Yleisön pyynnöstä : meidän lauma

Useampia toivomuksia on viime kuukausina tullut että esittelisin meidän eläinlauman, joten tässä tulis!

Vakituisia asukkaita meillä on tällä hetkellä 4 koiraa ja 4 kissaa sekä 2 kanaparvea.
Koiramäärä välillä vähän elää, sillä meillä saattaa olla hoitokoiria välillä useampia yhtäaikaa.

Aloitetaan nelijalkaisista :)
Koirat on kaikki kiinanharjakoiranarttuja, ja olen siis vuodesta 2005 lähtien kasvattanut tätä rotua.
Viimeisten muutaman vuoden aikana on laumassa käynyt aika iso kato, sillä 3 rakasta olemme menettäneet vanhuuden vuoksi ja yhden nuoremman kohtutulehdukseen.



Tällä hetkellä vanhimman manttelia pitää Fuksia, joka on 8v. (Fux, Fuksulainen, Xia, Fusku, Fia, Pukspuks...)
Mahottoman helppo ja mutkaton koira joka rakastaa kaikkia vauvasta vaariin. Ei juuri koskaan hauku ja osaa muutenkin käyttäytyä kauniisti oikeestaan tilanteessa kuin tilanteessa.
Hymyilee komeasti koko naaman leveydeltä hampaat vilkkuen aina kun tapaa tutun ihmisen tai mielistellessään jos yrittää vältellä esimerkiksi inhoamaansa kynsien leikkuuta.
Aina joutuu vieraille sanoa, että ei ole vihainen vaikka näyttää hampaita... näitä hymyilijöitä löytyy tuosta suvusta ja ylipäätään rodusta enemmänkin.
Fuksia innostuu sekä oman sakin että vieraiden tulosta yleensä niin paljon että hakee jonkun lelun suuhunsa ja haastaa leikkiin, vaikka muuten ei aktiivisesti enää leluilla leikikään.


Sitten on Bimbo, minun lellivauva, 6v.  (PimPom, Pimu, Pipa, Bimbs...)
Bimbokin on helppo, joskin ääntään käyttää hieman enemmän kuin Fuksia. Rakastaa myös kutakuinkin kaikkia, paitsi poikakoiria ja naapurin isäntää :D
Ei ikinä leiki leluilla, mutta rallaa sekä yksin että muiden koirien kanssa pihalla ja on meidän koirista helpoiten villittävissä juoksuleikkeihin. Kesäisin tää tyyppi tapaa saada jokaisella lenkillä ihan loppulenkistä aivan mahdottoman villikohtauksen jolloin lähtee aivan mopo käsistä ja rallataan niin perkuleesti.
Bimbolla on muita koiria useammin vähän spesiaali oikeuksia kuten tulla sänkyyn nukkumaan (normaalisti meillä ei eläimet pääse sänkyyn tai koko makkariin, mutta välillä poiketaan tästä ja joku saa tulla viekkuun - koirista se on useimmin Bimbo)


Toisiksi nuorin on Fuksian tytär Senya, 4v. (Sempe, Senkku, Sentsi, Sensei...)
Kaikki rakastuu Senyaan ja haluaa adoptoida sen tai vähintäänkin sen pennun. Todella hurmaava luonne joka myöskin rakastaa kaikkia ihmisiä ja tunkee ventovieraidenkin syliin ihan väkisin (kuten muuten tekee myös Bimbo ja Fuksia).
Senya tykkää yleensä kaikista koirista, isoista ja pienistä, mutta pennuista hän ei perusta yhtään (paitsi ne on ihan ok jotka täällä kasvaa, niin kauan kun asuvat saman katon alla)
Myös Senya hymyilee kuten äitinsä Fuksia, mutta ei niin leveästi/hampaat näkyen vaan vetää vaan suupielet korviin.
Sempen mielestä on tosi kiva kiipeillä kissojen raapimapuussa ihan kattoon saakka, ylimmälle tasolle. Alas sieltä se ei tosin pääse, joten muutamaankin kertaan on sitten löydetty se sieltä vikisemästä kun tahtois jo alaskin eikä kukaan huomaa...


