Historian havinaa Lamarissa

Huonosti nukutun yön jälkeen herättiin viimeiseen Yellowstone päivään. Majoituis tuossa vanhassa bordellissa oli mielenkiintoinen kokemus, mutta herkkäunisena en voi kyllä suositella yöpaikaksi. Seinät oli kirjaimellisesti kuin paperia, alakerran baaripöydästäkin kuului sanatarkasti keskustelut vaikka ne tyypit ei todellakaan huutanut vaan puhui normaalilla äänellä, puhumattakaan naapurihuoneen kuorsaajasta. 


Oltiin sovittu treffit Susanin ja Reven kanssa Lamariin, sillä edessä oli jotain ihan erilaista! Patikka yhdelle kolmesta alkuperäisista susien totutusaitauksista 1995 vuodelta, jolloin sudet palautettiin Yellowstoneen. 

Rose Creekin aitaus on ainut joka on enää pystyssä, muut on purettu jo aikaa sitten mutta tämä yksi pidetty lähinnä koulutuksellisista syistä koska läheisellä Buffalo Ranchilla järjestetään vuosittain susiaiheisia seminaareja/kursseja joista tehdään myös tuonne "opintomatka". 
Virallista/opastettua polkua tuonne ei mene, mutta kun tietää minne suunnata niin löytää perille kyllä. 
Me ei tiedetty, vaikka saatiin ohjeet itseltään Jeremyltä, joka on mukana Yellowstonen susiprojektissa ja vaikka meitä oli useampi jotka "periaatteessa" tiesi missä aitaus on...
No mutta mikäpä ois mukavampaa ku patikointi mukavassa seurassa, ei se mitään että tehtiin 25 asteen helteessä ylimääränen lähes 2h lenkki :D


Kierrettiin parit biisonit jotka oli meidän reitillä, vähän meinas kuumottaa kun ei ollut autoa turvana lähellä ja tiedossa oli että ovat Yellowstonen vaarallisimpia elukoita ja voivat juosta yli ja puskea vaikket niitä uhkaiskaan. Kiiman merkkejäkin oli jo ensimmäisissä havaittavissa, vaikka varsinainen biisoneitten kiima-aika alkaa vasta elokuussa. 

Meidän oli patikoida tänne jo kesäkuussa reissun ekalla Yellowstone osuudella, mutta tuolloin lumisade esti meidän päässyn puiston eteläisemmältä puolelta Lamariin joten se siirtyi. 
Aika huikea  päätös kuitenkin matkalle, melkein voisin sanoa pyhiinvaellukseksi, heh. 
Vuosikausia haaveillut tuonne pääseväni ja nyt järjestyi opastuskin ja oli mahtavaa kokea se sellaisten ihmisten kanssa jotka osasi arvostaa kokemusta myös, eikä jostain käsittämättömästä syystä olleet käyneet siellä vielä vaikka ovat vuosikausia asuneet puolet vuodesta Gardinerissa!


Olin lukenut ja opiskellut susien palauttamisesta Yellowstoneen niin monta vuotta, että Villekin tiesi jo etukäteen aika paljon ja tuo edellisenä päivänä lukemani kirja (Killing of the wolf No. 10, Thomas McNamee) valaisi taas paljon lisää ja lisäs hinkua päästä näkemään paikka itse.
Susinörtti mikä susinörtti...



Alunperin Rose Creekin lauman muodosti 3 Kanadasta pyydystettyä sutta, naaraat 9F ja 7F(edellisen tytär) sekä uros 10M. Kun ne vapautettiin, 9F ja 10M lähti omille teilleen puiston ulkopuolelle jossa 10M ammuttiin laittomasti. 9F jäi yksin pienten pentujen kanssa. Susiprojekti pyydysti 9F ja pennut ja palautti ne aitaukseen vielä uudestaan. 7F lähti omilleen ja perusti oman lauman joka oli ensimmäinen Yellowstonessa muodostunut lauma.
Myrsky kaatoi puun aitauksen päälle ennen kuin Rose Creekin lauma oli vapautettu toistamiseen ja kaikki pennut karkasivat. Tarhaa ei koskaan korjattu. Kahta lukuunottamatta muut saatiin kiinni ja pannoitettiin. Näistä pennuista yksi oli 21M, joka myöhemmin oli Druid Peak lauman alfa, uros joka vilahtelee yhdessä jos toisessakin Yellowstone dokumentissa.
Myös mun lempparilauma Lamar Canyonit polveutuu 9F:stä ja 10M:stä.


Muut kaksi totutusaitausta on tosiaan purettu jo aikapäiviä sitten, mutta Crystal Creekin aitauksen paikan näkee vielä, jopa tieltä kun tietää minne katsoa. Ehkä seuraavalla kertaa käydäänkin siellä?


Kommentit

  1. Vitsi mitä susi-tietoutta teillä! Taidetaankin pyytää teidät sitten oppaaksi kun itse päästään Yellowstoneen.. ha ha. Tätä oli kyllä mielenkiintoista lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on tässä vuosien saatossa jotenkin kertynyt kun aihe on niin lähellä sydäntä :D
      Saattaa olla ettet ole ainut, joka on oppaaksi halunnut, heh. Mutta tuohon paikkaan palaan kyllä aina niin mielelläni etten pistä ollenkaan pahakseni ainuttakaan oikeaa tai tekosyytä millä sinne pääsen!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tämän vuoden Usan roadtripin suunnitelma julki!

Mitä maksoi 3kk roadtrip Amerikassa?

Gibraltarin ihanat apinat