Haikkeja Yellowstonessa
Ekana Yellowstonen päivänä pidettiin välipäivä haikkailusta kun oli pari päivää ajettu niin paljon että väsytti, mentiin jo tosi aikaisin nukkumaan.
Toisena Yellowstonen päivänä Elephant Back Mountain joka oli mennessä lähes pelkkää nousua ja tullessa puolestaan laskua, yhteensä n. 8km. Huipulta oli komeat näkymät Yellowstone järvelle ja Pelican Valleyyn.
Huipulla pidettiin pieni evästauko ja samaan aikaan paikalle sattui hollantilainen pariskunta kenen kans sit haikattiin paluumatka ja vaihdeltiin matkailukokemuksia.
Kolmantena päivänä käytiin vaativaksi luokiteltu Mt Washburnin reitti, joka oli myös pelkkää nousua ja vielä jyrkemmästi ja pidemmästi kuin edellispäivän reitti. Aikaakin oli trailiopas kirjaan arvioitu 4-5h kun edellispäivän haikki oli "vaan" 2-3h.
Kyllähän se rankka reitti olikin, ja ilmeisesti pidettiin aika kovaa vauhtia koska vaikka huipulla pidettiin n. 20min tauko niin yhteensä aikaa meni vaan kolmisen tuntia. No, sen tunsi kyllä reisissä, takapuolessa ja jalkapohjissa!
Uskon kyllä että huonokuntoisempikin tuon reitin käy, kunhan vaan varaa aikaa taukoihin.
Me osattiin vielä valita tietenkin se tosi kuuma päivä tälle haikille... lämpöä oli sen 28-30 astetta riippuen paikasta, ja tuolla huipullakin varmasti reilusti päälle 20 vaikka onkin yli 3km korkeudessa.
Illalla vielä Lamarissa auringon laskiessa oli n. 27 astetta.
Täällä on muuten jännä, että lämpötila ei laske pikkuhiljaa iltaa kohti niinkuin Suomessa vaan kuumaa riittää siihen asti kun aurinko laskee ja sitten tuleekin yhtäkkiä huomattavasti kylmempi. Öisin on ollut lähellä nollaa. Aamuisin kun on noustu aikaisin niin on tuntunut ettei halua avata makuupussia ollenkaan ja telttaa on purettu sormet ihan kohmeessa.
Niin, ja toki aamuisin kun on oltu spottaitemassa ja pysytty paikallaan niin pipo ja hanskat on joutunu olla käytössä ja silti välillä tulee kylmä (vaikka mulla on ollu kahdetkin housut päällekkäin!)
Neljäntenä päivänä ei tehty mitään haikkia, mutta sen sijaan käytiin ratsastamassa 2h. Villelle ihan eka kerta ja kyllähän oli mukava kuunnella matkan varrella kun monta kertaa totes miten kivaa oli ja että tykkäs ja että "tähän vois tottua". Ollaan kuulkaa askel lähempänä oman hepan hommaamista! Tai ehkä jopa kahden kun oishan se nyt kaikista kivointa yhessä mennä ;)
Meitä oli samalla kertaa matkassa 12 henkeä joista 2 oli opasta. Ville sai ison heppasen nimeltään Kansas City, mulla oli laiskahko vanha haflinger herra Sleepy joka oli siis nimensä mukaan melkoisen unelias. Kyllä se siitä pikkuhiljaa heräs mutta loppua kohti jouduin taas sitä hoputtamaan. Kaikki muut tuntui olevan kovin innoissaan kokemuksesta mutta Villen takana tuleva aasialaisherra vaikutti hyvin kärsivältä. En sitten tiedä oliko väärä aktiviteetti herralle ettei osannut varautua siihen että se tuntuu takapuolessa vaikka vaan kävelläänkin, vai oliko heppa vaan turhan virtainen vai mitä.
Oli kyllä aika erilainen istua tuollanen lännensatula kuin mihin on Suomessa tottunu! Suitsistakin sai pitää vaan yhdellä kädellä kiinni :D Siihen kyllä tottu nopeeta.