Nuorimmainen on Suse (Susehukka, Suseli, Suse-Muikku, Muikkeli)
Porukan ainut karvallinen eli puuterihuisku.
Suse on 2,5v ja porukan näyttelytähti. Saavutti muotovalion arvon niin pian kun se iän puolesta oli mahdollista, päivä 2v synttäreiden jälkeen. Suse on nakukolmikkoa varautuneempi eikä ylenmäärin pidä vieraista ihmisistä, ainakaan heti ensitapaamisella. Tämäkin tosin vaihtelee kausittain, ja nyt muutaman kuukauden on ollut taas kausi kun kutakuinkin kaikki on ihan kivoja. Lapsia pelkää (paitsi tuttuja) ja vieraat miehetkin on useimmiten vähintään epäilyttäviä. Naiset hyväksyy selvästi nopeammin.


Sitten kissojen vuoro!
3 maatiaisen lisäksi meillä on yksi cornish rex, kaikki neljä on leikattuja.

Tässä kollien kanssa nukkumassa myös Petrus, joka kerkes asua meillä puoli vuotta ennen kuin löysin sille sopivan sijoituskodin



Vanhimman titteliä pitää Läski, joka on 5v maatiaiskolli. (Kovis, Lässy, Lässykkä)
Ehkä maailman ihanin kissa <3 Niin helppo ja mutkaton. Ihmiset on ihania, ihan kaiken ikäiset. Tulee yleensä aina tervehtimään meidän vieraat ja tulee syliin tai vähintään rapsutettavaksi.
Toiset kissat on sitten Läskin mielestä vähemmän ihania, paitsi omista toki tykkää.
Lässyllä on koko sakin "äijämäisin" olemus mutta hänen "miu" on niin vieno että ääni ja olemus ei ihan kohtaa :D
Tämä veijari on oppinut mitä tarkoittaa kun sanon koirille "mennään ulos/pihalle/pissalle" ja kipaisee minun huomaamatta eteisen oven taakse. Kun sitten ulko-ovi aukeaa, vilahtaa hän ulkoilemaan kuin rasvattu salama. Niin, meillähän ei siis periaatteessa kissat saa ulkoilla vaan tämä sankari on tunnettu naapurustoa myöten kun käy aina seikkailemassa ja on niin sosiaalinen että tunkee naapureihinkin sisälle. Yksi naapuri on nimennyt hänet Paavoksi, koska eihän nyt näin ihanaa kissaa voi niin rumalla nimellä kutsua mitä me on hänelle annettu...
Läski on löytynyt jopa kerran naapurin pihassa olevasta katiskasta...


Läskin kanssa saman ikäinen on cornari Myssy, eli 5v. (Mysti, Mysmys)
Myssy on aktiivinen hulivili, myös tästä johtuen jokseenkin tapaturma-altis. Kuten vähän aikaa sitten tuli taas todistettua... hän oli jotenkin onnistunut murtaa hännänjuurensa. Nyt joutuu reppana olla sitten kipulääkekuurilla.
Myssy on mestari kiipeilijä ja kunnostautunut myös ovien availemisessa. Tästä johtuen meillä on ulko-ovi aina lukossa ja sisäoviinkin on hankittu avaimelliset lukot, kun muuten on kaikki ovet auki.
Niin läheisyyden kaipuinen kisuli että. Tykkää olla sylissä.
Läski on Myssyn bestis ja ne hyvin usein löytyy makailemasta kylki kyljessä ja pesemässä toisiaan.
Jos makkarin ovi on unohtunut auki, löytyy Myssy usein joko peiton alta tai jopa pussilakanan sisältä.
Muutenkin hän rakastaa lämpöä ja koska osaa avata ovet, löytyy aina saunasta kun sauna on päällä. Usein seurana on myös koirat tai vähintään osa niistä.
Elisa Viihde digiboksin päällä on myös tosi kiva lämmitellä pyllyä...


