Key West päivä 1
Sugarloaf Keysin Koalla nukutti hyvin. Tämäkin leirintäalue oli ISO, toooosi iso. Ja hyvin varusteltu. Paahtava helle pakotti meidät vielä ennen matkan jatkamista pulahtamaan uima-altaaseen.
Päästiin kuitenkin jo suht aikaisin liikenteeseen. Hotellihan oli varattuna jo aiemmin ja ihan kiva sellainen olikin, koska haluttiin panostaa viimeisiin päiviin kun edessä oli taas raskas 28h kotimatka 9h Lontoon pysäkkeineen.
Kävästiin nopeaa syömässä subissa ja mentiin hotellille joka bongattiinkin jo matkanvarrelta ruokapaikkaa etsiessä.
Kirjauduttiin hotelliin ja raahattiin kutakuinkin kaikki kamat hotellihuoneeseen pakkausta varten.
Hitto että sitä olikin taas kertynyt!
Hotellin respassa toimi "matkatoimisto" mistä sai varattua paitsi erilaisia retkiä ja aktiviteetteja, myös mm. polkupyörät. Buukattiin ittemme heti samalle illalle snorklaamaan ja Villen pyynnöstä otettiin polkupyörät alle vaikka allekirjoittanutta ei ois vähempää kiinnostanut polkea +32asteen helteessa 5km matkaa eestakas... mähän siis INHOAN kuumuutta, hyi yäk. Lämmin saa olla, mutta mielellään max 25astetta, muuten tulee kuumuus-kiukku.
No, niin vain silti lähettiin polkemaan. Lopulta löydettiin jopa perille (ilman mitään karttoja, navigaattoreita tai muitakaan, summanmutikassa... ) ja jopa just ajoissa. Kerettiin lunastaa lippumme ja sitten saatiinkin jo astua laivaan. Tai siis katamariiniin, tai mikä onkaan.
Keli oli aivan mahtavan aurinkoinen, mutta poikkeuksellisen tuulinen jota miehistö kovasti pahoitteli. Eipä sitä vielä siinä kohtaa tajunnu ajatella että se vaikuttais niin paljon, koska eihän se iso katamaraani nyt kauheesti tuulessa heilunu. Mutta ne aallot sielä koralliriutalla sitten... eihän mulla tullu snorklaamisesta mitään. Yritin kyllä, mutta sain aikaiseks vaan kauhian paniikkikohtauksen kun en osannu käyttää räpylöitäni vaan yritin uida niinkuin normaalistikin, ja aallot löi pään yli niin että olin jatkuvasti takas veden alla vaikka yritin pysyä pinnalla. Ei tullut musta snorklaajaa...ainakaan aallokkoiseen keliin.
En osannu yhtään odottaa tuollasta kokemusta koska oon aina tykänny uimisesta ja vedestä, joten nyt rupes vähän jännittämään seuraavalle päivälle varattu paragliding josta ei ennakkoon ollut mitään kokemusta.... en tietääkseni ole korkeanpaikankammoinen mutta entä jos oonkin enkä vaan tiedä sitä?
No, snorklausreissulta selvittiin hengissä takasin ja takastullessa Ville sai keskittyä nauttimaan baarin tarjoiluista, jotka kuului rajoituksetta retken hintaan. Löyty kuulemma joku hyvä kaljakin, joka ei ollu sitä tavallista amerikkalaista vesilitkua, eli kuten Ville aina sanoo "american beer is like making love in a canoe - fucking close to water"
Pyörämatka takas hotellille oli varmaan vieläkin pidempi mitä tullessa, ja nälkä oli niin hirmuinen että siinä meinas jo isännälläkin tulla kiukku.
Hotellin läheltä löyty kiva aussiravintola josta sai muuten ehdottomasti reissun parasta ruokaa - harmi vaan, että syötiin jo alkupaloista ittemme niin täyteen, että pääruoka jäi pitkälti maistelun asteelle. Ihan ehdottomasti kuitenkin parasta ruokaa mitä on jenkeissä syöty, nom.
