Usan Roadtrip 2023 osa 6 ; Bozeman ja Yellowstonen ekat päivät

Yellowstone Dreamin Campista meidän matka jatkui luoteeseen Bozemaniin. Oltiin jo useammalla reissulla haluttu käydä Museum of The Rockiesilla, mutta se on niin massiivinen että aika ei ollut antanut myöten niin ison museon tutkiskeluun kun Bozemanin vierailut oli aina ollut niin pikaisia. Nyt meillä oli kuitenkin koko päivä aikaa. 

Aloitettiin vaatehuollolla eli käytiin pesettämässä vähän vaatetta pesulassa ja sillä välin haukkaamassa lounasta viereisessä Jimmy Johns -ketjuravintolassa. Ravintola myy vähän subwayn tyylisiä leipiä, mutta ei yltänyt nyt kyllä ollenkaan subin tasolle. Nälkä sillä kuitenkin lähti. Ja taas oli puhdasta vaatettakin päälle. 

Sitten oli museon aika. Museum of The Rockiesilla on useampia vakituisia näyttelyitä ja lisäksi vaihtuvia. Jalat oli kovilla sillä tuola kului melkein koko päivä, eikä siltikään keretty käydä kaikkea läpi kun meni jo kiinni. Erityisesti harmitti että jäi näkemättä ulkona oleva "elävä" näyttely, missä palkatut työntekijät hoitaa tilaa kuten se olisi hoidettu uudisasukkaiden aikaan 1890-1910 paikkeilla. 

Dinosaurus osio, intiaani osio ja sisätiloissa oleva "entis aikojen Montana" näyttely sentään kerettiin käydä aika hyvin läpi, ja ne olikin tosi mielenkiintoisia.

Montanan alueella on paljon fossiiliesiintymiä ja museossa onkin yksi isoimmista Pohjois-Amerikkalaisista dinosaurus fossiili kokoelmista.

Nälkähän siinä tuli, kun monta tuntia kolusi museota joten ei muuta kuin keskustaan jossa ruokapaikaksi valikoitui hyvät arvostelut saanut Ted´s Montana Grill. Miljöö oli upea, samoin palvelu kiitettävää mutta ruoka korkeintaan keskinkertaista. Tuttuun amerikkalaiseen tyyliin maha ei silti jäänyt kurnimaan ja se kai pääasia. Eikä se ruoka huonoa ollut, ei vaan mitenkään erityistä. 

Ennen kuin suunnattiin takaisin Yellowstoneen, meillä oli vielä ruuantäydennysreissu tehtävänä eli suunta "spurgu markettiin", a.k.a. Bozemanin Walmartiin. Missään muualla ei ole nähty niin paljon laitapuolen kulkijoita kuin tuolla. Parkkipaikan viereisellä viheralueella tuntui mikä-lie-pilleri-kauppa kukoistavan ja kun joutui pysähtyä liikennevaloihin tunsi väistämättä olon vähän epämiellyttäväksi kun ympärillä pyöri sekavaa sakkia, osa yritti ottaa kontaktia autoilijoihinkin mm. pyytämällä rahaa. 

Muualla kaupungissa ei ole tähän törmätty, eikä missään muualla Walmartit ole olleet tälläisiä, josta syystä tämä on saanut meiltä lempinimen spurgu market. 

Mulla oli myös matkalle yksi materialistinen tavoite, nimittäin ostaa nätit buutsit. Kunnon stetsonihan mulla jo on, mutta se kaipas kaveriksi buutsit. 

Walmartista kun lähtee tien 90 toiselle puolen, löytää Murdocks myymälän joka tiedettiin hyväksi paikaksi tälläisten etsinnässä. Ja löytyi! Jippii! Tasan yhdet jotka oli sekä kivan näköiset että hyvät jalassa, mutta sehän riitti!

Tiedettiin että nyt menee tiukille että ehditään Tower-Rooseveltiin ennen pimeää ja ajatus pimeällä ajamisesta Yellowstonessa ei oo koskaan kiva, sen verran monta biisoni-kolaria tiedän tapahtuneen. Niiden silmät kun ei heijasta valoa, joten ne vaan sitten yhtäkkiä on auton edessä, kabuum. 

