Usan roadtrip 2023 osa 2 ; Isojen järvien osavaltiot ja Voyageursin kansallispuisto

 Ensimmäinen suunniteltu kohde viime kesän roadtripilla oli Wisconsin State Fair joka järjestettiin Milwaukeessa ja niin sopivaan aikaan, että se sattui suoraan reitin varrella ilman mitään kiertoreittejä. 

Mutta tuttuun tapaan tälläkään reissulla ei kaikki mennyt kuten suunniteltu... ensinnäkin tapahtuman nettisivut oli todella sekavat, eikä löydetty sieltä oikein ohjelmaa tai muutakaan tarpeellista infoa. Osoite sentään löydettiin, ja sillä suunnistettiin aamulla perille vaan kappas, joka ikinen parkkipaikka oli ääriään myöten täynnä ja kadut niin ruuhkaisia kun ihmisiä jätettiin kadun varteen kun ei tosiaan parkkipaikkoja löytynyt. Ehkä tunteroinen jaksettiin ajella ympäriinsä etsimässä paikkaa mutta sitten tuumattiin että olkoon. Meillä oli kuitenkin vielä loppumatkalle suunnitteilla myös Minnesota State Fair jonka sivut oli muuten huomattavasti selkeämmät, joskin en ehkä selkeäksi sanois niitäkään, heh. 

Meillä ei ollut tällä kertaa edes navigaattoria matkassa koska oma oli jätetty tarkoituksella kotiin, kun jokaisessa viime vuosien vuokra-autossa oli ollut sisäänrakennettu sellainen. Niin olis ollut tämänkin kertaisessa autossa, vaan se vaati toimivan nettiyhteyden jota meillä ei tietenkään ollut. Ajeltiin siis ihan vanhan mallisen karttakirjan mukaan, joka onkin kyllä huomattavasti kivempaa kuin navin mukaan ajaminen jos meiltä kysytään. Ajeltiin pienempiä teitä, kun nyt kerran oli aikaakin reilusti kun jätettiin messut välistä. 

Seuraava suunniteltu kohde sentään toteutui, nimittäin vierailu pienessä Delafieldin kaupungissa Wisconsinissa. Pysähdyttiin siellä viimeksi häämatkalla 2017 syömään ja jätskille ja molemmat paikat oli niin kertakaikkisen hyviä että on kaivattu sinne takaisin siitä lähtien. Joten ensin syömään Zin -ravintolaan joka tarjoaa kalifornialais-italialaista menua ja siitä kävellen jätskille paikalliseen Here´s The Scoop -jätskibaariin. Molemmat oli vähintään yhtä herkullisia kuin ekallakin kerralla. Jätskiä syödessä käytiin vielä pienellä kävelyllä joen rannassa. 

Päädyttiin käyttämään kutakuinkin koko päivä vaan ajamiseen jotta päästiin mahdollisimman pitkälle pohjoiseen. Mitään varauksia ei ollut majapaikkaan kuin vasta viikon päähän Yellowstoneen, joten päätettiin vaan katsoa mihin asti jaksetaan ajella ja majoittua sitten lähimpään Koaan. 

Mutta kuinkas sitten kävikään... motarilla liikenne pysähtyikin yhtäkkiä kuin seinään. 

Alle 10mailin matkaan (eli n. 16km) meni lopulta 3,5tuntia, kun mistään ei päässyt kääntymään poiskaan kun oltiin ihan landella. 

Lopulta tuli vastaan ramppi jolta päästiin pois, mutta sekin tie oli lopulta umpikuja kun silta oli suljettu joten jouduttiin palata takaisin. Rampin kohdalta oli kuitenkin tuossa kohtaa jo onneksi opastus toiselle tielle joka kiersi kylläkin aika kaukaa, mutta päästiimpä etenemään. Lopulta saavuttiin Hixtonin / Alma Centerin Koalle jonka vastaanotto oli just kerennyt mennä kiinni, mutta leirintäisäntä asui siinä vieressä ja tuli hetken päästä kysymään tarvitaanko apua ja rekkas meidän sisälle. Hän osas myös kertoa että hetkeä aiemmin saapunut asiakas oli kertonut että motarilla oli öljyrekka kaatunut tielle ja sen vuoksi tie oli suljettu. 

