Johan nyt on markkinat!

Aamulla herättiin susien ulvontaan joten aamu lähti siinä mielessä hyvin liikkeelle. Yöllä tosin en meinannu saada millään nukuttua kun oli niin kylmä, ilmeisesti ollut aika alhainen lämpötila yöllä.
Käytiin aamulla moikkaamassa susia paremmin kun työntekijä tuli niitä meille esittelemään, ja jatkettiin matkaa jo ennen 9 aamulla.
Maisemat oli kyllä tuolla Black Hillsien luona aivan mahtavat. Mäkiä ja mutkia riitti!

Ajomatkaa ei ollut tälle päivää kovin paljoa, joten oltiin Douglasissa jo puolen päivän aikaan ja käytiin lounaalla, söin ehkä parhaita tacoja ikinä! Ruuan päälle käytiin kävelemässä keskustassa ja ihmeteltiin miten kuollut paikka Douglas oli. Varmaan puolet liiketiloista oli tyhjillään tai jos ei tyhjillään niin niihin oli vaan jätetty kamat lojumaan kun oli lopetettu putiikki.
Erityisesti ihmettelin tuota autioutta koska kaupungissa oli just iso tapahtuma, Wyoming State Fair eli suomalaisittain se taipuis kai lähinnä maatalousnäyttelyiksi. Ainuttakaan muuta ihmistä ei näkynyt kaduilla.

Käytiin ihmettelemässä mena sielä tapahtumassa ja vähän meinas naurattaa kuinka se meno oli just sellasta kuin elokuvissa :D
Eniten ehkä ihmetystä ja huvitusta aiheutti mm. raamatunluku maraton (!! oikeesti!) ja lehmät/lampaat jotka oli vimpan päälle trimmattu näyttelyyn. Meidän aikana esittelyvuorossa oli lehmät, ja ne esitettiin samaan tyyliin kuin koiranäyttelyissä koirat. Luokka sisään, pönötys, liikkeet, pönötys. Niillä oli jopa blingbling riimut!
Tulipa nähtyä myös voittoisat vihannekset, heh. Isoin kesäkurpitsa, isoin vesimeloni jne.

Laittaisin kuvia, mutta en saa niitä nyt hätään. Facebookkiin ne kyllä saa mutta blogger takkuaa...

Leikkarille päästiin jo hyvissä ajoin iltapäivästä ja olennaiseen eli lököilyyn ja uimiseen. Leirintänaapureina meillä oli suloinen pupuperhe.
Saatiin myös pestyä pyykkiä ja siinä odotellessa pelattiin erä minigolfia. Hävisin!

Tätä kun kirjottelen on torstai päivä, ja ollaan ajelemassa kohti seuraavaa majapaikkaan joka on Duboisin KOA.
Tänään ei oo tehty mitään erityistä, nukuttiinkin "myöhään" eli vasta puol ysin aikaan, laitettiin rauhassa kamat kasaan ja hypättiin rattiin. Pikku pysähdys tehtiin taas Walmartissa eväiden oston merkeissä, koska nyt seuraavat ~12 päivää ollaan luonnonpuistoissa eikä tiiä miten jaksetaan sieltä lähteä ettimään ruokakauppoja tai vaikka lähdettäiskin niin onko niistä kaikki loppu kun täällä on se hiton auringonpimennys ja kansaa on oletetttavasti ku pipoa.
Melkeen kaikki kenen kans on juteltu on kysyneet ensimmäisenä että ollaanko täällä auringonpimennyksen takia. Joka paikassa mainostetaan sitä ja turismi ottaa kyllä kaiken hyödyn siitä irti.
Koska unohdettiin kotiin niin nyt sitten piti ostaa vastaavat retkivarusteet että saadaan ruokaa tehtyä vaikka leirintäalueellakin.
Tässä ollaan tosiaan sellaset kevyet 10 päivää putkeen leiriläisiä. Selkä ja lonkat on kipiät jo nyt telttapatjan jäljiltä, aamusin oon kankea ku vanha mummeli. Mutta jospa se tästä kroppa tottuis :)
Jotenki nautin tuosta telttailusta erilailla kun hotellista. Tosin, nyt eilen ja tänään on ollu niin kuuma että oon on aavistuksen huolissaan miten musta tulee kiukkupylly jos on näin lämmin ja on "pakko" olla ulkona :D Iltasin kyllä viilenee mukavasti.

Huominen on tarkoitus viettää Grand Tetonsien kansallispuistoa tutkien ja haikkailla. Täytynee taas lähteä tosi aikaisin matkaan että vältytään siltä pahimmalta kuumuudelta.

Täällä on nyt ollut jo pitemmän aikaa normaalia kuumempaa joten  sudetkin on pysytelleet kuulemma suurimmaksi osaksi piilossa. Nyt tosin mun "lempparilauman" alfauros on ollut useamman päivää esillä j a tänään aamu alkoi suru-uutisilla että sillä on viimeiset hetket käsillä, kukaan ei tiedä mitä sille on tapahtunut mutta on ollut selkeästi tosi huonokuntoinen lisäksi lauma ei oo ollut enää sen seurana. Tämänpäiväisen tiedon mukaan se ei ole enää eilisen jälkeen noussut edes ylös, joten taitaa joutua hautaamaan mun toiveet nähdä se livenä :( Kun on 8kk seurannut sen elämää ja edesottamuksia niin on kerennyt muodostaa tunnesiteen siihenkin, surettaa. Toivottavasti päästäisiin näkemään edes sen puoliso, 926F, joka on kuuluisan "06" naaraan tytär. 06 on siis se susi, kenestä on tehty dokumentti Yellowstone Shewolf joka usein on Suomessakin telkkarista esitetty. Jos et oo nähny dokkaria niin suosittelen! Löytyi ainakin vielä joku aika sitten Yle Areenasta nimellä Yellowstonen naarassusi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämän vuoden Usan roadtripin suunnitelma julki!

Gibraltarin ihanat apinat

Mitä maksoi 3kk roadtrip Amerikassa?