Karma on tuota kaksikkoa vuoden nuorempi, meillä syntynyt maatiaiskissa. Ihme ja kumma, Karmalla ei oo yhtään lempinimeä. 
Meidän kissoista se, joka vähiten pitää vieraista ja on muutenkin vähän sellanen oman tien kulkija.
Kehrää paljon, etenkin aamuisin kun me herätään tai jos tulee meidän viereen makoilemaan.
Karmalla oli meidän entisen Ilona-koiran kanssa spesiaali suhde, Karma nimittäin aina otti Ilonan syleilyynsä ja pesi Ilonan pään. Jos Ilona yritti lähteä muualle ennen kuin pesu oli valmis, murisi Karma sille ja veti sitä tiukemmin lähelle.
Kenenkään muun kanssa Karma ei ole näin käyttäytynyt, en sitten tiedä mikä Ilonassa oli joka tälläisen käytöksen laukaisi mutta suloistahan tuota oli katsoa.


Nuorin kissoista on 1-vuotias Cisse Håkan Häkkinen, joka oli kauan etsitty ja odotettu vahvistus laumaan. (Pallurainen, Palleroinen, Cisse-Pallo, Pikkukolli, Isopieni, Pulleroinen...)
Olin pari vuotta etsiskellyt juuri sopivaa kollipentua ja viime kesänä vihdoin löysin mieleiseni. Ja hän on kyllä täysin lunastanut paikkansa meidän poppoossa.
Rakastaa ruokaa, vähän liikaakin. Muutoinkin isompi kuin muut, mutta etenkin maha on ihan mahdoton pallo.
Tykkää leikkiä sekä toisten kissojen, koirien ja ihmisten kanssa, tosin muut kissat ei oikein arvosta sen paineja jotka on hieman raisumman puoleisia.
Tytöt ei erityisemmin pidä Cissestä mutta Läskin kanssa ovat hyvää pataa.
Cissen "bravuuri" on tiputella kaikki mahdollinen pöydiltä lattioille. Viimeisen vuoden aikana hän on hajottanut mm. lukemattomia astioita ja koriste-esineitä, avuliaasti ojennellut koirille pöydältä hedelmiä ja kananmunia jne.



Nelijalkaisten lisäksi meillä asustaa tällä hetkellä yhteensä kolmisenkymmentä kanaa / kukkoa.
Koska näistä yli puolet on vielä tosi nuoria ja niistä iso osa kukkoja, on odotettavissa että parvi pienenee ennen kuin muuttavat talveksi sisätiloihin jolloin todennäköisesti ovat pienimmätkin jo siinä iässä että ei taida kovin montaa kukkoa samaan parveen sopia, valitettavasti.
Tässä esittelyssä heistä muutama vanhempi asukas ;


Pääkukon virkaa toimittaa meillä ylläoleva herrasmies, joka on rodultaan paduaani. Ihan mahtava tyyppi, mutta edelleen kaiken tämän ajan jälkeen vailla nimeä. Olisko hyviä ideoita?
On ystävällinen sekä ihmisille että koirille, mutta jos kokee vaaran uhkaavan hätyyttää rouvat äkkiä kokoon ja piiloon. Muistaa myös aina ilmoittaa vaimoille kun on herkkuruokaa tarjolla, siihen on hänellä ihan täysin oma äänensä joka jaksaa naurattaa meitä joka kerta.


Porukan kakkoskukko on Pörhö, joka on rodultaan hollannin valkohuntu.
Toistaiseksi pääkukko sietää Pörhöä vielä hyvin, vaikka teini käykin hänen seläntakana tuuppaamassa tyttöjä ja yrittää vikitellä niitä omaan haaremiinsa :D
Tosi utelias ja kesy herra, joka suorastaan juoksee aina vastaan kun on pihalla vapaana ja tullaan itse ulos. Kukon (tai kanan) juoksu on kyllä niin koomisen näköistä, että saa kyllä suun virneeseen joka kerta.


