Usan roadtrip 2023 Osa 3; Pohjois-Dakota

 

Vaikka 2017 ajettiin lähes koko Pohjois-Dakotan läpi, en tiedä voiko sitä silti oikein laskea että oltaisiin sielä kunnolla käyty. Se oli vaan lähinnä hyvin määrätietoista ajoa kohti Yellostonea niin nopeaa kuin mahdollista. Yksi yökin kyllä oltiin silloin kyseisessä osavaltiossa, mutta kummallekaan meistä ei ollut jäänyt oikein mitään isompia muistikuvia. 

Tällä kertaa sentään päästiin vähän tutustumaankin parin päivän ajan (vaikka tälläkin kertaa määränpää oli sama eli Yellowstone, mutta ilman samanmoista kiirettä) 

Ekaksi yöksi päädyttiin Eggerts Landingin leirintäalueelle vähän sattumalta. Pohjois-Dakotassa ei liiaksi ole KOA leirintäalueita (tarkkaan ottaen tasan yksi, Bismarckissa, ja sinne oli liian pitkä ajomatka) 

Onneksi aiemmilta reissuilta on tullut tutuksi sivusto recreation.gov jonka kautta löytää paitsi leirintäalueita, myös muita eri alueiden aktiviteetteja, päiväretki alueita ja voihan sieltä hakea myös lupia esimerkiksi aiemmassa postauksessa mainittuihin Voyageursin kansallispuiston asuntoveneisiin tai vaikka joillekin tietyille rajoitetuille patikoille mihin sallitaan vain X-määrä patikoijia per päivä. Sieltä siis löytyi tämä helmikin. Lähistöllä oli pari muutakin leirintäaluetta mutta tämä kuulosti sen verran kivalta että lähdettiin sinne ekana. Kuinka ollakaan sieltä sattui löytymään vielä vapaata, vaikka oli viikonloppu. Koko leirintäalue oli todella viehättävä, metsäinen ja rauhallinen. Mitä pariin otteeseen käveltiin tuola koko leirintäalue läpi, niin vaikutti että jokainen paikka oli omassa rauhassaan. Meidän spotti sattui olemaan vielä ihan kunnolla pusikon sisällä, siis kirjaimellisesti :D Ilta kerkes jo sen verran pitkälle ennenkuin saatiin leiri pystyyn ettei enää ruvettu rakentamaan tulia, mutta olihan meillä retkilamput joiden valossa siinä piknikpöydällä vähän kokkailtiin ja luettiin vieretysten kirjaa. 

Uni tuli hyvin kuunnellessa lukuisten eri lintulajien konserttia. Tässä leirintäalueessa oli myös se mukava puoli, että se ei ole heti ison tien vieressä niinkuin niin monet muut on. Toki palveluitakaan ei sitten ollut niin paljoa, itseasiassa ainoastaan vessat ja suihkut. Mutta meille ne riitti mainiosti. 

Leirintäalueella oli myös tälläinen kiva pieni kävelyreitti, yhteensä ehkä n. pari kilsaa. Aamuvarhaisella kun tuo lenkki käytiin heittämässä niin oli toki vielä yökosteutta ja meillä kengät ihan märkänä, mutta mitäpä pienistä. Lämpötila alkoi jo kovasti nousta. Melkein olis tehnyt mieli vielä käydä pulahtamassa järvessäkin mutta jotenkin se sitten vaan jäi. 

Tälle leirintäalueelle tulisin oikeen mieluusti takaisin useammaksikin yöksi, ja ottaisin kaiken hyödyn alueen lukuisista aktiviteeteista irti ja ihan vaan leirintäalueen rauhasta. 

Matka jatkui kohti länttä ja sittenhän vastassa olikin jo Theodore Rooseveltin kansallispuisto. Kansallispuisto koostuu kolmesta eri yksiköstä; eteläisestä, pohjoisesta ja Elkhorn Ranchin yksiköstä. Me kun matkasimme tietä 94, meitä vastassa oli ensimmäisenä eteläinen yksikkö ja sen Painted Canyonin vierailijakeskus jonka pihasta avautui upeat näkymät alueen "badlandseille". Juuri ennen vierailijakeskusta nähtiinn lähellä tietä n. 10 villihevosen lauma ja vierailijakeskuksen näköalapaikalta näkyi alhaalla laakson pohjalla muutama biisoni. Lämpöasteita oli n. 36celciusta mutta päätettiin silti lähteä patikoimaan, kuinkas muutenkaan. Ei me mitään pitkää sentäs, vain kilometri. Toki aika paljon tuossa oli korkeuseroa kun piti ensin laskeutua alas kanjonin pohjalle ja sitten kivuta sieltä takaisin ylös.

