On the road again!
Herättiin aamulla jo ennen kuutta paikallista aikaa. Koska ei päästäis lentokentälle ennen kahdeksaa, päätin että nyt on täydellinen aika katsoa Game of Thronesin uusin jakso joka oli edellisiltana julkaistu.
No edellis iltana oli jo huomattu että HBO Nordicin tunnuksetpa ei toimi jenkeissä. Amerikkalaisen HBO:n hommaaminen ei ollukaan ihan niin yksinkertasta, sen olis saanu vaan TV:lle tai sit sovellukseen mobiililaitteelle, ei ollenkaan läppärille. Pakkohan se oli sitten ottaa kännykälle kun ei muuten onnistunu ja sängyssä maaten tuijottaa pikku näytöltä. Totally worth it! Miten voikin olla niin koukuttava sarja!!
No, puoli yheksän aikaan oltiin intopiukeena kyselemässä Aluminum Overcastin perään. Lentokone ei siis ollu museossa vaan "kotonaan" lentokentän toisella puolen hangaarissa, joka ei varsinaisesti ole yleisölle avoinna mutta ilmeisesti kuitenkin jossain määrin on, ainakin jos osaa kysyä.
Kristy, jonka kanssa Ville oli mailaillut opasti meidät sisään kertoen että paikalla ei meidän lisäksi ole muita kuin yksi mekaanikko joka huoltaa koneita, että saadaan vapaasti tutustua omaa tahtia koneisiin ja mennä niihin sisälle. Voi kun oisitta nähny miten innoissaan tuo mussukka oli, ja taisin kyllä itekin vähän olla. B-17 lisäksi siellä oli B-25 Mirchell pommikone nimeltä Berlin Express ja Ford Tri-Motor posti/matkustajakone jossa oli tilaa 10 hengelle ja muutama muu pikkukone.
Lähdettiin sitten ajamaan länteen kohti Badlandsia, jonne olis kevyt 11h ajomatka. Ei tokikaan ollu tarkoitus sitä ajaa kerralla vaan sen verran ku jaksaa, kuitenkin tietäen että loppupäivä oon vaan tiukkaa ajoa.
Alkumatkalla oli todella ihania maisemia ja tie kulki maaseutua. Komioita maataloja olis ollu kuvattavaksi matkanvarrella useita mutta Ville aina vain ajo ohi.
Käytiin pienessä, idyllisessä Riponin kaupungissa lounaalla ja sitten ajettiinkin joku n. 9h putkeen ettei pysähdytty kun tankille (20 eurolla saa muuten tankin täyteen...) Maisemat oli lähes pelkästään maissipeltoja maissipeltojen jälkeen. Ei juurikaan maastonmuotoja jotain yksittäisiä mäkiä lukuunottamatta. Iltasella käytiin vielä syömässä Pizza Ranch buffet-ravintolassa. Buffetti oli yllättävän hyvä, pitsan lisäks siihen kuulu salaattipöytä, pastaa, lihapulloa, kanansiipiä ja jälkkäriäkin tais olla ainakin 3 eri sorttia. Kaikista parhaiten vei kielen mennessään Villen "Enkelin hiuksiksi" ristimä "pitsa" tai mikä olikaan, lähinnä pitsapohjaa, jonka välissä juustoa, päällä taas pohjaa juusto raastetta ja mausteita. Se oli aivan taivaallista. Tämäkin paikka oli täynnä eläkeläisiä...
Päädyttiin sitten Kennebecin KOA leikkarille just 5 yli 9 illalla, kun vastaanotto meni kiinni 9. No, ei ollu eka yö-rekisteröityminen meille.
Pimeä kerkes laskeutua just ennen kun kerettin alkaa telttaa kokoamaan.
Nooooh... teltta itsessäänhän kiinnitti meidän huomion kaupassa muotoilullaan ja sillä että siinä on vedenkestävä päällykangas joka vaan levitetään teltan päälle. Teltta itessään on vaan verkkokangasta, että jos ei halua laittaa tuota toista kerrosta niin voi tuijotella tähtiä teltan katon läpi, se on verkkoa kokonaisuudessaan.
