Everglades päivä 2

Päädyttiin eilen yöksi Evergladesin kansallispuiston sisällä olevalle leirintäalueelle, mutta oltiin taas perillä sen verta myöhään että toimistosta oli jo lähtenyt porukka joten etsittiin paikka itse. Myöskään kansallispuiston sisäänkäynnillä ei ollut tähän aikaan ketään keräämässä maksua vaan päästiin alueelle ilman veloitusta.
Tää oli reissun ainoa leirintäalue mikä ei ollut KOA, ja sen kyllä huomas.
"Toimisto" oli pikku koppi, eikä alueella ollut mitään palveluja, edes suihkuja ei löydetty. Vessat sentäs.
Valoja ei ollut ja vessan edessä ilmoitustaululla varoitettiin alligaattoreiden lisäksi karhuista, panttereista, käärmeistä ja skorpioneista. Tais olla eka kerta ikinä kun oikeesti pelotti mennä nukkumaan leirintäalueella.
Yellowstonessa ja Yosemitessä ollessa oli sentäs ollut koko leirintäalue täynnä muita ihmisiä, tuolla ei ollut meidän lisäks kuin kaks telttaa koko alueella.
Uhkasin Villeä että jos joudun yöllä heräämään vessaan niin se joutuu lähteä saattamaan kun en uskalla yksin (aika paljon sanottu minulta! Mua ei kovin herkästi elukat pelota...)
Tokihan siinä niin kävi että ne ötökät osoittautui taas pahimmaksi viholliseksi, niitä oli kirjaimellisesti pilvin pimein.
Voi olla että molemmilla meni vähän niihin hermo ja mihinkäs muuhun me ois se hermostus purettu ku toisiimme, hups... itikat kuumentaa tunteita :D

Yö meni kuitenkin ihan hyvin ja aamulla herättiin taas aurinkoisteen päivään, tosin ötökät vaivas edelleen. Kuorrutettiin ittemme jälleen kerran hyttysmyrkyllä (tuttua Offia löyty kaupasta!) ja käytiin vähän kävelyllä alueen ympäri.

Aamupalan jälkeen lähdettiin ajelemaan Flamingoa kohti joka on kansallispuistossa lähes ainoa kohde jonne pääsee tietä pitkin. Joitakin lyhyempiä ja pidempiä kävelyreittejä meni siellä täällä mutta päätettiin ajella silti heti suoraa Flamingoon kattomaan mitä sieltä löytyy.
No, arvatkaa. Ötököitä! Vaikka Flamingo on rannalla ja tuuli ja aurinko paisto täydeltä terää, oli niitä pikku pirulaisia silti ihan riesaks asti.
Yritettiin lähteä kävelemään yhtä reittiä mutta jouduttiin kääntymään kantapäillämme kun molemmilla meni hermo ötököihin jo alkumetreillä.
Onneks ihan satamastakin löytyi elämää, kaupan "takapihalta" bongattiin sekä krokotiili että alligaattori (ainakin oltiin tunnistavinamme ne ohjeiden mukaan..) ja lisäks toisella puolen satama-allasta vedessä lekotteli manaatteja eli pallinaamoja kuten me ne nimettiin.
Samoten montaa sorttia lintuja näkyi mutta ne ei jaksaneet meitä taaskaan kiinnostaa.
Manaatteja sen sijaan ihasteltiin pitkä tovi kun ne pulikoi. Niin kauan kun niistä näkyi vedenpinnan yläpuolella pelkkä kuono, ne oli ihan söpöjä.

Takaspäin lähtiessä yritettiin vielä pysähtyä parissa kohtaa jossa olis päästy käppäilemään luontoon mutta jouduttiin kääntyä aina takaisin, ötökät oli niin samperin äkäisiä ettei siitä vaan kertakaikkiaan tullu mitään.
Ennenkuin sitten löydettiin sellanen reitti suonlaidalla jossa niitä ei ollut ollenkaan, tosin se reitti olikin sitten vaan muutaman sata metriä...

Lähdettiin siis jo hyvissä ajoin puolen päivän jäljestä ajelemaan kohti Key Westiä.
Kuvien perusteella olin päätellyt että sinne menevä tie on suurimmaksi osin siltaa mutta eipä ollutkaan, en tiedä sit oliko se hyvä vai huono asia... matkaa oli mantereelta kai jotain n. 100 mailia että oishan se voinu hieman yksitoikkoiseks käydä ajaa jos olis niin ollut.

Oltiin perillä jo aikaisin iltapäivästä joten pistettiin teltta pystyyn, käytiin syömässä (tällä KOA:lla oli oma ravintola ja se oli jopa auki!) Yksi hauska yksityiskohta tässä majoituksessa oli, että heti kun saatiin auto parkkiin ja tultua ulos autosta niin viereisestä puusta laskeutui alas kauhiaa vauhtia iso lisko! Sehän oli leguaani! En ole ikinä ennen noita luonnossa nähnyt, enkä kertaakaan ennen oranssia yksilöä mutta tämä oli oikeen todella oranssi. Hetki kun puihin tuijoteltiin niin huomattiin että niitä on vaikka ja kuinka, osa tuttuja vihreitä, osa noita oransseja / kellertäviä ja osalla oli mustia raitoja selässä. Niitten touhuja oli kiva seurata.

Käytiin taas iltauinnilla ja raviontolassa parilla, ennenkuin taas uni vei voiton ja kutsui telttaan.








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämän vuoden Usan roadtripin suunnitelma julki!

Mitä maksoi 3kk roadtrip Amerikassa?

Gibraltarin ihanat apinat