(mähän Suomessakin vältän pimeällä ajoa viimeiseen asti, tai ylipäätään auton kyydissä oloa kun kammoan että joku sorkkaeläin sieltä hyökkää alle...) 

Päästiin kuitenkin ehjänä perille, saatiin kauan ikävöity ja kodikas mökkimme ja käytiin vielä lodgen ravintolassa yksillä kun kerrankin oltiin sopivaan aikaan sopivassa paikassa. Tower-Rooseveltin leveällä verannalla on rivissä kiikkustuoleja ja siinä me sitten kiikuteltiin ja kilisteltiin, tähtiä (ja tähdenlentoja!!) ihastellen. Tuolla on kyllä taivas oikeasti niin pimeä, niin pimeä, että voi miten ne tähdet loistaakaan. 

Yhdessä ihmeteltiin miten nähtiinkään niin monta tähdenlentoa ja vielä että molemmat kerettiin nähdä ne vaikka ne samantien katoskin. Taisi siinä kaiken onnen keskellä pari sellaistakin toivetta ilmoille kuulua, että päästäis taas vielä tulevaisuudessakin kokemaan tuota upeutta. Nämä kaksi ekaa Yellowstonen alueen päivää ja erityisesti iltaa oli olleet kertakaikkiaan maagiset, vaikkei oltu edes bongailtu elukoita tai keretty patikoida. 

Koska majapaikaksi oli valittu Tower-Roosevelt, ei aamulla ollut pitkä matka Lamariin. Oltiin sielä jo hyvissä ajoin ennen valoisaa, mutta ainoat eläimet mitä nähtiin oli taas siivekkäitä ja tietenkin hirmuiset määrät biisoneita. Ei kuulunut ulvontaa, ainoat äänet oli ohikulkevat autot, ihmisten rupattelu ja biisonien mörinät, niillähän oli kiima-aika. Muutamat urosten kähinät nähtiinkin ja niitä on aina vaikuttava seurata. 

Mitään sen kummempaa ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan vaikka oltiin menty laaksoa päästä päähän jo parikin kertaa, joten päätettiin lähteä kohti puiston eteläosia ja patikoimaan.

Vähän oltiin jo muutaman päivän jännityksellä katseltu sääennusteita jotka povas kolmenkympin molemmin puolin, mutta päätettiin vaan ottaa paljon vettä mukaan ja valita reitti jolla ei olis isoja korkeuseroja. Päädyttiin Cascade Laken reittiin joka oli lopulta reilu 7km pitkä mutta aika tasainen (ja ehkä siksi vähän tylsä).

Patikan jälkeen ajeltiin seuraavan yön majapaikkaan Grant Laken leirintäalueelle. Kuinka ihanaa oli päästä suihkuun hikisen päivän jälkeen! Kokattiin myös reissun ekat perinnetortillat trangialla, tietenkin kera AW:n. 

Meidän telttapaikka sattui tosi kivasti suht lähelle rantaa, joten käytiin vielä illasta kävelyllä ja bongattiin (vesi)lintujen lisäksi lepakoita! Järvi oli ihanan tyyni ja muutama muukin sielä oli iltakävelyllä, osa jopa uimassa. Mekin siitä vitsailtiin, mutta ei tohdittu. Yellowstonen järvi jonka rannalla tuo leirintäalue on, on tunnettu siitä että kesäkuumallakin sielä pysyttelee lämpötila n. +6-+8 asteessa. Puistonvartijan kuultiin siitä kertovan joillekin vierailijakeskuksella, ja sanovan että ainoat joiden hän tietää uineen sielä on ollut skandinaaveja :D Pitihän sitä sitten käydä itsekin jututtamassa ja varmistaa, että ylipäätään on sallittua uida. 

Harkittiin vielä menevämme leirintäalueen amfiteatterilla järjestettävälle puistonvartijan esitykselle, mutta aihepiiri ei ollut niin kiinnostava että oltais lopulta sittenkään jaksettu lähteä vaan päätettiin mennä aikaisin nukkumaan kun pari edellistä iltaa oli venähtänyt nautiskellessa ja aamu oli ollut niin aikainen. 