Päästiin kuitenkin jo suht aikaisin liikenteeseen. Hotellihan oli varattuna jo aiemmin ja ihan kiva sellainen olikin, koska haluttiin panostaa viimeisiin päiviin kun edessä oli taas raskas 28h kotimatka 9h Lontoon pysäkkeineen.
Kävästiin nopeaa syömässä subissa ja mentiin hotellille joka bongattiinkin jo matkanvarrelta ruokapaikkaa etsiessä.
Kirjauduttiin hotelliin ja raahattiin kutakuinkin kaikki kamat hotellihuoneeseen pakkausta varten.
Hitto että sitä olikin taas kertynyt!
Hotellin respassa toimi "matkatoimisto" mistä sai varattua paitsi erilaisia retkiä ja aktiviteetteja, myös mm. polkupyörät. Buukattiin ittemme heti samalle illalle snorklaamaan ja Villen pyynnöstä otettiin polkupyörät alle vaikka allekirjoittanutta ei ois vähempää kiinnostanut polkea +32asteen helteessa 5km matkaa eestakas... mähän siis INHOAN kuumuutta, hyi yäk. Lämmin saa olla, mutta mielellään max 25astetta, muuten tulee kuumuus-kiukku.
No, niin vain silti lähettiin polkemaan. Lopulta löydettiin jopa perille (ilman mitään karttoja, navigaattoreita tai muitakaan, summanmutikassa... ) ja jopa just ajoissa. Kerettiin lunastaa lippumme ja sitten saatiinkin jo astua laivaan. Tai siis katamariiniin, tai mikä onkaan.
Keli oli aivan mahtavan aurinkoinen, mutta poikkeuksellisen tuulinen jota miehistö kovasti pahoitteli. Eipä sitä vielä siinä kohtaa tajunnu ajatella että se vaikuttais niin paljon, koska eihän se iso katamaraani nyt kauheesti tuulessa heilunu. Mutta ne aallot sielä koralliriutalla sitten... eihän mulla tullu snorklaamisesta mitään. Yritin kyllä, mutta sain aikaiseks vaan kauhian paniikkikohtauksen kun en osannu käyttää räpylöitäni vaan yritin uida niinkuin normaalistikin, ja aallot löi pään yli niin että olin jatkuvasti takas veden alla vaikka yritin pysyä pinnalla. Ei tullut musta snorklaajaa...ainakaan aallokkoiseen keliin.
En osannu yhtään odottaa tuollasta kokemusta koska oon aina tykänny uimisesta ja vedestä, joten nyt rupes vähän jännittämään seuraavalle päivälle varattu paragliding josta ei ennakkoon ollut mitään kokemusta.... en tietääkseni ole korkeanpaikankammoinen mutta entä jos oonkin enkä vaan tiedä sitä?
No, snorklausreissulta selvittiin hengissä takasin ja takastullessa Ville sai keskittyä nauttimaan baarin tarjoiluista, jotka kuului rajoituksetta retken hintaan. Löyty kuulemma joku hyvä kaljakin, joka ei ollu sitä tavallista amerikkalaista vesilitkua, eli kuten Ville aina sanoo "american beer is like making love in a canoe - fucking close to water"
Pyörämatka takas hotellille oli varmaan vieläkin pidempi mitä tullessa, ja nälkä oli niin hirmuinen että siinä meinas jo isännälläkin tulla kiukku.
Hotellin läheltä löyty kiva aussiravintola josta sai muuten ehdottomasti reissun parasta ruokaa - harmi vaan, että syötiin jo alkupaloista ittemme niin täyteen, että pääruoka jäi pitkälti maistelun asteelle. Ihan ehdottomasti kuitenkin parasta ruokaa mitä on jenkeissä syöty, nom.
Kommentit
Lähetä kommentti