Päiväni susibongarina
...no okei, useampikin päivä!
Hukkaset oli Yellowstonen pääpointti ja onneks niitä sitten nähtiinkin. Kuvia ei valitettavasti näistä elukoista ole laittaa näytille koska meidän kännykameroissa ei "ihan" riittäneet zoomit kun eihän nämä lähelle tulleet.
Aamuhämärissä ja iltahämärissä on paras aika nähdä niitä, mutta meidän kohdalla tämä päti vain aamuisin. Iltaisin nähtiin vilaus vaan ekana iltana.
Kuultiin kyllä ulvontaa usein, joka on kuulemma harvinaisempaa kuin nähdä mikä vähän yllättää.
Aamuisin ensimmäinen näkymä Lamariin tullessa oli yleensä tämä :
Eli susibongarit rivissä skannaamassa laaksoa ja jutustelemassa.
Junction Butten lauma oli meille se jota nähtiin useimmiten, yhteensä 5 kertaa ja näistä kerroista 4 kertana nähtiin kaikki 7 ja kerran vain yksi.
Lamar Canyonin laumasta nähtiin ainoastaan kerran alfanaaras, mutta ei se mitään koska just se spottaus oli mulle se kaikista tärkein! Tämä upea otus tunnetaan pantanumerolla 926F ja se on käynyt läpi monen monta vaikeutta ja aina voittanut ne. Tämä kaunokainen on syntynyt kuuluisaan sukuun, sen emä oli dokumenteista tuttu "Shewolf" eli "06" ja isä myös samaisesta dokkarista ja parista muustakin tuttu 755M. Mulla meni kylmät väreet koko kropassa kun näin sen ja tunnistin kuka se on.
926F on menettänyt monta lauman jäsentä, ja jo kolme puolisoa. Näistä 2 ensimmäistä tappoi toinen lauma, viimeisin kuoli nyt meidän ollessa puistossa. Syy kuolemalle ei ole vielä selvä, mutta ruumiinavauksesta pitäis sekin selvitä. Tällä hetkellä epäilevät jotain tautia.
Sinä aamuna kun kuultiin että sen 949M on vihdoin kuollut eikä enää kärsi, oltiin menossa Lamar Riverin haikille kun oltiin ensin katseltu Junction Butteja Lamar Valleyn länsipäässä.
Oltiin päästy haikin alusta muutama sata metriä joen toiselle puolelle, kun kuultiin ulvontaa. Yritetiin meidän surkeilla kiikareilla katsella mutta eihän me mitään nähty.
Kiikaroidessa huomattiin kuitenkin että siitä parkkikselta mihin oli jätetty auto niin jonkun verran itään päin oli aivan järkyttävästi porukkaa parkissa ja kiikareineen / kaukoputkineen tähyili. Hetken aikaa tuumailtiin että lähetäänkö silti haikille vai palataanko takas ja ajetaan kattomaan mitä ne tähyilee. Päädyttiin sitten palaamaan autolle, jossa parkkiksella yks nuoripari just tähyili kiikareilla ja kertoi että sielä on joko kojootti tai susi. Sitten me jo nähtiinkin se, ja heti kun nähtiin se niin olin ihan varma että se on 926. Ei sillä, että erottaisin kaikki sudet, mutta tiesin että tuolla alueella se lauma suunnilleen liikkuu ja että se on ainut kellä on panta niiden nyt enää kolmen yksilön laumassa.
Hetken päästä parkkis olikin ihan täynnä porukkaa ja yksi susiprojektin aktiiveista vahvisti mulle että kyllä se oli 926. Toiset 2 lauman jäsentä oli nähty just ennen toisella puolen tietä.
Ne oli aika lähellä paikkaa jossa 949 kuoli, ja haluaisin ajatella että ne tuli hyvästelemään sen.
Seuraavana aamuna seurattiin kuinka Junction Buttet jolkotteli Lamarin lähes päästä päähän, välillä pistivät leikiksikin.
Kolme lauman jäsentä ontuu. 2 tiedettiin ontuneen jo tosi kauan, mutta nyt oli kolmaskin. Todennäköisesti metsästysonnettomuuksia nämä, saalista kaataessaan (tai no, yrittäessään kaataa) Alfauros 1047 on ontunut jo tosi pitkään ja jää välillä toisista pahasti jälkeen mutta ei anna sen häiritä vaan on ensimmäisenä yrittämässä saalista vaikka terveet yksilöt tuumais mennä ohi.