No niin, teltta itessään sitä miellytti. Mutta. Yritäpä koota sitä eka kertaa pimeässä, väsyneenä ja hyttysten syötävänä. Ei ihan päästy yhteisymmärrykseen siitä miten teltta olis pitäny koota ja mä vaan hoin että ei se näin ollu, että joku on väärin mutten tiiä mikä. Ville taas oli vakuuttunut että ihan oikein se on koottu. Väiteltiin asiasta vielä nukkumaan mennessäkin, haha, mä koin ahtaanpaikankammoa kuun pää osu kattoon ja muutenkin tuntu että on NIIIIIN pieni teltta. (no, seuraavana päivä kun valosalla koottiin teltta mä osasin heti sanoa missä mentiin vikaan ja miten ois oikeasti pitänyt koota ja kerrankin herra jopa suoraa myönsi että okei olin väärässä... saavutus sekin! Mun höntti <3 )
Uni tuli sitten nopeaa, joskaan kumpikaan meistä ei nukkunut hyvin vaan heräili vähän väliä.
Aamulla herättiin sitten taas tosi aikaisin, tällä kertaa läheisen tietyömään takia kun sielä työkoneet peruutteli ja piti piiiip-piiiiiip-piiiiiip ääntä. Tottakai, heti kun oltiin saatu teltta purettua ja oltiin valmiina lähtöön, myös ne lopetti.
Ville oli edellispäivän ajomatkalla kiinnittänyt kovasti huomiota tienvarsikyltteihin jotka markkinoi Wall Drug nimellä "jotakin" ja noita mainoksia oli kovin moninaisia ja jatkuvasti. Päätettiin ottaa siitä selvää tänään.
Päivä alkoi n. 1.5h ajolla hernerokkasumussa Minuteman Missile -ydinase alueelle, mutta meidän harmiksi sinne olis pitänyt varata etukäteen liput, nyt ne oli loppuunmyyty jo 2 viikkoa eteenpäin. Visitorcenteriin sentäs päästiin tutustumaan.
Mielenkiintoinen paikka sekin.
Minuteman Missilelta jatkettiin sitten vähän shoppaileen puuttuvia tarvikkeita ensin Sams´s Clubiin joka oli kyllä meille molemmille iso pettymys joten vaihdettiin tuttuun ja turvalliseen Walmarttiin (Sam´s Clubissa kaikkea myytiin vaan jätti paketeissa, esim. shampoota oli vähintään 3 putkiloa paketissa... ja yksikin paketti oli jo kiitettävän kokonen!)
Kauniita maisemia riittikin sitten ensin Badlandsissa ja sen jälkeen Mt. Rushmoren ympäristössä. Jälleen kerran joudutaan ihmettelemään miten voi suht lyhyellä matkalla maisemat muuttua niin täysin.
Ensin on ihan tasasasta, Wisconsinissa se oli maissipeltoa ja Etelä Dakotassa ensin preeriaa ja sitten vuoristoa.
Badlandsit ihmetytti meitä molempia, kun oli korkeuseroa sekä alas että ylöspäin. Mittasuhteet ei sitte laisinkaan selviä kuvasta mutta tässä ees jotakin näytille!
Yks pieni haikki tehtiin mutta siinä kohtaa rupes päivä jo sen verta lämpiämään kun aurinko tuli pilviverhon takaa että ei lähetty sen enempää kiipeilemään.
Mt Rushmore itessään ei niin ihmeellinen ollut mutta eipä me siltä mitään oikeen odotettukaan kun oltiin niin monesta paikkaa jo kuultu ettei se ole erikoinen. Maisemat oli kyllä upeat, etenkin Mt Rushmorelta eteenpäin se vajaa 10 mailia mitä oli seuraavaan majapaikkaan Wolf Campille. Ylös ja alas ja siansaparo sikkura tietä, joka oli vielä ihan super kapeaa.
Wolf Camp itessään oli ihan kiva leirintäalue, mutta siellä asuvilla kahdella sudella Akialla ja Wakanilla oli kyllä niin pieni aitaus että mua lähinnä suretti. Kauniisti ne kyllä ulvoi päivin ja öin, ja olikin ihana herätä suden ulvontaan aamulla.