Siinä kohtaa kun viimein päästiin telttaa pystyttämään oli jo pilkkopimeää eikä unikaan oikein meinannut tulla kun oltiin ihan väärässä ajassa. Siitä huolimatta aamulla herättiin niin aikaisin että silloinkin oli vielä pimeää, mutta pikkuhiljaa se aurinkokin rupes sieltä nousemaan ja nähtiin miten kivalla leirintäalueella oltiinkaan.

Villen piti tietenkin päästä myös aamu-uinnille kun oli taas uima-allas käytettävissä. Mitäpä siitä, että tuossa altaan portilla luki aukioloajat ja sen aukeamiseen oli vielä yli tunti, sinne vain polskimaan :D Villen puolustukseksi sanottakoon että hän ainakin väitti leirintäisännän illalla sanoneen hänelle että saa sinne mennä jo aikaisemminkin.

Kierrettiin vielä kävellen koko leirintäalue ja täytyy kyllä sanoa että heittämällä yks kivoimmista millä ollaan majoituttu. Niin usein leirintäalueet on ihan isojen teiden varsilla, mutta tämä oli vain pienemmän tien varressa eikä edes sitäkään niin lähellä. 

Meidän lisäksi telttailemassa ei ollut kuin yksi motoristi kaksikko, muut asiakkaat oli kaikki asuntoautoilla. Kivan näköisiä mökkejäkin oli, mutta nekin oli tuona päivänä tyhjillään. 

Päästiin tien päälle siis taas jo hyvissä ajoin, ja posotettiinkin sitten kerrasta Duluthiin saakka jossa käytiin lounaaksi testaamassa meille täysin uusi pikaruokala Culvers ja täytyy sanoa että ihan kärkikastiin meni meidän pikaruokala listauksessa! Ville rupes samantien haaveilemaan pääsevänsä sinne uudestaana. Culvers on Wisconsinilainen ketju eikä niitä muualla tullut vastaan, mutta Villen onneksi pysähdyttiin vielä loman lopulla uudemman kerran kun sattui ketjun ravintola vastaan taas Wisconsinissa ollessamme.

Duluthissa käytiin myös pikaisesti Park Point Beachilla kävelemässä ettei mennyt ihan koko päivä istuessa autossa.  

Sitä ei oikein meinaa edes tajuta miten isoja nämä "isot järvet" onkaan, mutta näiden rahtilaivojen näkeminen pisti asiaa aavistuksen parempaan perspektiiviin. Oli meinaan kohtalaisen valtavia!

Rannalta löytyi paljon tosi hyviä "leipä kiviä" joten niitähän piti vähän heitellä ja testata vieläkö on lapsuuden taito hyppysissä

Kun koettiin itsemme vähän virkistyneeksi oli aika jatkaa matkaa aina vain kohti pohjoista. Tarkoitus oli keretä illaksi Voyageursin kansallispuistoon josta olin ennakkoon katsellut sopivaa leirintäaluetta, mutta koska aiempinakin päivinä niissä oli kaikissa ollut hyvin tilaa vielä myöhään illallakin, en kiirehtinyt varauksen kanssa vaan ajateltiin että katsellaan mihin jaksetaan ajaa. 

Lopulta jaksettiin ajaa helposti koko matka ja oltiin perillä Ash Riverin vierailijakeskuksella viiden maissa. Alla olevassa kuvassa meidän parin ekan päivän ajoreitti suunnilleen.