Aamuspottauksen jälkeen joskus yheksän aikaan lähdettiin ajelemaan itään Codyyn kauppaan ja käytiin samalla Buffalo Bill museossa jossa koko päivä sitten vierähtikin.
Sielä oli 5 erillistä näyttelyä ja jo ekan aikana väsy jalat niin että joutu melkeen juosta loput läpi, heh. Ekana suunnistettiin siis asenäyttelyyn jossa oli satoja jos ei jopa tuhansia aseita. Eri aikakausilta, eri valmistajilta, aina 1500-luvulta moderneihin aseisiin asti. Niitä aseita vaan oli niin paljon että jopa Villellä meinas loppua kohti loppua mielenkiinto kesken :D
Lisäks oli taidenäyttely joka skipattiin suoriltaan, tasankointiaanien kulttuurista kertova näyttely, Buffalo Bill näyttely ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä luonnontieteellinen näyttely missä esiteltiin paikallista eläimistöä.
Ilta vietettiin puolestaan Hayden Valleyssa koska oltiin yötä etelämmässä taas eikä jaksettu ajaa Lamariin, lisäks olin päivällä lukenut netistä (kun pitkästä aikaa oli netti Codyssa!) että Haydenissa on Mud Volcanon luona raato jolla Wapitin susilauma on käynyt aterioimassa.
Sinä aikana kun oltiin siinä levikkeellä lähellä raatoa, ei ite nähty susia mutta moni muu näki, kukaan ei vaan sanonu mitään meille kun jotakin varmaan selitettiin suu vaahdossa tai kuunneltiin... nämä on kyllä ollut mahtavia kohtaamisia mitä on tavattu spottaillessa. On ollut ihan "muuten vaan" turisteja jotka on tullu samalla kattomaan susia, ja sitten on ollut ihan yhtä innokkaita bongareita ja susifaneja mitä itse.
Aika mahtavaa että jatkossa jos haluan turista näitten hukkien kuulumisista niin mulla ihan oikeesti on ihmisiä keneen ottaa yhteyttä ja jotka tietää mistä puhun!
Kutsuttiimpa osa ihan kyläänkin asti kotiin kunhan sinne asti päästään!
Ihmiset on avuliaasti antanut meidän käyttää niiden skooppeja ja kiikareita kun meillä on ollu vaan niin onnettomat ettei niillä tee oikeen mitään. Monilla on ollut ekstra varusteitakin mukana että riittää :D
Yks asia on varma, nimittäin että oma kalusto on päivitettävä! Ville itseasiassa jopa ihan ite tuumas että onhan se oma saatavam joko skooppi tai kiikarit.
Haydenissa ei meillä käynyt tuuri muillakaan kerroilla, ekana iltana kuultiin ulvontaa mutta ei nähty mitään, ei edes sitä/niitä harmaakarhuja mitä muut näki raadolla. Yks aamu käppäiltiin läheisen mäen päälle muutaman muun kanssa et jos sieltä näkis eri suunnasta siihen metsään missä raato on, mutta ei nähty edes koko raatoa sieltä.
Tiedettiin kuitenkin että sekä karhut että sudet siellä alueella on, mutta päivisin oli lähemmäs 30 astetta lämmintä niin ei nekään oikeen liikkuneet, ei edes silloin aikaisin aamulla tai myöhään illalla.
Toissayö oltiin puistosta n. parin tunnin ajon päässä Red Lodgessa koillisessa, Beartooth highwayn toisella puolen. Ei ne ihan väärässä olleet jotka sanovat että yks kauneimmista teistä mitä on! Norjan maisemat tuli paljolti mieleen kun siellä vajaan 4km korkeudessa vuorilla ajeltiin. Lumivuohiakin nähtiin!