Pientä mittakaavaa saa noista kuvan keskellä olevista ihmisistä

Painted Canyonin jälkeen ajettiin lähimpään kaupunkiin Medoraan, josta löytyy myös pääsisäänkäynti puiston eteläiseen yksillöön ja toinen vierailijakeskus. Medorassa käytiin vähän virkistäytymässä jätskillä ja jaloittelemassa, sekä toteamassa että porukkaa oli ihan hulluna. Paljon erilaista ohjelmaa olisi ollut tarjolla, ilmeisesti joku vähän isompi rodeoshowkin. Jo tuolloin päivällä oli kadut cowboyta ja cowgirlejä täynnä, nuoria ja vanhoja isoine stetsonhattuineen ja kilisevini kannuksineen. Siinä oli ihan vallan sellaista markkinahumua ja vanhanajantunnelmaa. Me kuitenkin jatkettiin vielä tutustumaan puistoon paremmin.

Maaperä tuolla on todella hassua, savista, joka tarttuu tosi pahasti kengänpohjiin kiinni vaikka tälläkin ketrtaa maa oli kuivaa niin näette kuvasta kuinka tuosta on osa tarttunut kengänpohjaan.

Oltiin ajettu koko eteläisen yksikön tie päähän asti, tai siis siihen asti, mihin se tällä kertaa oli auki. Sielä oli ollut yksi maastopalo ja ilmeisesti yksi siltakin oli vahingoittunut joten ihan loppuun asti ei päästy. Normaalisti se kiertäisi kokonaisen ympyrälenkin mutta me nyt sitten ajettiin ees sun taas. Kääntymiskohdan paikkeilla näkyi taas biisoneita ja n. puolimatkassa takaisin tullessa bongattiin taas uusi lauma villihevosia ihan tien vieressä.

Ennen puistosta poistumistamme vielä ihailtiin pitkän aikaa preeriakoirien touhuja. Niillä oli yhdyskuntia taas ympäriinsä ja on niin hauska seurata niitten touhuja. Ihan selvästi niillä on tietyt omat huutonsa tietynlaiselle vaaralle kuten ihmiselle, ja taas omanlaisensa vaikka petolinnuille. Sitten taas huudetaan tietyllä äänellä, kun vaara on ohi. 

Vielä paistoi aurinko ja oli kuuma, mutta rupes näyttämään siltä että saatettais pian saada sadetta ja ukkostakin vastaan

Vierailijakeskus oli jo mennyt kiinni kun taas ohitettiin se mutta haluttiin palata katsomaan tarkemmin tätä pytinkiä. 
Tämä tunnetaan nimellä Maltese Cross Cabin, ja on aikanaan toiminut Theodore Rooseveltin kakkos kotina. 

Koska vierailijakeskus oli jo kiinni eikä päästy sinne vessaan, piti vielä jostain sellainen bongata. Joen toiselta puoleltahan löytyikin piknik alue jossa oli yllättävänkin siistit vessat. Kaskaat siritti jo kovasti vaikka ei ollut vielä hämärää, ai että mä rakastan sitä ääntä. 

Vieressä oli kauan sitten palaneen tehtaan rauniot, joiden luona käytiin vielä lukemassa siitä kertovat kyltit. Muutama askel heinikolla otettuamme molemmat ruvettiin pomppimaan ihan pöhkönä, koko nurmikko oli AIVAN täynnänsä heinäsirkkona. Joka ikisellä askeleella varmaan kymmeniä sirkkoja hyppi alta pois. Otettiin siitä hassu videokin, mutta jostain syystä tämä blogger ei koskaan lataa mun videoita loppuun asti. Joudutte siis tyytymään mielikuvaan että niitä oli PALJON ja joka askeleella niitä hyppi edestä kymmeniä. 

Yöksi ajeltiin vielä Miles Cityyn Montanan puolelle. Kylläpäs vain oli ihana olla lomalla, ilman isompia aikatauluja ja suunnitelmia. Näin joulukuussa reilu 4kk loman jälkeen tätä kirjoittaessa alkaa taas pikkuhiljaa wanderlust kolkuttelemaan, mutta mitään matkoja ei oo vielä suunnitteilla. Tai no, loppiaisena tehdään pieni viikonloppureissu Savonlinnaan hakemaan meille uusi pörröinen perheenjäsen <3 Ja Villellä on tarkoitus lokakuussa lähteä äijäporukalla Oktoberfesteille Saksaan. Jotain matkaa pitää itelleki tässä kehittää, mutta aika näyttää minne ja milloin!

Joko sulla on matkoja suunnitteilla ja minne?