Yksi väsynyt matkustaja - eikun kaks!
Täällä sitä ollaan taas rapakon takana :)
Mukamas varattiin tällä kertaa lennot sen perusteella että välilaskuineenkaan ei matka-aika olis mahottoman pitkä (edellisillä kerroilla on tainnu olla ainaki tulomatka yli 20h yhteensä, usein yli 24h), mutta jostain syystä tämä matka nyt tuntui pisimmältä ikinä ja oltiin kuolemanväsyneitä kun päästiin perille hotellille.
Lähettiin siis jo perjantaina matkaan, pysähdyttiin taas Tampereella kaveripariskunnan luona vaihtamassa kuulumiset ja rapsuttelemassa koiria. Kaiku oli kasvanut ihan hirveesti meiltä lähdettyään kuukausi sitten, ja häntä vispas siihen malliin että edelleen kyllä hyvin tunnistettiin kasvattimama :) Käytiin täyttämässä masut ja hihittelemässä Pancho Villassa, jätettiin auto Tampereelle "hoitoon" ja jatkettiin kaverin kyytillä lentokenttähotellille Helsinkiin, aamulla olis aikainen lähtö.
Helsingin päässä jo varoteltiin että kun ollaan niin kauan reissussa niin varmasti kyselevät tullissa että mikä on homman nimi :D
Lontoossa ei keretty kun kävellä portilta toiselle vaikka lento oli ihan ajallaan, mutta ilmeisesti koska oli eri lentoyhtiö niin piti tehä uus check-in ja sielä oli ruuhkaa. Ei nyt varsinaisesti kiire tullut siltikään mutta eipähän tarttenut odotellakaan. Portilla kyselivät muutaman peruskysymyksen kuten miksi ollaan matkaan lähdössä ja mihin ollaan menossa, mutta ei ne sen kummempia tentanneet tälläkään kertaa. Usan päässä ei sitäkään vähää tentattu mutta Phidalephian kentällä oltiin lentokoneessa jumissa melkeen 2h. Oltin jo keretty rullailla kiitoradan viereen kun kapteeni kuulutti että Chicagon päässä on ollu huono keli joka on aiheuttanu ruuhkaa laskeutuville koneille ja nyt isompien lentokenttien koneilla oli "etuajo oikeus". No okei, eihän meillä ollut onneks aikatauluja enää siitä eteenpäin toisin kuin osalla muista matkustajista.
Tuo Lontoo-Philadelfia väli ei kestänyt ees 8h ja silti tuntu niinku se ois kestäny monta päivää... en tapani mukaan saanu yhtään nukuttua istualtaan ja olin jotenkin onnistunu unohtamaan kaiken ajanvietteen ruumaan menneisiin matkatavaroihin. Kone jolla lennettiin oli vanha, eikä kuulokkeet toiminu kunnolla että olis pystyny kattoa elokuviakaan. Tai siis kattoa joo, mutta kuulokkeet temppuili (ja Villellä ei toiminu koko näyttö, mutta se nukku melkeen koko lennon joten ei niin väliksikään)
Mutta ruoka oli sentäs hyvää joten ei pelkkiä miinuksia American Airlinesille!
No, päästiin siis lopulta taas lentoon ja oltiin perillä Chicagossa seiskan jälkeen illalla. Autovuokraamossa oli pientä hässäkkää ja yrittivät ujuttaa kokoluokan korotuksen ohimennen ja vaikka sanottiin että pärjätään ilman niin jäi jankkaamaan että pärjätäänkö varmasti sen kokosella autolla (standard, eli suomalaisittain ihan normaalin kokoluokan henkilöauto eikä todellakaan pieni).
Iso epäsuositus Hertzille! Navigaattorikin oli valmiiks paikallaan vaikka siitä olis pitänyt sivujen mukaan maksaa erikeen. No, meillä oli oma navi mukana joka viime reissulla ostettiin että eipä sitä olis tarttenutkaan. Voidaan nyt sit kattoa kumpi neuvoo paremmin :D
Autoksi valikoitui sitten pitkästä rivistä Nissan Sentra, ajettu vajaa 5000km, tämän vuoden malli. Kyllä muuten kulukee hyvin!
Chicagosta ajettiin siis vielä vähän pohjoisemmaks Fond du Laciin josta oli varattuna hotelli.
Vaikka ajomatkaa ei ollu ku reilu pari tuntia niin teki kyllä niiiiiiin tiukkaa, mä meinasin nukahtaa jo heti kun päästiin lähtemään ja jossain vaiheessa Villekin rupes sanomaan että nyt muuten on ihan tuskaa ajaa. Jostain syystä JUST sillä välllä moottoritiellä ei sitte tullu mitään pysähyspaikkojakaan vastaan että olis päässy edes jalottelemaan joten keksimpä sitten alkaa kyselemään Villeltä lentokoneista, haha. Pysypä sekin hereillä kun selitti suu vaahdossa ja perille päästiin.
