Perseiden puudutusta Nevadan teillä

No nyt on sitte kaks päivää vietetty lähinnä autossa. Mitään kiirusta ei ole pidetty mistään kohtaa päivää, vaan ihan relasti edetty. Eilen oli tuskaisan kuumaa jo muutenkin, mutta aavikkotuuli ei yhtään auttanu asiaa, tuntuu edelleenkin ku föönillä puhaltais. Minä en oo ennenkään ollu kovin kuuman ilman ystävä, mutta nyt alkaa tuo matkakaverikin kallistua sille kantille että mieluummin vähä liian kylmä ku liian kuuma, aina voi pukea lisää...

Mietittiin, että kuka täällä haluaa asua,  ihan jo pelkästään aavikon kuumuuden ja föönituulen takia, mutta myös koska ympärillä ei ole yhtikäs mitään ? (ei metsiä, ei vesistöjä, ei kaupunkeja, vain pieniä ränsistyneitä taloja keskellä aavikkoa. )

Eilinen oli siis aika tylsä päivä ja aiheutti meille molemmille kovan koti-ikävän, varmaan kun ei ollu oikein tekemistä ja maisemat tylsiä niin ajaessa oli liikaa aikaa ajatella. Kyllä sitä tuli moneen kertaa mietittyä sekä koirien, perheen että ystävien kuulumisia. Voisittekin kaikki täyä lukevat kirjottaa vaikka tohon kommenttiboksiin vähä kuulumisia ja terkkuja niin ehkä ikävä vähän hellittää.

Eilen siis päädyttiin yöksi pikkupikku aavikkokaupunkiin Elkoon, joka on suoraan sanottuna Nevadan perseessä. Hotelli oli ulospäin aika nostalginen, vanha puurakennus, jonka yhteydessä oli casino. Aula ja yleiset tilat oli ok, mut ite huone ihan järkyttävä läävä... ekassa ei toiminu vessa, joten saatiin vaihtaa huone. Toka oli yhtä kamala mut vessan sijaan sielä ongelmana oli ilmadtointi jota ei saanu pois päältä, ja sängyn alla oli niin paksu pölykerros että me molemmat astmaatikot reagoitiin aika vahvasti. Vanhanajan nostalgiaa lisäs pieni kuvaputki tv, eka kerta koko reissussa ku avattiin tv. Elina piti mulle vähän venyttelyopastusta ennen nukkumaanmenoa koska 1,5vko ajon ja lähes 2000mailin ajon jälkeen mun oikea polvi ja vasen lonkka rupes kiukkuileen.

Aamulla matka jatkui kohti Kaliforniaa. Alkuun maisemat oli sitä samaa ja kuumuuskin yhtä tukahduttavaa (en sano god bless america, sanon god bless airconditioning...) mutta länttä kohti tullessa alkoi Hawthornin jälkeen vihdoin tulla väjän erilaista maisemaa ja vehreyttä.
Yks pieni virkistävä paikka sattu matkan varrelle, nimittäin tien nro 50 varrella oleva kyläpahanen Austin jonne pysähdyttiin kahville. Siellä oli suloinen matkamuisto/käsityö/antiikkimyymälä josta löyty vaikka mitä. Vieressä oli kiva kahvila jonka toisessa päässä moottoripyöräjengi piti pesäänsä... hetken mietittiin että on vähä pelottavan näkösiä tyyppejä mutta päätettiin vaan hymyillä niille nätisti ja saatiin kyllä hymyä takas.
Tuo Austinin läpi menevä tie 50 on nimetty myös amerikan "yksinäisimmäksi" tieksi, Americas loneliest road. Sitä se olikin... pitkä, pitkä, pitkä ja tylsä. Ei mitään kymmeniin maileihin.
Riemu oli ylimmillään, kun käännyttiin isommalta tylsältä tieltä pienen pienelle tielle joka johtaa aavekaupunki Bodieen. Bodie on siis vanha kaivoskaupunki jossa amerikan kultaryntäyksen aikaan oli n. 10 000 asukasta mutta on nykyään täysin autio. Paikkaa pidetään entisellään mutta huolletaan varoen jotta entisaikojen fiilis säilyy. Bodiesta kiinnostuneet voi googletella lisää, minusta tuo paikka ois hurjan mielenkiintoinen ja spooky mutta valitettavasti se oli kerenny mennä just kiinni eikä uskallettu mennä sisään porteista vaikka siitä ois päässytkin. Bodie on kuitenki sen verran lähellä meidän tän illan majapaikkaa että päätettiin mennä huomenna uudestaan. Tänne suunnalle täks päivää luvattu myrsky kiersi meidät taas, saatiin vasn pari hassua pisaraa mut muuten oli mukavan pilvistä joten ilma huomattavasti siedettävämpi.

Tämän illan majoitus on Bridgeport Inn, joka on vanha puutalohotelli, erittäin hurmaavassa pienessä Bridgeportin kylässä Kalifornian rajalla. Kaupunki on siisti ja hyvin pidetty, aivan toista kuin Nevadan puolella olevat lähes purkukuntoiset talot. Aivan ihana paikka. Mietitään vielä ollaanko täällä toinenkin yö. Alakerran ravintolan ruoka oli täkäläisittäin kallista mutta super hyvää.

Huomenna on Yosemite päivä koska se on niin lähellä, jee. Hotellin respan poika kertoi että tässä hotellissa on päivittäin suomalaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia koska Yosemite on niin kuuluisa meillä. Ai on vai? Mä kuulin siitä eka kertaa vasta puol vuotta sitten... no, huomenna sitten sitä :) juttua tulis enempiki mut oon niin vädy et nyt vain muutamq kuva ja sit unille. Puspus rakkaat, ikävä on!