Oli tarkoitus eilen vaan ajaa Yellowstonen läpi ja jatkaa matkaa länsirannikkoa kohti, että olis ollut viimeinen päivä puistossa... mutta kun ajettiin Lamarin läpi joskus iltapäivästä, huomattiin yhdellä levikkeellä puistonvartija jota käytiin jututtamassa ja siinä olikin sitten just aikasemmin päivällä löydetty että oli raato taas hyvin lähellä tietä, mutta just sellasessa paikassa että sinne ei tieltä näy kun on joenpenger edessä.
No, raatohan oli löytynyt ihan säkällä sillä, että susibongarit oli aamulla ihmetelleet kun kojootti tuli joelta ja huusi niin kovasti ja katteli tien toiselle puolelle ja kun sinne sattui yksi englantilainen herrasmies sopivasti katsomaan sille puolelle tietä niin ta-daa! Kolme sutta! Ja vieläpä kolme harmaata sutta, eli ei ollutkaan Junction Butten lauma jossa on vaan 2 harmaata ja 5 mustaa. Yksi susiprojektin pääjehuista, Rick, sitten oli kuvista tunnistanut että kyseessä olis Prospect Peak lauma jota ei ole nähty koko aikana kun ollaan oltu puistossa ja jos en ihan väärin muista niin edellisestä näköhavainnosta taitaa olla jo kuukausikin.
Lähdettiin kuitenkin ajelemaan pois päin vaikka molempia vähän poltteli että oispa kiva nähdä vielä ne Prospectitkin kun suurella todennäköisyydellä tulisi illalla takaisin kun viilenee ja väki vähenee.
Ei keretty kauaa ajaa kun mulla tuli itku (oikeesti, häh??) kun oli vaan niin sellanen olo että en halua lähteä, ei tuntunut oikealta lähteä.
Jossain kohtaa Ville sitten ehdotti että jäädään vielä yhdeks yöksi, kun seuraava majoitusvaraus on vasta 5.9. Portlandissa eikä mitään kiire sen puolesta ole.
Jokaisella leirintäalueella vaan oli kyltti että täynnä on... MUTTA!! Mun sankari-beibe taikoi meille paikan Canyonin leikkarilta!
Illalla palattiin Lamariin ja matkalla nähtiin mustakarhuemo pentuineen kiipeämässä vuorenrinnettä ylös tien vieressä.
Lamarissa ei nähty eikä edes kuultu susia, mutta ilman että olis jääty vielä yhdeks yöks olis jäänyt tutustumatta mun "sielunsiskoon" joka on myös jo useamman vuoden seurannut näitä hukkasia. Yhteystiedot on tietenkin vaihdettu että voidaan pitää yhteyttä jatkossakin!
Ihmettelin kun Ville oikeen halus tänä aamuna herätä aikaisin että keretään vielä Lamariin kattomaaan ja kuuntelemaan. Kun päästiin paikalle kuuden jäljestä tunnin ajon jälkeen, oli paikalla jo meidän edellispäivän Pelican Valleyn haikkikaveri sekä vanhempi pariskunta ketä oli nähty melkeen joka päivä Lamarissa eikä oltu keretty kunnolla hyvästellä kun ei tiedetty ettei enää mahdollisesti nähdä, tätä olin kerennyt myös jo surra vaikka yhteystiedot heidänkin kanssa vaihdettu.
Tällä pariskunnalla on radiopuhelin jolla he saa tiedon jos jossain on nähty susia, kun siellä ei kännykät toimi. Asuvat siis lähellä ja ovat joka päivä spottailemassa.
Heti kuultiinkin että Junctionit on nähty Sloughissa ja lähdettiin peräkanaa sinne, vain juuttuaksemme biisoniruuhkaan Lamar Canyonissa... se vaan kesti ja kesti, biisoneilla ei ollu mikään kiire väistää ja oltiin jo ihan varmoja että sudet on jo hävinny ku keretään sinne.
No, oli ne siitä paikalta mihin ekaks pysähyttiin mutta jatkettiin seuraavaan paikkaan ja sieltähän heti bongattiin kaikki 7. Seurattiin niitä sieltä hetki kunnes ne hävis vuorten yli takas Lamariin, joten eikun takas sinne. Siellä seurattiin niitä melkeen koko laakson matkalta aina vähä vähältä seuraavalle pysähyspaikalle jatkaen.
