seuraillut niin sanoisin että hinnat on ihan nurinkuriset :D Yleensä ne on Vegasiin halvimmat ja Denveriin kalleimmat, ja ylipäätään nuo edellämainitut hinnat on suht. edulliset. Muistelisin että Vegasin lennoista maksettiin joku 700e aikoinaan ja niitä kytättiin kauan että löytyi niin edulliset, Seattlen lentojen kanssa sama kuukausien kyttäys ja saatiin ne lopulta 650eurolla.
Mikäli siis hinta ei oo tosi halpa, ei kannata ostaa lentoja heti vaan seurata pidemmän aikaa miten hinnat elää.


Jos ei halua kuluttaa niin paljon aikaa autonpenkillä, on vaihtoehtona lentää myös lähemmäs. Oon aina kuvitellut että nuo Yellowstonen pienet lähilentokentät ois tosi kalliita, mutta kun viime vuonna rupesin seuraamaan hintoja myös niihin niin totesin että ei ne lennot paljon kalliimmiksi tule vaikka lentäis suoraan sinne. Tästä syystä ens kesän lennot on meillä varattu Bozemaniin joka on vaan 150km Yellowstonesta pohjoiseen. Kesäkuulle irtos lennot 800eurolla per naama. Jos oltais varattu lennot viikkoa myöhemmälle, kuten oli aluperin tarkoitus niin sitten hinnat oliskin ollut jo 1300e, joten ajankohdallakin voi olla isosti väliä, kannattaa vertailla eri päiville mikäli oma matkustusaikataulu on joustava.
Muita pienempiä lentokenttiä löytyy koillisesta Billingsistä (250km) ja Codystä josta matkaa on vaan pikkuista reilu 80km.

Autovuokrasta sen verran, että noille vuoristoteille en suosittele vuokraamaan kaikista pienintä autoa.
Keskikokoisella autolla pärjää hyvin, joskin maasturi lisäsi kyllä ajomukavuutta kovasti noissa maastoissa.
Meillä on kokemusta monesta autovuokrausfirmasta, ainakin Hertz, Dollar, Thrifty ja Budget. Kaikkien kanssa on homma toiminut hyvin, joskin asiakaspalvelutaidoissa olisi osalla ollut petrattavaa... homma kyllä hoitui tämänkin happaman sitruunan kanssa, mutta niin oli naama väärinpäin ja tympiintynyt työhönsä että näin asiakaspalvelussa itse työskentelevänä kiinnitti huomion.

Tämä nyt ei varsinaisesti reissun suunnitteluun liity, mutta tavallaan kumminkin.
Kun suunnittelet päivän ohjelmaa, ota huomioon mahdolliset viivästykset joita villieläimet aiheuttaa. Biisonit kulkee usein tiellä, kuten allaolevasta videosta näkyy, ja voi viivästyttää matkan kulkua pahimmillaan useammalla tunnilla kun eivät suostu väistämään. Mikäli karhuja tai susia ylittää tietä tai on nähtävissä tien lähettyvillä, aiheuttaa myös se yleensä näitä tientukkoja kun porukka pysähtyy katsomaan. Älä siis suunnittele mitään minuuttiaikatauluja vaan varaa reilusti aikaa.



Viimeistään kun lennot on varattuna kannattaa sitten sumplia niitä majoituksia. Näistä en nyt tähän kirjoittele enempää, koska niistä on erillinen postaus kirjoitettuna viime viikolla, löytyy klikkaamalla tästä.

Unohdinko jotain oleellista? Onko jotain mistä jäit kaipaamaan tietoa? Kommentoi alle tai laita sähköpostia :)

Kommentit

  1. Kiitos tästä! Yellowstone on vielä "listallamme" ja ehkä yritämme sitä jo ensi syksynä, joten tällaiset jutut ovat tosi hyviä vinkkilistoja.

    VastaaPoista
  2. Tosi hyviä vinkkejä! Yellowstone houkuttelee kovasti ja ollaan katsottu paljon siitä kertovia dokumentteja. Autoilu Jenkeissä on jo ennestään tuttua, joten sitten pitää vaan tsekat tuo paras ajankohta itselle ja sen mukaan suunnitella loput :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monia hyviä dokkareita Yellowstonesta onkin tehty!
      Suosittelen kyllä lämpimästi ottamaan suuntaa tuonne jos kiinnostaa :)

      Poista
  3. Yellowstone on itsellä myös listalla. Oltiin aikoinaan Jenkkejä kiertämässä ja silloin ei mahtunut ohjelmaan ajan puolesta, vaikka lähistöllä oltiin. Ilman muuta joskus pitää mennä sinne ajan kanssa muutamaksi päiväksi, tosi hyviä vinkkejä tässä tuli iso liuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa kiva kuulla jos vinkeistä oli hyötyä!
      Ei muuta kun matkaa suunnittelemaan sitten :)

      Poista
  4. Kiitos erittäin kattavasta infopaketista! Yellowstone on haavelistallani, ei lähivuosina, mutta joskus vielä. Niin upean näköisiä paikkoja, että ihan sanattomaksi vetää. Saatika, miltä ne näyttävät livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se niin on, että vaikka joku paikka ois miten upea, niin kuvissa se ei silti yleensä näytä läheskään niin upealta mitä se livenä on.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämän vuoden Usan roadtripin suunnitelma julki!

Mitä maksoi 3kk roadtrip Amerikassa?

Gibraltarin ihanat apinat