Usan roadtrip 2022 Osa 4 ; Etelä-Dakota/ Black Hills / Custer state park


Nyt on päästy matkapäiväkirjassa yhteen reissun parhaista paikoista! 

Custer State parkiin mulla oli aika korkeat odotukset sillä olin kuullut paljon hyvää puistosta mutta se onnistui silti ylittämään odotukset! Patikkareitit oli aivan mahtavia, villieläinbongaukset jatkuvia ja ruokakin herkullista! Säätkin oli oikeen sopivat, ei yhtään liian kuuma. 

Wind Caven vierailun jälkeen siis saavuttiin iltasella Custeriin ja löydettiin sopiva yöpaikka Blue Bellin leirintäalueelta. Jostain syystä Custer State Park ei kuulu America the Beautifull -passin piiriin, joten sinne piti ostaa oma pääsylippu joka vaadittiin myös jotta sai varattua paikan leirintäalueelta, vaikka leirintäalueelle mennessä ei ajettukaan puiston porttien läpi. Piti etsiytyä puiston sisäänpääsyn luokse jotta saatiin ostettua puistopassi ja sitten palata leirintäalueelle tekemään varausta, joka onnistui vain netissä (ei verkkoa) tai puhelimitse (jonotettiin 45min...). Just kun saatiin puhelimesta vastaus, leirintäalueen isäntä sattui tulemaan paikalle ja kysyi voiko auttaa ja saatiin kuin saatiinkin varattua sitten hänen kauttaan vaikka niin ei ilmeisesti yleensä toimitakaan. Tuolla ei siis ollut leirintäalueelle tullessa mitään ilmoittautumista tmv vaan piti itse hoitaa rekisteröinti ennen saapumista. Puhelimitse jos olisi varannut, olisi mennyt ylimääräinen 8$ maksu jota ei mainittu missään, mutta nyt kun saatiinkin varattua isännän kautta ei sitä veloitettu vaan isäntä vaan radiopuhelimella ilmoitti varauskeskukseen meidän saapumisesta ja se oli sillä selvä. 

Suosittelen siis, jos olet menossa Custeriin yöpymään leirintäalueelle että teet varauksen netin kautta ennakkoon, kun vielä verkkoa löytyy, puistossa se on hyvin harvalla alueella.

Näkymä teltasta aamulla

Ilta oli jo hämärtymässä joten kun saatiin teltta pystyyn käytiin vaan vähän kävelemässä leirintäalueella ja mentiin nukkumaan jotta jaksoi aamulla aikaisin tutustumaan puistoon. Aamuyöstä heräsin moneen kertaan villikalkkunoiden hassuun ääntelyyn, jopa Ville havahtui mutta myöhemmin kun tuli puhe niistä niin Ville kertoi luulleensa että se oli joku nainen joka nauroi. Mua vieläkin huvittaa miten sen omituisen äänen voi nauruun sekoittaa mutta kai se ei unisena ajatukset ihan kulje.


Tämä itsepäinen villi aasi eli burro, ei suostunut väistämään autojen edestä vaan nökötti tuossa hievahtamatta ainakin sen kymmenisen minuuttia, mitä me tuossa odoteltiin. 



Taustalla näkyvät aidat on Buffalo Corralsin aitauksesta. Puiston biisonit nimittäin lisääntyy sitä vauhtia, että alue ei pysty elättää niin paljoa joten tuolta myydään vuosittain biisoneita jotka ennen myyntiä ajetaan tuonne aitaukseen. 

Ajeltiin Wildlife loop roadia pohjoiseen ja kävästiin vierailijakeskuksessa, täytettiin juomarakko ja lähdettiin polulle. Tuon päiväinen polku oli Villen valinta, nimeltään Lover´s Leap, pikkuista vajaa 7km. Ensin kavuttiin ylös mäen päälle palaneessa metsässä, minä kiipeilin vielä vähän ylemmäs kallioille ja kivikkoon mihin Ville ei korkeanpaikan kammoisena tohtinut. Sieltä sitten alas toista reittiä, ja loppuosa patikasta kuljettiin puron viertä aika vehreässäkin ympäristössä. 
Mukavan vaihtelevaa siis!









Patikan jälkeen oli kova nälkä, joten ajeltiin Legion Laken alueelle josta löytyy ravintola. Eihän nää kansallispuistojen ruokapaikat ikinä mitään gourmeeta ole, mutta sillä kansallispuiston ravintolaskaalalla meni kyllä ihan kärkipäähän tuon paikan sapuskat. Vai oliko vaan niin että nälkä on paras mauste, kuten rakkaani aina sanoo :D Noissa maisemissa kelpas kuitenkin ruokailla muutenkin, silmänruokaa oli tarjolla riittämiin. 