Vaikka oltiin "muka ajoissa" perillä, niin vierailijakeskus sattui sulkeutumaan juuri tuolloin viideltä. Paikalla ei ollut enää ketään muita turisteja, mutta paikalta poistumassa oleva park ranger kertoi että seuraavan päivän veneretkille on poikkeuksellisesti vapautunut muutama paikka, yleensä ne on loppuunmyytyjä useiden päivien, joskus viikkojen ajaksi. Varausta vain ei voinut tehdä mitään muuta kautta kuin netistä, ja meillä ei edelleenkään sitä nettiä ollut. Vaan töttöröö! Ranger kertoi että siinä vierailijakeskuksen luona on ilmainen wifi. 

Tuntuu vähän hassulta edes käyttää sanaa vierailijakeskus tuosta pienestä tönöstä, kun on tottunut isoihin, suht moderneihin rakennuksiin joissa yleensä on myös jotain näyttelyitä. Tämä Ahs Riverin vierailijakeskus oli ehkä max 50neliön pikkumökki, jossa oli pienenpieni lahjatavara/muistomyymälä, avoin aavistuksen isompi huone jossa kuulemma joskus järjestetään mm. vihkimisiä (tilaan mahtuisi ehkä 15-20 ihmistä jos kaikki seisoo tiiviisti) ja lisäksi pieni huone jossa pyöri video kansallispuistosta, istumapaikkoja oli kuudelle henkilölle.

Tässä taas huomasi miten huonosti oli otettu selvää etukäteen millaiseen paikkaan oltiin menossa. Yleensä tykkään siitä kun ei ole liiaksi tietoa eikä ennakkoluuloja mutta tässä ois voinut käydä hassusti, oli nimittäin haluttu nimenomaan tuollaiselle veneretkelle osallistua mutta ei ollut tullut mieleenkään että ne olisi voineet olla joka päivälle loppuunmyytyjä. 

Voyageursin kansallispuistostahan suurin osa on vesistöjä / tavoitettavissa vain venereittejä pitkin, vain hyvin pieni osa puistosta on autolla / jalkaisin saavutettavissa. Sen verran sentään olin ennakkoon selvittänyt, joten budjetissa oli huomioitu että veneretkiin menee oma osansa (myönnettäköön tosin sekin, että en ollut edes vilaissut paljonko retket maksaa tai ylipäätään kohteita mitä olisi valittavissa...)

Vierailijakeskukselta lähti parikin polkua, joista toista käppäiltiin palasen matkaa tätä näkymää ihailemaan ja istuttiin hetken alas tuumailemaan mitä tehdään ja vaan ihmettelemään, miten paljon Suomelta tuola näyttää 

Päädyttiin lopulta lähimmälle leirintäalueelle (seuraavaks lähimmät ois olleet tosi kauakana) joka oli hyvin, hyvin basic. Ash Riverin leirintäalueella ei ollut siis kuin pieni lenkki jonka varrella oli ehkä kymmenisen leirintäpaikkaa joista suurimmalla osalla oli sentäs vanhat tutut pöytä ja penkit. Vesivessoja ei ollut, eikä edes bajamajoja, vaan pieni kesämökeiltä tuttu kompostoiva puuhökkeli. Muutoin paikka oli tosi kivalla paikalla järven rannalla, mutta ötököitä oli ihan hitoskeen. 

Käytiin vielä valtatien varressa seudun ainoalla bensiksellä vähän autoa juottamassa ja Ville halus samalla ostaa jotain paikallista olutta. Huoltsikan sisällä oli viinakauppa, mutta osavaltion lait oli aika huvittavat. Huoltsikalta sai mennä sisään viinakauppaan, mutta viinakaupasta ei takaisin huoltsikalle vaan piti kiertää ulkokautta. Ja oluita (tai siis mitään muitakaan holillisia juomia) ei saanut maksaa siihen viinakaupan kassalle, vaan ne piti maksaa huolto-aseman kassalle. 

