Lauhavuoren kansallispuisto kesäyössä

 

Edellisessä postauksessa kerroin kuinka käytiin vielä myöhään illalla patikoimassa Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistossa. Sieltä jatkettiin vielä samana iltana parinkymmenen kilometrin päähän toiseen kansallispuistoon, Lauhavuoreen. 

Vaikka kello oli jo paljon niin kerettiin käydä kipuamassa Lauhavuoren näkötorniin ihailemaan auringonlaskun viime hetket. Kylläpä näki kauas! Näin marraskuun pimeydessä tuntuu hassulta, että heinäkuussa oli vielä tuolloin yhdentoista aikoihin auringonlasku. 

Edellinen näkötorni paloi v. 2002 joten tämä oli suhteellisen uusi, vuodelta 2004 oleva torni. Viime kesänä tulikin kiivettyä yhteen jos toiseenkin näkötorniin, kaikki hauskan erilaisia. Kesäkuun Tuurin vierailun yhteydessä käytiin paluumatkalla kiipimässä ensin Suokonjärven  näkötornille ja perään vielä Lakeaharjun näkötornille. Jokainen näistä oli kyllä omanlaisensa, ja tässä Lauhavuoren tornissa meitä ihastutti maisemien ja auringonlaskun lisäksi myös lukuista alueesta kertovat opastetaulut joita löytyi useammasta kerroksesta. 

Yöpaikka löytyi Spitaalijärven parkkipaikalta, jossa oli ihan karavaanareille osoitetut muutamat paikat. Käveltiin vielä n. puolen kilometrin matka parkkipaikalta järvelle, ja Ville sitten innostui vielä että yöuinti vois olla ihan kiva. Parkkiksella oli muutama muukin yöpyjä, mutta tuolla järvellä ei ketään.  Itse en innostunut yöuinnista, tosin jälkikäteen harmittelin sitä monta kertaa. Pikkuisen kerkesi alkaa sadetta ripsimään ennenkuin Ville pääsi veteen asti, mutta mitäpä sellainen pieni kesäsade lämpimänä kesäyönä, etenkin kun uidessa ikäänkuin kastuu muutenkin :D

Aamulla piti herätä sen verran aikaisin, että keretään käydä vielä patikoimassa ja kuitenkin hyvissä ajoin iltapäivästä juhlimaan ystävien rakkautta Turun seudulle. 

Aamukävelyksi oli valittu kivijadan alueelta lähtevä  4km pitkä Pirunkierros. Kivijata on pirunpelto, eli lohkareiksi murentunutta kalliota jota jääkausi ja jääkauden jälkeiset rantavoimat ja maanjäristykset on muokanneet. 

Lauhanvuoren kallioperä on Suomessa melko harvinaista hiekkakiveä, joka paljastuu ainoastaan jadoilla. Muualla Lauhalla sen peittää moreeni, turve tai hiekka.

 

Pirunkierroksen reitti oli oikeinkin mukava kulkea, eikä tuolloin aamusta aikaisin vielä ollut liian kuumakaan. Reitin maisemat vuorotteli mäntykangasmetsistä ja suosta kivikoihin. 

Metsät oli täynnänsä kanervaa ja mustikkaa. Meillä päin ei viime kesänä mustikkaa löytynyt nimeksikään, mutta tuolla Lauhavuoren ympäristössä sitä oli valtavasti, ja olivat tosi isoja! 

Patikan jälkeen lähdettiin suoraan ajamaan kohti Paimiota ja hääjuhlia, yksi ainoa pysähdys tehtiin matkanvarrella uimarannalle ettei tarvinut juhlia hikisenä. Siinä uidessamme paikalle ilmaantui sorsaperhe jotka oli jostain syystä ihan mahdottoman kiinnostuneita meistä. Ehkä niitä oli siinä uimarannalla ruokittu, en tiedä, mutta varmaan 10 minuuttia siinä meidän ympärillä uivat ja sukeltelivat, ja tulivat siis ihan kosketusetäisyydellä sekä emä että poikaset. Hauska kokemus!

Näin upeita apilapeltoja bongailtiin matkan varrelta! En edes muista koska olisin viimeksi apilapeltoja nähnyt, onko tämä joku lounais-Suomen juttu? :D