Tässä paras kuva mitä mun kännykällä löytyy, nuo kolme mustaa pistettä kuvan oikealla puoliskolla, vertikaalisesti n. puolivälissä keltaisen alueen yläreunassa on Junction Butteja.
Viimeiseks käytiin vielä Confluence -nimisellä paikalla jossa on mäki jonne menee ihan hyvä polku, että sieltä näkee paremmin kun ne oli alhaalla laaksossa joten alhaalta ei niin nähnyt.
Ei hajuakaan mitä ne siellä teki, mutta kaikki oli yhdessä "kasassa" hännät vinhasti heiluen ja pysyivät siinä hyvän tovin, välillä joku meni vähän kauemmas mutta enimmäkseen olivat kaikki siinä. Kun olis ollu ne paremmat vehkeet mutta ei, meillä oli vaan omat paskat kiikarit ja siellä ei ollut ketään muuta. Ei siis nähty mitä niillä siellä oli, mutta sen vähän mitä oon oppinut niin väittäisin että jonkun saaliin ne sai. Koska se ei pitänyt kaikkien mielenkiintoa veikkaisin että se oli kojootti koska niitä ne ei tapaa syödä, vain tappaa, koska ne on kilpailijoita.
Lopuks ajettiin takas länteen Lamarin läpi ja bongattiin vielä tuttuja yhdeltä levikkeeltä ja pysähdyttiin hyvästelemään ne ja kysymään näkikö ne saman mitä me. Näkivät kyllä mutta maan tasasta, eli nekään ei ollu varmoja vaikka niillä oli kunnon pitkät skoopit.
No, nyt on jätetty hyvästit Yellowstonelle toistaiseksi ja tänään se ei ottanut yhtä koville kun eilen, ei tarttenu vuodattaa kyyneleitä, heh. Uskon että silläkin oli tarkoitus, meidän piti vielä jäädä yhdeksi yöksi.
JA!! Ville tuumas että eihän sitä tiiä vaikka tullaan vielä tällä matkalla takaskin kun molemmat sielä viihtyy niin hyvin. Ja nyt Villekin on innostunu spottailusta ;) En sitten tiedä oliko se sudet ite vai tuo yhteisö mikä sen teki mutta aika parasta!
Hukkaset oli Yellowstonen pääpointti ja onneks niitä sitten nähtiinkin. Kuvia ei valitettavasti näistä elukoista ole laittaa näytille koska meidän kännykameroissa ei "ihan" riittäneet zoomit kun eihän nämä lähelle tulleet.
Aamuhämärissä ja iltahämärissä on paras aika nähdä niitä, mutta meidän kohdalla tämä päti vain aamuisin. Iltaisin nähtiin vilaus vaan ekana iltana.
Kuultiin kyllä ulvontaa usein, joka on kuulemma harvinaisempaa kuin nähdä mikä vähän yllättää.
Aamuisin ensimmäinen näkymä Lamariin tullessa oli yleensä tämä :
Eli susibongarit rivissä skannaamassa laaksoa ja jutustelemassa.
Junction Butten lauma oli meille se jota nähtiin useimmiten, yhteensä 5 kertaa ja näistä kerroista 4 kertana nähtiin kaikki 7 ja kerran vain yksi.
Lamar Canyonin laumasta nähtiin ainoastaan kerran alfanaaras, mutta ei se mitään koska just se spottaus oli mulle se kaikista tärkein! Tämä upea otus tunnetaan pantanumerolla 926F ja se on käynyt läpi monen monta vaikeutta ja aina voittanut ne. Tämä kaunokainen on syntynyt kuuluisaan sukuun, sen emä oli dokumenteista tuttu "Shewolf" eli "06" ja isä myös samaisesta dokkarista ja parista muustakin tuttu 755M. Mulla meni kylmät väreet koko kropassa kun näin sen ja tunnistin kuka se on.
926F on menettänyt monta lauman jäsentä, ja jo kolme puolisoa. Näistä 2 ensimmäistä tappoi toinen lauma, viimeisin kuoli nyt meidän ollessa puistossa. Syy kuolemalle ei ole vielä selvä, mutta ruumiinavauksesta pitäis sekin selvitä. Tällä hetkellä epäilevät jotain tautia.