Aamusta otimme taas aikaisen lähdön vielä etelämmäs, Cascade cornerin alueelle eli ihan puiston lounaisiin osiin jossa on mahottomasti vesiputouksia (ja heinäkuun lopulle asti kuulemma aivan jumalattomasti hyttysiä).

Nyt oli kuitenkin elokuu, joten tohdittiin lähteä. Yritettiin sinne jo 2019 mutta tuolloin Villellä loppui usko silloiseen vuokrapirssiin, se kun oli perus sedan ja tuo tie on tosi kuoppainen hiekkatie. Nyt oli kuitenkin huomattavasti enemmän maavaraa ja neliveto niin sain ylipuhuttua Villen. 

Lukuisia patikoitakin alueelta löytyy, ja meille valikoitui Terrace Falls joka on hieman alta 7km. Ajo oli kyllä tuollakin autolla melkoisen mielenkiintoinen, koska paikoin oli tulvinut sateiden jälkeen niin pahasti että mäkien kohdista oli osa tiestä huuhtoutunut pois.

Polun varrella oli monia vesiputouksia, mutta kyllä tämä viimeinen oli upein. Koko ei täysin välity kuvista, mutta aika korkea tuo oli ja kuului kauas. 

Polun alkupäästä löydettiin tälläinen kiva putakko minkä jääkylmään veteen oli ihana upottaa paluumatkallaväsyneet jalat hetkeksi. Kyllä virkisti!

Tien varressa oli paljon maastopalojen jälkiä ja just vähän ennen paluuta asvalttitielle bongattiin vielä komea haukka yhden palaneen puun nokasta joka vieläpä suostui pysymään paikallaan niin kauan että sain kaivettua järkkärin esille ja napsastua muutaman kuvan. 

Päivä oli taas kovin hikinen, vaikka ihan täydeltä terältä ei aurinko paistanutkaan mutta lämpötila kohos silti yli 30 asteen. Telttapaikka oli tällä kertaa Lewis Laken leirintäalueelta joka on meille täysin uusi tuttavuus ja puiston eteläisin leirintäalue. Suihkuja sielä ei ole eikä edes vesivessaa, mutta ah, järvi ei ollut yhtä kylmä kuin edellisyön majapaikassa joten päästiin pulahtamaan sinne. Kylmäähän se toki oli sielläkin, mutta meriveteen tottuneena ei erityisen paha. Ainakaan kun tosiaan se ilman lämpötila oli niin hiton kuuma että jonnekin sitä hellettä piti paeta. 

Järven pohja oli tosi epämukava jalalle, terävää pientä kiveä, mutta onneksi laiturin vieressä oli veneramppi joka tokikin oli betonia niin sitä pitkin oli hyvä mennä. Ilakoitiin kuin pikkulapset, kunnes... Ville huomas että sillä oli iilimato jalassa kiinni. Kyllä tultiin pikkusen vauhdilla pois, hyi yök! Eli tiedä tämä jos haluat uida Lewis lakella, siellä voi pienet verenimijät yllättää...No, uni tuli joka tapauksessa paremmin kun ei ollut niin hiki. Naapuriteltan taaperot kyllä piti meitä sitten yöllä hereillä kun huusivat, kyllä kauas kantaa lapsen parku vaikka tuollakin oli mukavan erilliset telttapaikat niin että meidänkään paikalta ei näkynyt muita telttoja. (lapsen huudon vielä ymmärtää vaikka se ärsyttääkin, mutta ai että miten sattui sieluun se vanhempien huuto... sekä toisilleen että lapsille. Ei se oo kummakaan jos lapset oppii huutamaan ja puhumaan rumasti jos vanhemmatkin sitä tekee)

No, mutta sellaiset oli meidän ekat Yellowstone päivät. Seuraavassa postauksessa palataankin sitten takaisin Yellowstonen pohjois osiin ja saadaan Nashvillen ystävä Kari mukaan seikkailemaan!