Usan roadtrip 2022, osa 1 ; Teksasista Nebraskaan

 Päivitykset on olleet pitkissä kantimissa, pahoittelut siitä! 

Tarkoitus oli postata jo matkalta mutta sitä oltiin niin väsyneitä ja monessa paikkaa täysin ilman yhteyksiä, että se vaan sitten aina jäi edes aloittamatta. Ja no, tulihan se koronakin reissussa sairastettua että varmaan sekin vaikutti energiamäärien vähyyteen iltaisin...

Mutta matkasta (ja koronasta) siis selvittiin ja sairastamisesta huolimatta täytyy sanoa että yks parhaista reissuista ikään! 

Matkaan lähdettiin siis toukokuun puolivälin jälkeen, ja päästiin lähtemään heti aamusta koska mulla oli jo vapaa ja Villellä lakko. Ajettiin maisemareittiä ja pysähdyttiin kävelemään Virroille Torisevan rotkojärvelle. 

Eka kertaa ikinä valkattiin suorat lennot ja nehän oli siis Dallasiin, Teksasiin. Ihan hyvä idea sinällään, mutta näin jälkikäteen todettakoon että ei lennetä jatkossa Dallasiin. Se ajomatka sieltä pääkohteeseen Yellowstoneen ei ollut ongelma, mutta se monta päivää kestänyt valtaisa kuumuus niinä pelkkinä ajopäivinä, se oli kyllä niin uuvuttavaa että! Ei niinkään lähteissä kun silloin oli vielä niin paljon intoa, mutta takaisinpäin tullessa... vaan siitä lisää myöhemmässä postauksessa, palataampas ensin alkuun. 

Saavuttiin Dallasiin siis viiden aikaan illalla, ja suunnattiin suoraan Walmartiin tekemään pakolliset eväs ym. ostokset. Oltiin varattu eka yö Sanger/ Dentonin KOA:lle, ja vaikka tiedettiin että sielä on kuuma, niin voi luoja että oli kyllä tuskaa se eka yö teltassa. Kaikenlisäksi tuuli niin, että teltta sortui meidän päälle yöllä ja joka paikka oli ihan hiekassa kun tuuli pöllytti hiekkaa. Aamulla oli pakko pakata teltta ja syödä ensin, sitten vasta suihkuun ja lähtö suoraan suihkusta päin ettei kerkeä tulla uudestaan heti hiki. 

Lämpöä oli päivällä n. 37 astetta, yöllä vajaa 10 astetta vähemmän. Tuolloin aamullakin se kerkes kivuta jo 35 vaikka päästiin lähtemään jo ennen yhdeksää. Hauska yksityiskohta muuten, joka huomattiin sen jälkeen vasta kun oli pystytetty teltta. Meidän teltan vieressä, ehkä parin metrin päässä, oli linnunpesä kivikossa. Siinä se tirppa vaan oli lättynä maassa, ja antoi meidän kuvata eikä tietty niin lähelle mentykään että ois sitä ajettu pois pesästä. Jotenkin niin hassu paikka pesälle, ilman mitään suojaa, kivikossa.

Ensimmäisen kokonaisen päivän ohjelmassa oli lähinnä vain ajoa, ajoa, ja ajoa. Läpi koko Oklahoman aina Kansasiin, Salinaan saakka. Taidettiimpa käydä muuten uudestaan Walmartissakin, kun ekana päivänä unohdettiin osa ostoksista. Päästiin kuitenkin tosi hyvissä ajoin perille Salinan KOA:lle ja kerettiin käydä kävelyllä ja vähän evästää. Uimaan olis tahdottu, vaan tuolla joka paikassa altaat avattiin käyttöön vasta Memorial day viikonloppuna, joka olis vasta seuraava viikonloppu. 