Sinä aamuna kun kuultiin että sen 949M on vihdoin kuollut eikä enää kärsi, oltiin menossa Lamar Riverin haikille kun oltiin ensin katseltu Junction Butteja Lamar Valleyn länsipäässä.
Oltiin päästy haikin alusta muutama sata metriä joen toiselle puolelle, kun kuultiin ulvontaa. Yritetiin meidän surkeilla kiikareilla katsella mutta eihän me mitään nähty.
Kiikaroidessa huomattiin kuitenkin että siitä parkkikselta mihin oli jätetty auto niin jonkun verran itään päin oli aivan järkyttävästi porukkaa parkissa ja kiikareineen / kaukoputkineen tähyili. Hetken aikaa tuumailtiin että lähetäänkö silti haikille vai palataanko takas ja ajetaan kattomaan mitä ne tähyilee. Päädyttiin sitten palaamaan autolle, jossa parkkiksella yks nuoripari just tähyili kiikareilla ja kertoi että sielä on joko kojootti tai susi. Sitten me jo nähtiinkin se, ja heti kun nähtiin se niin olin ihan varma että se on 926. Ei sillä, että erottaisin kaikki sudet, mutta tiesin että tuolla alueella se lauma suunnilleen liikkuu ja että se on ainut kellä on panta niiden nyt enää kolmen yksilön laumassa.
Hetken päästä parkkis olikin ihan täynnä porukkaa ja yksi susiprojektin aktiiveista vahvisti mulle että kyllä se oli 926. Toiset 2 lauman jäsentä oli nähty just ennen toisella puolen tietä.
Ne oli aika lähellä paikkaa jossa 949 kuoli, ja haluaisin ajatella että ne tuli hyvästelemään sen.
Seuraavana aamuna seurattiin kuinka Junction Buttet jolkotteli Lamarin lähes päästä päähän, välillä pistivät leikiksikin.
Kolme lauman jäsentä ontuu. 2 tiedettiin ontuneen jo tosi kauan, mutta nyt oli kolmaskin. Todennäköisesti metsästysonnettomuuksia nämä, saalista kaataessaan (tai no, yrittäessään kaataa) Alfauros 1047 on ontunut jo tosi pitkään ja jää välillä toisista pahasti jälkeen mutta ei anna sen häiritä vaan on ensimmäisenä yrittämässä saalista vaikka terveet yksilöt tuumais mennä ohi.
Aamuspottauksen jälkeen joskus yheksän aikaan lähdettiin ajelemaan itään Codyyn kauppaan ja käytiin samalla Buffalo Bill museossa jossa koko päivä sitten vierähtikin.
Sielä oli 5 erillistä näyttelyä ja jo ekan aikana väsy jalat niin että joutu melkeen juosta loput läpi, heh. Ekana suunnistettiin siis asenäyttelyyn jossa oli satoja jos ei jopa tuhansia aseita. Eri aikakausilta, eri valmistajilta, aina 1500-luvulta moderneihin aseisiin asti. Niitä aseita vaan oli niin paljon että jopa Villellä meinas loppua kohti loppua mielenkiinto kesken :D
Lisäks oli taidenäyttely joka skipattiin suoriltaan, tasankointiaanien kulttuurista kertova näyttely, Buffalo Bill näyttely ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä luonnontieteellinen näyttely missä esiteltiin paikallista eläimistöä.
Ilta vietettiin puolestaan Hayden Valleyssa koska oltiin yötä etelämmässä taas eikä jaksettu ajaa Lamariin, lisäks olin päivällä lukenut netistä (kun pitkästä aikaa oli netti Codyssa!) että Haydenissa on Mud Volcanon luona raato jolla Wapitin susilauma on käynyt aterioimassa.
Sinä aikana kun oltiin siinä levikkeellä lähellä raatoa, ei ite nähty susia mutta moni muu näki, kukaan ei vaan sanonu mitään meille kun jotakin varmaan selitettiin suu vaahdossa tai kuunneltiin... nämä on kyllä ollut mahtavia kohtaamisia mitä on tavattu spottaillessa. On ollut ihan "muuten vaan" turisteja jotka on tullu samalla kattomaan susia, ja sitten on ollut ihan yhtä innokkaita bongareita ja susifaneja mitä itse.