Kanapomo Hellu, rodultaan marans. Kauheen kiltti ihmisille, vähemmän kiltti toisille kanoille. Tai siis, tutut tyypit on suht ok mutta hän on osoittautunut haastavaksi kun pitäis esitellä uusia jäseniä parveen. Ajan kanssa hyväksyy kyllä nekin.


Kääpiökochin rouva Pakki, joka ansaitsi nimensä juodessaan tipuna aina yhtäaikaisesti peruuttaen.
Ainut meidän kanoista jolla on omaa jälkikasvua.
Kääpiökocheilla on yleensä hyvin voimakas haudontavietti, mutta tämä ei oo (vielä!) lässähtänyt pesään kuin tuon yhden kerran.
Vähän arka kaveri, mutta niin ihana pikkupikkulyllerö.


Pamela on vähän hömelö ja meidän kanoista kesyimmästä päästä. Jos ovat vapaana pihassa niin tulee aina moikkaamaan ja kattomaan oisko jotain namia. Paduaani rodultaan myös tämä, ja pääkukon ykkösleidi. Ilmoittaa yleensä kovaan ääneen potpottamalla kun on menossa munimaan.


Viimeisimpänä kanoista esittelyyn araucana-rotuinen Elsa.
Rodun erikoisuus on sinertävät munat, jotka kaunistaa munakoria.
Elsa on Pamelan tapaan ehkä hieman yksinkertainen mutta silti tosi symppis.

Tämmöinen lauma siis täällä!
Kun huomenna starttaan kohti Itä-Suomea työharjoitteluun jää koko sakki ainakin ensimmäiseksi pariksi viikoksi isännän hoiviin, mitähän siitä tulee...?

Enää ei sentäs ole kaneja ja lampaita, muutama vuosi sitten meillä oli melkeen kuin oma kotieläinpiha täällä. Tuttavat jo vitsaili että meillä paremmin eläimiä kuin läheisessä kotieläinpuistossa :D

Kommentit

  1. Oho, onpas teillä iso lauma! Oletan, että on myös iso talo, johon nämä kaikki mahtuvat, heh. Meillä on yksi kissa, ja senkin kanssa on välillä kädet täynnä työtä. Miten muuten uskallatte antaa kissan olla saunassa ilman pelkoa kiukaalle hyppäämisestä? Mä en uskalla antaa meidän kissan olla valvomatta saunassa edes sen ollessa kylmä just siksi, että jos se sillon oppii hyppimään kiukaalle, voi se tehdä niin myös kiukaan ollessa lämmin... Noh, tosiaan tämä on mun eka kissa ja ollut meillä vasta päälle kuukauden, joten oon vielä supervarovainen jossain asioissa. :D

    www.lauralinnea.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tänne varmaan useampikin sopis, ja koiria on ollutkin itseasiassa puoletkin enemmän joskus :D
      Omakotitalo maalla isolla tontilla auttaa asiaa :)
      Nyt täytyy kyllä myöntää että en ole koskaan tullut ees ajatelleeksi että kissat vois hypätä kiukaalle :D Mutta miksei periaatteessa voiskin, tosin ainakaan sinä 8v aikana mitä meilläkin on kissoja ollut ei ainakaan tiettävästi niin ole tapahtunut eikä oo osoittaneet mitään mielenkiintoa kiuasta kohtaan.
      Meillä saunoo koko sakki sulassa sovussa, osa koirista haluaa vaan lattian tasalle, mutta osa hyppää ylimmälle lauteelle Myssyn avatessa oven eikä muuten tule pois komentamatta, vaikka jo ihan läähättäisivät. Ne joutuu sitten vaan laittaa pois etteivät läkähdy.

      Poista
  2. Ihana karvalauma teillä! <3 ja komea kukko, olisko joku legendaarisista rokkikukoista hyvä esikuva nimelle, esim. Lemmy? :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämän vuoden Usan roadtripin suunnitelma julki!

Mitä maksoi 3kk roadtrip Amerikassa?

Gibraltarin ihanat apinat