Käytännössä siis ilmoitit viinakaupassa mitä haluat, poistuit ulkokautta maksamaan sen huoltsikalle, jonka jälkeen kävelit takas viinakauppaan hakemaan olueasi ja poistuit ulos suoraan viinakaupasta :D 

Kyllä on hassuja lakeja maailmassa.

Aamun valjettua ajettiin heti pikapikaa takaisin vierailijakeskukseen, vaikkei se vielä auki ollutkaaj meidän veneretki Ellsworth Rock Gardensille ei lähtis vielä pariin tuntiin. Haluttiin vaan käydä patikoimassa  Blind Ash Bay Trail ennen veneilyä. Polku oli viitisen kilometriäa pitkä, ja sillä oli jonkin verran korkeusvaihtelua välillä vedenrajassa, välillä kallioilla korkealla josta näki komeat järvimaisemat ympärillä. 

Takaisin vierailijakeskukselle tullessamme ja ilmoittautuessamme retkelle, puistonvartija innostui kuullessaan että ollaan Suomesta. Tuolla Minnesotan alueellahan nyt muutenkin on paljon suomalaisia, mutta juurikin tällä kyseisellä Ash Riverin vierailijakeskuksella oli joskus aikojen alussa ollut suomensukuinen puistonvartija joka oli rakentanut saunankin vierailijakeskuksen yhteyteen (asui siis siinä vieressä silloin puiston majoituksessa, ja halusi välillä saunoa)

Me päästiin tosiaan sattumalta tämän paatin kyytiin koska edellisenä päivänä oli tullut peruutus, muuten nämä oli pitkäksi aikaa loppuunmyytyjä. Oliskohan meitä tuonne mahtunut joku 25-30, sisältäen kapteenin ja oppaan.  Matka kivipuutarhoille kesti reilun tunnin suuntaansa, ja matkalla päästiin ihailemaan (kovin suomalaisen näköistä) järviluontoa, upeine kallioineen ja taustalla huutelevine kuikkineen. En oo muuten edes missään Suomessa koskaan nähnyt ja kuullut noin paljon kuikkia. Niitä selkeästi tuollakin kovasti arvostettiin, koska aina jos niitä oli lähistöllä näkyvissä, pysähdyttiin kokonaan ettei lintuset säiky tiehensä (ja toki kuvata sai samalla)

Ellsworthin kivipuutarhat on kokonaan Jack Ellsworthin luomat, ja ovat olleet avoinna yleisellö jo 1940 luvulta lähtien jolloin hän itse esitteli aluetta. Alueella on yli 13 000 liljaa ja paljon muitakin kukkia, joista suurin osa 62 kivipenkereellä (terrace). 

Kukkapenkkien/pengerryksien lisäksi alueella on yli 200 kivipatsasta, jotka myötkin samaisen herran kädenjälkeä. Vähemmän yllättäen meidän molempien lemppari oli tämä eläinhahmo :D

Pengerryksien väleissä kulki kotoisia pieniä polkuja ympäri ämpäri. Opas oli mukana koko kierroksen ja häneltä sai kysellä alueen historiasta enemmänkin. 

Me oltiin aamun ensimmäisellä risteilyllä jolloin saatiin rauhassa nauttia alueesta, meidän tehdessä lähtöä oli laituriin ilmestynyt jo muutamakin muu yksityinen vene ja yksi toinen opastettu kierros.

Näitä asuntoveneitä sai vuokrata reilun tuhannen euron vuorokausihintaan (halvin vaihtoehto, pedit neljälle). Olishan tollanen upea, sais kulkea omaan tahtiin ja yöpyä puistossa mutta tuo hinta on kyllä aika suolainen...