Edelleen oli kuuma, mutta huomattavasti siedettävämpi, joku 25 paikkeilla päivällä ja aamuyöstä sai jopa sulkea makuupussin vetskarinkin, heh. Kai se jonnekin 20 paikkeille laski yöllä. Ja tuuli oli edelleen myrskylukemissa ja aiheutti uudelleen sen, että teltta kaatui meidän päälle kesken yön. Me kun luultiin, että kotiin jätetty 5v palvellut ja kovalla käytöllä ollut teltta oli huono, mutta kyllä tämä uusi teltta oli paljon huonompi. Sitäpaitsi vaikka se oli 3 hengen teltta, se oli paljon ahtaampi ku entinen 2 hengen teltta. Noina parina ekana yönä kun oli kova tuuli, herättiin moneen otteeseen siihen kun telttakangas läpsyttää päähän tuulen mukana. Se se oli veikeä herätys! Tokan yön jälkeen opittiin laittamaan jalkapääty tuulta kohti. 

Kolmantena matkapäivänä päästiin vihdoin vähän näkemään ja kokemaankin jotain muuta kuin ajamista (joka sekin oli kokemuksena ollut kuulemma kovin kaivattu toisen matkustavan osapuolen mielestä). Ensimmäinen kohde oli Rock City Park jonne ei ollut kuin n. puolen tunnin ajomatka. Kerettiin paikalle niin aikaisin, ettei se ollut edes virallisesti avoinna vielä. Paikalla on pienenpieni vierailijakeskus / matkamuistomyymälä, ja aluetta pyörittää yksityinen taho joten pienellä pääsymaksulla katetaan ylläpitokustannuksia. 

Rock City park ei ole erityisen hyvin tunnettu nähtävyys, mutta kuinka ihanaa olikaan että sielä ei ollut ainuttakaan muuta turistia koko sen 1,5h aikana mitä alueella vietettiin! Käytiin kävelemässä alueen ympäri kulkeva lyhyt, n. mailin mittainen polku ja naureskeltiin sille miten suurin osa kivistä näytti ihan jättiläismäisiltä lehmänläjiltä. Lennätettiin vähän dronea ja ihailtiin Kansasin aakeita laakeita. 

Kauaksi aikaa ei tuolla kuitenkaan nähtävää riittänyt, joten matka jatkui pohjoiseen Etelä-Dakotaa, joskin välissä piti vielä viettää yksi yö Nebraskassa ja matkan varrelle sattui paljon pieniä, suht nopeasti tutkittavissa olevia nähtävyyksiä joista seuraavana vuorossa oli maailman isoin sisal- narukerä. Miten hulluja asioita sitä näytille laitetaankaan. Se oli setämies vaan ruvennut kerimään ylimääräistä sisalnarua ja ajan saatossa kerästä tuli niin iso ettei se mahtunut latoon, jolloin se siirrettiin isompaan latoon ja jossain kohtaa siitä tuli sitten jo nähtävyys ja se siirrettiin ihan sille varattuun paikkaan pienen Cawker Cityn keskustassa. Nykyään sitä saa kuka tahansa jatkaa uudella sisal narulla, ja niin se jatkaa kasvuaan. Me ei kuitenkaan oltu sisalnarua varattu mukaan, joten tyydyttiin vähän hekottelemaan sille mitä kaikkea nähtävyydeksi hyväksytäänkään. No, mutta kun se oli matkan varrella niin mikä jottei!

Ja taas matka jatkui, tällä kertaa manner-USA:n keskikohtaan, Lebanoniin joka vielä löytyi Kansasin puolelta ennen siirtymistä Nebraskaan. Paljoa ei riittänyt ihmeteltävää sielläkään, mutta voipahan sanoa käyneensä. Ja mitä sanoin postauksen alussa siitä puuduttavasta ajosta, niin täytyy vielä korjata että kunhan tuonne Oklahomaan ja Kansasiin asti päästiin, niin sielä oli ihan mukava ajella, ei ollut enää ihan turkasen kuumakaan ja Kansas etenkin oli oikeesti tosi nättiä! Yllätti minut vehreydellään. Eikä oo muuten Pohjanmaan aakeet laakeet mitään verrattuna tuonne! Vähän enemmän riitti sitä tasasta. Mutta kyllä sentäs välillä vähän kumpuilikin.