Sitten olikin jo aika miettiä mihinkähän  sitä päänsä kallistaisi illalla. Oli päätetty jo aiemmin että puisto ansaitsee enemmän aikaa, ja kun meillä ei tarkkoja suunnitelmia ollut eikä varattuja majoituksia vielä moneen päivään, voitiin hyvin jäädä vielä toiseksi yöksi tuonne. 
Vaan sittenpä tuli taas se sama ongelma kuin edellispäivänä, nimittäin varaus... puhelimella ei päässyt taaskaan läpi, ja vaikka Legion Lakella oli netti saatavilla ei sekään auttanut sillä kävi ilmi että puiston majoitukset pitää varata 2 päivää ennakkoon jos netin kautta varaa. Jälleen uusi asia joka olis ollut hyvä tietää etukäteen mutta eipä ollut tullut tuo tieto missään vastaan ennenkuin vasta siinä kohtaa kun olit jo  napannut varauksen ostoskoriin... Telttaan ei haluttu yöksi sillä oli luvattu vesisadetta ja siihen perään yöllä pakkasta, eli mökki oli hakusessa. Ajeltiin sitten länttä kohti Stockade Lake South leirintäalueelle josko sieltäkin olis löytynyt avulias leirintäalueen isäntä vaikka tiedettiin kyllä että yleensä varaus ei onnistu suoraan heiltä. No, ei löydetty koko isäntää, alue itsessään vaikutti kyllä tosi kivalta! hetken pohdittuamme päätettiin lähteä takas etelään Blue Belliin ja siellähän oli taas ihana, tuttu isäntä joka toivotti meidät tervetulleeksi todeten "Finns are back!" ja niin järjestyi mökki meille. 
Nää leirintämökithän on näissä aina tosi yksinkertaiset, mutta meille riittää hyvin. Löytyy sähköt, katto pään päälle, tuulensuoja ja tästä mökistä lämmitinkin. Joka tuli kyllä tarpeeseen yöllä kun laski pakkaselle.

Mökki ulkoa

Mökki sisältä


Näkymä mökin terassilta


Leirintäalueen sisäänkäynti

Leirintäalueen vieressä oli myös talli josta järjestettiin ratsastusretkiä, pieni matkamuistomyymälä josta sai myös joitakin elintarvikkeita, sekä toisella puolen tietä vielä majatalo. 
Majataloon varattiinkin seuraavalle aamulle aamupala kun kyllästytti jo omat eväät, joka aamu samat sämpylät ja jugurtit...

Koska vielä ei ollut liian myöhä, päätettiin tehdä vielä yksi reissu wildlife loopille.  Otettiin leirintäalueelta lähtevä pieni soratie joka meni vähän eri paikasta kuin asvalttitie, mutta jonka pystyi helposti yhdistämään niin että tulee takaisin sitten asvalttitietä pitkin.
Ei päästy kuin ehkä parin kilometrin päähän leirintäalueesta kun spotattiin villikalkkuna ja sain siitä otettua pari kuvaa. Vasta kuvia kameran näytöltä kattoessa ja zoomatessa tajusin että hitto, siinä kalkkunan takana, ihan lähellä oli parikin peuraa nurmikossa maate. En tajua miten en heti hoksannu! 
Vielä kerkesin yhden kuvan napata ennenkuin peurat tuumas että nyt on aika poistua, tässä kalkkuna olikin jo kerennyt ihan peurojen viereen. 


Nuo kansallispuistojen hiekkatiet (ja hiekkatiet muutenkin) on aina arvoitus missä kunnossa ovat mutta tämä oli onneks tosi hyväkuntoinen ja helppo ajaa. 
Tuli nähtyä vielä paaaaljon biisoneita ja preeriakoiria, muutama pronghorn antilooppi, burroja...







Nää biisonivauvat oli kyllä aivan parasta viihdykettä! Ei olla aiemmin nähty ihan näin pieniä biisoneita ja hitsit näillä oli kyllä höpinää töppösessä! Jatkuvaa pukkijuoksua ja säntäilyä, ai että miten vekkuleita otuksia. Sai kyllä hymyn huulille useaan kertaan!





Seuraava päivä aloitettiin herkullisella aamiaisella Blue Bell lodgessa. Tukevan aamupalan jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa, uudet seikkailut kutsui jo. Palattiin vielä Legion Lakelle ja käytiin kiertämässä sen ympäri kulkeva, reilun mailin mittainen polku. Kylläpä voikin olla komeaa aluetta!
Pariskunta koirineen oli tulleet kalastelemaan järvelle, ja kylläpä olikin kaloja! Korkeammalta kallionkielekkeeltä oli hyvä tiirailla kirkkaaseen veteen, kalat näkyi kauas! Päivä oli todella kaunis ja tuon mailin matkaan kului yli tunti, kun piti jatkuvasti pysähdellä kuvaamaan ja ihailemaan maisemaa. 