No edellis iltana oli jo huomattu että HBO Nordicin tunnuksetpa ei toimi jenkeissä. Amerikkalaisen HBO:n hommaaminen ei ollukaan ihan niin yksinkertasta, sen olis saanu vaan TV:lle tai sit sovellukseen mobiililaitteelle, ei ollenkaan läppärille. Pakkohan se oli sitten ottaa kännykälle kun ei muuten onnistunu ja sängyssä maaten tuijottaa pikku näytöltä. Totally worth it! Miten voikin olla niin koukuttava sarja!!
No, puoli yheksän aikaan oltiin intopiukeena kyselemässä Aluminum Overcastin perään. Lentokone ei siis ollu museossa vaan "kotonaan" lentokentän toisella puolen hangaarissa, joka ei varsinaisesti ole yleisölle avoinna mutta ilmeisesti kuitenkin jossain määrin on, ainakin jos osaa kysyä.
Kristy, jonka kanssa Ville oli mailaillut opasti meidät sisään kertoen että paikalla ei meidän lisäksi ole muita kuin yksi mekaanikko joka huoltaa koneita, että saadaan vapaasti tutustua omaa tahtia koneisiin ja mennä niihin sisälle. Voi kun oisitta nähny miten innoissaan tuo mussukka oli, ja taisin kyllä itekin vähän olla. B-17 lisäksi siellä oli B-25 Mirchell pommikone nimeltä Berlin Express ja Ford Tri-Motor posti/matkustajakone jossa oli tilaa 10 hengelle ja muutama muu pikkukone.
Lähdettiin sitten ajamaan länteen kohti Badlandsia, jonne olis kevyt 11h ajomatka. Ei tokikaan ollu tarkoitus sitä ajaa kerralla vaan sen verran ku jaksaa, kuitenkin tietäen että loppupäivä oon vaan tiukkaa ajoa.
Alkumatkalla oli todella ihania maisemia ja tie kulki maaseutua. Komioita maataloja olis ollu kuvattavaksi matkanvarrella useita mutta Ville aina vain ajo ohi.
Käytiin pienessä, idyllisessä Riponin kaupungissa lounaalla ja sitten ajettiinkin joku n. 9h putkeen ettei pysähdytty kun tankille (20 eurolla saa muuten tankin täyteen...) Maisemat oli lähes pelkästään maissipeltoja maissipeltojen jälkeen. Ei juurikaan maastonmuotoja jotain yksittäisiä mäkiä lukuunottamatta. Iltasella käytiin vielä syömässä Pizza Ranch buffet-ravintolassa. Buffetti oli yllättävän hyvä, pitsan lisäks siihen kuulu salaattipöytä, pastaa, lihapulloa, kanansiipiä ja jälkkäriäkin tais olla ainakin 3 eri sorttia. Kaikista parhaiten vei kielen mennessään Villen "Enkelin hiuksiksi" ristimä "pitsa" tai mikä olikaan, lähinnä pitsapohjaa, jonka välissä juustoa, päällä taas pohjaa juusto raastetta ja mausteita. Se oli aivan taivaallista. Tämäkin paikka oli täynnä eläkeläisiä...
Päädyttiin sitten Kennebecin KOA leikkarille just 5 yli 9 illalla, kun vastaanotto meni kiinni 9. No, ei ollu eka yö-rekisteröityminen meille.
Pimeä kerkes laskeutua just ennen kun kerettin alkaa telttaa kokoamaan.
Nooooh... teltta itsessäänhän kiinnitti meidän huomion kaupassa muotoilullaan ja sillä että siinä on vedenkestävä päällykangas joka vaan levitetään teltan päälle. Teltta itessään on vaan verkkokangasta, että jos ei halua laittaa tuota toista kerrosta niin voi tuijotella tähtiä teltan katon läpi, se on verkkoa kokonaisuudessaan.