Yllättävän vähän on ollut tänään takapuoli kipiä vaikka 2h selässä istuttiinkin hyvin vaihtelevassa maastossa.
Viides päivä vietetiin "vapaata" eli nukuttiin myöhään (tarkottaa jopa puol yheksää, heh) eikä siis lähdetty tänään spottailemaan. Myöskään pitempiä haikkeja ei tehty, käytiin vain Grand Prismatic Springin ympäri kävelemässä miljoonan muun kans (oisko n. 1km) ja Old Faitfullin luota lähtevä Observation Point joka oli 3km. Jälkimmäisestä katseltiin kuinka Old Faitfull uskollisesti purkautui vain 2min myöhässä arvioidusta aikataulusta. Sielä ylhäällä sai vähän enemmän yksityisyyttä kuin alhaalla lähteen luona, sielä tais olla taas useampi sata turistia huudahtelemassa oooo-ooooooooo-oooooo.
Kaksi päivää on illasta ukostanut ja satanut, päivät on olleet aurinkoisia ja lämpimiä edelleen. Kuulemma just ennen kun tänne tultiin niin täällä satoi monta päivää putkeen, nyt on ollu joka päivä aurinkoa ja KUUMAA. Liian kuumaa jos multa kysytään mutta vielä ei oo kuumakiukku yllättänyt ihme kyllä.
Lamar riverin traili käytiin talsimassa yks päivä, kerrankin sellanen jolla ei ollu pahoja nousuja. Yhteensä eestakanen reissu oli n. 11km.
Ennen paluumatkaa istuttiin vielä joenrannassa lilluttamassa jalkoja jääkylmässä joessa. Kyllä teki hyvää jaloille jolla on haikattu monta päivää ja jalkapohjia poltti!
Takas tullessa n. kilometri ennen parkkipaikkaa pikkusen ripsi vettä mutta hyvin vähän. Biisonit oli valloittanu polun, joten jouduttiin kiertää muutama sata metriä lisää, tietenkin jorpakon kautta että kengät oli litimärät ja mutaset... illalla pestiin ne hotellilla ja kun ne ei seuraavaan aamuun mennessä ollu kuivuneet tyyliin yhtään, laitettiin ne päiväksi auton takaikkunalle kuivumaan aurinkoon. Noooo, arvatkaa miten koko auto lemus kun siellä oli koko päivän auringossa muhineet mudassa ja hiessä kyllästetyt lenkkarit. Se haju oli jotain aivan järkyttävää.
Natural bridge ja Storm point oli seuraavan päivän ohjelmassa, molemmat aika lyhyitä haikkeja mutta kun ne peräkkäin polkasi niin rupes sekin jalkapohjissa tuntumaan, heh.
Molemmat reitit oli kivoja, mutta Natural Bridgen polku oli suurimmaks osaks asfaltoitu joka meitä ärsytti. Kaunis luonnonmuovaama silta perillä toki oli hyvinkin haikin arvoinen.
Näistäkään kummallakaan ei ollut kovasti nousua.
Viimeisin haikki oli Pelican Valley, jossa hyvällä säkällä vois näkyä susia Mollien laumasta, ja kuulemma karhuja on alueella niin paljon että niitä näkee melkeen aina. No, me ei nähty kumpiakaan.
Traili alkoi niityn ylityksellä ja niityn toisella puolella meitä odotteli hollantilainen mies joka oli tullut siihen tulokseen ettei uskalla mennä metsäiselle alueelle yksin karhujen takia, kun ei näe jos niitä sielä on. Joten jatkettiin matkaa kolmestaan.
Kun tultiin vihdoin metsiköstä Pelican Valleyyn, kuultiin suoraa edestä päin yksittäinen susi, ja hetken päästä meidän takaoikealta siihen vastattiin oikeen kunnon kuorossa. Kaukana olivat kun niin heikosti kuului ulvonta, mutta erotti selvästi että niitä oli monta.
Vastaantulevat 3 ihmistä oli nähneetkin sen yksinäisen suden joka me kuultiin.