Risteilyllä tutustuttiin muutamiin tyyppeihin joista yhteen Ohiolaiseen pariskuntaan törmättiin päivän aikana vielä moneen moneen kertaan, kun näemmä pysähdeltiin samoissa paikoissa.(kuten joka ikisessä puiston vierailijakeskuksessa joista muuten ainutkaan ei ollut erityisen informatiivinen vaan lähinnä matkamuistomyymälä...)

Seuraaviksi pariksi päivää oli luvattu sadetta aamusta iltaan joten Villen toiveesta yritettiin käydä läpi puistoa  mahdollisimman laajasti jo heti tuolloin torstaina. Ajettiin siis hieman pohjoisemmaksi ja käytiin tsekkaamassa Woodenfrog Campground  jossa näyttikin olevan paljon tilaa. 

Ei kuitenkaan varattu mitään silloin, koska näytti että myöhemminkin kerkeää jos haluaa. Sen sijaan käytiin patikoimassa nelisen kilometriä pitkä Echo Bay trail. Voin rehellisesti sanoa että oli yksi tylsimmistä patikoista ikään, ja itikoita ihan järkyttävästi. Juurikaan mitään näköaloja ei ollut, ja lähes koko polun pituudelta mentiin vanhaa tiepohjaa. 

Tämmöinen "erikoisuus" sentään oli polun varressa, kun yhtäkkiä huomasin että polulta eroaa toinen polku ja sielä näkyy jotain keltaista kaiken vehreyden keskellä. Mitään tietoa ei tästä löytynyt, mutta ilmeisesti siis tien ollessa vielä käytössä joku oli dumpannnut autonsa sinne ja sielä oli edelleen.

Sieltä ei ollutkaan enää pitkä matka Kabetogaman vierailijakeskukselle. Kuinka ollakaan, törmättiin taas Ohiolaisiin ystäviimme mutta heidän lisäksi myös maailman söpöimpään saukkoon joka pötkötteli kaikessa rauhassa laiturilla.

Kävi jo mielessä onkohan sillä kaikki ok kun ei yhtään vaikuttanut häiriintyvän mutta lopulta se heräs, pudisteli itsensä, loikki kohti meitä (peruutettiin toki mutta tuli niin lähelle että melkeen jo pelotti) tyhjensi itsensä ja pulahti kalastamaan kaislikkoon. Jotain se sieltä sai evästäkin kun niin tyytyväisenä maiskutti mutta oli siinä kohtaa jo sen verran kaukana että ei voitu olla varmoja mitä se söi. 

'

Rupes olemaan jo kova nälkä joten päätettiin suunnata pohjoiseen kohti International Fallsin kaupunkia. Sinne päästyämme kuitenkin keksittiin vaan syödä mitä omasta kylmälaukusta löytyy ja suunnata suoraan puiston isoimmalle Rainy Laken vierailijakeskukselle niin kauan kun se vielä oli auki. Haaveissa olisi ollut joko vuokrata kanootit/soutovene/ käydä veneretkellä, mutta kaikki oli loppuunmyytyä koko viikonlopuksi (tuolloin oli torstai) joten haaveeksi jäi. Kierrettiin ajan kanssa vierailijakeskus kun sielä kerrankin oli vähänkin isommin jotain näyttelyä, ja vähän tehtiin matkamuistomyymälässä ostoksiakin. Ja tietenkin jututettiin jo tutuiksi tulluttta Ohiolais pariskuntaa joka (tietenkin!) oli sielä samaan aikaan kuin me :D

Käytiin vielä patikoimassa vajaa 3km Oberholtzer trail jonka varrella ihasteltiin useaan otteeseen oravien touhuja joita tuolla näkyi tosi paljon. ¨

Mutta mitäs sitten? Oli ollut tarkoitus viettää 2-3 yötä Voyageursissa mutta kun suurin osa siitä osasta puistoa johon ilman varauksia pääsi, oli jo käyty läpi, ja veneretkille/vuokrille ei ollut viikonloppuna tilaa niin... no, eikai siinä muu auttanut kuin etsiä sitä ruokaa jota jo aiemmin oli haikailtu. Paitsi että vahingossa erehdyttiin ajamaan koko kaupungin ohi kun luultiin että keskusta oli vasta tulossa ja sitten oltiinkin jo ihan reilusti kaupungin ulkopuolella ja nälkä hirmuinen. No, vanha kunnon Hardee´s pikaravintola avuksi! Kyllä sielä nälän sai lähtemään ja aivot toimi taas, joten päätettiin sitten vaan ajella eespäin ja säästää seuraavien päivien ajoissa. 