Legion Lakelta matka jatkui kohti Needles Highwayta joka ajettiin jo 2017, mutta kun upea tie oli ja sattui edes suunnilleen matkanvarrelle niin pakkohan se oli käydä ajamassa uudelleen. 
Ja vielä kertaalleen pysähtyä Sylvan Lakelle tekemään pieni patikka. Sielä jo vähän näytti siltä, että kaunis aamu saattaisi muuttua sateeksi tai jopa ukkoseksi, mutta kerettiin tepastella ilman isompaa kastumista, ihan loppumatkasta aavistuksen ripsi vettä mutta ei häiritsevästi. 
Tuo alue oli selvästi puiston suosituin, missään muualla ei ollut näkynyt tuollaista määrää ihmisiä. Se vei hitusen nautinnosta mutta kaunistahan sielä oli, ei sitä voi kieltää. 









Custerista kerittiin siis koluta vähintäänkin ajaen monta aluetta, ja ihastuttiin. Varmasti palataan! Villieläimiä sai bongailla lähes yhtälailla mitä Yellowstonessa, toki petoja ei (niille muuten varmasti olis kyllä tuolla tilaa, jos biisonitkin meinaa ylikansoittua niin että niitä joudutaan sieltä myydä ja siirtää muualle).
Puumia, kojootteja ja kettuja kyllä löytyy, ja kuulemma joskus todella harvoin tehdään havaintoja mustakarhuista, mutta eipä näistä ole vastusta biisonille.
Ja mikään näistä ei ole niin yleinen, että niitä suurella todennäköisyydellä näkisi. Mekään ei nähty ainuttakaan. Mutta näitä sorkallisia tyyppejä sitten senkin edestä!

Ja olipa muuten mielenkiintoista nähdä kerrankin jenkeissäkin tätä kevään aikaa, eihän tuolla vuoristossa vielä tuolloin toukokuun lopulla mikään kesä ollut. Suurin osa lehtipuista korkeintaan vähän vihersi, osa ei vielä edes vihertänyt. Villikukkia kyllä oli jo paljon. 

Kommentit

  1. Kuulostaa tosi kivalta paikalta, meni kyllä ilman muuta omalle listalle paikkoihin, joissa pitää käydä. Hienot maisemat ja villieläimet on ihan parasta. Hienon näköinen muuten myös tuo tunneli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tunneli onkin veikeä, jostain sen bongasin ennen 2017 häämatkaa ja siinä kuvassa minkä siitä näin oli bussi menossa siitä läpi. Ei muuten ihan hirveesti jäänyt ylimääräsiä senttejä bussin ja tunnelin seinien väliin! Tunnelihan toki on vaan pikku pätkä, mutta tuo koko tie on kyllä nätti ja maisemat upeat! Siihen vielä ku lisää nuo villieläimet niin kyllähän tuola kelpaa ajella. Vaikka molempiin suuntiin! :D

      Poista
  2. Olipas hieno tuo vuoristotie noissa viimeisissä kuvissa. Ylemmissä taas näkyy maastopalojen jälkiä. Kyllä hirvittää taas mitä tuleva syksy tuo tullessaan... yksi kaupunki on jo tänä kesänä Kaliforniassa pyyhkiytynyt kartalta ja myös Yosemiten vieressä on ollut paloja. Ihana tuo pikkuinen biisoni joka nauttii elämästään.

    VastaaPoista
  3. Täytyypä seuraavan kerran kalkkunoihin törmätessä kuunnella ääntä tarkemmin😅😂. Toisaalta eikö joku naisten haukkumanimi ole kalkkuna?!

    VastaaPoista
  4. Ikinä en ole nähnyt villikalkkunaa missään, vaikka olisi sille pitänyt mahkuja olla. Joskus se menee näin. En nähnyt myöskään amerikankoskikaraakaan. Pitäisiköhän tehdä paikkausreissu Amerikkoihin. Olisi hieno nähdä vaikka kaikki maailman koskikaralajit.

    VastaaPoista
  5. Onpa hieno paikka! Pitää pitää mielessä, kun ja jos reittisuunnitelma tuonne pääsee toteuttamaan. Melkoisen vaihtelevat maisemat kin. Tuo leirintäalueen mökki on kivan näköinen myös.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämän vuoden Usan roadtripin suunnitelma julki!

Mitä maksoi 3kk roadtrip Amerikassa?

Gibraltarin ihanat apinat