Mukamas varattiin tällä kertaa lennot sen perusteella että välilaskuineenkaan ei matka-aika olis mahottoman pitkä (edellisillä kerroilla on tainnu olla ainaki tulomatka yli 20h yhteensä, usein yli 24h), mutta jostain syystä tämä matka nyt tuntui pisimmältä ikinä ja oltiin kuolemanväsyneitä kun päästiin perille hotellille.
Lähettiin siis jo perjantaina matkaan, pysähdyttiin taas Tampereella kaveripariskunnan luona vaihtamassa kuulumiset ja rapsuttelemassa koiria. Kaiku oli kasvanut ihan hirveesti meiltä lähdettyään kuukausi sitten, ja häntä vispas siihen malliin että edelleen kyllä hyvin tunnistettiin kasvattimama :) Käytiin täyttämässä masut ja hihittelemässä Pancho Villassa, jätettiin auto Tampereelle "hoitoon" ja jatkettiin kaverin kyytillä lentokenttähotellille Helsinkiin, aamulla olis aikainen lähtö.
Helsingin päässä jo varoteltiin että kun ollaan niin kauan reissussa niin varmasti kyselevät tullissa että mikä on homman nimi :D
Lontoossa ei keretty kun kävellä portilta toiselle vaikka lento oli ihan ajallaan, mutta ilmeisesti koska oli eri lentoyhtiö niin piti tehä uus check-in ja sielä oli ruuhkaa. Ei nyt varsinaisesti kiire tullut siltikään mutta eipähän tarttenut odotellakaan. Portilla kyselivät muutaman peruskysymyksen kuten miksi ollaan matkaan lähdössä ja mihin ollaan menossa, mutta ei ne sen kummempia tentanneet tälläkään kertaa. Usan päässä ei sitäkään vähää tentattu mutta Phidalephian kentällä oltiin lentokoneessa jumissa melkeen 2h. Oltin jo keretty rullailla kiitoradan viereen kun kapteeni kuulutti että Chicagon päässä on ollu huono keli joka on aiheuttanu ruuhkaa laskeutuville koneille ja nyt isompien lentokenttien koneilla oli "etuajo oikeus". No okei, eihän meillä ollut onneks aikatauluja enää siitä eteenpäin toisin kuin osalla muista matkustajista.
Tuo Lontoo-Philadelfia väli ei kestänyt ees 8h ja silti tuntu niinku se ois kestäny monta päivää... en tapani mukaan saanu yhtään nukuttua istualtaan ja olin jotenkin onnistunu unohtamaan kaiken ajanvietteen ruumaan menneisiin matkatavaroihin. Kone jolla lennettiin oli vanha, eikä kuulokkeet toiminu kunnolla että olis pystyny kattoa elokuviakaan. Tai siis kattoa joo, mutta kuulokkeet temppuili (ja Villellä ei toiminu koko näyttö, mutta se nukku melkeen koko lennon joten ei niin väliksikään)
Mutta ruoka oli sentäs hyvää joten ei pelkkiä miinuksia American Airlinesille!
No, päästiin siis lopulta taas lentoon ja oltiin perillä Chicagossa seiskan jälkeen illalla. Autovuokraamossa oli pientä hässäkkää ja yrittivät ujuttaa kokoluokan korotuksen ohimennen ja vaikka sanottiin että pärjätään ilman niin jäi jankkaamaan että pärjätäänkö varmasti sen kokosella autolla (standard, eli suomalaisittain ihan normaalin kokoluokan henkilöauto eikä todellakaan pieni).
Iso epäsuositus Hertzille! Navigaattorikin oli valmiiks paikallaan vaikka siitä olis pitänyt sivujen mukaan maksaa erikeen. No, meillä oli oma navi mukana joka viime reissulla ostettiin että eipä sitä olis tarttenutkaan. Voidaan nyt sit kattoa kumpi neuvoo paremmin :D
Autoksi valikoitui sitten pitkästä rivistä Nissan Sentra, ajettu vajaa 5000km, tämän vuoden malli. Kyllä muuten kulukee hyvin!
Chicagosta ajettiin siis vielä vähän pohjoisemmaks Fond du Laciin josta oli varattuna hotelli.
Vaikka ajomatkaa ei ollu ku reilu pari tuntia niin teki kyllä niiiiiiin tiukkaa, mä meinasin nukahtaa jo heti kun päästiin lähtemään ja jossain vaiheessa Villekin rupes sanomaan että nyt muuten on ihan tuskaa ajaa. Jostain syystä JUST sillä välllä moottoritiellä ei sitte tullu mitään pysähyspaikkojakaan vastaan että olis päässy edes jalottelemaan joten keksimpä sitten alkaa kyselemään Villeltä lentokoneista, haha. Pysypä sekin hereillä kun selitti suu vaahdossa ja perille päästiin.
Kommentit
Lähetä kommentti