KOA lehtisestä kävi ilmi että Bemidjissä vois olla sopiva leikkari joten otettiin se kohteeksi. Viikonlopuksi oli tosiaan luvattu sateista tuonne Voyageursin suunnalle ja taivaanranta näyttikin jo kovin tummalta. Mitä lähemmäksi Bemidjiä päästiin (n. parin tunnin ajo International Fallsista) sitä tummemmalta taivas näytti ja jo näkyi salamoitakin. 

Just ennen Bemidjiä huomattiin tien oikealla puolella erikoiset vilkkuvalot ja todettiin että kappas, sielähän on joku karnevaali! Olishan se ollut kokemus sekin, olla maailmanpyörässä ukkosella :D 

Ilta oli juuri pimenemässä kun kasin pintaan saavuttiin leirintäalueelle ja kerettiin pystyttää teltta ensimmäisten sadepisaroiden putoillessa ja ukkosen jatkuvasti välkkyessä ja rymistessä lännessä. Kun päästiin iltapesun jälkeen kömpimään telttaan alkoi kaatosade ja ukkonen tuli ihan päälle. Ai mahtavuutta, kyllä oli hymy herkässä! Ja uusi telttakin tuli testattua vedenpitäväksi. 

Siinä nukkumaan ruvetessamme googleteltiin myös karnevaaleja jonka ohi oli ajettu ja kappas, siellä oli Beltrami county fair! Eli semmoiset maalaismarkkinat joille oli pitänyt Milwaukeessa mennä mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Ei muuta kuin sinne siis heti aamusella. 

Parkkipaikka löytyi huomattavasti helpommin tällä kertaa ;) 

Nämä päkättimet odottivat vuoroaan päästä näyttelykehään joten sen vuoksi hienoissa koltuissaan ettei turkit kakkaannu. 

Kiipesin vielä paikanpäällä olleeseen palotorniin josta sain ehkä puolet tai reilu puolet messualueesta kuvaan. Vasemmalla / takavasemmalal oli vielä talli ja ratsastuskenttiä. 

Isoimman parunan/melonin/jne metsästystä

Meidän vierailun aikana ei ollut oikein muita kilpailuja kuin jotain lastenjuttuja, joten ei päästy seuraamaan itse äksöniä vaan olihan se tuo markkinahumukin ihan ylipäätään taas ihan kiva kokea. 

Myöhemmin iltapäivästä olis ollut vaikka ja mitä, mutta koska oltiin niin aikaiseen aamuun liikenteessä ei jaksettu jäädä vaan hengaamaan ja odottamaan vaan Walmartin täydennyskierroksen jälkeen jatkettiin matkaa kohti Pohjois-Dakotaa. 

Vaikka teiden varret oli täynnänsä näin hienoja varoitusmerkkejä amissien kärryistä, ei taaskaan nähty ainuttakaan. 

Alkuillasta ylitettiinkin sitten osavaltioraja Pohjois-Dakotaan ja päätettiin tältä erää suurten järvien osavaltioiden seikkailut. Nähtiimpä kuitenkin tällä kertaa ihan itse järviäkin!

Näin jälkikäteen muistellessa mieleen jäi parhaiten tuo huikea salamashow Bemidjistä, saukon kohtaaminen ja kaikki lukuisat suomenkieliset paikannimet ja tiet.