Aika mahtavaa että jatkossa jos haluan turista näitten hukkien kuulumisista niin mulla ihan oikeesti on ihmisiä keneen ottaa yhteyttä ja jotka tietää mistä puhun!
Kutsuttiimpa osa ihan kyläänkin asti kotiin kunhan sinne asti päästään!
Ihmiset on avuliaasti antanut meidän käyttää niiden skooppeja ja kiikareita kun meillä on ollu vaan niin onnettomat ettei niillä tee oikeen mitään. Monilla on ollut ekstra varusteitakin mukana että riittää :D
Yks asia on varma, nimittäin että oma kalusto on päivitettävä! Ville itseasiassa jopa ihan ite tuumas että onhan se oma saatavam joko skooppi tai kiikarit.
Haydenissa ei meillä käynyt tuuri muillakaan kerroilla, ekana iltana kuultiin ulvontaa mutta ei nähty mitään, ei edes sitä/niitä harmaakarhuja mitä muut näki raadolla. Yks aamu käppäiltiin läheisen mäen päälle muutaman muun kanssa et jos sieltä näkis eri suunnasta siihen metsään missä raato on, mutta ei nähty edes koko raatoa sieltä.
Tiedettiin kuitenkin että sekä karhut että sudet siellä alueella on, mutta päivisin oli lähemmäs 30 astetta lämmintä niin ei nekään oikeen liikkuneet, ei edes silloin aikaisin aamulla tai myöhään illalla.
Toissayö oltiin puistosta n. parin tunnin ajon päässä Red Lodgessa koillisessa, Beartooth highwayn toisella puolen. Ei ne ihan väärässä olleet jotka sanovat että yks kauneimmista teistä mitä on! Norjan maisemat tuli paljolti mieleen kun siellä vajaan 4km korkeudessa vuorilla ajeltiin. Lumivuohiakin nähtiin!
Oli tarkoitus eilen vaan ajaa Yellowstonen läpi ja jatkaa matkaa länsirannikkoa kohti, että olis ollut viimeinen päivä puistossa... mutta kun ajettiin Lamarin läpi joskus iltapäivästä, huomattiin yhdellä levikkeellä puistonvartija jota käytiin jututtamassa ja siinä olikin sitten just aikasemmin päivällä löydetty että oli raato taas hyvin lähellä tietä, mutta just sellasessa paikassa että sinne ei tieltä näy kun on joenpenger edessä.
No, raatohan oli löytynyt ihan säkällä sillä, että susibongarit oli aamulla ihmetelleet kun kojootti tuli joelta ja huusi niin kovasti ja katteli tien toiselle puolelle ja kun sinne sattui yksi englantilainen herrasmies sopivasti katsomaan sille puolelle tietä niin ta-daa! Kolme sutta! Ja vieläpä kolme harmaata sutta, eli ei ollutkaan Junction Butten lauma jossa on vaan 2 harmaata ja 5 mustaa. Yksi susiprojektin pääjehuista, Rick, sitten oli kuvista tunnistanut että kyseessä olis Prospect Peak lauma jota ei ole nähty koko aikana kun ollaan oltu puistossa ja jos en ihan väärin muista niin edellisestä näköhavainnosta taitaa olla jo kuukausikin.
Lähdettiin kuitenkin ajelemaan pois päin vaikka molempia vähän poltteli että oispa kiva nähdä vielä ne Prospectitkin kun suurella todennäköisyydellä tulisi illalla takaisin kun viilenee ja väki vähenee.
Ei keretty kauaa ajaa kun mulla tuli itku (oikeesti, häh??) kun oli vaan niin sellanen olo että en halua lähteä, ei tuntunut oikealta lähteä.
Jossain kohtaa Ville sitten ehdotti että jäädään vielä yhdeks yöksi, kun seuraava majoitusvaraus on vasta 5.9. Portlandissa eikä mitään kiire sen puolesta ole.
Jokaisella leirintäalueella vaan oli kyltti että täynnä on... MUTTA!! Mun sankari-beibe taikoi meille paikan Canyonin leikkarilta!
Illalla palattiin Lamariin ja matkalla nähtiin mustakarhuemo pentuineen kiipeämässä vuorenrinnettä ylös tien vieressä.