No niin, teltta itessään sitä miellytti. Mutta. Yritäpä koota sitä eka kertaa pimeässä, väsyneenä ja hyttysten syötävänä. Ei ihan päästy yhteisymmärrykseen siitä miten teltta olis pitäny koota ja mä vaan hoin että ei se näin ollu, että joku on väärin mutten tiiä mikä. Ville taas oli vakuuttunut että ihan oikein se on koottu. Väiteltiin asiasta vielä nukkumaan mennessäkin, haha, mä koin ahtaanpaikankammoa kuun pää osu kattoon ja muutenkin tuntu että on NIIIIIN pieni teltta. (no, seuraavana päivä kun valosalla koottiin teltta mä osasin heti sanoa missä mentiin vikaan ja miten ois oikeasti pitänyt koota ja kerrankin herra jopa suoraa myönsi että okei olin väärässä... saavutus sekin! Mun höntti <3 )
Uni tuli sitten nopeaa, joskaan kumpikaan meistä ei nukkunut hyvin vaan heräili vähän väliä.
Aamulla herättiin sitten taas tosi aikaisin, tällä kertaa läheisen tietyömään takia kun sielä työkoneet peruutteli ja piti piiiip-piiiiiip-piiiiiip ääntä. Tottakai, heti kun oltiin saatu teltta purettua ja oltiin valmiina lähtöön, myös ne lopetti.
Ville oli edellispäivän ajomatkalla kiinnittänyt kovasti huomiota tienvarsikyltteihin jotka markkinoi Wall Drug nimellä "jotakin" ja noita mainoksia oli kovin moninaisia ja jatkuvasti. Päätettiin ottaa siitä selvää tänään.
Päivä alkoi n. 1.5h ajolla hernerokkasumussa Minuteman Missile -ydinase alueelle, mutta meidän harmiksi sinne olis pitänyt varata etukäteen liput, nyt ne oli loppuunmyyty jo 2 viikkoa eteenpäin. Visitorcenteriin sentäs päästiin tutustumaan.
Mielenkiintoinen paikka sekin.
Minuteman Missilelta jatkettiin sitten vähän shoppaileen puuttuvia tarvikkeita ensin Sams´s Clubiin joka oli kyllä meille molemmille iso pettymys joten vaihdettiin tuttuun ja turvalliseen Walmarttiin (Sam´s Clubissa kaikkea myytiin vaan jätti paketeissa, esim. shampoota oli vähintään 3 putkiloa paketissa... ja yksikin paketti oli jo kiitettävän kokonen!)
Kauniita maisemia riittikin sitten ensin Badlandsissa ja sen jälkeen Mt. Rushmoren ympäristössä. Jälleen kerran joudutaan ihmettelemään miten voi suht lyhyellä matkalla maisemat muuttua niin täysin.
Ensin on ihan tasasasta, Wisconsinissa se oli maissipeltoa ja Etelä Dakotassa ensin preeriaa ja sitten vuoristoa.
Badlandsit ihmetytti meitä molempia, kun oli korkeuseroa sekä alas että ylöspäin. Mittasuhteet ei sitte laisinkaan selviä kuvasta mutta tässä ees jotakin näytille!
Yks pieni haikki tehtiin mutta siinä kohtaa rupes päivä jo sen verta lämpiämään kun aurinko tuli pilviverhon takaa että ei lähetty sen enempää kiipeilemään.
Mt Rushmore itessään ei niin ihmeellinen ollut mutta eipä me siltä mitään oikeen odotettukaan kun oltiin niin monesta paikkaa jo kuultu ettei se ole erikoinen. Maisemat oli kyllä upeat, etenkin Mt Rushmorelta eteenpäin se vajaa 10 mailia mitä oli seuraavaan majapaikkaan Wolf Campille. Ylös ja alas ja siansaparo sikkura tietä, joka oli vielä ihan super kapeaa.
Wolf Camp itessään oli ihan kiva leirintäalue, mutta siellä asuvilla kahdella sudella Akialla ja Wakanilla oli kyllä niin pieni aitaus että mua lähinnä suretti. Kauniisti ne kyllä ulvoi päivin ja öin, ja olikin ihana herätä suden ulvontaan aamulla.
Kommentit
Lähetä kommentti