Tämäkin oli tosi kiva haikki, 10km edestakaisin mutta matkaa ois voinu vielä jatkaa parhaimmillaan Lamariin asti.
Toisena Yellowstonen päivänä Elephant Back Mountain joka oli mennessä lähes pelkkää nousua ja tullessa puolestaan laskua, yhteensä n. 8km. Huipulta oli komeat näkymät Yellowstone järvelle ja Pelican Valleyyn.
Huipulla pidettiin pieni evästauko ja samaan aikaan paikalle sattui hollantilainen pariskunta kenen kans sit haikattiin paluumatka ja vaihdeltiin matkailukokemuksia.
Kolmantena päivänä käytiin vaativaksi luokiteltu Mt Washburnin reitti, joka oli myös pelkkää nousua ja vielä jyrkemmästi ja pidemmästi kuin edellispäivän reitti. Aikaakin oli trailiopas kirjaan arvioitu 4-5h kun edellispäivän haikki oli "vaan" 2-3h.
Kyllähän se rankka reitti olikin, ja ilmeisesti pidettiin aika kovaa vauhtia koska vaikka huipulla pidettiin n. 20min tauko niin yhteensä aikaa meni vaan kolmisen tuntia. No, sen tunsi kyllä reisissä, takapuolessa ja jalkapohjissa!
Uskon kyllä että huonokuntoisempikin tuon reitin käy, kunhan vaan varaa aikaa taukoihin.
Me osattiin vielä valita tietenkin se tosi kuuma päivä tälle haikille... lämpöä oli sen 28-30 astetta riippuen paikasta, ja tuolla huipullakin varmasti reilusti päälle 20 vaikka onkin yli 3km korkeudessa.
Illalla vielä Lamarissa auringon laskiessa oli n. 27 astetta.
Täällä on muuten jännä, että lämpötila ei laske pikkuhiljaa iltaa kohti niinkuin Suomessa vaan kuumaa riittää siihen asti kun aurinko laskee ja sitten tuleekin yhtäkkiä huomattavasti kylmempi. Öisin on ollut lähellä nollaa. Aamuisin kun on noustu aikaisin niin on tuntunut ettei halua avata makuupussia ollenkaan ja telttaa on purettu sormet ihan kohmeessa.
Niin, ja toki aamuisin kun on oltu spottaitemassa ja pysytty paikallaan niin pipo ja hanskat on joutunu olla käytössä ja silti välillä tulee kylmä (vaikka mulla on ollu kahdetkin housut päällekkäin!)
Neljäntenä päivänä ei tehty mitään haikkia, mutta sen sijaan käytiin ratsastamassa 2h. Villelle ihan eka kerta ja kyllähän oli mukava kuunnella matkan varrella kun monta kertaa totes miten kivaa oli ja että tykkäs ja että "tähän vois tottua". Ollaan kuulkaa askel lähempänä oman hepan hommaamista! Tai ehkä jopa kahden kun oishan se nyt kaikista kivointa yhessä mennä ;)
Meitä oli samalla kertaa matkassa 12 henkeä joista 2 oli opasta. Ville sai ison heppasen nimeltään Kansas City, mulla oli laiskahko vanha haflinger herra Sleepy joka oli siis nimensä mukaan melkoisen unelias. Kyllä se siitä pikkuhiljaa heräs mutta loppua kohti jouduin taas sitä hoputtamaan. Kaikki muut tuntui olevan kovin innoissaan kokemuksesta mutta Villen takana tuleva aasialaisherra vaikutti hyvin kärsivältä. En sitten tiedä oliko väärä aktiviteetti herralle ettei osannut varautua siihen että se tuntuu takapuolessa vaikka vaan kävelläänkin, vai oliko heppa vaan turhan virtainen vai mitä.
Oli kyllä aika erilainen istua tuollanen lännensatula kuin mihin on Suomessa tottunu! Suitsistakin sai pitää vaan yhdellä kädellä kiinni :D Siihen kyllä tottu nopeeta.
Yllättävän vähän on ollut tänään takapuoli kipiä vaikka 2h selässä istuttiinkin hyvin vaihtelevassa maastossa.