Nebraska oli siis  vuorossa seuraavaksi, ja siellä Chimney Rock. Sinne ajaessa bongattiin tien varresta Villeä kiinnostava sotamuseo joka oli erikoistunut lentokoneisiin ja tankkeihin. Ajettiin ylös rampista ja kateltiin, että ompa samaan tyyliin rakennettu kuin joku vastaava paikka missä on oltu. Ajettiin pihaan, ja todettiin että kylläpä oikeesti näyttääkin tutulta, ompa hassua. Mutta eihän me oo koskaan ennen tuollapäin oltu. Mentiin sisälle, katottiin toisiamme ja todettiin että ei hitsi, ollaan me täällä oltu, ihan tutunnäköinen paikka. Piti oikeen avata Google maps ja kattoa että millä reitillä / milloin me on muka siellä käyty, ja selvishän se. 2017 häämatkalla, kun oltiin menossa Rocky Mountainsilta takas Chicagoa kohti vaihtamaan autoa. 

Noilla seuduin nähtiin muuten myös villikalkkunoita ja korppikotkia joita yritettiin kuvatakin tosin ei hääppöisellä menestyksellä. Noita korppikotkia oli muuten ihan järkyttävästi, jatkuvasti leijaili tien päällä tai pelloilla saalista etsien ja tuokin paikka mihin pysähdyttiin kuvaamaan, niin siinä oli puussa alunperin 4 ja viereisen aidan päällä 3 lisää. Eivät vaan oikeen malttaneet kuvattavaksi, vaan lehahtivat lentoon heti kun otin kameran esiin. 

Chimney Rockin vierailijakeskus oli jo kerennyt mennä kiinni kun sinne saavuttiin, tuolloin toukokuussa ne oli auki vaan viiteen asti illalla. Joka paikassa varoiteltiin kalkkarokäärmeistä, joten ei huvittanut sitten lähteä edes isommin kävelylle näin käärmekammoisena. Kyllähän niitä voi olla melkeen missä vaan, mutta tuolla niistä oli varoituskylttejä niin ympäriinsä, että koin uhan olevan todellinen :D 

Vielä oli yksi kohde joka päätettiin käydä tuolle päivälle, nimittäin Scotts Bluff national monument. Ja niinhän siinä kävi että viimeinen kohde oli mielenkiintoisin! Mistään näistä tämän päivän kohteista ei tiedetty juuri mitään joten odotuksiakaan ei ollut. 

Sama ongelma oli kyllä tuollakin, että vierailijakeskus oli jo kiinni, samoin huipulle johtava tie, mutta käytiin silti pari mailia kävelemässä ja ihailemassa "lännen porttia". 

Scott´s Bluff on toiminut merkkipaaluna uudisasukkaille heidän vaeltaessa kohti länttä ja Oregonia paremman elämän toivossa. Alueen historia on muuten tosi mielenkiintoista! Voi olla hyväkin että vierailijakeskus oli kiinni, oon nimittäin melko varma että sieltä ois saattanut joku kirja tai parikin tarttua matkaan, ja tiesin että niitä tulee matkalla monesta muustakin paikkaa haalittua. Niin mulle aina käy...

Alueen tutkiskelu piti kuitenkin jättää vähän kesken, koska pimeä alkoi laskeutua. Vielä kerettiin etsiä pikaruokala josta saatiin lainattua nettiä sen verran että löydettiin itsellemme majoitus, tällä kertaa hotellista koska tuuli taas niin valtavasti että ei jaksettu kolmatta yötä päälle sortuvassa teltassa. 

Hotellin aasialaistaustainen mies innostui kun huomas että ollaan Suomesta, ja rupes täpinöissään kertomaan olevan suuri Sibelius fani. Mikäpä jottei! Vielä vähän iltapalaa Domino´sista ja ah, kun uni maittikin hotellin sängyssä. 

Hyvin saatiin mahtumaan yhteen päivään kokemuksia ja paikkoja kolmen päivän edestä!