Lamarissa ei nähty eikä edes kuultu susia, mutta ilman että olis jääty vielä yhdeks yöks olis jäänyt tutustumatta mun "sielunsiskoon" joka on myös jo useamman vuoden seurannut näitä hukkasia. Yhteystiedot on tietenkin vaihdettu että voidaan pitää yhteyttä jatkossakin!
Ihmettelin kun Ville oikeen halus tänä aamuna herätä aikaisin että keretään vielä Lamariin kattomaaan ja kuuntelemaan. Kun päästiin paikalle kuuden jäljestä tunnin ajon jälkeen, oli paikalla jo meidän edellispäivän Pelican Valleyn haikkikaveri sekä vanhempi pariskunta ketä oli nähty melkeen joka päivä Lamarissa eikä oltu keretty kunnolla hyvästellä kun ei tiedetty ettei enää mahdollisesti nähdä, tätä olin kerennyt myös jo surra vaikka yhteystiedot heidänkin kanssa vaihdettu.
Tällä pariskunnalla on radiopuhelin jolla he saa tiedon jos jossain on nähty susia, kun siellä ei kännykät toimi. Asuvat siis lähellä ja ovat joka päivä spottailemassa.
Heti kuultiinkin että Junctionit on nähty Sloughissa ja lähdettiin peräkanaa sinne, vain juuttuaksemme biisoniruuhkaan Lamar Canyonissa... se vaan kesti ja kesti, biisoneilla ei ollu mikään kiire väistää ja oltiin jo ihan varmoja että sudet on jo hävinny ku keretään sinne.
No, oli ne siitä paikalta mihin ekaks pysähyttiin mutta jatkettiin seuraavaan paikkaan ja sieltähän heti bongattiin kaikki 7. Seurattiin niitä sieltä hetki kunnes ne hävis vuorten yli takas Lamariin, joten eikun takas sinne. Siellä seurattiin niitä melkeen koko laakson matkalta aina vähä vähältä seuraavalle pysähyspaikalle jatkaen.
Tässä paras kuva mitä mun kännykällä löytyy, nuo kolme mustaa pistettä kuvan oikealla puoliskolla, vertikaalisesti n. puolivälissä keltaisen alueen yläreunassa on Junction Butteja.
Viimeiseks käytiin vielä Confluence -nimisellä paikalla jossa on mäki jonne menee ihan hyvä polku, että sieltä näkee paremmin kun ne oli alhaalla laaksossa joten alhaalta ei niin nähnyt.
Ei hajuakaan mitä ne siellä teki, mutta kaikki oli yhdessä "kasassa" hännät vinhasti heiluen ja pysyivät siinä hyvän tovin, välillä joku meni vähän kauemmas mutta enimmäkseen olivat kaikki siinä. Kun olis ollu ne paremmat vehkeet mutta ei, meillä oli vaan omat paskat kiikarit ja siellä ei ollut ketään muuta. Ei siis nähty mitä niillä siellä oli, mutta sen vähän mitä oon oppinut niin väittäisin että jonkun saaliin ne sai. Koska se ei pitänyt kaikkien mielenkiintoa veikkaisin että se oli kojootti koska niitä ne ei tapaa syödä, vain tappaa, koska ne on kilpailijoita.
Lopuks ajettiin takas länteen Lamarin läpi ja bongattiin vielä tuttuja yhdeltä levikkeeltä ja pysähdyttiin hyvästelemään ne ja kysymään näkikö ne saman mitä me. Näkivät kyllä mutta maan tasasta, eli nekään ei ollu varmoja vaikka niillä oli kunnon pitkät skoopit.
No, nyt on jätetty hyvästit Yellowstonelle toistaiseksi ja tänään se ei ottanut yhtä koville kun eilen, ei tarttenu vuodattaa kyyneleitä, heh. Uskon että silläkin oli tarkoitus, meidän piti vielä jäädä yhdeksi yöksi.
JA!! Ville tuumas että eihän sitä tiiä vaikka tullaan vielä tällä matkalla takaskin kun molemmat sielä viihtyy niin hyvin. Ja nyt Villekin on innostunu spottailusta ;) En sitten tiedä oliko se sudet ite vai tuo yhteisö mikä sen teki mutta aika parasta!
Kommentit
Lähetä kommentti