Viides päivä vietetiin "vapaata" eli nukuttiin myöhään (tarkottaa jopa puol yheksää, heh) eikä siis lähdetty tänään spottailemaan. Myöskään pitempiä haikkeja ei tehty, käytiin vain Grand Prismatic Springin ympäri kävelemässä miljoonan muun kans (oisko n. 1km) ja Old Faitfullin luota lähtevä Observation Point joka oli 3km. Jälkimmäisestä katseltiin kuinka Old Faitfull uskollisesti purkautui vain 2min myöhässä arvioidusta aikataulusta. Sielä ylhäällä sai vähän enemmän yksityisyyttä kuin alhaalla lähteen luona, sielä tais olla taas useampi sata turistia huudahtelemassa oooo-ooooooooo-oooooo.
Kaksi päivää on illasta ukostanut ja satanut, päivät on olleet aurinkoisia ja lämpimiä edelleen. Kuulemma just ennen kun tänne tultiin niin täällä satoi monta päivää putkeen, nyt on ollu joka päivä aurinkoa ja KUUMAA. Liian kuumaa jos multa kysytään mutta vielä ei oo kuumakiukku yllättänyt ihme kyllä.
Lamar riverin traili käytiin talsimassa yks päivä, kerrankin sellanen jolla ei ollu pahoja nousuja. Yhteensä eestakanen reissu oli n. 11km.
Ennen paluumatkaa istuttiin vielä joenrannassa lilluttamassa jalkoja jääkylmässä joessa. Kyllä teki hyvää jaloille jolla on haikattu monta päivää ja jalkapohjia poltti!
Takas tullessa n. kilometri ennen parkkipaikkaa pikkusen ripsi vettä mutta hyvin vähän. Biisonit oli valloittanu polun, joten jouduttiin kiertää muutama sata metriä lisää, tietenkin jorpakon kautta että kengät oli litimärät ja mutaset... illalla pestiin ne hotellilla ja kun ne ei seuraavaan aamuun mennessä ollu kuivuneet tyyliin yhtään, laitettiin ne päiväksi auton takaikkunalle kuivumaan aurinkoon. Noooo, arvatkaa miten koko auto lemus kun siellä oli koko päivän auringossa muhineet mudassa ja hiessä kyllästetyt lenkkarit. Se haju oli jotain aivan järkyttävää.
Natural bridge ja Storm point oli seuraavan päivän ohjelmassa, molemmat aika lyhyitä haikkeja mutta kun ne peräkkäin polkasi niin rupes sekin jalkapohjissa tuntumaan, heh.
Molemmat reitit oli kivoja, mutta Natural Bridgen polku oli suurimmaks osaks asfaltoitu joka meitä ärsytti. Kaunis luonnonmuovaama silta perillä toki oli hyvinkin haikin arvoinen.
Näistäkään kummallakaan ei ollut kovasti nousua.
Viimeisin haikki oli Pelican Valley, jossa hyvällä säkällä vois näkyä susia Mollien laumasta, ja kuulemma karhuja on alueella niin paljon että niitä näkee melkeen aina. No, me ei nähty kumpiakaan.
Traili alkoi niityn ylityksellä ja niityn toisella puolella meitä odotteli hollantilainen mies joka oli tullut siihen tulokseen ettei uskalla mennä metsäiselle alueelle yksin karhujen takia, kun ei näe jos niitä sielä on. Joten jatkettiin matkaa kolmestaan.
Kun tultiin vihdoin metsiköstä Pelican Valleyyn, kuultiin suoraa edestä päin yksittäinen susi, ja hetken päästä meidän takaoikealta siihen vastattiin oikeen kunnon kuorossa. Kaukana olivat kun niin heikosti kuului ulvonta, mutta erotti selvästi että niitä oli monta.
Vastaantulevat 3 ihmistä oli nähneetkin sen yksinäisen suden joka me kuultiin.
Tämäkin oli tosi kiva haikki, 10km edestakaisin mutta matkaa ois voinu vielä jatkaa parhaimmillaan Lamariin asti.
Kommentit
Lähetä kommentti