Viimeisiä hankintoja ennen tulevaa seikkailua

Yli vuoden jahkailun jälkeen sain viimein ja vihdoin tilattua itelleni lämpimämmän, kunnollisen makuupussin. Aiemmat reissut on menty reilusti yli 20v vanhalla makuupussilla joka kyllä on toiminut erittäin hyvin kesäisessä kelissä, mutta kun vuoristossa paikoitellen lämpötila laskenu miinuksen puolelle niin yöt on menneet palellessa.
No more!

Samalla hankittiin uusi trangia, vanha oli sekin jo vähintään yhtä vanha kuin tuo mun makuupussi.
Aiemmin ei oo ulkomaanreissuilla ees trangiaa pidetty mukana, koska meillä oo ollut siihen kaasupoltinta mutta nyt on sekin. Se tulee leiriruoka äkkiä kalliiks jos joutuu joka päivä ostaa sylillisen puita vaan että saa tehtyä ruokaa.
Päivisin varmaan käydään edelleen pääsääntöisesti ravintoloissa syömässä mutta aamupalaks ois kiva paistaa vaikka kunnon munakas.




Menimpä jopa niin pitkälle reissuvalmisteluissa, että hommasin itelleni Spotify Premiumin jotta saatiin ladattua offline soittolista kun ei radiosta kuitenkaan aina tuu hyvää musiikkia, tai ylipäätään radio edes kuulu joka paikassa.
Oon aina sanonu että en ikinä hanki Spotifyä ku "en tee sillä mitään" mutta nyt tuli näemmä eka tilanne jolloin voin kuvitella sitä tarvivani.
Roadtrip soittolista on jo ladattu ja uusia biisejä löytynee mukaan vielä vähä vähältä.

Tänään piti lähteä telttailemaan huomisen hääpäivän kunniaksi, mutta useamman päivän jatkunut vesisade muutti suunnitelmat. No, keretäämpä me tuolla reissussa telttailla. Ois vain ollu kiva testiä toi makuupussikin ennen lähtöä.
Muutenkin jäänyt retkeilyt nyt hyvin vähälle. Viime viikonloppuna käytiin kaveripariskunnan kans Ohtakarissa Lohtajalla mutta lähinnä vaan vähän ihailemassa maisemia, jotka toki kieltämättä on siellä komeat! Siitäkin huolimatta että luonto ei vielä oikeen ollut herännyt talven jäljiltä, nyt viikkoa myöhemmin on kyllä jo komeat lehdet ja ihanan vihreää.


Aiemman kokemuksen mukaan nää vimpat viikot ennen lähtöä menee vauhdilla ja oonkin koittanu tällä kertaa valmistautua vähän kaikkeen hyvissä ajoin. Pakkaamaan en oo sentäs ihan vielä ruvennu, kolmen viikon aikana ehkä tarvii vielä monia jutttuja mitä oisin mukaan ottamassa...
Pakkauslista on kuitenkin hahmoteltu, samoin kauppalista mitä pitää hakea Walmartista heti ekana päivänä ku ollaan perillä, asioita kuten bearspray ja kaasu trangialle.

Aivan huippua, enää vajaa 3 viikkoa lähtöön!!
Sihen asti hoidellaan tätä meidän laumaa ja nautitaan perus arjesta. Tai no, pientä vaihtelua perus arkeen toi torstaina kuoriutuneet tiput, meillä ei ookaan mitään siivekkäitä ollut kahteen vuoteen. Toivottavasti loppukesästä sitten jo vähä useampikin :) Omien kanojen munat vaan on niiiin sata kertaa parempia kuin kaupasta ostetut.
Tsirp tsirp!


Vielä kaipaisin ehdotuksia kovista roadtrip biiseistä ja hyvistä leiriruoka resepteistä, heitähän kommentteihin jos sulla ois vinkkejä! :)

Kommentit

  1. Käsitin, että olettw matkalla Yellowstoneen. Aiotteko yöpyä teltassa? Matkavarustelut puhuvat ainakin siihen suuntaan. Olisi kyllä jännittävää retkeillä luonnonpuistoissa, ehkä olen kuitenkin hieman liian mukavuudenhaluinen, viimeksi nukuin teltadsa 10 vuotta sitten (huonosti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Yellowstone on meidän pääkohde vaikka monta muutakin luonnonpuistoa sattuu matkan varrelle.
      Just aamulla kävin läpi meidän varatut majoitukset ja niistä ei kovin montaa hotelli majoitusta löytynyt eli pääsääntöisesti majoitutaan teltassa.
      Yellowstonesta löytyy kyllä paljon muitakin majoitusvaihtoehtoja, jos ei telttailu innosta.
      Meillä on nytkin kahdeksi yöksi varattuna mökki Rooseveltista, joka on puiston sisällä ja upeaan Lamar Valleyyn ei ole siitä kuin n. vartin ajomatka.
      Mökit on hyvin pelkistettyjä, eikä kaikista löydy edes omaa vessaa vaan kimppavessat on siinä mökkien lähellä, mutta meille on sopinut oikein mainiosti nuokin. Myös oman vessan sisältäviä mökkejä on tarjolla, mutta toki ovat hieman kalliimpia sitten.
      Nuo mökit mitä meillä on nyt varattuna ja joissa on ennenkin yövytty, on kaikkine kuluineen n. 100e/ yö luokkaa eli kuitenkin selkeästi vähemmän kuin motellimajoitukset puiston ulkopuolella.
      Muutama hotellikin löyty puiston sisäpuolelta, joista me ollaan menossa tällä lomalla testaamaan historiallinen Old Faitfull Inn.

      Poista
  2. Voi mahtavaa! Kohta olette reissussa. Ja me samaan aikaan Suomessa. Ihanan näköistä Ohtakarissa, täytyy tänä kesänä viedä lapset sinne uimaan. Viime kesänäkin se oli suunnitelmissa mutta aina se vaan jäi.

    Nyt ei tule hirveästi reseptejä mieleen. Jostain syystä ensimmäisenä ajattelin jälkkäreitä :D niitä suklaalla täytettyjä banaaneja ja S´mores tietenkin kun Amerikassa ollaan. En kyllä itse ole jälkimmäisen ystävä. Joskus ollaan aamiaiseksi ostettu English muffins jonka voi sitten halkaista ja paahtaa grillissä. Väliin paistettu kananmuna, juustoa ja vähän voita (jotkut laittaa myös sellaisen aamiaismakkarasta tehdyn pihvin). No, empäs nyt hirveästi ollut avuksi tässä, mutta mahtavaa matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkkärireseptit käy ihan hyvin! Onkin ollu puhe että noita s´moreseja pitäs kokeilla joskus vaikka vähän epäilenkin etten itsekään erityisesti niistä tule pitämään mutta pitäähän se kokeilla!
      Ihanaa Suomen lomaa teille ja jos ootte maisemissa vielä ku tullaan takas heinäkuun puolivälissä niin pitää kattoa sitä miittiä! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämän vuoden Usan roadtripin suunnitelma julki!

Gibraltarin ihanat apinat

Mitä maksoi 3kk roadtrip Amerikassa?